Mainos

Ke 17.9.2008 Hokki - SaPKo

  • 1 614
  • 13

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Hokki ja SaPKo iskevät yhteen toistamiseen viikon sisällä ja varmasti sykettä riittää tässäkin pelissä. Ensimmäinen peli oli tiukka vääntö, joka kääntyi kuitenkin kajaanilaisille jatkoajalla.

Keskiviikon ottelussa Kajaanin jäähallikin korkataan remontin jälkeen pelikäyttöön, joka on ainakin pienoinen helpotus Hokin suunnalle. Koko harjoituskauden matkustamaan joutunut Hokki saa viimein treenata kotihallissaan ja pelata kotipelit siellä, missä ne kuuluu pelata. Hokki kärsinee edelleen pienoisista loukkaantumisista ja hyökkäyspäästä puuttuu muutama pelaaja. Aleksi Sillanpää ei ole ainakaan vielä kunnossa ja Aku Joki-Erkkilällä taitaa olla myös jonkinlaista reisivammaa. Uusimpien tietojen mukaan myös Janne Jokila on sairastuvalla. Kolme kovaa pelimiestä uupuu siis linnapaitojen riveistä, mutta se antaa mahdollisuuden uusille nimille.

SaPKon nykyisestä tilanteesta minulla ei ole tarkempaa tietoa, mutta käsittääkseni sielläkin puolella on jonkinlaisia loukkaantumisia.

Hokki lähtee otteluun ennakkosuosikkina ensimmäisen ottelun tapaan, mutta mikään läpihuutojuttu ottelu ei Hokille tule olemaan. Andy Contois väläytteli ensimmäisessä ottelussa osaamistaan ja taisipa SaPKolta löytyä muitakin onnistujia ensimmäisessä matsissa. Savonlinnalaisseura pelasi ensimmäisen ottelun kolmella kentällisellä, joka kostautuikin ottelun loppupuolella kun väsymys iski. Mikä mahtaa olla tilanne huomenna, lähdetäänkö jälleen kolmella kentällisellä puskemaan?

Joka tapauksessa hieno matsi tulossa kaikin puolin. Lisäilkää ennakkohypetystä tänne oman mielenne mukaan ja menkää kaikki paikalle kykenevät katsomaan kyseistä matsia Kajaanin remontoituun halliin!
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Taitopelaaja kirjoitti:
SaPKon nykyisestä tilanteesta minulla ei ole tarkempaa tietoa, mutta käsittääkseni sielläkin puolella on jonkinlaisia loukkaantumisia.

Hokki lähtee otteluun ennakkosuosikkina ensimmäisen ottelun tapaan, mutta mikään läpihuutojuttu ottelu ei Hokille tule olemaan. Andy Contois väläytteli ensimmäisessä ottelussa osaamistaan ja taisipa SaPKolta löytyä muitakin onnistujia ensimmäisessä matsissa. Savonlinnalaisseura pelasi ensimmäisen ottelun kolmella kentällisellä, joka kostautuikin ottelun loppupuolella kun väsymys iski. Mikä mahtaa olla tilanne huomenna, lähdetäänkö jälleen kolmella kentällisellä puskemaan?
SaPKolla oli tosiaan loukkaantuneita edellisessä ottelussa eli Mikko Silvennoinen, Esa-Tapio Palmu ja Topi Riutta olivat sivussa pelistä.

Nyt kaikki kaverit ovat kuitenkin mukana(ainakin kotisivun mukaan) joten SaPKo pääsee kokeilemaan vaikka neljällä ketjulla ettei väsyn pitäisi tällä kertaa iskeä puseroon. SaPKolla kaikki muut kaverit remmissä paitsi maalivahti Mika Korhonen on tämän viikon Bluesin mukana liigatuulia haistelemassa joten Esa-Tapio palmu aloittanee maalilla. SaiPasta tuli neljän ottelun lainalle puolustaja Kimmo Vesterinen, ihan kelpo pelimieheltä vaikuttaa.

Tasaista ottelua odotan, Hokki silti niukasti suosikkina tähän lähtee. SaPKo kuitenkin kostaa ja voittaa jatkoajalla.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Aikalailla on sekavat nuo odotukset. Sen verran on tuo kauden alku ollut säätämistä niin Hokilla joukkueen kokoamisessa ja hallin kunnostajilla kaikkinen sekoiluineen. Nuo kaikki ei voi olla vaikuttamatta alkukauden esityksiin.
Kotivoittoa kuitenkin odotetaan. Salmelainen, Koskinen, Koikkala kiinostavat, samoin Contois naapurilta. Onkohan Kososen vuoro olla maalisa. 4-2.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Mielenkiinnolla odotetaan kotiavausta. Vaikka pukkaakin kuumetta niin pakko lähteä buranan voimalla katsomaan miten kausi alkaa uudella jäällä....
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
Tiukkaa tiedossa

SaPKo saa tänään laatikkoon neljä kentällistä ja potentiaalin, jollaista se ei ole tainnut ihan äskettäin saada. Jos muutama Dufvan lainoilla pelattu matsi jätetään laskuista pois, pitää mennä aika kauas taaksepäin ennen kuin vastaava löytyy.

Mutta potentiaali on vain potentiaalia. Peli on erikseen. Savonlinnan matsi lupasi sen verran hyvää, että tänään luulisi SaPKon pystyvän tarjoamaan täyden vastuksen Hokille.

Vehviläinen lienee vahvistus, jos pääsee tuomarin kanssa yksimielisyyteen siitä, mikä on puhdas taklaus. SaPKolla ei ole varaa ainakaan enempään jäähyilyyn kuin tähän mennessä on nähty.

Mutta perjantaina nähtiin myös, mikä mies on Mestiksen paras valmentaja ja Kärppien tuleva koutsi. Istutti Salmelaisen porukkaan jo bussimatkalla ja teki eka erän haahuilijalaumasta joukkueen erätaukojen aikana.

Neljällä kentällisellä SaPKo olisi kuitenkin tuon matsin vielä voittanut. Kokkonenkin menee koko ajan eteenpäin omassa hommassaan.

Veikkasin Hokkia runkosarjan neloseksi. Saattaa olla, että kantaa pitää vielä tarkistaa ja nostaa kajaanilaisia siitäkin ylemmäksi. Finaali tulee joka tapauksessa olemaan paljon lähempänä kuin Jukureilla.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
Everton hoi!

Jopas säikäytti heti alussa.
Mutta Ojanen sieltä Kajaanista lähettelee terveisiä Kouvolaan Evertonille. Taisi olla kolmas maali tänä syksynä. Ja syöttäjänä Miettinen, jolla ei taida Kouvolassa paljon luottoa olla
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kauden harjoitusolosuhteisiin nähden hyvää peliä Hokilta. Ensimmäisessä erässä näki, että jalkoja ja käsiä on hyökkäyspäässä vanhaan malliin ja nättejä maaleja syntyi. Tosin joukkueena peli oli vielä sen verran sekavaa, että kaveri pääsi rokottamaan myös suorainaisista Hokin hölmöilyistä.

Toinen erä oli jo ihan eri järkevänä näköistä, ylivoima ja alivoimakin toimivat toisin kuin ekassa jossa molemmat olivat täysin kateissa.

Kolmannessa pelin taso säilyi aika samana kuin toisessa, mutta ne jalat ja kädet ratkaisivat pelin lopullisesti Hokille varsin nopeilla maaleilla.

Kaiken kaikkiaan Hokin peli näytti paremmalta kuin osasin toivoakaan. Ja SaPKo rokotti todella murhaavalla prosentilla pelin eka puoliskon aikana paikoistaan. Paikkoja ei ollut montaa mutta ne käytettiin todella tehokkaasti hyväksi. Pelasivat juuri kuten Kokkonen ennen peliä kertoi, puolustuksen kautta vastaiskuja hakien. SaPKo tulee olemaan paha vastus tällä kaudella monelle ainakin kotihallissa, numerot imartelevat kotijoukkuetta tällä kertaa jonkin verran.

Hokki on suuresta vaihtuvuudesta huolimatta taas aivan saman näköinen joukkue kuin ennenkin, jalkoja ja käsiä löytyy. Kunhan harjoituskauden hallittomuus saadaan treenattua pois niin on varmasti tiukka vastustaja tuli vastaan mikä tahansa Mestis-joukkue. Tästä on hyvä jatkaa.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
SaPKo tulee olemaan paha vastus tällä kaudella monelle ainakin kotihallissa, numerot imartelevat kotijoukkuetta tällä kertaa jonkin verran.

Hokki on suuresta vaihtuvuudesta huolimatta taas aivan saman näköinen joukkue kuin ennenkin, jalkoja ja käsiä löytyy. Kunhan harjoituskauden hallittomuus saadaan treenattua pois niin on varmasti tiukka vastustaja tuli vastaan mikä tahansa Mestis-joukkue. Tästä on hyvä jatkaa.

Kohta 1: mukava kuulla tai siis lukea. Taisi olla sittenkin aika tasainen peli, lukuunottamatta viime minuuttien nukahdusta?

Kohta 2: tuotahan diletantti arvelikin perjantaina kolmannessa erässä. Hokki on tulevanakin talvena tosi hyvä, ja SaPKon vastustajista se on sympaattisin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mutta Ojanen sieltä Kajaanista lähettelee terveisiä Kouvolaan Evertonille.

Antaa tulla lisää vaan. Valitsin pojan Mestis-pörssin joukkueeseenikin. Super-Mariolla on sen sijaan ollut vähän hiljaisempaa.

Mutta onko Vehviläinen Vesterinen, vai joko teille on hankittu Simo maalin suulle?
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
Antaa tulla lisää vaan. Valitsin pojan Mestis-pörssin joukkueeseenikin. Super-Mariolla on sen sijaan ollut vähän hiljaisempaa.

Mutta onko Vehviläinen Vesterinen, vai joko teille on hankittu Simo maalin suulle?

Hyvä valinta. Se Ojanen.
Mutta se ihan tavallinen Mario on nyt neloskentässä. Syötti näemme kuitenkin Erosen maalin. Muuta en Kajaanista tiedä.

Hyvä huomio, sanoi poliitikko toimittajalle, kun ei tiennyt kysytystä asiasta mitään. Se Vehviläinen nimittäin, sen nimi on Vesterinen. Vehviläinen sen sijaan oli meidän kylän postinhoitaja 60 vuotta sitten, ellei se sitten ollutkin Vehniäinen. Kouvolaan se muistaakseni kumminkin muutti vuonna 1954.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Kylläpä kyllä, yllättävän Hokkimainen joukkue siellä taaas Vimpelissä jäällä viiletti.
Voi tulla ihan mielenkiintoinen talvi. Kun ajattelee että Sillanpää, Joki-Erkkilä ja Jokila puuttuivat tuosta ja vaikkakin Salmelainen ei varmaankaan kovin pitkään Kajaanissa viihdy, ottajia lienee ihan toisella suunnalla.
Ei paha, aikaahan se vielä vaatii mutta sitähän on. Ylivoima ei vielä toimi ja viisikkopuolustus on tällä hetkellä syvältä ja pakisto on kapea, Heikkinen, Rantanen, Leinonen, Hattunen pelaavat paljon, Lehdosta ja Koistisesta ei saanut oikein kuvaa millaiset kaverit on kyseessä, eli ehkäpä yksi mestistasoinen pakki olisi hankintalistalla?
SaPKo:n maalit kaikki tuli todella pahoista virheistä. Kosonen onnistui kohtalaisesti vaikka pomputtelikin aikalailla kun taas Palmu ei SaPKon maalissa täysin onnistunut. Memonen, Kuuluvainen, Koskinen, Komulainen ja Heikkinen siinä valopilkkuja. Kokkalalla onnistunut avaus, ensimmäinen vahto heti syöttöpiste. Salmelainen sai tällin jalkaansa eikä pelannut peliä loppuun.
Kaiken kaikkiaan Hokilta lupaava kotiavaus.
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hyvä matsi. Sapko todellakin rokotti harvoista paikoista aika rankasti, mut kyllähän hokkikin paikkansa käytti hyväksi mukavalla prosentilla.

Salmelainen oli kyllä omasta mielestäni aivan helvetin hyvä. Todella energistä pelaamista, vauhtia ja käsiä riittää vaikka muille jakaa. Tänään 0+1 mut tulee tekemään kovaa jälkeä. Toivottavasti ei sattunut kipiää ja pysyis Kajaanissa vaan pidenpäänkin. Komulainen pieni pettymys, häviää jokaikisen kaksinkamppailun, siinä suurin puute - taitoa kyllä on. Koistinen vaikuttaa ihan liikkuvalta ja fyysiseltä pakilta, pelasi ihan mukiinmenevästi.

Tästä on hyvä jatkaa. Saadaan vielä muutama ukko sairastuvalta kehiin ja kuviot kuntoon.
 

Zor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki, Kärpät ja SuPS
Kylläpä kyllä, yllättävän Hokkimainen joukkue siellä taaas Vimpelissä jäällä viiletti.
Voi tulla ihan mielenkiintoinen talvi. Kun ajattelee että Sillanpää, Joki-Erkkilä ja Jokila puuttuivat tuosta ja vaikkakin Salmelainen ei varmaankaan kovin pitkään Kajaanissa viihdy, ottajia lienee ihan toisella suunnalla.
Ei paha, aikaahan se vielä vaatii mutta sitähän on. Ylivoima ei vielä toimi ja viisikkopuolustus on tällä hetkellä syvältä ja pakisto on kapea, Heikkinen, Rantanen, Leinonen, Hattunen pelaavat paljon, Lehdosta ja Koistisesta ei saanut oikein kuvaa millaiset kaverit on kyseessä, eli ehkäpä yksi mestistasoinen pakki olisi hankintalistalla?
SaPKo:n maalit kaikki tuli todella pahoista virheistä. Kosonen onnistui kohtalaisesti vaikka pomputtelikin aikalailla kun taas Palmu ei SaPKon maalissa täysin onnistunut. Memonen, Kuuluvainen, Koskinen, Komulainen ja Heikkinen siinä valopilkkuja. Kokkalalla onnistunut avaus, ensimmäinen vahto heti syöttöpiste. Salmelainen sai tällin jalkaansa eikä pelannut peliä loppuun.
Kaiken kaikkiaan Hokilta lupaava kotiavaus.
Kyllähän se (mielestäni) Saarenpää oli meidän paras pelaaja tänään. Oli mukavasti liikettä ja erityisesti ilahdutti hanakka vetopaikkoihin hakeutuminen. Kuuluvaisen taistelu oli myös esimerkillistä, ansaittu maali loppuun. Heikkinen hoiti hommansa jo totuttuun tyyliin tonttinsa niin puolustus-, kuin hyökkäyspäässäkin. Myös omista junnuista nousussa oleva Komulainen jäi mieleen myös tänään sähäkällä ja ennakkoluulottomalla otteellaan. Salmelainen pidetään mielellään, taitoa miehessä näyttäisi mestikseen olevan yllin kyllin. Epäilen, että ei vaan kauaa Hokissa pyöri.

Muita en lähtisi hirveästi yksilötasolla arvostelemaan näin yhden pelin perusteella, mutta tänään Kauttonen oli pahasti pihalla. Tarjoili upean syötön vieraiden toiseen maaliin ja taisi olla aikalailla paikalla ekassakin. Luistelu näytti kovin kankealta... toivottavasti peli paranee jatkossa, voi jäädä muuten peliaika vähiin.

Hienoja maaleja nähtiin, ja Rantasen läpiajomaali(!) oli kyllä aivan upea. Siinä oli sitä Sihvosen paljon kuuluttamaa lyhytsyöttöpeliä ja läpi kentän jatkunut syöttöketju. Kyllä se veti suuta hymyyn. =)

Peli oli sinällään tyypillinen syyspeli, jossa sattui ja tapahtui monenlaisia. Pelin taso ja tempo vaihteli suuntaan ja toiseen. Hokin puolustus pelaaminen oli tosiaan ajoittain sekavaa, mutta vielähän sitä kerkeää. SaPKo:n maalit syntyivät kaikki Hokin virheistä. Toinen kruununa ja kolmannessakin äijät hävisivät kulmasta johonkin ja Erosella oli sittarin ovet auki maalin eteen. Hyökkäyspäässä Hokilla oli hyvä draivi päällä ja liikettäkin löytyi. Kaikista ennakkoepäilyistä huolimatta tämän päivän esityksellä uskallan todeta, että vähintään keskikastissa pyöritään. Hyvä niin!

SaPKo:a en tänään hirvittävästi seurannut, vaan keskityin meidän uusiin nimiin. Mutta kuitenkin mieleen jäi #30, oliko se Vesterinen. Oli mies paikallaan ja pelasi ihan kovaa peliä. Jos oikein näin, niin ajeli Kuuluvaisen yhdellä kahta vastaan aivan levyksi SaPKo:n puolustussiniviivalla. Molari oli mielestäni erittäin epävarma.
 
Viimeksi muokattu:

Nyrpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pässilauma!
SaPKo:a en tänään hirvittävästi seurannut, vaan keskityin meidän uusiin nimiin. Mutta kuitenkin mieleen jäi #30, oliko se Vesterinen. Oli mies paikallaan ja pelasi ihan kovaa peliä. Jos oikein näin, niin ajeli Kuuluvaisen yhdellä kahta vastaan aivan levyksi SaPKo:n puolustussiniviivalla. Molari oli mielestäni erittäin epävarma.

Tässä Vesterisen kanssa istutaan bussin takapenkillä matkalla kohti Savonlinnaa ja miehen nopea kommentti taklauksesta oli "Kuuluvainen vaan ajautui väärille raiteille". Levyks meni totta tosiaan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös