Mainos

Kenen pelaajan numero pitäisi jäädyttää?

  • 6 066
  • 46

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Yhdyn edelliseen, eli Kouvolan suurimmat ikonit:

#36 Mikko "Motti" Outinen
#81 Timo "Tinke" Nurmberg
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Enpähän oikeen ymmärrä, mitä se kuopiolaisille (kuopiolaiselle) kuuluu, kenen paita roikkuu Kalevankankaan hallin katosta. Roikkuu siellä sitten vaikka jonkun alushousut, niin eiköhän se ole Jukureiden ja mikkeliläisten asia. Lasse Kanerva ilman muuta IkiJukuri, jonka työ Jukureiden menestyksen eteen ollut todella hienoa ja ansaitsee arvoisensa palkkion uran (joka ei toivottavasti lopu vielä aikoihin) jälkeen.
Risto Dufvan paita kuuluisi myös kattoon, mutta löytyneeköhän siihen tarkoitukseen sopivaa kolttua.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
#8 - Pasi Toivonen

Viestin lähetti Haukka68
Järvenpäästä ei löydy kuin yksi todella pontentiaalinen vaihtoehto, eli Pasi Toivonen. Pasi pelasi koko uransa Järvenpässä F-junnuista Mestikseen. Kävi A-junnu aikoina näytillä Kalpassa ja tarjottiin sopparia mutta silloinen elämäntilanne ei antanut mahdollisuutta lähteä. Kosittiin vielä "vanhoilla" päivillä Jokereihin ja Bluesiin, mutta pysyi Järvenpäässä ja lopetti mielestäni liian aikaisin.

Mestistä Pasi ei sentään pelannut - vain I divisioonaa - ja Bluesinkin nimi taisi vielä noihin aikoihin olla Kiekko-Espoo. Olen kuitenkin kanssasi äärimmäisen samaa mieltä, huolimatta siitä, että aloitin viestini hinkkaamalla pilkkua.

Pasi Toivonen on minustakin totisesti paras ja melkeinpä ainoa vaihtoehto pelaajaksi, jonka paidan voisi edes joissain kuvitelmissa nostaa hallin kattoon. Vaikka seurasin Haukkojen otteita 1990-luvun puolenvälin tienoilla ja sen jälkeen nykyistä huomattavasti satunnaisemmin, Toivosesta ehti muodostua ehdottomasti eniten ihannoimani haukkapelaaja.

Oikeastaan Toivonen on hyvinkin stereotyyppinen ja ehkäpä juuri siksi hyvä ehdotus pelaajaksi, jonka numero Haukoissa jäädytettäisiin. Ei ole lainkaan yllättävää, että Toivonen oli omana aikanaan joukkueen kapteeni. Ja tosiaan, koko Järvenpäässä pelattu ura nostaa miehen osakkeita käytännössä sfääreihin.

Tästä pelaajasta puhuminen ja hänen silloisista suorituksistaan kuuleminen on jo itsessään järvenpääläiselle divarifanille jonkin tason nostalgiatrippi. Näin ainakin minulle.
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Yksi on jälleen ylitse muiden ja liityn tuohon Pasin ylistys kuoroon sillä mies on tehnyt hienon uran (ennenkaikkea kuopiossa) ja vienyt Kuopiolaista kiekkoilua eteenpäin höyryjunan lailla. Propsit siis Pasille mutta annetaan herran kuitenkin pelata ensin ura loppuun ja jäädytellään sitten se numero kun se ei jostain syystä enää maalin edessä heilu
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jukureista Lasse Kanervan 24 lienee nousee kattoon kun Lasse uransa päättää ja ehkä joskus tulevaisuudessa Lassen poika pelaa tuolla numerolla..Kyllähän Lasse on se pelaaja joka ensin tulee mieleen kun puhutaan Jukuri pelaajista. Lassen siirtyminen KooKoon paitaan oli todella lähellä takavuosina, kaikki oli jo sovittu työpaikat ym, mutta viimetingassa Kanerva jäi Mikkeliin.

Jukureilla ei ole virallisesti jäädytettyjä numeroita, mutta numero 21 ei ole ollut käytössä sitten Sami Lehmusmetsän päivien.
Lehmusmetsä menehtyi kesken kauden jäätyään auton alle suojatiellä. Jäi ikusesti mieleen hiljainen hetki ennen Jukureiden peliä kun tieto Samin menehtymisestä kerrottiin. Tapaus oli 90-luvun alkupuolella. Oli muuten KooKoon kasvatti tuo Sami..
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
Mielestäni on täysin päivänselvää, että Kuivalaisen, Timosen ja Kapasen paidat nostetaan Niiralanmontun kattoon. En näe mitään hyvää syytä olla näin tekemättä. Edes pienehkö pelien määrä KalPan paidassa mm. Timosen osalta ei vaikuta tähän pätkääkään.

Muiden pelaajien paitojen jäädyttämistä en pidä tarpeellisena, eikä uusia valintoja tule ainakaan 10-15 vuoteen. Näistä 80- ja 90-luvun loppujen ulkomaalaisista osalle olisi voinut harkita tämän kunniaosoituksen myöntämistä, jos kausia olisi tullut muutamia lisää. Lähimmäksi mielestäni näistä pääsee Darius Rusnak.

Rinteenkin paidan jäädyttäminenkin oli, sanotaanko, aika hilkulla kuten joku taisi jo todeta. Kovat meriitit toki, joten eipä sitä kannata sieltä poiskaan ottaa. ;)
 
Haukkojen tilanteesta vielä. Itse muistelisin ihan pitkälle suunniteltujakin aikeita jo olleen Toivosen ja Kuisman paitojen jäädyttämisestä. Taisi vain KJT-kuviot ja seuran nimen muuttuminen hiljentää keskustelun. Mutta ilman muuta nyt uudestaan kissaa pöydälle.

Toivosta on monestakin syystä vaikea verrata nykypäivän Haukkoihin, niin omaa luokkaansa hän on. Ensinnäkin monet haukkakasvatit aloittavat jo C-juniori-iässä kiertämisen pääkaupunkiseudun junnujoukkueissa. Seurauskollisuus on koetuksella, monesti pelaaja siirtyy liigaseurasta lainalle johonkin toiseen mestisseuraan omasta tahdostaan riippumatta. Toiseksikin, mestistasolla Haukkojen nuoressa joukkueessa ei juuri ikämiehille löydy tilaa. Esimerkiksi Pomo Vilhunenkin on alta 30-vuotias, silti kaveri on ehtinyt jo jäähdytelläkin ja kovasti miestä pidetään vanhana. Toke Toivosen aikana Jannen ikäiset olisivat olleet lähellä joukkueen keski-ikää. Näin tällaisia todellisia pitkän linjan pelaajia ei nouse esille. Kyllä paidan jäädyttämisen edellytys pitäisi ensisijaisesti olla meriitit omassa joukkueessa, vasta sitten muualla luotu ura.

Pasin meriittejä todellisena Haukkana lisää kyllä sekin, että siinä missä Tuiskulan Kari, Suurosen Janne ja kumppanit siirtyivät vielä Hyvinkäälle ja Heinolaan, paineli Toke Haukoissa ja löi sitten hokkarit naulaan.

Sitten hieman aiheen vierestä. Muistelisin, että Toke olisi divarivuosina jonkun ottelun päätteeksi heitellyt naiskatsojia miellyttääkseen pelivarusteitaan pitkin poikin jäälle. Pystyykö joku vahvistamaan kertomukseni? Mikäköhän oli muuten juhlan aihe silloin, kun on itseltä päässyt unohtumaan?
 

Haukka68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Sammakkoprinssi

Sitten hieman aiheen vierestä. Muistelisin, että Toke olisi divarivuosina jonkun ottelun päätteeksi heitellyt naiskatsojia miellyttääkseen pelivarusteitaan pitkin poikin jäälle. Pystyykö joku vahvistamaan kertomukseni? Mikäköhän oli muuten juhlan aihe silloin, kun on itseltä päässyt unohtumaan?

Tälläiset juhlat oli joskus, mutta en muista oliko asialla Toke vai joku muu. Juhlan aiheena oli kaverin polttarit, tietysti. Toke on kyllä todennäköisin vaihtoehto kuitenkin, koska meni noihin aikoihin kyllä naimisiin.
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti Jani82
Mitähän suuria saavutuksia Antti Laaksosella on FPS:ssä, Jani Nikolla ja Jukka Sepolla Sportin paidassa.
Tuon jäädytyksen pitää nimenomaan tulla saavutuksilla kyseisen seuran paidassa.

Kanervan paidan jäädytys voi olla Mikkelissä edessä, mutta Laaksosen, Nikon ja Sepon saavutuksen kyseisten seurojen paidoissa ovat aikalailla pienet,vaikkakin Seppo on mukana nyt Sportin valmennuksessa.
Itse en rajoittaisi paidan jäädytystä pelkästään paikan päällä tehtyjen suoritusten kriteeriksi. Jossakin NHL:ssä tämä tosin on kriteeri, koska siellähän seurat eivät kasvata omia pelaajiaan, siellä pitää tehdä nimenomaan omassa seurassa tämä iso työ ja ansaita sitä kautta paidan jäädytys.

Suomessa riittää mielestäni se, että on joukkueen kasvatti ja on tehnyt mittavan/menestyksekkään uran jääkiekkoilijana. Kuten Seppo (joka tosin on pelannut Sportissakin pitkään) ja Nikko. Tuntuisi hieman tökeröltä että pelaaja joka ei ole pelillisesti lähellekään heidän tasoa, mutta on vain pelannut seurassa pidempään saisi kunnian ennen nimekkäitä pelaajia.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Kuten Jani82 aikaisemmin ketjussa totesi, pitää jäädyttämisen ykköskriteeri olla ko. pelaajan saavutukset ko. seurassa. Täten ei ole perusteita esimerkiksi Jukka Sepon, Sami Kapasen tai Antti Laaksosen pelinumeroiden jäädyttämiselle, kun meriitit on tehty muualla kuin kasvattiseurassa.

Sportista voisi harkita ainakin seuraavia: Jallu Kiviniemi & Kartsa Teräväinen
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti magnum37
Täten ei ole perusteita esimerkiksi Jukka Sepon, ..... , kun meriitit on tehty muualla kuin kasvattiseurassa.

Sportista voisi harkita ainakin seuraavia: Jallu Kiviniemi & Kartsa Teräväinen

Eli mielestäsi Sportissa II-divarissa pelannut Teräväinen, joka ylipäätään tuli Vaasaan 26-27 vuotiaana ja pelasi täällä kuusi kautta, olisi enemmän paidan jäädytyksen arvoinen kuin Vaasan oma poika Seppo, joka on pelannut maajoukkueessa monia kertoja, NHL-varattu, Liigassa lukuisia vuosia pelannut pelaaja?

...hmm...
 

Milou45

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sportista pitäisi jäädyttää Vesa Myllyahon numero 19, kun hänen uransa joskus, toivottavasti vasta kymmenen vuoden päästä loppuu.

Perusteluna voisi pitää sitä, että koko ura pelattu tähän asti Sportissa. Ollut kantavia voimia joukkueessa vuodesta toiseen, eikä otteluja ole kovinkaan montaa jäänyt väliin. Pyyteetön duunari. Toivottavasti saa joskus tulevaisuudessa pelata liigassa Sportin paidassa.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Viestin lähetti Rocco
Eli mielestäsi Sportissa II-divarissa pelannut Teräväinen, joka ylipäätään tuli Vaasaan 26-27 vuotiaana ja pelasi täällä kuusi kautta, olisi enemmän paidan jäädytyksen arvoinen kuin Vaasan oma poika Seppo, joka on pelannut maajoukkueessa monia kertoja, NHL-varattu, Liigassa lukuisia vuosia pelannut pelaaja?

...hmm...
Onko kaksi täyttä kautta "eurohockeyn mukaan" riittävästi pelaamista seurassa, ei jäädytyksiä tehdä pelkän uran perusteella vaan kyseisessä seurassa pelatun uran mukaan.

Jos tuollaiset kriteerit olisivat käytössä, täällä nousisi kattoon Tuomaisen, Jokisen, Tarvaisen ja Tommi Miettisen paidat, jotka sinne eivät millään tavalla kuulu.

Tärkein kriteeri pitää olla saavutukset seurassa ja nimenomaan miesten joukkueessa.
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti Jani82
Onko kaksi täyttä kautta "eurohockeyn mukaan" riittävästi pelaamista seurassa, ei jäädytyksiä tehdä pelkän uran perusteella vaan kyseisessä seurassa pelatun uran mukaan.

Jos tuollaiset kriteerit olisivat käytössä, täällä nousisi kattoon Tuomaisen, Jokisen, Tarvaisen ja Tommi Miettisen paidat, jotka sinne eivät millään tavalla kuulu.

Tärkein kriteeri pitää olla saavutukset seurassa ja nimenomaan miesten joukkueessa.

On ilman muuta riittävästi. Jukka Seppo on oman kaupungin poika ja tehnyt helvetin paljon paremman uran kuin esim. mainittu Teräväinen. Kartsa oli II-divarin aikaan täällä kova kaveri ja teki nousuun vaaditun "the maalin", mutta pelaajana ei todellakaan lähellä Sepon tasoa.

Mutta, meillä on tässä(kin) asiassa hieman eriävät mielipiteet, niistä ei sitten sen enempää. Nämä ovat mielipiteitä joten näistä on turha kiistellä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Eriävistä mielipiteistähän on kaikkein paras kiistellä, koska molemmat on oikeessa ja kiistelyyn on aito syy ;)

Mitenkäs kukaan vaasalainen ei vielä ole Västeroos...eiku Westerbackia esille? Vai onkos miulla vintti niin pimeenä etten muista että se ois jo jäädytetty?
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Jani82
Onko kaksi täyttä kautta "eurohockeyn mukaan" riittävästi pelaamista seurassa, ei jäädytyksiä tehdä pelkän uran perusteella vaan kyseisessä seurassa pelatun uran mukaan.

Jos tuollaiset kriteerit olisivat käytössä, täällä nousisi kattoon Tuomaisen, Jokisen, Tarvaisen ja Tommi Miettisen paidat, jotka sinne eivät millään tavalla kuulu.

Tärkein kriteeri pitää olla saavutukset seurassa ja nimenomaan miesten joukkueessa.

Näillä kriteereillä Kouvolan jäähallin kattoon nousisi paita, jonka selkämyksessä lukee Timo Susi . Pitäisiköhän numeroksi laittaa Tapparan mukaan #10 vai Suden KooKoossa tutuksi tullut numero #31. Jos en väärin muista ei KooKoossa ole kukaan muu pelaaja käyttänyt tuota Timo Suden aikoinaan kantamaa numeroa #31.
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti Andi

Mitenkäs kukaan vaasalainen ei vielä ole Västeroos...eiku Westerbackia esille? Vai onkos miulla vintti niin pimeenä etten muista että se ois jo jäädytetty?

Kyllä Patrik "keihästäjä" Westerback tulee saamaan #45 hallin kattoon jonakin päivänä.

Nythän siellä on #27 Väkelä ja #29 Hjerpe
 

asloser

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, 7 Ringettes, Kurra, JoKP 88-89
Viestin lähetti Jani82
Tasan yksi vaihtoehto kenenkä numero jäädytetään ja se 1 Pasi Kuivalainen.
Mukana kaikissa KalPan tähtihetkissä ja pysyi monta vuotta mukana vaikka ei tullut menestystä.
Palasi takaisin kotiin vaikka olisi saanut jatkaa liigassakin.
Tämä siis nykyjoukkueesta.
Vanhemmista Jari Järvinen voisi olla yksi, joka ansaitsisi tämän kunnianosoituksen.

Timosen ja Kapasen numerot ovat tietysti osaltaan merkittäviä, mutta riittääkö se jäädyttämiseen asti on toinen juttu.

Minuistakin tuo Kuivalainen on ylivertainen vaihtoehto. Kapanen on muistaakseni pelannut suurimman osan SM-liigaotteluistaan KalPassa, Timonenhan ehti edustaan TPSia ja HIFK:ta useamaan kauden ennen lähtöä NHL:ään. Varsinkin Timonen on siis minunkin mielestäni kyseenalainen tapaus. Katsellaan poikien ura loppuun, jos nyt ovat nostamassa KalPan liigaan ja sitten pelaavat vielä uran ehtoopuolella SM-liigaa KalPassa niin ehkäpä sitten...

Börje Järvisen numero onkin minusta vähän kinkkisempi tapaus. Pitkä ura KalPan takalinjoilla. Mutta miksi jäädytettäisiin vasta nyt eikä heti kohta uran päätyttyä 90 -luvun loppupuolella, vaikkapa yhtä aikaa Joukin numeron kanssa olisi ollut hyvä tilaisuus antaa tämä kunnianosoitus?
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Pitkään piti miettiä, että viitsiikö tähän vastata, kun Hokin taival Mestiksessä on kestänyt vasta muutaman vuoden. Mutta vastataan nyt kuitenkin:

Jani Tuppurainen. Illasta toiseen kova asenne ja yritys. Selvästi parhaiten mieliin jäävä pelaaja. Pysynyt Hokissa Mestis-taipaleen alusta asti. Kotiyleisön suosikki ja vieraiden inhokki.
 

punalamppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki
Itse voisin Kajaanin hallin katossa nähdä erityisesti kolekin paidan vaikka ei mestistä olekkaan pelannut. Entäs nimet antti tenhunen ja marko kilpeläinen? Ei oikeen nyky pelaajista ole sellaisia jotka niin isoja tekoja kajaanissa olisi tehnyt... Nyky pelaajista eka tulis mieleen mullakki allu,mut Jarkko Heikkinen on pelannu hokissa aika kauan et en sit tiedä kumpi noista ois parempi vaihtoehto?
 

ventos

Jäsen
Minun mielestä jäähallien kattoon pitäisi nostaa kaikkien kenttämestarien haalarit jotka ovat olleet jäähallissa töissä yli 25 vuotta. Nämä ovat todellisia duunareita ja uskollisia työ myyriä.
 

McCourt

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPL
Viestin lähetti teroz
Yhdyn edelliseen, eli Kouvolan suurimmat ikonit:

#36 Mikko "Motti" Outinen
...

Kun kriteerit näyttävät olevan näinkin tiukat, peliuran päätyttyä kattoon voisi nostaa:

# 9 Jari "Jallu" Raattama

Vaikka Motti kuinka olisikin kultaisen kausikortin omistaja, mieleen palaa miehen kommentit seuraa kohtaan, kun parivaljakko Motti ja Sole Soimakallio lähtivät KooKoosta aikoinaan ovet paukkuen Ahmoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös