Ke 2.1.2013 Lukko-TPS

  • 9 233
  • 36

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Heikkotasoinen ottelu. Lukon pelin avaaminen ja kiekollinen peli oli tuttua kuraa. Tänään vain Vehanen ja Juutit eivät olleet tasollaan, muu joukkue pelasi kuten ennenkin tällä kaudella.

Tepsin Willsien laukaus on kyllä todella hyvä. Napakasti lähtee lämärillä tai ranteella. Laukoo myös heti paikan tullen. Shattenrink avaa peliä mahtavasti ja pärjää myös kaksinkamppailuissa. Ei tosin jaksanut/kiinnostanut pelata ihan täydellä sykkeellä. Anttila pelasi myös hyvän pelin ja oli alati vaarallinen+paha pideltävä Lukon pakeille. Engren pelasi myös varman ottelun ja katkoi hienosti Lukon ränniroiskaisut kerta toisensa jälkeen.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon pelistä sanottava että team juuti pelasi mukiinmenevästi, mutta muut olivat kyllä aika kujalla. Varsinkin omassa päässä oli valtavia merkkausvaikeuksia.
Itse sanoisin että F. Nielsenin saldo -3 on kaikkea muuta kuin hyvä. Huonoin Lukon pelaaja tänään.

Bödker pelasi ok, kuten Azevedo.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ensimmäiset 7-8 minuuttia pelattiin oikeastaan koko ajan Tepsin päädyssä mutta en tiedä, eipä siinä Lukolla hallinnasta huolimatta oikein kunnon maalintekopaikkoja tainnut olla kuin yksi tai kaksi. Jotenkin tuntui että kun kiekko tuli maalin eteen Lukon pelaajalle, tämä sai aina sen käännettyä ohi maalin, tai sitten Engren sai patjansa eteen. Kauempaa lauotut kiekot pysähtyivät yleensä jo Tepsin kenttämiesten jalkoihin.

Tepsi toipui Lukon vahvasta alusta, ja kun Vehanen lahjoitti avausmaalin ja TPS iski heti perään siirretyn rangaistuksen aikana 0-2, Vehasen eteentorjumasta kiekosta senkin, peli olikin jo taputeltu.

Toinen erä oli yksi Lukon huonoimmista tällä kaudella. Siinä ei onnistunut yhtään mikään, ja Bödkerin harhasyötöstä tuli Tepsin kolmas maali. Tälle ei Vehanen voinut mitään.

Kolmas erä alkoi juuri kuten pitikin eli 21 sekunnin jälkeen Bödker ohitti Engrenin, ja heti perään Lukko pääsi ylivoimalle. Mutta enempää maaleja ei Engren päästänyt, ja pikku hiljaa Lukon usko alkoi hiipumaan. Marko Anttilan tekemä Tepsin neljäs maali tuli taas Vehasen irtokiekosta, ja oli vain kosmetiikkaa, peli oli selvä jo paljon ennen sitä.

Tepsin maalit olivat kaikki sellaisia tekemällä tehtyjä. Kun Lukko pääsi joskus vastaavanlaiseen paikkaan, niin kiekko pelattiin joko kulmaan missä Lukko aina on vahvasti pyörinyt, tai sitten annettiin joku pikkuvippi Engrenin räpylään.

Tepsistä parhaat olivat Atte Engren, joka ei toisin kuin maailmanmestari toisessa päädyssä pudotellut eikä hukannut kiekkoja, ja Marko Anttila. Anttila pelasi tänään kuin vanhoina hyvinä Ilves-aikoinaan, silloin hän oli aina Lukolle yhtä pitelemätön pitkän mailansa kanssa kuin tänäänkin. Anssi Rantanen pelasi myös helvetin hyvin Tepsin pakistossa, ja tuntui saavankin juukelin paljon peliaikaa.

Lukosta ei onnistunut kukaan. Tasaisen harmaata paskaa koko joukkue, eli tämä oli niitä iltoja kun mikään ei onnistunut. Eihän paremmalleen tietysti mitään voi, mutta kovin usein näitä tämmöisiä iltoja tuntuu Lukolle tulevan ja mikä surullisinta, niitä tulee kotikaukalossa. Ei voi sanoa niinkään, että parhaansa pojat tekivät, sillä niin vetelää peli oli ilman minkäänlaista taistelua, jos alun muutamaa ja kolmannen erän alun paria minuuttia ei lasketa.

Taisi sen puoleen pojilla jo olla hiukan mielessä perjantai ja Ässät. Jotenkin tuli semmoinenkin ajatus jossain vaiheessa iltaa mieleen.

Tässä muuten nähtiin hyvin mitä se peli tulee olemaan, jos ja kun tanskalaiset lähtevät, kun heiltäkään ei peli sujunut tutulla tavalla. Sen jälkeen ei juuri voittoja taritse odotella, jos ei sitten Azevedo yksin innostu jonain iltana ihan mahdottomuuksiin. Muusta porukasta ei ole pelejä Lukolle voittamaan, kun Tukosenkin tahti on hiipunut ja Vehanen imee joka pelissä yhden tai kaksi helppoa.

Vitutus on tietysti päällimmäisenä tällä hetkellä mielessä mutta onpa tähän jo tämänkin kauden aikana ehtinyt totutella.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Peli oli semmoinen, että parempi se vaan voitti. TPS oli jokaisella osa-alueella kaiketi piirun verran parempi ja maalivahtipelissä oikein reilusti edellä. Vehasen kaksi helppoa riparia olivat oikeastaan se ottelun ratkaisu.

Pari hajanaista:

- Tänään taidettiin jälleen kerran laittaa huitomis- ja miekkailuennätykset jääkiekossa uusiksi. Molemmin puolin sai aivan surutta käyttää mailaa kaikkeen muuhun kuin pelaamiseen. Linja oli kyllä melko tasapuolinen, mutta kyllähän tuollaisesta kärsivät jo kaikki pelaajista katsojiin. Isommilta vammoilta kaiketi selvittiin?

- Juhani Jasun paikka ei tällä hetkellä kyllä ole liigajoukkueen pelaavassa kokoonpanossa. Vaikka kysessä onkin oman kunnan poika ja Lukon kasvatti, pitäisi tämän kaverin peliajan vähentyä selvästi tai parin pelin katsomokomennuksen kutsua. Nykykunnossaan Jasu on valitettavasti pelkkä riippakivi joukkueelle, kunnei yksikään ratkaisu onnistu ja ainakin tänään tuli kaksi aivan uskomattoman typerää jäähyä.

- Bødkerin maali oli komea, mutta TPS:n kolmas menee valitettavasti aika täysin miehen piikkiin.

- Dufva osoitti sentään jotakin elonmerkkejä ottaessaan toisessa erässä aikalisän, kun Lukon hylkymiehet pyörittivät vanhaa seuraansa mielin määrin. Ryhtiä löytyikin, tosin vain hyvin pieneksi hetkeksi. Kentällisten jatkuva sotkeminen ja rosterin supistaminen pelin aikana olivatkin sitten jälleen kerran sitä taattua Ristoa. Miten ihmeessä Dufva on joskus voinut valmentaa joukkueensa aina mestaruuteen ja jokuseen runkosarjavoittoon saakka? Olisiko Lukko sittenkin tehnyt sopimuksen Kimmo Sasin kanssa?
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lukko tiesi TPS-puolustuksen tason ja paine oli alussa helvetinmoinen mutta Engren otti niskalenkin koko Lukko-nipusta ja sitten alkoi turhautuminen.

On vaan se jännä, miten se monesti vaikuttaa pelaajiin, kun he ennen ottelua tutkailevat vastustajan heikkoa kokoonpanoa. Näin väitän Lukon pelaajille tänään käyneen. Tepsin huumoritason puolustus herpaannutti keskittymistä. Tietysti Enkku oli jäätävä koko ottelun ja erityisesti matsin alkuhetkillä otti huipputärkeitä koppeja. Nämä mahdollistivat tämän lopputuloksen. Siltikin väitän Lukon esityksen olleen tänään todella heikko. Kun vastassa oli näin kokematon puolustus, siihen olisi pitänyt iskeä kunnolla. Näin ei käynyt - meidän onneksi.
 

Kiikartorni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Rantanen
On vaan se jännä, miten se monesti vaikuttaa pelaajiin, kun he ennen ottelua tutkailevat vastustajan heikkoa kokoonpanoa. Näin väitän Lukon pelaajille tänään käyneen.

Samanlainen fiilis tuli ensimmäisessä erässä. Lukko sai reilusti kiekonriistoja ja puolittaisia paikkoja korkealla karvauksella. Lukko-pelaajat alkoivat kuvitella voiton tulevan helposti. Momentum kääntyi Lukon umpisurkean toisen ylivoiman jälkeen, jolloin ylimielisyys muuttui ripuliksi kuin salama (Willsie) kirkkaalta taivaalta. Siitä löysästä tuotteesta Lukko-pelaajat ei päässyt eroon kuin hetkeksi. Tuo hetki tapahtui kolmannen erän alussa, jossa hetken näytti että sama tuote siirtyy TPS-pakkien housuun. Engren oli mies paikallaan tärkeillä hetkillä niin tuon ensimmäisen 10-15min kuin 3. erän alunkin.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Juutit pelaavat kerran kymmenestä matsista huonosti ja eilen niin pääsi käymään. Matsi kuitenkin taas osoitti sen, ettei Lukolla ole mitään muuta ratkaisuvoimaa kuin tanskalaiset. Täytyy kyllä ihmetellä, että miten tohon jengiin on saatu se kolme milliä laitettua? Luulenpa, että koko hyökkäysarsenaali Riskasta ja Koskenkorvaan vetää ihan älyttömällä ylipalkalla.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Luulenpa, että koko hyökkäysarsenaali Riskasta ja Koskenkorvaan vetää ihan älyttömällä ylipalkalla.

Ei tarvitse olla mikään sherlock holmes tuon päätelläkseen.

Suurin syy tilanteeseen on toki valmennus. Ei siinä paljon maaleja tehdä, jos pelitapa on se, että kun kiekko saadaan omalla alueella, ainoa tarkoitus on nepata se keskialueelle ja usein vastustajan haltuun. Sitten kun vastustaja pääsee vastahyökkäyksiin, joukkueen maalivahti imuroi joka pelissä pari helppoa maalia.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Suurin syy tilanteeseen on toki valmennus.
....
Sitten kun vastustaja pääsee vastahyökkäyksiin, joukkueen maalivahti imuroi joka pelissä pari helppoa maalia.

Valmennus ja maalivahti syypäitä Lukon tilanteeseen? Laita välillä maitoa niihin muroihis ku on kovin epähygieenistä syödä virtsassa lilluvia muroja.

Tosin Vehasen virtsa kuulemma parantaa spitaaliset ja antaa näön sokeille. Tai sitten se on vaan Pete-fanien propagandaa näitä hänen vihaajiaan kohtaan.
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siitä löysästä tuotteesta Lukko-pelaajat ei päässyt eroon kuin hetkeksi. Tuo hetki tapahtui kolmannen erän alussa, jossa hetken näytti että sama tuote siirtyy TPS-pakkien housuun.

TPS möhli yhden ottelun kriittisimmän hetken eli kolmannen erän ensimmäisen vaihdon aivan totaalisesti antamalla siihen Lukolle kavennusmaalin 1-3:een. Heti perään Hattunen otti typerän jäähyn, jota seurannutta ylivoimaa Lukko ei onneksi pystynyt hyödyntämään. Tämän alivoiman selvittäminen oli minusta ottelun ratkaisuhetki. Sen jälkeen TPS onnistui kontrolloimaan peliä kohtuullisen hyvin.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Mukavasti kyllä meni, erityisesti Vittasmäki - Karhu ja Rantanen - Lehtonen olivat positiivisia. Rantanen sai loppukauden sopimuksenkin ihan ansaitusti, vaikka itselläni oli suuria epäilyksiä miestä kohtaan. Anssi sanoi, että joukkuehenki joukkueessa on erinomainen ja tunnelma paljon rennompi kuin Raumalla, eikä tarvitse yhtään jännittää mitään. Kiva kuulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös