Spessuilta.Soitetaanko Porin hallissa Jumpia ihan vain Eddie Van Halenin kunniaksi vai kuuluuko vakiosoittolistaan?
Spessuilta.
Taitaa olla ennemminkin ihan subjektiivista sokeutta. Jos Selin on jossain hyvä, niin urheilullisuudessa, ollut aina.Jotain on mennyt kesätreenissä vituiksi jo toista kesää putkeen, kun jengin kunto kestää 10 minuuttia pelin alusta.
Tosin porilaisten mukaan Seppo Vihelä (fysiikkavalmentaja) on jumalasta seuraava. Minkäänlaisia tuloksia ei kylläkään ole vielä muutaman vuoden aikana näkynyt.
Nessu voisi vaikka keskittyä ampumaan ennemmin sinne takapatjaan kuin heittämään metrin korkusta lättyä.
Jos urheilullisuus olisi jonkinlainen vaatimus Ässien joukkueessa, niin Mika Niemi ei olisi saanut sopimusta.Taitaa olla ennemminkin ihan subjektiivista sokeutta. Jos Selin on jossain hyvä, niin urheilullisuudessa, ollut aina.
Ja legenda elää.Jos urheilullisuus olisi jonkinlainen vaatimus Ässien joukkueessa, niin Mika Niemi ei olisi saanut sopimusta.
En minä jaksa edes, sen verran kauan ja läheltä olen katsellut Selinin touhuja jo aika saamarin kauan, että minä en usko sekuntiakaan tuollaisiin väitteisiin. Mutta toki sitä saa haukkua omiaan laiskoiksi ja väsyneiksi jne. jos hyvältä tuntuu.Jos urheilullisuus olisi jonkinlainen vaatimus Ässien joukkueessa, niin Mika Niemi ei olisi saanut sopimusta.