Ke 27.10.2010 KooKoo - Sport

  • 11 502
  • 64
Pistetään hegemonia-kamppailulle ketjua pystyyn. On tämän kauden toisen matsin aika ja ensimmäisenhän Sport vei jatkoajalla kotonaan 3-2. Toisaalta täytyy muistaa, että viimeksi kun harkkakaudella pelattiin näiden joukkueiden kesken Kouvolassa peli päättyi 8-0 KooKoolle. Toivottavasti siis Rossi on maalissa!

KooKoolla on ollut tuttuun tapaan peli ailahtelevaa, mutta vierasottelu Lempäälässä loi jo uskoa tulevaan. Varsinkin Niklas Sirenin onnistuminen oli hienoa, koska töitä mies on tehnyt valtavasti. Nyt voisikin olla vuorostaan toisen taistelijan, kuten Jiri Veistolan hattutempun paikka? Maalivahti-kuvio on vähän auki, koska vielä ei ole selvyyttä onko Virtasen kanssa saatu sorvattua sopimusta. Kuitenkin Rämöhän suurella todennäköisyydellä maalissa aloittaa.

Sportin tilanteesta voivat kertoa vaasalaiset ja muut kotkafanit lisää.

KooKoo on mainostanut peliä melko reippaasti, jopa primetime aikaan MTV3:lla, ennen kymppiuutisia ja Salkkareiden jälkeen, joten toivotaan että nyt ollaan jo lähellä 3000 silmäparia Kouvolan jäähallissa.
 

Rankkari

Jäsen
Joko se Järvinen pääsee pelaamaan tähän otteluun. Toivottavasti tässäpelissä osataan ottaa taklaussia vastaan. Kohta varmaan kielletään myös lyöntilaukauksetkin, ja pelataan kuntokiekkomestistä.

Mikä on tilanne Vaasansuunnalta? Onko siellä syysloma menossa? Tuleeko paikalle se 3-5 hupparipukuista vieraskannattajaa, vai saadaanko bussilastillinen liikkeelle?

Itse ottelu vaikuttaa ennakkoon mielenkiintoiselta, ja tasaiselta kamppailulta!
 
Kyllähän Järvinen tässä pelissä pelaa, koska kolmen ottelunpelikielto oli päällä ja ne pelit olivat K-Vantaa, K-Laser ja LeKi. Yaworski oli ainakin reeneissä tänään punainen paita päällä, joten onko sitten kaverilla vaivaa ollut vaan, eikä vielä toivosta ole luovuttu?
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Yksi vierasvoitto vasta takana ja pitäisi jaksaa uskoa siihen, että kyllä jätkät kaivaa toisen vierasvoiton hinnalla millä hyvänsä Kouvolasta. Taidan uskoa enemmänkin lotto-, kuin vierasvoittoon. KooKoon tarvitsee tehdä kolme maalia, niin peli on siinä, koska jätkät ei osaa tehdä vieraissa kuin pari maalia. Myös perseraiskaus on aina yhtä mahdollinen. Viime kaudellahan Sport ei tehnyt ensimmäistäkään maalia Kouvolassa ja pre-seasonilla sama tahti jatkui... Sport on pelillisesti pelannut vieraspelit paremmin kuin edellinen joukkue, mutta maalinteko on vaan saatanan vaikeaa.

Onnittelut KooKoolle jo etukäteen...

PS. Syysloma oli ja meni. Vaikka olisikin ollut viikonloppu, niin gloryhuntereita ei silti kiinnostaisi lähteä yhtään mihinkään.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Vaikka ei suoranaisesti tähän otteluun liity, mutta aika kovannäköinen loppuviikko ja maanantai vielä päälle on kotijoukkueelle tiedossa:

ke 27.10. KooKoo - Sport
pe 29.10. HeKi - KooKoo
la 30.10. KooKoo - D Team
ma 1.11. KooKoo - SaPKo


Neljä matsia kuuteen päivään testaa kyllä joukkuetta melkoisesti. Toisaalta, jos tämä rupeama hoidetaan kotiin, niin josko se siitä sitten lähtisi kääntymään kohti parempaa ja Nikerienkin etumatka piikkipaikalla kaventumaan.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Neljä matsia kuuteen päivään testaa kyllä joukkuetta melkoisesti. Toisaalta, jos tämä rupeama hoidetaan kotiin, niin josko se siitä sitten lähtisi kääntymään kohti parempaa ja Nikerienkin etumatka piikkipaikalla kaventumaan.

Onko kaikilla joukkueilla tälläiset otteluputket? Jukureilla oli juuri aivan vastaava ja nyt ei sitten peliä melkein puoleen toista viikkoon. Tauon jälkeen taas 4 päivään 3 peliä. Nikerien?
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Onko kaikilla joukkueilla tälläiset otteluputket? Jukureilla oli juuri aivan vastaava ja nyt ei sitten peliä melkein puoleen toista viikkoon. Tauon jälkeen taas 4 päivään 3 peliä.

Siellä on taas älykäs algoritmi laskenut otteluohjelmaa. Kuten sanottua, niin ei oikein aina avaudu nämä sarjaohjelman hienoudet itsellenikään. Kysymykseen: en tiedä, oletan, että kyllä.


Olet jättänyt Maso Hockey:si pelaamatta.

* Toki tuossa loistavassa pelisarjassa Nikerit olivat Helsingin Jokereiden hellittelynimi, mutta väliäkö tuolla.
 

Rocco

Jäsen
Tulee tällainen Sportillekin aika pian:

ke 3.11. klo 18.30 Sport - HeKi
pe 5.11. klo 18.30 LeKi - Sport
la 6.11. klo 16.00 Sport - Hokki
ma 8.11. klo 18.30 D Team - Sport

Onneksi kuitenkin kohdataan tässä otteluputkessa vierasotteluissa kaksi meidän paikallisvastusta, eikä tarvi matkustaa minnekään kauas. 270km päässä oleva Lempäälä ja 285km päässä oleva Jyväskylä.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Toivottavasti Antti Uitto pystyy keskittymään tähän otteluun sen vaatimalla tavalla. Viimeksi Kouvolassa ei mennyt niin tuubiin. Muistaako joku Uiton teholukemaa? Oli pahasti pakkasella.

Veskarivalinta tänään kertoo Sportin kohdalta jo aika paljon, millä asenteella pisteitä tänään lähdetään hakemaan. Tällä viikolla kohdataan KooKoo, K-Vantaa ja K-Laser. On täysin selvää, että Peltonen ei tule pelaamaan niitä kaikkia. Missä pelissä Rossi taas "uhrataan"?
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Toivottavasti Antti Uitto pystyy keskittymään tähän otteluun sen vaatimalla tavalla. Viimeksi Kouvolassa ei mennyt niin tuubiin. Muistaako joku Uiton teholukemaa? Oli pahasti pakkasella.
Lehtisen kanssa seksikäs -5 eli ei todellakaan mennyt putkeen.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Sport tänään, Sport i dag:

Bergman - Takala - Piispanen
Tuohilampi - Taimi

Manninen - Suonpää - Hölli
Mäkinen - Laakso

Halava - Järvinen - Saari
Heikkinen - Uitto

Kiviniemi - Riska - Hekkilä

Peltonen (Rossi)

Edellisestä Kouvolassa tehdystä vierasmaalista on aikaa. Saa nähdä mitä tästäkin Kouvolan reissusta mahtaa oikein tulla. 2-0, 5-0, 8-0, tänään 11-0?
 

Der Adler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Taidan uskoa enemmänkin lotto-, kuin vierasvoittoon. KooKoon tarvitsee tehdä kolme maalia, niin peli on siinä, koska jätkät ei osaa tehdä vieraissa kuin pari maalia. Myös perseraiskaus on aina yhtä mahdollinen.

Onnittelut KooKoolle jo etukäteen...

Oho...Niksi heittää hanskat tiskiin jo tässä vaiheessa. Mikä looseri-ilme tämä on? Kyllä kai joka ottelu pitää ensin pelata ennen kuin pisteet jaetaan?

Tietenkin tämä on erittäin vaikea ottelu mutta jos Sportin maalivahti-peli jne onnistuu niin mahdollissuus on aina olemassa. Optimistinen veikkaus, 2-3.
 

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo tänään:

1.
71 SIREN Niklas 32 HOKKANEN Iivo 9 VAINIOLA Ville-Vesa
44 LEHTONEN Jaakko 2 NIEMI Toni

2.
14 JULKUNEN Olli 19 PAUNIO Mikael 11 JOUHKIMAINEN Miikka
3 JÄRVINEN Pasi (C) 4 RAHKOLA Miro

3.
70 BAKER Kory 7 KEINÄNEN Jani (A) 13 LIUKKONEN Mikko (A)
12 OKSA Antti 53 GÄRDSTRÖM Tuomas

4.
39 VEISTOLA Jiri 22 RUISMA Kristian 8 KOSKELAINEN Eemeli

1 VIRTANEN Tommi (AM)
35 RÄMÖ Mikko

Aikasteen mielenkiintoisen näköiset kentät. Paunio myös kehissä. Sanoisin että 4 hyvää kenttää ja mikäli jalka liikkuu niin myös reppu heiluu.
 
Viimeksi muokattu:
Kotijoukkueen kotiinpanoista voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että vihdoin peliaikaa ja rooleja jaetaan asenteen ja suoritustason, eikä nimen ja tilipussin mukaan. Vaikka aika tasaistahan peluutus on viime aikoina ollutkin ja toivottavasti sellaisena jatkuukin.
 

Ihmemies

Jäsen
Mikä on tilanne Vaasansuunnalta? Onko siellä syysloma menossa? Tuleeko paikalle se 3-5 hupparipukuista vieraskannattajaa, vai saadaanko bussilastillinen liikkeelle?

Ei ole syyslomaa, joten tuskin Vaasasta asti Kouvolaan jaksaa lähteä kukaan arkipäivänä.

PS. Syysloma oli ja meni. Vaikka olisikin ollut viikonloppu, niin gloryhuntereita ei silti kiinnostaisi lähteä yhtään mihinkään.

No joulukuun alussahan se nähdään. Eiköhän silloin lähde joku porukka ainakin liikkeelle.
 

Rankkari

Jäsen
Kookoon kentällisiä muokattu. Hyökkääjistä näyttää saavan peliaikaa ne, joilla peli on kulkenut paremmin viimeaikoina.

Päivän kysymys: Taklataanko tänään?? Ika on moittinut pelaajiaan, että heillä puuttuu fyysisyys. Joko tänään innostutaan taklaamaan? Ja saako Mestiksessä taklata? (tuomarit viheltävät herkästi jäähyjä) Kalastaato Sport jäähyjä, muka loukkaantumalla taklaustilanteissa?
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämä peli voi päättyä ihan miten tahansa. Voittajaa saati lopputulosta on todella vaikea lähteä ennustamaan Jos KooKoo pelaa yhtä aneemisesti kuin Jukureita ja K-Laseria vastaan niin silloin Sport lähtee vääjäämättä kolme pistettä rikkaampana kohti Vaasaa.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Onneksi otettiin junnumaajoukkueelta ne pakolliset pisteet pois, koska tänään ei Kouvolasta ole paljon luvassa. Meidän nuori joukkue ei pysty ylittämään sitä henkistä kynnystä, joka sen pitäisi ylittää voittaakseen vieraskaukalossa sarjan parhaalla materiaalilla varustettu joukkue.

Joukkueet ovat pelillisesti aika tasa tilanteessa tällä hetkellä, mutta tuo henkinen kynnys tulee olemaan Sportille liian kova pala. Mielenkiintoista nähdä, miten Törmänen on saanut joukkueensa valmistettua illan kamppailuun. Henkinen alistuminen kun on todella herkässä tänään. Tänään siis Törmästä mitataan.

Aaro, paljon hehkutettu Aaro, on päässyt luvalla sanoen aika helpolla tähän asti, mutta tänään hänelläkin on tosi näytön paikka vastata siihen hehkutukseen, mitä tälläkin foorumilla (ihan syystä) on saanut lukea. Torjuntaprosentit on kunnossa tällä hetkellä, mutta kova on kaveri, jos noilla prosenteilla napsii tänäänkin koppeja.

Illalla sauna kuumaksi ja netistä matsin kuuntelua. Saa nähdä joutuuko saunassa kuunnella selkäsaunaa.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos KooKoo pelaa yhtä aneemisesti kuin Jukureita ja K-Laseria vastaan niin silloin Sport lähtee vääjäämättä kolme pistettä rikkaampana kohti Vaasaa.

Väittäisin, että Jukurit-pelin taso riittää Sportia vastaan, mutta sinänsä aika sama. Uusi peli taas ja nyt olisi tärkeintä saada hyökkäyspelaaminen toimimaan. Omat odotukset on korkealla, koska Sport ei edusta mitään fyysistä kilpikonnajoukkuetta, jollaisia vastaan KooKoolla tuntuisi olevan suurimmat vaikeudet. Sport voi kuitenkin hyvällä liikkeellä ja rohkealla karvauksella sotkea KooKoon avauspelin ja sitten on taas vaikeaa. Jos pitäisi veikata, niin Sport on hyvin pelissä mukana ja hallitsee tasakentällisillä pitkät ajat, mutta KooKoo ottaa kolme pinnaa paremman viimeistelyn ja ylivoiman turvin.
 

rekufa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Joukkueet ovat pelillisesti aika tasa tilanteessa tällä hetkellä, mutta tuo henkinen kynnys tulee olemaan Sportille liian kova pala. Mielenkiintoista nähdä, miten Törmänen on saanut joukkueensa valmistettua illan kamppailuun. Henkinen alistuminen kun on todella herkässä tänään. Tänään siis Törmästä mitataan.

Sportin on huomattavasti helpompi lähteä tähän kuin Supermiehisen Kookoon varsinkin kun he eivät ole pelanneet suitsutetulla tasollaan. Siis jos jalka liikkuu siinäpä se. Tuttua pohdintaa Vaasan suunnalta viimekausilta. Viimekauden häpeää vieläkin potevana veikkaan Kookoolle selkään 2-4.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Jos pitäisi veikata, niin Sport on hyvin pelissä mukana ja hallitsee tasakentällisillä pitkät ajat, mutta KooKoo ottaa kolme pinnaa paremman viimeistelyn ja ylivoiman turvin.

Edellisessä kohtaamisessa Sport teki joka toisella ylivoimallaan maalin. Ylivoiman tehokkuudessa ei tilastojen tsekkaamalla ole juurikaan eroa, alivoimalla KooKoo vähän vahvempi.

Puolustuksen varaan lasken tänään paljon, varsinkin kun se on paperillakin KooKoon vastaavaa tasokkaampi ja laajempi. Ok, Immonen sivussa joten tasoitusta annetaan jonkin verran.

Jos ekasta erästä selvitään hengissä, niin mahdollisuuksia on. Jos ekaan vitoseen KooKoo tekee kaksi maalia niin veikkaan että siitä ei pystytä nousemaan.

Kääpiön toivoisi saavan vähintäänkin samanlaisia taklauksia kuin himamatsissa sai.

Joko Kouvolaa alkaa kiinnostamaan?
 
Veikkaan, että tänään nähdään kyllä parasta KooKoota kotona. Kyllä tolla jengillä pitäisi alkaa tulosta tulemaan. Mielenkiintoista nähdä Virtasen Tommi KooKoon tolppien välissä ja samalla tietty tämä kovaa hehkutusta saanut Aaro Peltonen.

Tuskin kauheasti yli 2000 mennään yleisömäärässä tänään, koska KooKoon huonot otteet ovat varmasti vaikuttaneet satunnaiskatsojiin. Ja tietysti kilometrin päässä pelataan samaan aikaan Kouvot-Lahti peli, mikä ei ainakaan lisää silmäpareja.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Sportin on huomattavasti helpompi lähteä tähän kuin Supermiehisen Kookoon varsinkin kun he eivät ole pelanneet suitsutetulla tasollaan. Siis jos jalka liikkuu siinäpä se. Tuttua pohdintaa Vaasan suunnalta viimekausilta. Viimekauden häpeää vieläkin potevana veikkaan Kookoolle selkään 2-4.
Osaisivatpa jätkätkin ajatella sen tällä tavoin. Eli kääntäisivät nyt vain kaikki ajatukset positiivisiksi. Eli menttaliteetillä "meillä ei ole kuin voitettavaa". Ja kyllähän se vähän näin onkin, kun meidän vieraspelien saldoa katsoo. Paineet kotijoukkue KooKoo:lle ja itse täydellä höyryllä päälle, sellaista liikkuvaa peliä mitä ollaan tällä kaudella parhaillaan esitetty, niin varmasti voisi tulla pisteitä tännekin päin.

Tämä peli voi päättyä ihan miten tahansa. Voittajaa saati lopputulosta on todella vaikea lähteä ennustamaan Jos KooKoo pelaa yhtä aneemisesti kuin Jukureita ja K-Laseria vastaan niin silloin Sport lähtee vääjäämättä kolme pistettä rikkaampana kohti Vaasaa.
Eivät varmasti lähde Sportia vastaan liikkeelle ainakaan yhtään asennevammaisena (valitettavasti). Kyllähän se on pieni miinus meille, että tunnutaan olevan se kaverin sytyttäjä. Mestiksen IFK tai jotain. Noh enää ei tokikaan varmasti ainakaan niin paljoa, kuin Tamin aikana.

Joukkueet ovat pelillisesti aika tasa tilanteessa tällä hetkellä, mutta tuo henkinen kynnys tulee olemaan Sportille liian kova pala. Mielenkiintoista nähdä, miten Törmänen on saanut joukkueensa valmistettua illan kamppailuun. Henkinen alistuminen kun on todella herkässä tänään. Tänään siis Törmästä mitataan.

Aaro, paljon hehkutettu Aaro, on päässyt luvalla sanoen aika helpolla tähän asti, mutta tänään hänelläkin on tosi näytön paikka vastata siihen hehkutukseen, mitä tälläkin foorumilla (ihan syystä) on saanut lukea.
Jep. Tuota henkisen kynnyksen ylittämistä vaadittaisiin. Tuntuu, että jätkät paskoo housuihin, kun on peli vähänkään ennalta kovempaa jengiä vastaan vieraissa. En tiedä mikä siinä on. Mutta jos sielä esim. HeKit ja Laseritkin pystyy haastamaan vieraissa KooKoo:ta, niin saateri vie totta helvetissä meidänkin pitäisi pystyä, kun ollaan mun mielestä parempi jengi kuin kumpikaan edeltä mainituista.

Aarolle oikeastaan vasta nyt todellinen näytön paikka. Onhan niitä ollut toki kaikki aijemmatkin pelit, mutta nyt toden teolla tarvitaan niitä voittavan maalivahdin torjuntoja.

Loppuun tulosveikkaukset:
Jos vedetään tutulla vieraslinja kaavalla ja KooKoo saa meiningin päälle niin se on joku 4/5-1.
Avausmaali ja henki & itseluottamus päälle, niin se voisi olla meille 2-3.

Niin avausmaalin merkitys tosiaan.. Tänään sanoisin, että erityisen suuri. KooKoo-fanit voitte melkein onnitella itseänne voitosta, jos teette avausmaalin. Jos sen tekee Sport, niin sitten homma on ehkä 60-40 suhteella meille päin.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Eivät varmasti lähde Sportia vastaan liikkeelle ainakaan yhtään asennevammaisena (valitettavasti). Kyllähän se on pieni miinus meille, että tunnutaan olevan se kaverin sytyttäjä. Mestiksen IFK tai jotain. Noh enää ei tokikaan varmasti ainakaan niin paljoa, kuin Tamin aikana.

Mutta jos sielä esim. HeKit ja Laseritkin pystyy haastamaan vieraissa KooKoo:ta, niin saateri vie totta helvetissä meidänkin pitäisi pystyä, kun ollaan mun mielestä parempi jengi kuin kumpikaan edeltä mainituista.

Musta tuntuu, että tällä hetkellä Mestiksen IFK on KooKoo. Juuri mm. mainitsemasi seurat on pelanneet Kouvolassa parhaita pelejään, ja näin on Ika myös todennut videolla. KooKoota vastaan on helppo syttyä ja pelata hyvin.

Järvinen on huilannut nyt 3 peliä, joten tulee palaamaan tasolleen ja tekee toivottavasti pisteitä yv:llä. Toivottavasti avauspeli kulkee nyt paremmin.

Veikkaan ettei avausmaalilla ole tänään paljoakaan merkitystä, koska maaleja nähdään. Lopputulos 3-3 kuulostaa aika varmalta, mutta toivotaan luonnollisesti kotivoittoa.

Go on KooKoo! (youtube)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös