Ke 3.10 KooKoo - Sport

  • 5 133
  • 36
Kovat odotukset tältä ottelulta. KooKoon ja Sportin väliset väännöt ovat olleet aina erittäin jännittäviä ja vauhdikkaita varsinkin, kun ollaan pelattu Kouvolassa.

Sport on aloittanut alkukautensa erittäin vaisusti, mutta pisteitä silti on plakkarissa kahdeksan. Joukkue ei ole saannut peliään toimimaan, eikä silmääni satu, enää niin isoja nimiä, kuin ennen on nähty. Budjetti on ainakin ylivoimaisesti suurin Mestiksestä ja varmasti rosterikin laajin. Toki pitää muistaa, että alla Sportilla on kuitenkin vakuuttava 1-5 voitto K-Vantaasta.

KooKoon kausi alkoi surkeasti kolmella tappiolla, mutta sen jälkeen KooKoon kulku on ollut voitosta - voittoon. Jokipoikien nöyryytys lupaa hyvää, mutta Mestiksen kuumimman pelaajanimen Sami Kaartisen loukkaantuminen ja puuttuminen Sport-pelin kokoonpanosta rokottaa reilusti KooKoon iskukykyä.

Sportissa pelaa myös viime kaudella KooKoon riveissä esiintynyt Juho-Tuomas Appel, joka on esiintynyt myös vahvasti Vaasassa.

KooKoon puolustajahankinta Clarke ei pelaa vielä Sportia vastaan, mutta paikalla toki on toinen kanukki George Nistas, joka varmasti aiheuttaa vaikeuksia Sportin puolustukselle.

Ja nyt sitä yleisöä tulee se 1600!
 

jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
KooKoon puolustuksesta on poissa ykköskentän pakki Virkki, joka kärsii pelikieltoa huitomisesta edellisestä ottelusta Jokipoikia vastaan.

Kaartinenkin poissa, joten muutoksia KooKoon ykköseen pakosti aika paljonkin. Viime pelissä tosin muutkin ketjut pääsivät tehoille, koska Jokipojat oli niin umpisurkea. Ja Sport on nousukunnossa, joten odotettavissa voi olla vierasvoitto. Tosin tasaisen väännön jälkeen.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaartinenkin poissa, joten muutoksia KooKoon ykköseen pakosti aika paljonkin. Viime pelissä tosin muutkin ketjut pääsivät tehoille, koska Jokipojat oli niin umpisurkea. Ja Sport on nousukunnossa, joten odotettavissa voi olla vierasvoitto. Tosin tasaisen väännön jälkeen.

Mistä olet kuullut, että Kaartinen on poissa? KooKoon kokoonpanoa ei tosin ole vielä ilmoitettu, mutta otteluennakon mukaan KooKoon ainoa muutos perjantain ottelun kokoonpanoon on Jarno Virkin puuttuminen kuumesairaana eli ainakin tuon ennakkoraportin mukaan siis Kaartinen olisi mukana. Tosin voihan toki tuossa ennakkoraportissa olla virhe Kaartisen osalta.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Kolek pitää Sportia sen verran heittopussina että lähtee otteluun kahdella kentällisellä, ainakin Mestis.fi:n kokoonpanojen mukaan. No nuo päivittyvät varmasti pian.

Sportilla taas mukavasti junnuja mukana, junnujen divarin pistepörssin kärkimiehet Kivimäki ja Hakomäki muiden muassa. Taklausvoimaa löytyy sekä kolmosesta (Pahkala) että nelosesta (Kiviniemi).

Kaartisen poissaolo(?) helpottaa jonkin verran Sportin urakkaa, mutta jos kouvolalaisilla on sama meno päällä kuin tv-pelissä, voi pinnat tehdä tiukkaa.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Kaartisen poissaolo(?) helpottaa jonkin verran Sportin urakkaa, mutta jos kouvolalaisilla on sama meno päällä kuin tv-pelissä, voi pinnat tehdä tiukkaa.
Poissahan tuo näyttäisi olevan. Jotenkin tuntuikin että tuo ketju ei kauaa kasassa pysy ja nyt onkin sitten jo KooKoon markkinointimies ykkösketjussa.
Todella harmi ja toivottavasti on mukana jo lauantaina.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaartinen tuskin on mukana lauantaina, koska ei tänäänkään pelaa. Nythän on selvää, ettei ole kyse mistään venähdyksestä vaan ilmeisesti murtumasta, joten pitempi huili lienee tiedossa. Sehän tässä vaan ihmetyttää, miksei KooKoon parhaan pelaajan tilanteesta tiedoiteta mitään.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Jaa-a. Jos Sport onnistuu tänään pelaamaan 60minuuttia kurinalaisesti, niin 3pistettä ei ole mahdottomuus. Täysin mahdollista on myös se, että Sport pelaa päin helvettiä, samanlailla kuin Salamoita vastaan.

