MikroPC -lehden sähköpostitse ilmestyvässä uutiskirjeessä oli mielenkiintoinen kolumni suomen kielen asemasta jatkuvasti vauhdilla kehittyvässä teknisessä sanastossa. Uusia laitteita, ohjelmia, menetelmiä ja termejä pukkaa jatkuvalla syötöllä eikä niille ehditä luomaan vastineita kotimaisella kielellä. Kolumnissa esitetäänkin kysymys: pitääkö niin edes tehdä?
Joudun oman työni puolesta jatkuvasti tilanteisiin, jossa pitää miettiä pitääkö käyttää jostain tavallisille kuluttajille suunnatun laitteen teknisestä ominaisuudesta alkuperäistä ilmaisua, löytyykö sille suomalainen sana vai pitääkö se selittää monisanaisesti suomeksi.
Viihde-elektroniikka-ala tuottaa nimittäin koko ajan uusia sanoja ja kiivaasta tahdista johtuen useimmilla ei ole vastinetta suomessa, kun taas joillekin ominaisuuksille on jopa useita suomenkielisiä käännöksiä.
Joskus käytössä oleva suomenkielinen termi vanhenee tai muuttuu vähemmän seksikkääksi ja englanninkielinen vastine ohittaa sen. Esimerkiksi suomalaisen kirjainlyhenteen ATK on jo syrjäyttänyt yleisessä kielenkäytössä ehkä joitakin kelkasta pudonneita lukuunottamatta IT, jota iloisesti ympätään etuliitteenä kaikkiin mahdollisiin yhteyksiin ja vaikka sen voi selittää suomeksi tarkoittavan informaatioteknologiaa, koostuu sanapari kuitenkin vieraskielisistä sanoista. Kännyköihin liittyvistä laitteista ja palveluista on alettu käyttää termiä mobiili-sitä sun tätä. Tämä ottaa aina minun korvaani ja tuntuu jotenkin hassulta.
Tässä toinen outo tilanne. Ennen kuin liikkuvan kuvan taltiointi oli kadunmiehelle mahdollista oli kodeissa äänentallennuslaitteita, joita kutsuttiin soittimiksi, kuten levysoitin tai jos niissä pyöri nauha, nauhureiksi. Kuvanauhurin ilmestyttyä ongelmaa ei vielä syntynyt, sillä siinäkin kulkee nauha. Mutta kun DVD:t tulivat markkinoille syntyi ongelma. Ainakin minulle. DVD-player ei oikeastaan ole soitin, koska se toistaa kuvaa. Toki musiikkiakin, mutta se ei ole sen päällimmäinen idea. Nauhurikaan se ei ole, koska siellä pyörii levy. DVD-recorder taas ei voi olla äänittävä DVD, koska se äänen lisäksi tallentaa myös kuvaa. DVD-tallennin taas kuulostaa kauhean viralliselta, mutta siihen on jo tottunut.
Oma ryhmänsä on sitten tietokonepuolen käskyt ja komennot ym. Yleisesti puhutaan seivaamisesta (save) ja bäkappaamisesta (backup), kopypastettamisesta ja daunloudaamisesta jne.
Mitä mieltä tässä asiassa kuultuna olette te? Kannattaako edes yrittää kääntää kaikkea suomeksi vai heitetäänkö lossiksi ja tyydytään lisäämään englanninkieliseen termiin aina i-kirjain loppuun ( seivi, bäkappi, haarddiski, entteri jne.)?
Tässä keskustelun taustaksi MikroPC:n kolumni:
http://mikropc.net/kolumni/index.jsp?id=j260
Joudun oman työni puolesta jatkuvasti tilanteisiin, jossa pitää miettiä pitääkö käyttää jostain tavallisille kuluttajille suunnatun laitteen teknisestä ominaisuudesta alkuperäistä ilmaisua, löytyykö sille suomalainen sana vai pitääkö se selittää monisanaisesti suomeksi.
Viihde-elektroniikka-ala tuottaa nimittäin koko ajan uusia sanoja ja kiivaasta tahdista johtuen useimmilla ei ole vastinetta suomessa, kun taas joillekin ominaisuuksille on jopa useita suomenkielisiä käännöksiä.
Joskus käytössä oleva suomenkielinen termi vanhenee tai muuttuu vähemmän seksikkääksi ja englanninkielinen vastine ohittaa sen. Esimerkiksi suomalaisen kirjainlyhenteen ATK on jo syrjäyttänyt yleisessä kielenkäytössä ehkä joitakin kelkasta pudonneita lukuunottamatta IT, jota iloisesti ympätään etuliitteenä kaikkiin mahdollisiin yhteyksiin ja vaikka sen voi selittää suomeksi tarkoittavan informaatioteknologiaa, koostuu sanapari kuitenkin vieraskielisistä sanoista. Kännyköihin liittyvistä laitteista ja palveluista on alettu käyttää termiä mobiili-sitä sun tätä. Tämä ottaa aina minun korvaani ja tuntuu jotenkin hassulta.
Tässä toinen outo tilanne. Ennen kuin liikkuvan kuvan taltiointi oli kadunmiehelle mahdollista oli kodeissa äänentallennuslaitteita, joita kutsuttiin soittimiksi, kuten levysoitin tai jos niissä pyöri nauha, nauhureiksi. Kuvanauhurin ilmestyttyä ongelmaa ei vielä syntynyt, sillä siinäkin kulkee nauha. Mutta kun DVD:t tulivat markkinoille syntyi ongelma. Ainakin minulle. DVD-player ei oikeastaan ole soitin, koska se toistaa kuvaa. Toki musiikkiakin, mutta se ei ole sen päällimmäinen idea. Nauhurikaan se ei ole, koska siellä pyörii levy. DVD-recorder taas ei voi olla äänittävä DVD, koska se äänen lisäksi tallentaa myös kuvaa. DVD-tallennin taas kuulostaa kauhean viralliselta, mutta siihen on jo tottunut.
Oma ryhmänsä on sitten tietokonepuolen käskyt ja komennot ym. Yleisesti puhutaan seivaamisesta (save) ja bäkappaamisesta (backup), kopypastettamisesta ja daunloudaamisesta jne.
Mitä mieltä tässä asiassa kuultuna olette te? Kannattaako edes yrittää kääntää kaikkea suomeksi vai heitetäänkö lossiksi ja tyydytään lisäämään englanninkieliseen termiin aina i-kirjain loppuun ( seivi, bäkappi, haarddiski, entteri jne.)?
Tässä keskustelun taustaksi MikroPC:n kolumni:
http://mikropc.net/kolumni/index.jsp?id=j260