Ke 7.12.2016 Ilves - HIFK

  • 3 265
  • 14

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Tänään keskiviikkona Tampereen Hakametsän jäähallissa kohtaavat ”original four” –joukkueet Ilves ja Helsingin IFK.

Kummatkin joukkueet ovat pelanneet syksyn vaihtelevasti, vierailija IFK:lla tosin on ollut enemmän onnistumisia voittojen muodossa. Voi kuitenkin sanoa, että odotuksiin nähden myös IFK on pelannut alavireisesti.

Keskiviikon ottelu on paitsi itsessään tärkeä kamppailu kolmesta sarjapisteestä, myös eräänlainen esiottelu ja tunnustelu lauantaina 17.12. Sorsapuiston ulkojäällä pelattavaan liigakamppailuun.

Tamperelaisten ja miksei muidenkin liigakiekon ystävien näkökulmasta illan suurin mielenkiinto kohdistuu Ilveksessä aiemmin vuosina 2007-2014 pelanneen Michael Keräsen paluuseen. Jokereissa peli ei tällä kaudella lähtenyt missään vaiheessa toimimaan. Sitä edeltävällä kahdella kaudella Keränen pelasi AHL-liigaa Iowa Wildissa ja Binghamton Senatorsissa lukemin 136 ottelua ja tehopisteet 22+45=67.
Ja pääsihän mies pelaamaan myös yhden ottelun NHL:ssä. Ottelussa Keränen ei merkkauttanut tehopisteitä. Mutta NHL-mies siis kyseessä!

Ja sitä ennen, kuten kaikki muistamme, Keränen teki sopimuksen HIFK:n kanssa pelaamatta joukkueessa kuitenkaan otteluakaan.

Keräsen edellinen liigakausi sujui lukemin 52 ottelua ja 17+35=52, ja joukkueenahan oli tietenkin Ilves.


Viime viikolla HIFK esiintyi kaukalossa tuloksellisesti varsin hyvin. Joukkue pelasi neljä ottelua ja otti niistä kolme voittoa ja neljännestäkin vielä pisteen. Ilves puolestaan pelasi kolme ottelua. Niissä joukkue otti kävi hakemassa täyden pistepotin Vaasasta ja Oulusta, mutta hävisi niukasti kotiottelunsa Lukkoa vastaan.

Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kerran aikaisemmin, kun 15.11. pelatussa ottelussa HIFK piti pisteet Helsingissä lukemin 3-1.

Veikkaus näkee HIFK:n ottelun suosikkina. Ilveksen voitolle tarjotaan kerrointa 2.7 ja HIFK:n voitolle 2.2.

Omasta mielestäni asetelmat illan otteluun ovat varsin tasaväkiset, ja ottelu ratkennee erikoistilannepelaamiseen ja maalivahtityöskentelyyn.

Ilveksen ennakko täällä.

Jatkoajan ennakkojuttu täällä.
Ilvesfoorumin matsitopic täällä.
Aamulehden eräs Keräsen paluuta koskevista jutuista täällä.
 
Viimeksi muokattu:

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
[QUOTE="Takkuturkki, post: 6786392, member: 4522Mutta NHL-mies siis kyseessä!
[/QUOTE]
Eli toisinsanoen NHL-tähti. Pakkohan sitä on raahautua paikan päälle katsomaan kotivoittoa.

Ketäs HIFK:lta on Finleyn lisäksi sivussa?
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielenkiintoista nähdä mihin ketjuun Kerä istutetaan. Jos Laakson, niin sitten on joukkueen kapteeni paljon vartijana. Aika astua esiin muutenkin kuin puhemiehenä. Pisteitä on tullut ihan ok tahtiin, mutta muistaako joku Tapsalta jonkun erityisen hyvän oivalluksen viimeisen kymmenen pelin ajalta? Tapsaa pidetään puolustavana sentterinä, usein mainostetaan jopa yhtenä Liigan parhaista. Tehosaldo -7 ei kuitenkaan vakuuta, kun jopa Muse on plussalla hasardiketjunsa keskellä.

Aika rimpuilua on ollut. Jos Tapsan ketjuun istutetaan, niin toisessa laidassa pelannee Bulmer. Äijillä on yhteistä historiaa ison veden takaa. Meiän omat änäri-miehet.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kyllä ja myös Keränen ja Hintz ovat IFK-kasvatteja, eikö vain?

Keränen on vain paperia, mutta Hintz kieltämättä alkaa olla jo aika vahvasti omia kasvatteja, siinä missä Raskikin.

HIFK Tänään:

Petrell-Johansson-Aaltonen
Eronen-Generous

Puustinen-Hintz-Tuomisto
Teppo-Högström

Luttinen-Elkins-Ikonen
Heiskanen-Kaski

Åsten-Nykopp-Partanen
Salmi

Lankinen
(Myllyniemi)

Heiskanen takaisin kokoonpanossa.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Which is nice! Miron ja Oliwerin pakkipari taitaa olla yhdessä vuoden verran vanhempi kuin Aallon Teemu.
Saas nähä, kumpi rulettaa tänään, kokemus vai nuoruuden into....
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Keränen on vain paperia, mutta Hintz kieltämättä alkaa olla jo aika vahvasti omia kasvatteja, siinä missä Raskikin.
Näistä kasvateista puheen ollen, niin mahtaako täksi kaudeksi HIFK:hon kaapattu Ilves-kasvatti Salmela olla loukkaantuneena, vai miksi ei ole mukana? Itse asiassa olipas tyhmä kysymys minulta. Totta kai on loukkaantuneena, sillä pelikunnossa syrjäyttäisi mennen tullen kenet tahansa hyökkääjän tai pakin tuosta kokoonpanosta. Lankinen maalilla siinä ja siinä.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salmela on loukkaantunut, mutta ei se mahdu muutenkaan kokoonpanoon jos terveystilanne paranee joukkueella. Semmonen kasipakki tällä hetkellä. Alkukausi oli todella huono ja joukkueen suurimpia epäonnistujia puolustuksessa Tommi Taimin kanssa.
 

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Mulle Salmela ollut jopa pahempi floppi kuin Taimi. Ei mitään käyttöä puolustuksessa, eikä hyökkäyksessä. Kiertoon vaan, jos joku huolisi.
 

Broadstreet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Philadelphia Flyers
Eipä ole pitkään aikaan odottanut matsia näin innolla. Ilveksellä ihan hyviä otteita viime aikoina ja nyt vielä Keränen, Hifkiä unohtamatta. HIFK ilmeisemmin pelannut hyvin viime aikoina, joten uskon voiton menevän Helsinkiin, koska Ipalla ollut nihkee kotosalla.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Olikos se Keränen kentällä? IFK-kasvatti Hintz oli hyvällä pelipäällä ja teki kaksi hienoa nyyttiä. Aaltonen toinen pelin ratkaisijoita...
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Ilves oli kuin Keränen, surkea.

Eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös