Tänään Lempäälässä yhteen iskevät kaksi viime kaudelta Suomi-sarjasta toisilleen tuttua joukkuetta. Niin LeKi, kuin Titaanitkin selvittivät tiensä karsintojen kautta Mestiskarkeloihin ja nyt nähdään nousijoiden ensimmäinen Battle Royale. LeKillä on varmasti hampaankolossa tavaraa, sillä Titaanit jäi viime kauden kohtaamisissa lievästi niskan päälle ja kotkalaiset myös nappasivat Suomi-sarjan mestaruuden kaksiosaisessa "finaalissa".
Titaanit kärsi viime perjantaina (28.9.) jo neljännen perättäisen tappion, kun joukkue kyykistyi kotihallissaan jatkoajalla viime kauden Mestis-mestari Kajaanin Hokille 2-3-lukemin. Kotkalaisten peli ei pahemmin silmiä hivellyt ja samat vanhat murheenkryynit (aloitusvoitot, avaukset, jäähyt, puolustussekoilut) näkyivät varsin karulla tavalla Titaanien peliotteissa. Positiivista sen sijaan oli se, että joukkue ei luovuttanut missään vaiheessa, vaan se jaksoi taistella sekä tulla väkisin tasoihin aivan kolmannen erän lopussa Cole Koidahlin maalilla. Toivottavasti tästä taistelusta on saatu imettyä lisää spirittiä myös tämäniltaiseen otteluun LeKiä vastaan. Se olisi myös suotavaa, että vierasottelussa ei kunnioitettaisi liikaa vastustajaa vaan iskettäisiin välittömästi kimppuun kuin sika limppuun. Koko alkukauden ajan loukkaantumisten kanssa teutaroinut kotkalaisjoukkue koki jälleen takaiskuja ottelua edeltävissä harjoituksissa, kun luottosentteri Tomi Pylväläinen loukkasi polvensa, eikä mies näin ollen kykene pelaamaan LeKiä vastaan. Myös hyvän iltapuhteen kajaanilaisia vastaan esittänyt Tuomas Gärdström on joutunut jäämään syrjään sairauden takia. Sen sijaan paluun sotisopaan tekee nivusvammastaan toipunut titaanikapteeni Ari Kovanen, jolta valmennusjohto odottaa aivan varmasti omiensa herättelyä sekä esimerkillisiä otteita jäällä. Maalissa Titaaneilla jatkaa loistavasti Hokkia vastaan torjunut Kai Tillanen. Titaanit julkaisi eilen (2.10.) uusimman try-outinsa, kun jo kolmas yhdysvaltalaiskiekkoilija saapui Kotkaan. Keskushyökkääjän sekä puolustajan pelipaikoilla pelaamaan kykenevä Andrew Jasicki ei ennakkokaavailuista huolimatta pue tänään pelaavaan kokoonpanoon, vaan mitä ilmeisimmin miehen titaanidebyytti jää perjantain K-Vantaa-otteluun.
LeKin otteet viime otteluissa ovat ailahdelleet laidasta laitaan. Ensiksi joukkue kepitti vahvan ja kurinalaisen esityksen jälkeen TuTon kotihallissaan 3-2, mutta paria päivää myöhemmin tästä ei ollut tietoakaan, kun SaPKo takoi Talvisalossa seitsemän (7) kiekkoa lempääläläismaaliin ja nappasi voiton lukemin 7-5. LeKi on alkukauden otteluihinsa saanut SM-liigasta apujoukkoja, mutta Titaaneita vastaan lainamiehiä ei rosterissa ole, vaan omilla joukoilla pyritään kotkalaisten tappioputkea jatkamaan. Myös loukkaantumistilanne on LeKillä täysin eri luokkaa kuin Titaaneilla, sillä kotijoukkue pääsee luisteluttamaan kaukaloon lähes parhaan mahdollisen kokoonpanonsa. Tuttuja tähtiä ryhmässä ovat Marko Santanen ja Juha Leimu, jotka ovat saaneet rinnalleen kokeneita kehäkettuja tyyliin Mikko Suvanto sekä Antti Hildén. Maalissa LeKillä pelaa joukkueen ykkösvahti Juho Santanen, joka varmasti haluaa unohtaa viime sunnuntaisen (30.9.) SaPKo-myllytyksen sekä torjua Titaanit nurin.
Kiekko putoaa Lempäälän jäähallissa jäähän klo. 18:30 pintaan. Tästä reilut pari tuntia eteenpäin ja olemme paljon viisaampia siitä, kumpi illan joukkueista on poistunut kaukalosta voittajana.
Illan kokoonpanot:
LeKi
1. kenttä:
#26 Santanen - #12 Kuusela - #27 Välimaa
#33 Martinka - #20 Leimu
2. kenttä:
#36 Hildén - #13 Suvanto - #23 Jasko
#4 Suhonen - #2 Suoniemi
3. kenttä:
#32 Kolari - #15 Nippala - #11 Kallio
#10 Halonen - #3 Uitto
4. kenttä:
#18 Lohtander - #16 Joki-Erkkilä - #25 Silvennoinen
#22 Reunanen (7. puolustaja) - #21 Tieranta (13. hyökkääjä)
Maalivahdit:
#35 Santanen (AK)
#60 Alanen
Titaanit
1. kenttä:
#18 Häkkinen - #26 Koidahl - #71 Essen
#4 Haapalainen - #13 Jernberg
2. kenttä:
#78 Pehu - #15 Kansikas - #10 Valli
#24 Ja. Ruohola - #6 Haapanen
3. kenttä:
#55 Kolhonen - #17 Kovanen - #21 Rämä
#81 Heinonen - #45 Jokiraita
4. kenttä:
#23 Seppinen - #84 Horto - #3 Kulmakivi
Maalivahdit:
#1 Tillanen (AK)
#35 Nieminen
Lähde: www.mestis.fi