Ke 29.10.2008 KooKoo - Kiekko-Vantaa

  • 5 209
  • 57
KooKoo ottelut jatkuvat seuraavaksi kovaan vireeseen itsensä löytänyttä K-Vantaata vastaan. Edellinen matsi päättyi Dickensonin 59.59 ajassa tekemään voittomaaliin lukemin 3-2.

Kiekko-Vantaa on esiintynyt positiivisen kovaa ja leimaatunut siinnä samassa melkoiseksi farmiseuraksi. Jani Nieminen poistui riveistä ja se ei voi olla näkymättä.

KooKoo kärsii jatkuvista loukkaantumista. Toivotaan, että kohta puoliin tulisi apua esim. pelaajahankinnoin tähän. Alla myös tiukka matsi Sporttia vastaan, josta tulemisina oli 0p. KooKoo on todennäköisesti kehissä kolmella ketjulla. Joten KooKoo on luisteltavissa kumoon varmasti huomenna.

Poissa alustavien tietojen mukaan Eskelinen, Kivioja, Nistas, Rautee, (Rammer ja vaimo), Miettinen, Onnela, Sompi ja Tuomi, joka on pelikiellossa. Eskelinen taitaa sairastella ja Kiviojasta ei ole havaintoja. Nistaskaan ei ole harjoituksissa näkynyt.

KKTigin hyökkäysvitjat matsiin:

Dickenson - Flinck - Vilkman
Uronen - Huilla - Liukkonen
Pyhäjärvi - Koskelainen - Lampinen
Poutanen, Kainulainen, Nykänen
 

Rankkari

Jäsen
KKTigin hyökkäysvitjat matsiin:

Dickenson - Flinck - Vilkman
Uronen - Huilla - Liukkonen
Pyhäjärvi - Koskelainen - Lampinen
Poutanen, Kainulainen, Nykänen

Onko harjoituksissa olleet tälläiset ketjut? Flinck- Liukkonen kaksikko erotettu toisistaan?

Itse pelissä Vantaan ykkösketju tekee pari maalia. Lisäksi Kookoon pelaajat tekevät pari nättiä maalia. ja Vantaan Wessman, (vai mikä se oli) hörppää pari. Eli perusvoitto kotijoukkueelle. No, eniten kiinnostaa saako Kookoo hyökkäyspeliinsä tehoja, nollatun Vaasareissun jälkeen? Vain kaksi hyökkäävään peliin kykenevää kentällistä Kookoolla.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vantaan tilastot ovat aika hurjat:

- sarjan paras vierasjoukkue, 6 ottelua 15 pistettä
- vähiten päästettyjä maaleja vieraskentällä
- ei yhtään tappioita varsinaisella peliajalla vieraskentällä
- voittanut viimeiset kuusi peliä, joissa päästänyt yhteensä kuusi maalia

Jani Nieminen lähti, mutta hyvin tuntui homma jatkuvan sen jälkeenkin. KooKoon hyökkäyspeli on ollut takkuista ja K-Vantaalla on kaikki eväät tehdä siitä entistä tuskaisempaa. Voihan tästä perusvoittokin irrota, mutta eiköhän tässä aika kovan työn saa jokaisen maalin eteen tehdä. KooKoo-vahdeilta muuten puuttuu edelleen se kauden ensimmäinen nollapeli. Veikataan 3-0 -kotijoukkueelle tuskaisten vaiheiden jälkeen.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Poissa alustavien tietojen mukaan Eskelinen, Kivioja, Nistas, Rautee, (Rammer ja vaimo), Miettinen, Onnela, Sompi ja Tuomi, joka on pelikiellossa. Eskelinen taitaa sairastella ja Kiviojasta ei ole havaintoja. Nistaskaan ei ole harjoituksissa näkynyt.

Hyvin sarjan aloittanut KooKoo on kaatumassa nyt näihin loukkaantumisiin ellei jostain saada pikaisesti vahvistuksia. Sivussa on loukkaantumisten takia peräti 8 pelaaja + Ramsay ja vaimo, mikä ei voi olla näkymättä pelissä. Tiukassa varmasti tulee olemaan pisteet kovassa vireessä olevaa Kiekko-Vantaata vastaan. Veikataan kuitenkin optimistisesti 3-2 kotivoittoa.
 

ahal

Jäsen
Vantaan tilastot ovat aika hurjat:

- sarjan paras vierasjoukkue, 6 ottelua 15 pistettä
- vähiten päästettyjä maaleja vieraskentällä
- ei yhtään tappioita varsinaisella peliajalla vieraskentällä
- voittanut viimeiset kuusi peliä, joissa päästänyt yhteensä kuusi maalia

Jani Nieminen lähti, mutta hyvin tuntui homma jatkuvan sen jälkeenkin.
Tilastot ovat hyvät, mutta ne kertovat menneestä. Jokainen matsi alkaa nollilta, ja joskus kaikki putket ja sarjat katkeavat. KooKoo antaa kieltämättä reippaasti tasoitusta miesvajauksellaan lohelle. Vielä ei ole tiedossa, saako Vantaa parhaat (Haapasaari, Acres...) jalkeille, mutta heitä kyllä tarvittaisiin. Muuten menee liikaa puurtamiseksi ja vähämaaliseksi. No sellaisellakin pelillä voittoja on irronnut, viimeksi Jyväskylästä.

Niemisen pesti petojen luukkuvahtina ei ilmeisesti ollut niin fataali lohelle kuin pelättiin. Wessman suoriutui hyvin ja Vehviläinen on takapiruna. Valtin koitos on varmaan monen mielessä edelleen ja Dickensonin voittomaali kismittänee joitakuita. Jospa siitä tulisi sitä positiivista energiaa ja potut maksettaisiin pottuina... Aholan paketti on kestänyt kasassa monta viikkoa putkeen, toivotaan ettei se revähdä auki huomennakaan. Työntäyteinen ilta silti edessä, pistekin Kouvolasta olisi hyvä juttu.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Härmä(AM)
Lohtander

Uronen-Flinck-Liukkonen
Öhberg-Heiskanen

Vilkaman-Huilla-Dickenson
Lindström-Kultanen

Lampinen-Koskelainen-Pyhäjärvi
Sierman-Tarkianen
13. Pottu

Täytyy sanoa, että nyt on hurja kokoonpano. Ainoa positiivinen asia on oikeastaan Potun sijainti. Jos tuolla voitetaan, niin olen iloinen ja yllättynyt. Toivotaan taas parasta!
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Täytyy sanoa, että nyt on hurja kokoonpano.


Ei hyvänen aika tätä KooKoon pelaajatilannetta. Niinkuin Putte totesi, niin hyvin alkanut kausi on kyllä kärsinyt todella pahasti näistä loukkaantumisista. Kotietu alkaa kohta olemaan aika tiukassa.

No, toivotaan, että tuollakin ryhmittymällä KooKoo pystyy kotiyleisön edessä voittoon. Tiukan vastuksen tulee K-Vantaa tarjoamaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Harvaksi käyvät rivit. KooKoon mahkut on kaiketi siinä, että Flinckin ketju tekisi pari maalia ja K-Vantaan annettaisiin tehdä maksimissaan se yksi maali.

Tietty nyt olisi nukkuvien maalarien puolueellakin aika saada maalitölkki päähän ja herätä päiväunilta. Kakkoskentässä Dickenson on osunut silloin tällöin, mutta Vilkman ei ole tehnyt yhtään maalia viimeiseen kuuteen peliin eikä Huilla koko alkukautena. Kolmoskentässäkin pitäisi olla potentiaalia, mutta koko viisikon maalit so far pyöreät nolla.

Tuomen lisäksi myös Joni Kainulainen on ilmeisesti pelikiellossa. Ainakin sai kymppitilinsä täyteen junnuissa. Käsittääkseni pelikielto pitää kärsiä siinä sarjassa missä sen on saanut, eli Kainulaisen pitäisi odotella kunnes A-junnujen divari käynnistyy taas parin viikon päästä...

K-Vantaa nostanut puolestaan mielenkiintoisen junnun kokoonpanoon. Aapo Sepponen oli dominoivan hyvä, kun junnut kävivät Kouvolassa. Kookas hyökkääjä on pelannut aiemmin ainakin jokereiden A:ssa ihan runkomiehenä ja iski 9 divaripelissä tehot 15 tehopinnaa. Nyt tosin aloittaa ylimääräisenä hyökkääjänä.
 
Viimeksi muokattu:

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Aika hurja lista on tosiaan poissa. Listassa Eskelinen, Kivioja, Nistas, Rautee, Miettinen, Onnela, Sompi ja Tuomi on siis neljä sentteriä, kaksi pakkia ja kaksi laituria. Kultanen & Öhberg tulee tänäänkin pelaamaan hurjat minuutit ja toivotaan, että jannut pysyy ehjänä, koska muuten on kusiset paikat pakiston osalta. Sama pätee Flinckin kenttään, jos Liukkonen tai Flinck loukkaantuu niin leviää kyllä pakka pahasti käsille.
Jäähyjä vältetään ja isketään alussa pari häkkiä niin eiköhän homma hoidu. 2-1.
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei hyvää päivää! KooKoolla senttereistä mukana ainoastaan Flinck, Huilla ja Koskelainen. Voiko sentteritilanne mennä enää tämän huonommaksi? No voi tietysti, jos vielä Flinckikin loukkaantuu tänään. KooKoo saa jälleen hikisesti kolme kentällistä kasaan. Näin vajaalla miehistöllä ei pystytä kyllä taistelemaan ainakaan mestiksen voitosta. Hyvä jos kotietu pystytään edes pitämään. Ennakkosuosikkina kovakuntoinen KiVa lähtee vääjäämättä illan peliin. Näkyyköhän KooKoon kokoonpanohuolet jo yleisömäärissä. Keskiarvo KooKoolla lähes 1900 ja toivottavasti tuohon ei nyt tule näiden loukkaantumisten takia mitään notkahdusta. Pikaisesti pitäisi alkaa saada pelaajia pois sairastuvalta ja sitten vahvistuksia. Eikö Rammerin tilalle voitaisi hankkia vaikka Sportista Collins. Toki vain siinä tapauksessa jos Sport Collinsin halvalla myisi. Kai se Sportillekin olisi parempi, että pääsisi hänestä eroon edes jollain hinnalla. Onko Collins ylipäätään enää Vaasassa?
 

Banys

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jugurit
KooKoo nousee voitolla takaisin sarjan kärkeen tai toiseksi, kun voiton tänään ottaa. Mitä te täällä liikaa huolehditte, että kotietu on jo menetetty. Toipilaat tulevat palaamaan kokoonpanoon ja ovat nyt väliaikaisesti poissa, ei loppukautta. Älkääkä nyt vaan laskeko sitä Ramsayta enää poissaolijoihin, kun ei herra enää mitenkään KooKooseen liity. Vai puuttuuko tänään myös KooKoon kokoonpanosta Baker, Varis ja Timo Susi? Haluaisin myös viedä teidät terveystarkastukseen, jotka tosissanne olisitte ostamassa Sportissa täysin epäonnistunutta Collinsia. Collinsin pitäisi suostua laskemaan palkkaansa odotettavasti ja Collinsin pitäisi onnistua yhtäkkiä olemaan erittäin kova vahvistus Mestiksen kärkijoukkueessa, vaikka Sportissa hän istuukin ottelusta toiseen penkillä, ja vielä katsomon puoleisella. Hankitaanko myös muissa joukkueissa flopanneet suomalaiset, koska voisivat tulla halvemmalla.. eiköhän sielläkin ole ollut vain jotain mätää ja peli varmasti luistaisi KooKoossa?

Illan ottelusta on odotettavissa sekava ja ehkä ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin jo vähän pelottaa, että tuleeko Vantaa viemään pisteitä mukanaan.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo nousee voitolla takaisin sarjan kärkeen tai toiseksi, kun voiton tänään ottaa. Mitä te täällä liikaa huolehditte, että kotietu on jo menetetty. Toipilaat tulevat palaamaan kokoonpanoon ja ovat nyt väliaikaisesti poissa, ei loppukautta.

Niinpä. Jos nyt on hikisesti kolme kentällistä kasassa, niin sehän ei tarkoita että näin mennään sarjan loppuun saakka. Jos tämän iltaista kokoonpanoa vertaa lauantain Sport-peliin, niin suunnilleen yhtä kovalla joukkueella ollaan liikenteessä.

Collinsin voi unohtaa, mutta pari liigalainaa hyökkäykseen ei tekisi tässä tilanteessa pahaa. K-Vantaan kerroin on muuten Veikkauksella neljän paikkeilla. Kun täällä joku pitää jo Vantaata suosikkina, niin siinähän on hyvä paikka rikastua.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Poissa alustavien tietojen mukaan Eskelinen, Kivioja, Nistas, Rautee, (Rammer ja vaimo), Miettinen, Onnela, Sompi ja Tuomi, joka on pelikiellossa. Eskelinen taitaa sairastella ja Kiviojasta ei ole havaintoja. Nistaskaan ei ole harjoituksissa näkynyt.

Tuomi on siis sivussa kaksi ottelua (K-Vantaa ja Jukurit).
Miettinen palaa kokoonpanoon aikaisintaan ensi vuoden puolella.
Rautee palaa kokoonpanoon aikaisintaan ensi vuoden puolella.
Miettisellä ja Rauteella saattaa pahimmassa tapauksessa olla kausi ohi.
Onko mitään tietoa näiden muiden pelaajia (Eskelinen, Kivioja, Nistas, Onnela ja Sompi) tilanteesta eli onko kukaan heistä tulossa lähipäivinä kokoonpanoon?
Kyllähän tuo KooKoon loukkaantumistilanne alkaa vetämään vertaistaan tällä sarjatasolla, kun kohta puolet joukkueen pelaajista on loukkaantuneina. Toivottavasti vajaamiehinen KooKoo jaksaa tänään luistella neljälle ketjulla liikenteessä olevaa K-Vantaata vastaan.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Härmä(AM)
Lohtander

Uronen-Flinck-Liukkonen
Öhberg-Heiskanen

Vilkaman-Huilla-Dickenson
Lindström-Kultanen

Lampinen-Koskelainen-Pyhäjärvi
Sierman-Tarkianen
13. Pottu

Lampinen (0+0) - Koskelainen (0+2) - Pyhäjärvi (0+3)
Sierman (0+0) - Tarkiainen (0+1)

Toivottavasti tuo kolmoskentällinen pystyisi pelaamaan tänään edes 0-0 tuloksen sillä kolmoskentälliseltä lienee liikaa vaatia tänään maalia.

Kyllähän muutamien pelaajien kohdalla mm. Jarno Kultanen on tänään odotettavissa todella hurjat peliminuutit. Ja kuka tänään tekee KooKoon maalit? No onhan siellä sentään kokoonpanossa vielä muutamia maalipyssyjäkin.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Totta kaikki tuo mitä olette sanoneet kokoonpanosta. Alueella vaikuttaa kaksi rautaisen kokemuksen kaveria, joista ei voisi olla kuin hyötyä tässä tilanteessa. Eli tartutaan siihen puhelimeen ja näppäillään Upin ja Sumpin numerot.

Hirvittää jo valmiiksi, mutta mistä sitä tietää, jos porukalla olisikin kunnon taistelutahto päällä!
 

Rankkari

Jäsen
3 kentällistä ja pottu poika poutanen, huh huh. No järkevällä pelaamisella saa tästäkin ryhmästä hyvän tuloksen. Vaihdot täytyy pitää lyhyinä, yv. ja av vastuuta pitää jakaa riittävästi, 3 kentällinen saa keskittyä 0-0 pelin pelaamiseen (välttää liikaa hyökkäysintoa). Härmän pitää onnistua, kuten on viimeaikoina pelannutkin. Lisäksi Vantaan tuoreelle maalivahdille pitää ampua paljon. Miksihän kokenut Vehviläinen ei ole pelaamassa?
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Totta kaikki tuo mitä olette sanoneet kokoonpanosta. Alueella vaikuttaa kaksi rautaisen kokemuksen kaveria, joista ei voisi olla kuin hyötyä tässä tilanteessa. Eli tartutaan siihen puhelimeen ja näppäillään Upin ja Sumpin numerot.

Erittäin hyvä ehdotus. Antti Karhulahan on jo mukana paikallisessa kiekkoilussa eli PoKLin valmennuspäällikkö ja myös pelannut tällä kaudella, joten kunnon kanssa ei pitäisi olla ainakaan suurempia ongelmia. Onko Teemu Somppi pelannut tällä kaudella missään eli mikä mahtaa hänen kuntonsa olla? Ja onko Upilla ja Sumpilla ylipäätään kiinnostusta lähteä mukaan mestiskiekkoiluun? Olisihan ihan hyvä, jos saataisiin Upi paikkaamaan sentterivajetta vaikkapa ottelukohtaisella sopimuksella ja kyllähän kunnossa olleessaan myös Sumpille olisi nyt käyttöä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Collinsin voi unohtaa, mutta pari liigalainaa hyökkäykseen ei tekisi tässä tilanteessa pahaa.

Kun noita liigajengienkin kokoonpanoja on katsellut, niin aika vähissä ovat vapaat miehet sielläkin. Melkein kaikilla on ennestäänkin junnuja jauhamassa vähintään neloskentässä tai sitten ollaan kimpassa LeKin kanssa. Lukko ilmeisesti ainoana poikkeuksena?

Toisaalta olisi tärkeää saada neljä vitjaa kasaan, mutta toisaalta taas emme tee mitään sellaisilla pelaajilla, jotka eivät ole vahvistuksia. Mietitään esimerkiksi tämän päivän kokoonpanoa: toki olisi kiva, jos Eskelinen olisi kehissä, mutta muuttuuko voimasuhteet ollenkaan siitä, että Koskelainen pelaa Eskelisen paikalla? Lisäksi "oman pelaajan" onnistuminen olisi aina pitkässä juoksussa plussaa.

Jos nyt tänään ei pelaajia loukkaannu, niin ainakaan siinä tapauksessa ei täytemiehiä riveihin tarvita. Se on kuitenkin selvää, että kun pelikunnossa on 10 hyökkääjää, niin yhteenkään menetykseen ei ole enää varaa. Tai sitten joudutaan jo naarailemaan lähialueen seuroja ja muualtakin kokeiluhenkisesti. Mistä tulikin mieleen, että Jukka-Pekka Koistinen on lähtenyt LeKistä...

Poissaolijoiden listaa voi muuten kasvattaa vielä parilla nimellä: Matti Nykäseltä murtui kylkiluita ja hän on vielä toipilaana ja Joni Kainulainen siis pelikiellossa.
 

VTVH

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
K-Vantaan kerroin on muuten Veikkauksella neljän paikkeilla. Kun täällä joku pitää jo Vantaata suosikkina, niin siinähän on hyvä paikka rikastua.

Yllättävän kovaksi ennakkosuosikiksi on KooKoo tosiaan laitettu. Jos en uskoisi itse vahvasti KooKoon voittoon niin kyllähän tuota voisi pelata. Sanoisin ylikertoimeksi.

Edit: Paf tarjoaa 4,30 Vantaalle. Onko minulle jätetty kertomatta jotain? Ei KooKoon ihan näin kova suosikki pitäisi olla kovakuntoista Vantaata vastaan.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Edit: Paf tarjoaa 4,30 Vantaalle. Onko minulle jätetty kertomatta jotain? Ei KooKoon ihan näin kova suosikki pitäisi olla kovakuntoista Vantaata vastaan.

On jätetty kertomatta. Poutanen on kuulemma ollut aivan huikeassa vireessä harjoituksissa ja tänään Pottu iskee maalin mikäli vain pääsee kentälle.
 

Fordél

Jäsen
Nyt uidaan kokoonpanon kanssa kyllä todella syvissä vesissä. Hienoa, että meillä on kuitenkin Emppukin kokoonpanossa vaikka moni ei mies arvostakaan. Tällaisissa tilanteissa kaverin arvo kuitenkin nousee kun puolustuspelaaminen toimii ja pystyy pelaamaan ainakin ns. nollanollaa vastustajaa vastaan. Sekin on jo paljon. Eikä Kossu ota tyhmiä jäähyjäkään toisin kuin Pottumme. No onneksi mies on valahtanut jo 13 hyökkääjäksi vaikka hyökkääjiä on rosterissa vain yhdeksän tällä hetkellä. Kertoo Potun tasosta...

Mitä tulee liigaapuihin niin olisivat todellakin nyt tarpeen ja luulisi, että esim. HPK:sta voisi muutaman kaverin saadakin niin olisi sentään neljä täyttä kenttää.

Mutta fakta on kuitenkin se, että KooKoolla on täydet mahikset napata kolme pojoa tänään. Kaikki on kiinni tänään asenteesta eli jäädäänkö katsomaan tuota kokoonpanoa vai otetaanko se positiivisena asiana: nytpähän kaikki saavat (poislukien Pottu) ainakin vastuuta ja pelata itsensä puhki. Lisäksi meillä on edelleen mainio maalivahti ja hyvä puolustus, joten 2/3 pakasta on edelleen Mestiksen kärkeä. Ei siis syytä huoleen, on vain asennekysymys.

Asenteen lisäksi vaaditaan myös järkeä kentälle. Tänään pitää pysyä poissa poksista ja pelata muutenkin järkevästi. Kyttäillä kun on sen paikka, mutta kun saadaan kiekon riisto niin ei muuta kun suunta kohti maalia. Tänään ei tarvitse pelata kauniisti ja näyttävästi. Jos näistä tulee maalikarkelot, on KooKoo kusessa, mutta jollain 2-1 lukemilla voitaisiin voitto napatakin.

Hyvä tästä vielä tulee!
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
K-Vantaa on kyllä huikeassa vedossa. Jos nyt vielä KooKoo tuolla kokoonpanolla kampeaa voiton, niin kova voittamisenkulttuuri on pesiytynyt sinne. Nyt en jaksa kaivaa tilastoja, mutta sellainen kutina on, ettei K-Vantaa kovin montaa voittoa sieltä ole napannut moneen vuoteen. Tänään pelataan joka tapauksessa pitkävetoon 2 ihan jo kertoimen takia.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Sekin on jo paljon. Eikä Kossu ota tyhmiä jäähyjäkään toisin kuin Pottumme. No onneksi mies on valahtanut jo 13 hyökkääjäksi vaikka hyökkääjiä on rosterissa vain yhdeksän tällä hetkellä. Kertoo Potun tasosta...

Tai oikeastaanhan Pottu on noussut 10. hyökkääjäksi, koska kokoonpanossa tosiaankaan kuten mainitsitkin ei ole kuin 9 muuta hyökkääjää + Pottu.

K-Vantaa on kyllä huikeassa vedossa. Jos nyt vielä KooKoo tuolla kokoonpanolla kampeaa voiton, niin kova voittamisenkulttuuri on pesiytynyt sinne. Nyt en jaksa kaivaa tilastoja, mutta sellainen kutina on, ettei K-Vantaa kovin montaa voittoa sieltä ole napannut moneen vuoteen. Tänään pelataan joka tapauksessa pitkävetoon 2 ihan jo kertoimen takia.

Viime kaudella Kouvolassa KooKoo-K-Vantaa päättyi KiVan voittoon 1-4 heti sarjan toisella kierroksella. Joulukuussa KooKoo voitti K-Vantaan Kouvolassa niukasti 3-2.
Kaudella 2006-07 KooKoo voitti Kouvolassa K-Vantaan 7-5 ja 5-3. Kaudella 2005-06 KooKoo voitti Kouvolassa K-Vantaan 7-1 ja jatkoajan jälkeen 5-4 eli kolmelta viime kaudelta KooKoolle voitot K-Vantaasta 5-1. Nyt KooKoolla on kyllä erittäin hankala lähtöasetelma illan otteluun. Voitolla K-Vantaa tiputtaisi KooKoon jo sarjassa neljänneksi.
 

Fordél

Jäsen
Tai oikeastaanhan Pottu on noussut 10. hyökkääjäksi, koska kokoonpanossa tosiaankaan kuten mainitsitkin ei ole kuin 9 muuta hyökkääjää + Pottu.

Toi on muuten totta. Pottu on siis uransa huipulla! Tänäänkin varmaa rankasee vastustajaa jatkuvalla taklauspelillä ja kolmannessa erässä käy noutamassa K-Vantaalta vaikka Jaskon pois ja näin vierailijoiden pakka sekooa. Tai sitten toinen vaihtoehto on, että Pottu jatkaa tumputtamista vaihtopenkin päässä.

Yksi ratkaisun paikka on tänään maalivahtipeli. KooKoolla se on varmasti kuosissa, mutta miten on K-Vantaan veskan laita? Ite en kyllä luota Wessmanniin, joten ei muuta kuin KooKoolta paljon laukauksia. Pottukin voisi käydä pikkasen kuumentamassa nuorta veskaa niin saataisiin K-Vantaan pakkaa sekaisin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös