Vaasassa nykyään asuvana kävin katsomassa matsin suosikkini väriä tunnustaen. Olin näemmä katsomon ainoa keltainen jukuripaitainen, ja se kuului – harvinaislaatuisen viljalti. Suhteellisen huvittuneena kuuntelin jatkuvia kuittailuja. Koko ajan jollakin oli asiaa. Hyvää viihdettä silläkin saralla. Muun muassa älä huoli, kyllä Jukurit vielä häviää minua taputtaen ensimmäisen erän jälkeen. Joku heitti hämmentävää mannevitsiä, joku puhui jotain banaaneista, useimmat sanoivat Jukurien olevan perseestä tai kannattamani joukkueen väärä. Ottelun jälkeen joku nosti pihalla kätensä ilmaan ikään kuin ylävitosten merkiksi ja sanoi thank you. Eräs kyseli, eikö minun pitäisi olla tuossa Mikkelin bussissa, kun lähdin pyöräilemään asunnolleni. Useammatkin autot tööttäilivät matsin jälkeen, ja käsiä heilui ikkunoissa.
Näin sen pitääkin mennä! On äärimmäisen hienoa ja arvostettavaa, että jääkiekko herättää Vaasassa intohimoa. Kaikki tuo viestii siitä. Kaikista kuittailuista sekä pelin jännityksestä ja huikeudesta omatkin tunteeni nousivat pintaan, ja tuli siinä ottelun tuoksinassa jokunen huuto spontaanisti heitettyä. Erityisesti siinä vaiheessa säpsähdin ja mielipiteeni ilmaisin, kun loukkaantunutta Taipalusta katsomossa herjattiin.
Kunhan ei väkivaltaiseksi mene, en pane ollenkaan pahaksi, vaikka sanallisesti tullaan haastamaan. Mahduin kuitenkin vastakkaisen näkemyksen edustajana halliin, eikä kenelläkään ollut tarvetta tuuppia.
Itse ottelu oli viihdyttävintä katsottavaa miesmuistiin! Tunnetta, vauhtia, kutkuttavia tilanteita, kunnon niittejä, jännitystä, ja vaikka mitä! Tappelukin. Kyllähän tuollainen yleisöön menee. Illassa oli kaikkea, mitä loistava jääkiekko-ottelu sisältää. Pasi Roimela kirjoittikin tästä hyvän Jatkoajan kolumnin.
Minulta jäi kokematta se tunne-elämys, kun olisin saanut juhlia katsomon ainoana jukurikannattajana tiukkaa voittoa. Se olisi todella maistunut. Mutta karvas pettymys tuli tällä kertaa nieltyä.
Toivon tämän parivaljakon kohtaavan vielä keväällä. Melkoista revanssimieltä löytyy ainakin täältä, ja näiden kilpaveljien kohtaamiset sytyttäisivät. Juuri viime keväältä olisi mikkeliläisleirissä sopivasti kostettavaa.
Ottelun ratkaisu seisoi mielestäni Sportin maalipuiden välissä. Jukureilla oli vaarallisia tekopaikkoja Sportia enemmän, ja Puurula torjui usemmankin läpiajon vakuuttavasti. Miehen otteista huokui itsevarmuus. Kenttäpelaajisto voi tuohon kaveriin näillä ottein luottaa. Jos herra on keväällä tällaisessa iskussa, niin tiukkaa tekee kotkia kaataa.
Tuomarityöskentely ei ollut ihan vaaditulla tasolla. Harmillista, että 2–0-maalia edeltänyt korkea maila jäi Sportilta viheltämättä. Ja tuo Taipaluksen loukkaantuminen jatkoajalla, Sportille ei mitään. Pahaa teki katsoa. Toki viheltämättä jäi jossain kohdin jukurirangaistuksiakin.
Red Armyn miehittämä pääty. Huikaisevaa menoa. Vastaamaa katsomokulttuuria ei Mestiksessä muualta löydä! Laulut huumasivat korvia, eikä tuo meteli voi olla osaaltaan lisäämättä vierasfaninkin tunnetta tiiviissä Vaasa Arenan mökissä. Peukun nostan.