Junioreita taas sopivasti mukana, joten ainakin kaksi kentällistä jaksaa vääntää satalasissa koko matsin. Väre on ollut alkukauden peleissä ihan ok, mutta tiukoissa paikoissa ei välttämättä pysty Sportia pystyssä pitämään.
 
Viimeksi muokattu:

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Samoilla linjoilla olen. Ei mikään suuri yllätys olisi jos Sport voittaisi, mutta toisaalta en ihmettelisi jos KK vie tyyliin 6-0.

Sportilla ei ole varmaan vuosiin ollut näin nuorta miehistöä sarjapelissä. A-junnuja ja viime vuoden A-junnuja melko monta. Aika vaikea veikata kuinka tuossa käy...
 

Fordél

Jäsen
Hiphei ja hurraa! Täytyy jonkun tässä tuurata ukkometsoa ja voin hoitaa avautumisen: miksi helkkarissa Lusse on tiputettu seitsemänneksi pakiksi? Joko syynä on Lussen pieni vaiva tai sitten Kolekin idiotismi.

Hienoa, että Sierman saa vastuuta, mutta oisko kakkosessa pelaaminen jo vähän liikaa? Siellä kun tyrkkäsee vastaan Koivistoa ja Riskaa niin voipi olla, että nuori pakki on turhan kovassa paikassa. Lisäksi mikä vaikutus tällä on Tarkiaisen peliin, jonka pitäisi saada pelata vapaammassa roolissa. Nyt joutuu varmasti entistä enemmän vilkuilemaan taustapeileihin.

Lindholm on puolestaan ihan hyvä kokeilu ykkösessä, mutta mielummin olisi nähnyt Lampisen tällä paikalla. No nyt tarjotaan Davelle näytönpaikkaa ja jos ei ota onkeensa niin loppukausi saa mennä nelosessa ja markkinoidessa.

Ja kun kerran seura ei tajua tiedottaa Kaartisen tilanteesta niin menkää kysymään sitä mieheltä itseltään kun on kerran jälkipeleissä mukana kommentoimassa illan matsia. No toki voi olla, että Sirviö on teipannu kaverin suun kiinni...
 

Winger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Kaikki riippuu ihan siitä, miten edellinen ottelu on voitosta huolimatta saatu nollattua. Koska sillä ei ole enää mitään merkitystä tämän pelin pisteiden kannalta, vaikka itseluottamusta saattaakin nostaa. Junnuja 4 Sportin rosterissa laskutavasta riippuen. Kyllä tuo sakki huutaa niitä pelaajia. Pari sentteriä kiitos ja mieluiten asap. Junnuilla ei voiteta sarjaa, se on yks mikä on ihan varma. Tästä matsista saattaa tulla jopa voitto, mutta so what? Alkukiiman jälkeen junnujen meno tasaantuu.

Niitä kokeneita jannuja vielä tarvitaan, eli Mac vaikka mielellään sitten joskus. Connyltä olisin halunnut nähdä enemmän näyttöjä. Kantoihan hän sinikypärääkin jonkin aikaa. 5 ottelua ja 2+3. Kaikki näyttää haukkuvan huonokuntoiseksi jne. kas kummaa, onko siellä sitten kovin moni muu näyttäny ne närhen munat? Ennemmin mä sen miehen sieltä penkin päästä ampuisin alas. Mun mielestä Strömberg olisi vauhtiin päästyään helvetin kova tälle sarjatasolle. Muista ruotsalaisista en nyt niin perusta. Lindfors melko hmv ja Ericsson ihan suolesta.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Ja kun kerran seura ei tajua tiedottaa Kaartisen tilanteesta niin menkää kysymään sitä mieheltä itseltään kun on kerran jälkipeleissä mukana kommentoimassa illan matsia. No toki voi olla, että Sirviö on teipannu kaverin suun kiinni...

Tänään en ehdi mennä tomppaan, mutta voisikohan joku jatkoaikalaisista tosiaan pistäytyä siellä vaikka huurteisella ja tosiaan samalla kysyen Kaartiselta itseltään missä mennään.
 

VTVH

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hiphei ja hurraa! Täytyy jonkun tässä tuurata ukkometsoa ja voin hoitaa avautumisen: miksi helkkarissa Lusse on tiputettu seitsemänneksi pakiksi? Joko syynä on Lussen pieni vaiva tai sitten Kolekin idiotismi.

Lustberg pelaa seitsemäntenä pakkina sen takia että Lusselle ei löydy paria tähän otteluun. Tai itse näen tilanteen ainakin niin että voittavia pakkipareja ei ole haluttu sekoittaa ja sen takia Lustberg joutuu myös kärsimään Virkin pelikiellosta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sportilla ei ole varmaan vuosiin ollut näin nuorta miehistöä sarjapelissä. A-junnuja ja viime vuoden A-junnuja melko monta. Aika vaikea veikata kuinka tuossa käy...

21.1.2006. KooKoo-Sport

Sportilla pakkeina vakiomiehistä Heikkinen, Hallbäck, Pernaa ja Kuusisto. Lisäksi junnuista mukaan oli nostettu Leppiniemi, joka tuolloin pelasi varmaan ekoja pelejään. Vakiohyökkääjiä kymmenen + Janne Siivonen.

Eli vähän samat asetelmat. Sikälikin, että KooKoo oli tuolloin pelannut hyvin - taisi olla joku kotiputkikin päällä. Niin, ja pelihän päättyi 0-8. Paikalla olleet vaasalaiset muistavat taatusti. Kouvolalaiset tuskin edes haluavat muistaa. Pelistä kertoo jotain sekin, että kahdeksasta takaiskusta huolimatta maalivahti Grahn oli KooKoon paras...
 

Fordél

Jäsen
Lustberg pelaa seitsemäntenä pakkina sen takia että Lusselle ei löydy paria tähän otteluun. Tai itse näen tilanteen ainakin niin että voittavia pakkipareja ei ole haluttu sekoittaa ja sen takia Lustberg joutuu myös kärsimään Virkin pelikiellosta.

Jep, tämä varmaan se syy on. Kuitenkin Lustberg on ollut yksi varmimmista suorittajista tällä kaudella pakistostamme (ellei jopa varmin) niin en kyllä käsitä miksi Partanen ajaa ohi? Ei nämä voitot ole tulleet pakkiparien peluutuksen ansiosta (vaikka sillä, että Partanen tippui nelospariin voi olla osuutta asiaan...) vaan kyllä koko joukkueen viisikkopeli on noussut paremmalle tasolle. En usko, että siinä yhden pakkiparin rikkomisella mitään merkittävää mullistusta olisi saatu aikaan. No kait Kolek sitten tietää asiansa paremmin.
 

jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Mistä olet kuullut, että Kaartinen on poissa? KooKoon kokoonpanoa ei tosin ole vielä ilmoitettu, mutta otteluennakon mukaan KooKoon ainoa muutos perjantain ottelun kokoonpanoon on Jarno Virkin puuttuminen kuumesairaana eli ainakin tuon ennakkoraportin mukaan siis Kaartinen olisi mukana. Tosin voihan toki tuossa ennakkoraportissa olla virhe Kaartisen osalta.

En ole kuullut mistään, tämä on vain oletus ketjun aloittajan viestistä, jossa sanotaan Kaartisen olevan poissa... Hyvä KooKoon kannalta jos mies on pelikuntoinen, eikä särkenyt itseään kaatuessaan päin laitaa.
 

Vinka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo, HIFK
Jep, tämä varmaan se syy on. Kuitenkin Lustberg on ollut yksi varmimmista suorittajista tällä kaudella pakistostamme (ellei jopa varmin) niin en kyllä käsitä miksi Partanen ajaa ohi?

Samaa olin tulossa tänne ihmettelemään, minkä muutkin ovat näköjään panneet merkille eli Jessen peluuttamista 7. pakkina. No kaipa tällekin joku hyvä syy on olemassa.
 

Rankkari

Jäsen
Kookoon kentälliset ovat kieltämättä pieni yllätys. Toivotaan, että valmennus tietää, mitä tekee. Tasainen peli varmaankin tulossa. Toivotaan, että maalivahdit jatkavat entiseen tapaan, jolloin peli kääntyisi Kookoolle. Kunhan piste tai pisteitä tulee, olen tyytyväinen.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ehdottomasti samaa mieltä, eli Lussu ei todellakaan kuulu 7. pakiksi tämän kauden otteiden perusteella, kausi käynnistyi häneltä (kuten muultakin porukalta) heikosti, mutta tämän jälkeen ollut yksi varmmista pakeita. Sen sijaan tämä luottopariskunta Partanen-Honkanen on näköjään pakko pitää yhdessä. Kolmonen suorastaan saa heikoimmat voimaan pahoin:

9 PARTANEN Petri 26 HONKANEN Jani
5 RÄTY Jaakko 8 KOSKELAINEN Eemeli 15 SAARELA Ilkka

Toivottavasti Kaartisen tilanteestakin kuullaan lisää pelin jälkeen.
 

Kiekkomoguli

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lindholm on jälleen ykköskentässä:kyllä luottoa piisaa tälle herralle.Olikohan paras vaihtoehto tällä kertaa?Tänä iltana on Oreen pelattava "täysosuma peli", jotta pinnat jäävät Kouvolaan. Yksi syksyn mielenkiintoisimmista ja värikkäimmistä kotimatseista luvassa, Sport sytyttää aina:toivottavasti yleisö löytää hallille, oma veikkaukseni on 1300.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tosi tärkeä voitto. KooKoolle tullaan vielä menettämään pisteitä tällä kaudella, joten hyvä oli aloittaa keskinäiset voitolla.

Vaikka KooKoo-kannattajat sanoisivat, että kotijoukkue pelasi huonosti ja Kaartinen puuttui ynnämuuta, niin silti tosi tyytyväinen pitää olla.

Myllyaho (0+3) aloitti vanhan kaartin tason noston. Ylivoima vaikuttaa olevan vieläkin heikkoa, mutta voittomaali saatiin kuitenkin sen avulla tehtyä.
 
Ei auta valittaa, Sport oli paljon parempi joukkue tänään ja yksinkertaisesti ei vaan antanut mahdollisuutta KooKoolle. Nopeat kaksi maalia, mutta sitten hallinta kääntyi ja pari läpiajoakin KooKoolla oli. Toisessa erässä hurmos jatkui ja peli tasoitettiin, mutta sitten oltiinkin heti ottavana osapuolena. Lähellä oli tasoitus tosin kolmannen erän lopussa KooKoolla, kun kiekko lirui pitkin maaliviivaa, mutta maalia ei saatu aikaseksi.

Tänään ei saannut taklata! Liukkosen kaksi mojovaa pusua aiheuttivat jäähyn, Appelin puhdas niitti jossa Räty lensi hallin kattoon toi jäähyn ja monia muita.
Tosin Honkanen räjäytti katsomon nostamalla yhden Sport pelaajan kirjaimellisesti seinälle kovalla taklauksellaan ja saihan siinnä samalla kyseinen pelaaja tippua aika korkealta jäähän. Honkaselta mielestäni hyvä peli, vaikka rl menikin hänen piikkiin. Jatkuvasti taklaamassa ja antamassa pientä nyrkkipesua Sportin pelaajille.

Lindholm oli mainio laidalla ykkösessä. Kaartinen saattaapi olla lauantaina kokoonpanossa. (tieto htt)

Tästä etiäpäin!
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vaikka KooKoo-kannattajat sanoisivat, että kotijoukkue pelasi huonosti ja Kaartinen puuttui ynnämuuta, niin silti tosi tyytyväinen pitää olla.

Ei sanota. Sport oli kyllä tänään erittäin hyvä ja selkeästi paras vierasjokkue mitä Kouvolassa on tällä kaudella nähty. Kyllä Sport varmasti tuollaisella pelillä pian nousee sarjan terävimpään kärkeen. Ei huonoa peliä KooKooltakaan. KooKoolla runsas jäähymäärä sotki peliä ja tottakai Kaartisen tasoisen pelaajan poissaolo näkyy joukkueessa kuin joukkueessa, mutta turha valittaa niillä pelataan ketkä ovat terveinä. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti lauantaina KooKoo-Hokki peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös