Mainos

Kekäläisen kädenjälki - Jokerit kaudella 2011-2012

  • 1 037 437
  • 2 278

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Sitä vaan, että uusien vahvistuksien tulisi olla ensisijaisesti tärkeimmille paikoille hankittuja pelaajia. Pakaslahti kolmossentteriksi ja Kalteva rotaatiopakiksi. Ei kiitos. Kuten todettu, uudet vahvistukset ensin tärkeimmille paikoille.

Anteeksi sanavalintani jos se oli hieman vääristynyt tuossa, mutta jos meinataan hankkia huippusentteri ja kaksi pakkia, niin tuskin jää rahaa ylimääräiseen tuhlailuun.

Ymmärsin kyllä, ettet ajatellutkaan Pakaslahtea ykkössentteriksemme.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Sitä vaan, että uusien vahvistuksien tulisi olla ensisijaisesti tärkeimmille paikoille hankittuja pelaajia. Pakaslahti kolmossentteriksi ja Kalteva rotaatiopakiksi. Ei kiitos. Kuten todettu, uudet vahvistukset ensin tärkeimmille paikoille.

Anteeksi sanavalintani jos se oli hieman vääristynyt tuossa, mutta jos meinataan hankkia huippusentteri ja kaksi pakkia, niin tuskin jää rahaa ylimääräiseen tuhlailuun.

Ymmärsin kyllä, ettet ajatellutkaan Pakaslahtea ykkössentteriksemme.

Aamen. Aivan turha tuhlata rahaa täytemiehiin kun nyt tarvitaan laatua ykkösen keskelle ja toiseen laitaan. Pari laadukasta pakkia ja ykkösveska.

Kolmosen keskelle meillä on heittää kavereita omastakin takaa + esim. J.Tyrväinen.

Ei kiitos hasbeen kavereille...
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aamen. Aivan turha tuhlata rahaa täytemiehiin kun nyt tarvitaan laatua ykkösen keskelle ja toiseen laitaan. Pari laadukasta pakkia ja ykkösveska.
Niin, ja sitten pitää vielä löytää jostain se tärkein palanen. Kakkosketju romahtaa Lahden mukana. Viime kauden tärkeimmän palasen kadotessa koko paletti menee uusiksi, kun kakkoskentästä toinen laituri (Pulkkinen) saattaa siirtyä ykköseen ja sentteri voi vaipua vaikka vilttiin.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Mutta kuka meillä on laittaa omista kolmoseen? Heino joo, mutta sitten neloseen jäisi Helenius ja jomman kumman hyökkäävän sentterin joutuessa saikulle meillä olisi Heino kakkosessa... Eavesinkään en usko pysyvän kunnossa koko kautta.
 

Ojamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Fedor, sääntö 17 §
Sitä vaan, että uusien vahvistuksien tulisi olla ensisijaisesti tärkeimmille paikoille hankittuja pelaajia. Pakaslahti kolmossentteriksi ja Kalteva rotaatiopakiksi. Ei kiitos. Kuten todettu, uudet vahvistukset ensin tärkeimmille paikoille.

Anteeksi sanavalintani jos se oli hieman vääristynyt tuossa, mutta jos meinataan hankkia huippusentteri ja kaksi pakkia, niin tuskin jää rahaa ylimääräiseen tuhlailuun.

Ymmärsin kyllä, ettet ajatellutkaan Pakaslahtea ykkössentteriksemme.

Eikös Jokereista puutu kolmossentteri, vai ketä ajattelit siihen istuttaa?

Mielestäni hankintalistalla on:

- 1. sentteri
- 3. sentteri
- Lahden korvaaja (Pihlman?)
- ykkösmaalivahti (kakkonen myös?)
- kiekollinen pakki
- iso, fyysinen ja jonkun verran kiekollinen pakki
- nuoria energisiä hyökkääjiä (esim. Tyrväinen, Hardt, Häppölä)

Lähdössä on todennäköisesti:

- Forrest
- Lahti
- Niemi
- Hämäläinen
- Lasak (Järvinen?)
- Pirnes
- Hentunen
- Mälkiä
- Saarinen ja Juutilainen
- Pihlman?

No nyt kun tuota katsoo, niin aika paljon muuttuu jengi. Saa nähdä mitä Keitsi keksii.

Kaltevalle en näe tilaa Jokereissa, Kivistö täyttää hänen mahdollisen roolinsa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tässä on Kekäläisen ensimmäinen haaste. Jokerit takaisin pääkaupunkiseudun ykköseksi. En usko että se on takuuvarma tulos vielä ensi kaudella, mutta 2012 ei pitäisi enää esteitä olla.

No sanotaan nyt tähän sen verran, että vaikuttaahan tähän varmaankin myös HIFK:n ja Bluesin tekemiset? Bluesilla on ollut finaalipaikasta huolimatta vähän häilyvämpi ote viime vuosina, mistä runkosarjan 9. sijakin kertoo. HIFK taas on ollut selvästikin oikealla tiellä, enkä näe syytä, miksei taistelisi ihan kirkkaimmista mitaleista lähivuosinakin. En epäile Kekäläisen ja Westerlundin projektin onnistumista suuremmin, varmasti Jokerit nousee kärkikahinoihin. Sen sijaan johonkin kirkossa kuulutettuun pääkaupunkiseudun ykköspaikkaan en millään usko. Ja näinhän sen tulisi ollakin, että vaikka hoitaisi oman pesänsä kuinka hyvin, niin voisi jäädä pääkaupunkiseudun kolmoseksi! Silloin meillä olisi hommat hallussa pk- seudulla.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Miksi helvetissä joku haluaa jotain Pakaslahtea vielä tänne tollaisen kauden jälkeen ettei oo saanut tyyliin luistimia jalkaan kauden aikana loukkaantumisten takia?? Sitten yleensäkki mihin tarvitaan toinen melkein puhdas jarrusentteri, kun meillä on jo liigan paras mies siihen eli Heino. Pitäisikö Jokereihin kasata kolme jarrutteluun keskittyvää kenttää, että varmasti saadaan pimennettyä kaikki vastustajat?

Itse oon aina SM-liigasta puhuttaessa huutanut 3 hyökkäävän ja 1 puolustavan kentän malliin. Varsinkin kun puhutaan Jokereista! Puolustavaan kenttäään meillä on jo äijät ja sen 4. kentän roolit täyttävät nimet Heino, Mäki, Ben-Amor, Pitkänen ja Helenius. Noista palasista saa ihan riittävän hyvän jarrukentän, millä pystytään pysäyttämään vastustajien ykkössyömähampaat tarvittaessa. Kolmeen ensimmäiseen kenttään sitten kunnon äijiä, eikä mitään helvetin J. Tyrväisiä Pelicanseista.

Jos kolmeen ensimmäiseen kenttään on jatkosopimusten avulla tarjolla vain Rita, Pulkkinen, Kerälä, Eaves sekä Nokelainen niin muutama todella onnistunut hankinta siis tarvitaan. Ykkössentteri, yksi kova sentteri-laituri sekä ainakin yksi uusi huipunluokan laituri. Viimoisen paikan TOP-9:ssa voi sitten täyttää runkosarjassa ainakin Mäki tai jos vaikka Vauhko-Olavi tekisi vihdoin jotain sellaista mitä häneltä on odotettu jo pari vuotta.

Tälläisellä kokoonpanolla siis hyökkäyksen osalta(ketjunumerot 3 ensimmäisen kentän välillä ei oo niin oleelliset) :

X - Y - Nokelainen
Z - Kerälä - Pulkkinen
Ruuttu/Vauhkonen - Eaves - Rita
Mäki - Heino - Ben-Amor
Ruuttu/Vauhkonen, Pitkänen, Helenius, Koivisto, Tyrväinen, Häppölä jne.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Hankitaan, vaikka joku nuori nouseva ja lupaava kyky kolmosen keskelle, jos omista ei löydy siihen, jota vähän epäilen, että löytyy. Tai Kerälä siihen.

Rita - Kerälä - Nokelainen
Mäki - Heino - Ben Amor

Siinä olisi kolmos- ja nelosketjut näin alkuun.

Väänänen - x
x - Dehner
Kivistö - Eronen

Ei tuo puolustuskaan herätä luottamusta vielä. Saatikka maalivahtiosasto. Tämä onkin Jokerifanin parasta aikaa, kun hahmotellaan omia joukkueitaan. :)
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse asiassa jos Lahti lähtee uskoisin Ridan olevan varsin pätevä korvaaja Jaskalle. Se Kerälä joka nähtiin 40 viimeisessä runkosarjapelissä tuskin vajoaa vilttiin.
Janne Lahti pelasi HPK:ssa viimeisellä kaudellaan kolmoskentässä Jani Keinäsen ja Toni Mäkiahon kanssa. Mäkiaho (15+36) ja Keinänen (10+13) saivat jo silloin nauttia ketjukaverista (20+14), joka teki heistä paremman kuin ovat. Tällä kaudella Lahti oli vielä dominoivampi, hakeutuu entistä paremmin maalille ja sai nauttia erittäin runsaasta peliajasta, mutta totuus on se, että mies jälleen kantoi vahvoilla harteillaan myös ketjukavereitaan.
 

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tällä kaudella Lahti oli vielä dominoivampi, hakeutuu entistä paremmin maalille ja sai nauttia erittäin runsaasta peliajasta, mutta totuus on se, että mies jälleen kantoi vahvoilla harteillaan myös ketjukavereitaan.

Kyllä se Pulkkinenkin välillä kannatteli Lahtea. Hyvin sopivat nää kaks kaveria samaan ketjuun. Täydentävät toistensa peliä.
 

Vemps

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks & Barca
Itse oon aina SM-liigasta puhuttaessa huutanut 3 hyökkäävän ja 1 puolustavan kentän malliin. Varsinkin kun puhutaan Jokereista! Puolustavaan kenttäään meillä on jo äijät ja sen 4. kentän roolit täyttävät nimet Heino, Mäki, Ben-Amor, Pitkänen ja Helenius.

Juuri näin, hyvä vetää koko kausi tällä systeemillä, jolloin kevään pudotuspeleissä meillä on selkeä päällystakkiketju Mäki - Heino - Semir.

Mäki ja Ben-Amor naputtivat molemmat n.10 häkkiä tällä kaudella, joten hyökkäyspäähänkin tuo ketju tulee saamaan paljon hyvää aikaan. Ja Mäki kyllä pystyy vetämään ylempänäkin ketjuhierarkiassa.

Eiköhän sentterit, jolla kauteen lähdetään ole:

1. X
2. Kerälä
3. Eaves
4. Heino
5. Helenius

Eaves on luultavasti välillä pois, jolloin Heino ja Helenius nousevat pykälän ylöspäin. Ton ykkössenan on oltava tykki. Siihen on kova luotto, että Keklu hankkii sille paikalle jonkun erittäin pätevän. Lehterä olisi kyllä märkäuni nro.1.

Mitään muuta vaihtoehtoja kuin tämä ei ole ja näin sentterimuodostelma todennäköisesti tuleekin menemään. Näyttää muuten helvetin hienolta, riippuen ykköshankinnan tasosta. Terveenä ollessaan Eaves hoitaa kyseisen tontin, mutta nyt ei oteta riskejä ja leveyttä sentteriosastolle tarvitaan.

Kolmosen keskelle meillä on heittää kavereita omastakin takaa + esim. J.Tyrväinen.

Ehei, jos mestaruutta tavoitellaan niin ei riitä Juhanit kolmoseksi. Onko joku nähnyt hänessä realistisesti potentiaalia vetämään kolmosena ensi kauden? Mää vähä epäilen.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Lähdössä on todennäköisesti:

- Forrest
- Lahti
- Niemi
- Hämäläinen
- Lasak (Järvinen?)
- Pirnes
- Hentunen
- Mälkiä
- Saarinen ja Juutilainen
- Pihlman?

No nyt kun tuota katsoo, niin aika paljon muuttuu jengi. Saa nähdä mitä Keitsi keksii.

Lista lähtijöistä on hyvin pitkälti tuo. Lahden tilanne ratkeaa kesällä ja muutama junnarin tuohon listaan voi lisätä. Hentunen neuvotteli jatkosta kuluvalla viikolla ja Järvinen vaihtaa maisemaa.
 

fakiiri

Jäsen
Sen verran huutelen vieraisiin pöytiin, että tutkikaa A.J. Niemen kahta viimeistä kautta. Miten hän on kaukalossa könynnyt? Ja sitten voi funtsia, onko Pakaslahden ja/tai Kaltevan palkkaamisessa järkeä. Kekäläinen hakee käsittääkseni urallaan eteenpäin haluavia, nälkäisiä pelaajia. Ei kokeneita vemppaosaston miehiä.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Niin, ja sitten pitää vielä löytää jostain se tärkein palanen. Kakkosketju romahtaa Lahden mukana. Viime kauden tärkeimmän palasen kadotessa koko paletti menee uusiksi, kun kakkoskentästä toinen laituri (Pulkkinen) saattaa siirtyä ykköseen ja sentteri voi vaipua vaikka vilttiin.

Huomaa ettet ole kauheasti nähnyt Jokereiden pelejä tällä kaudella. Pulkkinen on ollut ketjun aivot ja primusmotor.

Aivan huikea pelaaja, poikkeuksellinen lahjakkuus ja tuossa ketjussa Pulu on nimenomaan se joka saa muut näyttämään hyvältä. Pulkkinen tulee ensi kaudella dominoimaan sm-liigaa, ellei änäri kutsu jo ensi kaudella. En ole Pulun ja Kerälän ketjun pelistä huolissaan tippaakaan vaikka Lahti vaihtaakin maisemaa.
 

Jokerinho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Huomaa ettet ole kauheasti nähnyt Jokereiden pelejä tällä kaudella. Pulkkinen on ollut ketjun aivot ja primusmotor.

Pulkkinen oli ketjun aivot, mutta Lahti oli ketjun lihas, joka loi omalla ylivertaisella fyysisellä preesensillään mahdollisuuden vielä heiveröisille Pulkkiselle ja Kerälälle pelata omaa kiekollista peliään.

Pulkkinen voi dominoida ensi kaudella, Lahti dominoi mennyttä kautta. Kokonaispakettina liigan paras hyökkääjä.
 

Jorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokerit, Erik Karlsson
Pulkkinen tulee ensi kaudella dominoimaan sm-liigaa, ellei änäri kutsu jo ensi kaudella.

Ei ole Pulkkinen lähdössä vielä. Muistaakseni jostain luin, että Detroitin GM sanoi jotain, että Pulkkinen ei ole vielä valmis sinne ja hänen on hyvä pelata vielä sm-liigassa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Ensi kaudeksi Jokerit on kuulemma vahvistamassa yhteistyötä Kiekko-Vantaan kanssa.

Tämä onkin mielestäni varsin järkevää ja itseasiassa yhteistyö kannattaisi viedä jopa niin pitkälle, että KiVa:sta tulisi aidosti pelkästään Jokereiden farmijoukkue. Miten tämä käytännössä tehtäisiin, mahdollinen seuran omistuspohja yms. näihin en ota kantaa, mutta Jokereiden tulisi:

a.) Vaikuttaa seuran valmennuksellisiin linjauksiin ja ajaa KiVa:ssakin sisään Erkan pelitapaa ja painotuksia.

b. ) Hommata joukkueeseen pelimiehiä pitkällä tähtäimellä, eli pelaajia joilla on potentiaalia kilpailla paikasta "ylhäällä" eli Jokereiden liigajoukkueessa jo tulevalla kaudella ja viimeistään tulevina kausina. Tyyliin huhuissa mainitut J.Tyrväinen, Nichlas Hardt yms.

c.) Ajaa KiVa:ssa sisään omia junnuja miesten peleihin. Ruuttu, Pitkänen, Helenius, Vauhkonen, Koski, Iossafov, Tervonen, mahdollisesti Salmisen veljekset, Rantakari, exeteraa, exeteraa...

Tälläisellä järjestelyllä saataisiin aikaan pyhä kolminaisuus, edustus, KiVa, A-juniorit millä taattaisiin laaja pelaajarinki, taistelua palipaikoista ja hyvät kehitysmahdollisuudet junnuille.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Tämä kuulostaisi jo erinomaiselta, pakko myöntää! Tosin Hardt ei varmasti meille päätyessään tulisi Mestiksessä pelailemaan, mutta muuten vaikuttaa varsin hyvältä ja realistiselta.

Jep, DuracelDansken saattaisi ottaa pelipaikan jo ensi kaudeksi edustuksessa ja näin Lahtelaisena nuoremman Tyrväisen otteita seuranneena voin sanoa, että sieltä tulee myös kivasti painetta edustuksen 3-4 ketjuille, mutta tässä on juuri se pointti. Lisää kilpailua pelipaikoista. Kenelläkään ei ole varaa suoristaa selkää kun farmissa on nälkäisiä kavereita taistelemassa paikasta auringossa.

Tässä DuracelDanskenin tyylinäyte:

http://www.youtube.com/watch?v=ytqwl_PVL0M

Kyllähän tuollaisia otteita olisi kiva katsella liigassakin, kuvitelkaa tuohon norskin paikalle vaikka Söderholm tai Järventie... ai ai...
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kyllähän tuollaisia otteita olisi kiva katsella liigassakin, kuvitelkaa tuohon norskin paikalle vaikka Söderholm tai Järventie... ai ai...

No Söderholm ja Järventie nyt eivät tuolla tavalla nauhojaan katsele, mutta asiaan: Olipa melkoista bullshittiä Mertsin kommentit taklauksesta, "suoraan päätä kohti ja kädet ovat ylhäällä". Ei paljon puhtaampaa avojään pommia voi olla.
 

Lohipoika

Jäsen
Ensi kaudeksi Jokerit on kuulemma vahvistamassa yhteistyötä Kiekko-Vantaan kanssa.

Tämä onkin mielestäni varsin järkevää ja itseasiassa yhteistyö kannattaisi viedä jopa niin pitkälle, että KiVa:sta tulisi aidosti pelkästään Jokereiden farmijoukkue. Miten tämä käytännössä tehtäisiin, mahdollinen seuran omistuspohja yms. näihin en ota kantaa,

Tälläisellä järjestelyllä saataisiin aikaan pyhä kolminaisuus, edustus, KiVa, A-juniorit millä taattaisiin laaja pelaajarinki, taistelua palipaikoista ja hyvät kehitysmahdollisuudet junnuille.

Ei missään nimessä tällaista tulevaisuudennäkymää. Yhteistyötä kannattaa tehdä, mutta ehdottomasti raja pitää vetää selvästi. Itsenäisyys pitää säilyä molemmilla osapuolilla eikä missään nimessä lähdetä Pohjois-Amerikan tai Jyväskylän linjalle. Ideaalinen tilanne olisi sellainen, että tällaiset "junnusarjat eivät enää kehitä, mutta taidot eivät vielä riitä liigaan" -tyyliset liigan rajamailla keikkuvat nuoret pelaajat tulisivat koko kaudeksi lainaan. Yksi, ehkä kaksi pelaajaa lähetettäisiin Mestikseen ja tehtäisiin heti kauden alussa selväksi, että kausi kuluu Vantaalla, vaikka joka pelissä tulisi hattutemppu. Sitten näiden loukkaantumisista toipuneiden peluuttamiseen parin ottelun ajan ehdoton ei!

Näiden liigalainojen kuuluisi nimenomaan olla kahden ensimmäisen ketjun pelaajia, koska kolmos- ja neloskenttään meiltä löytyy pelaajia ihan omasta takaa omista junioreista varsinkin nyt, kun Jokereiden ja K-Vantaan A-juniorit pelaavat molemmat liigaa. Jotain rajaa siis näihin farmikuvioiden maalailuihin.

Jokereiden tulisi:

a.) Vaikuttaa seuran valmennuksellisiin linjauksiin ja ajaa KiVa:ssakin sisään Erkan pelitapaa ja painotuksia.

b.) Hommata joukkueeseen pelimiehiä pitkällä tähtäimellä, eli pelaajia joilla on potentiaalia kilpailla paikasta "ylhäällä" eli Jokereiden liigajoukkueessa jo tulevalla kaudella ja viimeistään tulevina kausina. Tyyliin huhuissa mainitut J.Tyrväinen, Nichlas Hardt yms.

c.) Ajaa KiVa:ssa sisään omia junnuja miesten peleihin. Ruuttu, Pitkänen, Helenius, Vauhkonen, Koski, Iossafov, Tervonen, mahdollisesti Salmisen veljekset, Rantakari, exeteraa, exeteraa...

A.) Ei missään nimessä. Erkka keskittyköön vain Jokereiden valmentamiseen ja jättäköön KiVan valmentamisen KiVan valmentajalle.

B.) ja C.) Jos Jokereilla on halua tehdä pidempiaikaista pelaajakehitystä, tehkää sitten nuorelle pelaajalle vaikka kolmivuotinen sopimus, josta ensimmäinen vuosi olisi tarkoitus viettää Mestiksen puolella, vähän niin kuin SaiPa ja Koivisto tekivät. Ei kuitenkaan mitään massarynnäkköä Tikkurilan. Miten K-Vantaa voisi kilpailla Jokereiden ja HIFK:n kanssa katsojista, jos joukkue koostuu näiden liigaseurojen jämäpelaajista? Tarkoitus on kuitenkin ajallaan tavoitella liiganousua. Miten se onnistuisi, jos aletaan huoraamaan liigaseuroja?
 
Viimeksi muokattu:

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Ihan hyviä pointteja KiVa:n fanilta ja näitä asioita maalaillessa ei aina ehkä tule otettua huomioon teidän näkökulmaa asioihin.

Ensimmäinen seikka johon kiinnitin huomiota on Kiekko-Vantaan mahdollinen liiganousu. En koe sitä realistisena. Mahtuuko pääkaupunkiseudulle 4 liiga-joukkuetta? Mielestäni ei. Ei ainakaan ennen mahdollisen euro-liigan perustamista ja Jokereiden, Hifkin ja Bluesin mahdollista osittaista tai kokonaista poistumista Sm-liigasta.

Puheet liiga-seurojen huoraamisesta on mielestäni kovin yliampuvia ja osoittaa jonkinsortin suuruudenhulluutta, mutta ymmärrän pointin tietyllä tapaa. Tosiasia kuitenkin on, että Jokerit pystyy tarjoamaan neuvottelupöytään elementtejä joilla merkittävästi parannetaan KiVan:n kilpailukykyä. Niin valmennuksellisesti, pelaajapoliittisesti kuin tausta-resurssienkin osalta.

Yhteistyön pitää toki olla sellaista että siitä hyötyy molemmat osapuolet ja uskonkin, että Jokereilla ja KiValla on erittäin hyvät mahdollisuudet tehdä hedelmällistä, molempia hyödyttävää yhteistyötä jos/kun asiat suunnitellaan ja toteutetaan fikusti.
 

scholl

Jäsen
Kyllähän selviä "pitokenttiä" liigasta löytyy vieläkin jos tarkoitat puolustavaa kenttää tuolla. Finaalijoukkueista HIFK:lla on Töykkälän ketju

Niin pleijareissa. Runkosarja on pitkä, 60 kierrosta ja loukkaantumisia tulee, jolloin taitavampia kavereita pitää olla riittävästi. Lisäksi runkosarjassa pärjää, jos tekee itse riittävän paljon maaleja, ei tarvitse pitokenttää. Töykkälä ja Järvinen esim. eivät juuri runkosarjassa mahtuneet pelaamaan, vaan kolmosketju oli pääasiassa mallia Ahtola-Ramstedt-Haataja/Petrell/Hyvönen. Joukkuetta ei ole mitään järkeä rakentaa sillä periaatteella, että vain ykkös- ja kakkossentterit ovat taitavia, vaan hyviä senttereitä pitää olla jo pelkästään loukkaantumisia ajatellen ainakin se kolme ja runkosarjassa kolme ketjua voivat hyökätä kunnolla. Se, että pleijareissa joudutaan pelaamaan tiukempaa puolustuspeliä, ei ole kokototuus, vaan tosiaan leveyttä pitää olla.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereiden facebook sivusto vihjaa siihen suuntaan että tänään saattaisi olla uutista tulossa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Jokereiden facebook sivusto vihjaa siihen suuntaan että tänään saattaisi olla uutista tulossa.

Niin, jos 1 000 tykkää. Nyt kolmessa minuutissa tullut yli 300 tykkääjä, joten ei tuo mitenkään mahdotonta ole.

500 nyt.

Veikkailisin joitain pikkukaloja, Tyrväinen, Häppölä jne. mutta katsotaan!

Tonni menee rikki parin minuutin sisällä.

Rikki meni!

Ylläpito kommentoi tonnin menneen rikki vähän liian nopeasti, tiedotteet eivät ole vielä valmiita mutta jotain on todella tulossa. Jännää!

Arviolta kolmen minuutin päästä saadaan yksi soppari.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös