Ke 23.10.2013 K-Vantaa - LeKi

  • 1 307
  • 2

Joppe K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kiekko-Vantaa
Mestiksen sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla kahdeksan ja yhdeksän majailevat K-Vantaa ja LeKi kohtaavat tänä iltana Tikkurilan Valtti Areenalla. Joukkueet ovat keränneet pisteitä 18 ja 17, tosin LeKin ottelusarakkeessa on kaksi ottelua vähemmän pelattuna. Maalierotkin ovat lähes identtiset, Kiekko-Vantaalla 35-36 ja puolestaan LeKi:llä 37-37. Kiekko-Vantaa lähtee otteluun kahden peräkkäisen tappion rasittamana, LeKi:llä niitä on puolestaan kolme edellisistä peleistä.

Kummankin joukkueen pelaajisto on elänyt viime aikoina suhteellisen paljon. Lekin joukkueesta on poistunut paljon liigakokemusta, kun alkukaudesta pelituntumaa yllä pitäneet sopimustarjouksia odotelleet Lucenius, Halme ja Venäläinen siirtyivät Liigan puolelle. K-Vantaasta taas on nostettu Jokereihin takaisin alkukauden miehistä Esa Lindell, Henrik Koivisto ja Markus Hännkäinen. Eilen myös Aaro Peltonen availi luukkua Ilmalassa.

Illan teemaksi kotijoukkueelle voisi ottaa kadonneen maalijyvän löytymisen. Nyt on kuitenkin takana kohta 140 minuuttia ilman maalia, joten nyt olisi jo aika pistää verkkoa tötterölle. Potentiaalisia maalintekijöitä voisi olla kultakypärä Iossafov, Karjalainen, Rekonen ja uutena miehenä toiseen peliin Lohipaitaan pukeva Jere Elo. Muista kotijoukkueen pelaajista otetaan seurantaan illalla paluun Raahesta Suomi-Sarjasta Mestikseen ja Vantaalle tehnyt Jani-Petteri Helenius sekä tietysti Jokereista lainalle illan kokoonpanoon tullut pommikone Matti Lamberg.

Kotijoukkueen maalilla aloittaa tänään alustavien kokoonpanojen mukaan Jokereista tuleva Joonas Korpisalo. Kun on tottunut Peltosen luotettavaan torjuntatyöskentelyyn, niin Korpisalolta voi odottaa mitä tahansa. Taitaa olla esiintynyt kolme kertaa K-Vantaan paidassa tällä kaudella ja saldona yksi voitettu nollapeli, 6-4 päättynyt voittopeli ja sitten kolmannessa pelissä vaihtoon 17 minuutin kohdalla neljän päästetyn maalin jälkeen. Eli hieman huolestuttaa jo ennakolta tuo illan ottelu maalivahtipelin osalta. Totta kai toivon Korpisalolle onnistumisia ja sitä kautta myös uutta virettä käydä kokeilemassa uudestaan myös Liigassa.

Illan otteluun joukkueet ovat ilmoittaneet siis seuraavat kokoonpanot:

Kiekko-Vantaa

15 Olli Suoraniemi - 81 Aleksi Rekonen - 17 Artem Iossafov
14 Oskari Manninen - 52 Otso Rantakari

21 Jere Elo - 9 Aleksi Mustonen - 57 Jere Karjalainen
11 Saku Salmela - 8 Santeri Saari

22 Micke Åsten - 25 Jani-Petteri Helenius – 93 Matti Lamberg
4 Robin Saari - 44 Eemeli Heikkinen

28 Jinhui Ahn - 23 Valtteri Heikkilä - 27 Shin Shanhoon

30 Joonas Korpisalo (am)
32 Joona Partanen (mv)

LeKi

21 Toni Kallela – 14 Arttu Ilomäki – 20 Otto Rauhala
11 Otto Räty - 40 Mikko Heiskanen

16 Markus Korkiakoski – 33 Lassi Mattila – 3 Aki Juusela
15 Mikke Levo – 27 Aleksi Mäkelä

29 Riku Brander - 25 Sami Laakso - 9 Nestori Lähde
4 Petteri Friman – 12 Vilho Virmavirta

28 Jarkko Pyymäki - 26 Mika Niemi - 71 Olli Henriksson

1 Zoltan Hetenyi (mv)
35 Jarno Laitinen (am)
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
K-Vantaa - Leki 5-3
Voittojen tielle takaisin. Ukkoa on mennyt ja tullut, joka näkyi koheltamisena, mutta ei nää uudet pelaajat pettymyksiäkään olleet.
 

Joppe K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kiekko-Vantaa
Vihdoin aukesi taas maalitilikin ja niin kuin toivoin/ennustin Iossafov iski taululle huikeat 2+2 tehot. Kuten J.Hotti tuolla otteluseurannassa kertoi on K-Vantaan onni ettei häntä ole vielä viety tuonne Ilmalan valoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös