En minä mitään A-juniorijoukkuetta kentällä ole laittamassakaan. Joukkueessa on aina omat tähtensä. Oli ne sitten Berg, Alatalo tai Vahalahti. Kokonaisuus ratkaisee enemmän, kuin muutama stara. Vahvistuksien tuoman kiinnostuksen kasvu on yleisömäärissä laskettavissa korkeintaan muutamissa sadoissa katsojissa ja laskee mitä kauemmin pelaajat täällä viihtyvät. Muutamia poikkeuksia on juuri Saku Tepsiin tai Fobba Modoseen. Pointti on se, että vaikka eilen Tepsissä olisi pelannut muutamia NHL-pelaajia, ei siellä hallia 7000 olisi ollut. Kuinka paljon luulette, että Niinimaa toi Ouluun lisää yleisöä tai HIFK:n työsulkuavut Nordikselle? Entä kuinka paljon luulette, että TPS:n yleisökeskiarvo muuttuu siitä, että ollaan runkosarjassa kahdeksas tai ensimmäisen. Vielä niin, että runkosarjan voittanut joukkue pelaa viihdyttävämmällä tyylillä NHL:stä tuleen vahvistuksen kanssa?
Kyllä sitä hyvää ja viihdyttävää peliä pystyy pelaamaan ilman noita Supertähtiäkin. Tietenkin mitä paremmin joukkue pelaa, niin sitä paremmin yleisö viihtyy. Toisaalta kuten olen jo muutamassa ketjussa maininnut, niin ei yleisömäärät kuitenkaan ole kovin paljon riippuvaisia edes menestyksestä tai peli viihdyttävyydestä ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Liikkeet ovat hitaita. Pidempi aikainen konttaus tosin jonkin verran laskisi keskiarvoja, mutta sen jälkeinen nousu toisi taas buumia, mikä sen korvaisi. Urheilussa on muuhun bisnekseen kuitenkin se ero, että omalle joukkueelle ollaan uskollisia, ja pelkkä viihdyttävyys ei ole aina se, mitä sieltä haetaan. Nick Hornbyn kirjassa Fever pitch, kuvaa hyvin kannattajan sielunelämää, kuinka se on jatkuvassa vitutuksessa elämistä muutamien valopilkkujen keskellä. Se, että välillä harmittaa tekee voitosta entistä hienompaa.
edit typo