Ke 28.11.2007 LeKi - Sport

  • 3 146
  • 13

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sport-kannattajien keskuudessa tuntuu olevan synkät mielialat, ainakin suosikkijoukkueen tiimoilta. Syksy on mennyt ihan päin hanuria eikä ennakkoon tästäkään pelistä ole paljoa odotettavissa. Vaasassa taidetaan enemmän arvuutella valmentajan vaihdon ajankohtaa kuin odottaa seuraavaa peliä.

Lähtökohdat otteluun ovat yksinkertaiset. LeKi on ollut sarjan positiivisin yllättäjä tällä kaudella ja Sport niinikään suuri yllättäjä, mutta tosin negatiivisessa mielessä.

LeKi saa Teemu Lassilan ainakin tähän peliin lainalle Kerhosta. Muita LeKin avainpelaajia ovat mm. Hildenin Antti joka on tavannut käydä keväisin Sportissa pelailemassa jollain 0.25 pistettä/ottelu tahdilla. LeKi voitti jo Vaasassa aiemmin tällä kaudella pelattuaan tiivistä viisikkopeliä yhdistettynä kovaan liikkeeseen.

Sport yllätti positiivisesti hakemalla vierasvoiton Joensuusta, mutta sen jälkeen kotona häviö KooKoolle ja vieraissa HeKille, jota Sport on yleensä riepotellut varsinkin Vaasassa suurin numeroin.
 
Sport-kannattajien keskuudessa tuntuu olevan synkät mielialat, ainakin suosikkijoukkueen tiimoilta. Syksy on mennyt ihan päin hanuria eikä ennakkoon tästäkään pelistä ole paljoa odotettavissa.

Kyllä, ankeaa on ja tunnelmat on aikalailla samat kun KooKoo-pelin alla. Kaikki muu kun selvä tappio tästä olisi Sportille hyvä saavutus. Sport tarpoo tällä hetkellä syvällä ja pelkään että tuota solmua ei valmennus saa kovin nopeasti auki. Kuinkahan pahoja noi Myllyahon ja Hallbäckin loukkaantumiset ovat, eivät taida lähteä kumpikaan Lempäälään mukaan?
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Tapaus Hilden on kyllä hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikeaa on onnistua Sportissa, mutta muualla pelataan liekeissä.

Tuskin juuri kukaan uskoo Sportin mahdollisuuksiin tänään. Mutta juuri tuossa onkin se pien mahdollisuus. Sport saattaa voittaa silloin kun siltä ei mitään odota. Aivan samoin otetaan takkiin kun odottaa varmaa voittoa.

Maalivahdit ovat tänäänkin pääosissa ja jos maalivahtipeli pelattaisiin paperilla, veisi Leki sen puhtaasti. Väre väläyttelee sillon tällöin, mutta se ei riitä. Tarvitaan jatkuvia hyviä suorituksia, jotta kenttäpelaajat voisivat luottaa häneen.

Sportin poissaolot melkein kuin kruunaavat Lekin varman voiton tänään. Onneksi näin vain ennakkoon. Kentällä voi tapahtua ihan mitä vain. Jatkaako Ian hiukan turhautuneen näköisiä otteitaan, vai palaako mies tasolleen?

Ottelussa tehdään vähän maaleja. Sport tulee pelamaan tarkkaa puolustuspeliä. Ei olisi yllätys, jos avausmaali nähtäisiin vasta toisen erän loppupuoliskolla. Toisaalta ei yllätä sekään jos Sport tekee alkuun pari maalia, mutta Leki juoksee ohi. Veikkaan 3-1 kotivoittoa.

Jos tänään hävitään, yksi asia on ainakin varmaa. Mannerin paine kasvaa entisestään ja toimistolla on pakko alkaa pohtia, millä keinoin tuo joukkue saadaan takaisin materiaalin mukaiselle paikalle sarjataulukossa. Mannerille ei tulla kovin helposti potkuja antamaan, monestakaan syystä....
 

Imhotep

Jäsen
Kuinkahan pahoja noi Myllyahon ja Hallbäckin loukkaantumiset ovat, eivät taida lähteä kumpikaan Lempäälään mukaan?

Aamun Pohjalaisen mukaan Hallbäck on käynyt kuvauksissa ja siltäosin kaikki on ok. Ilmeisesti kuitenkin kärsii hieman päänsärystä vielä. Lopullisesti matkaanlähtö selviää aamujäillä. Viikonlopuksi kaukaloon.

Myllyaho kärsii selkäkivuista ja menee jatkotutkimuksiin perjantaina. Sitten tiedetään kauanko on sivussa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tapaus Hilden on kyllä hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikeaa on onnistua Sportissa, mutta muualla pelataan liekeissä.

Tapaus Hilden on kuitenkin pelannut Sportissakin melkein piste/matsi-tahdilla. Tarkalleen ottaen 88 ottelua runkosarjassa, joissa 74 pinnaa. Eli ei nyt mikään ihan huono saldo tuokaan. Vertailua muualla iskettyihin kovempiin tehoihin vaikuttaa joukkueiden tasoerokin: eli Sportilla riittää usein tunkua ykköskenttiin, kun taas muualla Hilden on ollut aina varmasti avainpelaaja isolla peliajalla.

Toki Sportista löytyy paljon noitakin pelaajia, jotka jäävät pettymyksiksi. Mutta itse en välttämättä Hildeniä laskisi tuohon joukkoon.
 

Rocco

Jäsen
Näköjään saadaan jo tähän peliin lainapakki JYP:stä. "Foppa" Forsberg tulee lanaamaan mustikoita nurin maalinedustalta.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Oho..meidän toissa kautinen "suuri lupaus" Markus Talas ykköspakkiparissa.

Edelleenkin kyllä tuolla kokoonpanolla pitäisi päänahkoja irrota, mutte kun ei toimi niin ei. Tämän illan käsikirjoitus on selvä. Niukka tappio Sporalle lienee tarjolla. Ei varmaankaan tänään tarjota hienouksia. Silti mielenkiintoista nähdä, miten Sport nyt pelaa LeKiä vastaan, kun kenraalissa tuli kuokkaan.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Oho..meidän toissa kautinen "suuri lupaus" Markus Talas ykköspakkiparissa.

Hieno homma että "Lanttu" on mukana. Toivottavasti saa paljon peliaikaa.

Lempäälässä taitaa olla pieni kaukalo, ja se on kyllä Sportin etu kun oma peli ei toimi. Vastustajalla huippuveskari tolppien välissä, tähän kun lisätään että Sport tarvii n.tyhjän maalin ennen kuin kiekko saadaan häkkiiin niin en usko että Sport tekee tänään enempää kuin kaksi maalia. Oma pää jos saataisiin jollain keinolla pidettyä suht puhtaana niin mahdoliisuudet voittoon ovat olemassa.

3-2
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Vastustajalla huippuveskari tolppien välissä, tähän kun lisätään että Sport tarvii n.tyhjän maalin ennen kuin kiekko saadaan häkkiiin niin en usko että Sport tekee tänään enempää kuin kaksi maalia.

Vieraissa sama hankaluus ollut LeKilläkin. Toivottavasti tänää kotiottelumoodi päällä ja pysäytetään LeKin kautta aikain pisin Mestis-tappioputki(2) kotiyleisön edessä. Porukkaa voitaisiin vastustajan nimekkyyden vuoksi saada jopa yli 400. Toivottavasti lainakassarien hyvät otteet eivät katkea Lassilaan.
 

red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Toivottavasti lainakassarien hyvät otteet eivät katkea Lassilaan.

Hieman OT:ta. Tarkoitatko nyt LeKin saamia vai antamia kassarialainoja? Sportilla ei ole kuin huonoja muistoja LeKin lainoista (lue= Alanen) ja tänään taitaa tulla toinen jun Lassila nollaa meidän maalintekoyritykset. Toivottavasti olen väärässä.,
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Takkiin tuli, taas. Väreen prosentit tässä pelissä on 71,42. Muuta ei tarvita niin ei voi voittaa.

Yksittäisillä pelaajilla kuten Leppäsella tai Forsbergilla tätä hommaa ei saa enää muutettua suuntaan eikä toiseen, se on jo nähty. Isompaa remonttia odotellessa.
 

Viikatemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Hifk
Yippee! Kaveri Lempäälästä saa taas jutun juurta..

Jokohan nyt ymmärretään mikä on "voittava maalivahti"?

Kertokaa toki paikalla olleet, joilla on ehkä myös intternetti, miten peli meni, erityisesti Foban otteet kiinnostavat. Miksei myös Macin ja Nabbin.
 

Ihmemies

Jäsen
Yippee! Kaveri Lempäälästä saa taas jutun juurta..

Jokohan nyt ymmärretään mikä on "voittava maalivahti"?

Kertokaa toki paikalla olleet, joilla on ehkä myös intternetti, miten peli meni, erityisesti Foban otteet kiinnostavat. Miksei myös Macin ja Nabbin.

Myös Talaksen otteet kiinnostaisi kovasti täälä päässä... Ei ainakaan tilastoihin yhtä estämis jäähyä kummempia vielä saanut.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Yippee! Kaveri Lempäälästä saa taas jutun juurta.

Jos joku LeKistä uskaltaa kirjoittaa tänne jotakin, Kaverit Vaasasta ei tykkää, koska niitä vituttaa joukkueensa menestys?

Maalivahtipeli ja erikoistilanteet ratkaisivat kuten kävi ilmi jo Jatkoajan raportissakin. Lassila ja Hilu liekeissä. Leimulta jälleen hienoakin hienompi maali!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös