Ke 13.2.2013 Sport - Jokipojat (1. puolivälierä)

  • 6 869
  • 32

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Täältä tullaan, Vaasa. Jokipoikien bussi on startannut jo tiistaina, ja matka kohti Pohjanmaata on taittunut huhujen mukaan hyvin. Sport saa vastaansa twitter-kuvista päätellen hyvin levänneen (toivottavasti ei liian unisen) joukkueen.

Jokipojat lähtee tähän matsiin kolmen ottelun voittoputkessa. Sportilla on viiteen viimeiseen peliin neljä tappiota, ja esitykset vähintäänkin alavireisiä. Jokipon viimeistely ei sen sijaan olisi paremmin voinut sujua, kun joukkue teurasti lauantaina HCK:n Mestis-historiansa suurinumeroisimmalla voitolla 9-1.

Varokaa Blomqvistia. Varokaa Järvistä. Varokaa Rantaa. Varokaa Näätästä. Varokaa Rajalaa. Varokaa Karevaaraa. Varokaa Nivaa. Varokaa Karvista. Varokaa Oinosta. Varokaa kaikkia, joiden paidassa on ärjylogo. Tästä ei tule hukkareissua.

Jokipo on valmis tähän matsiin, sillä mikään ei maistuisi paremmalta kuin vierasvoitto heti ensimmäiseen peliin. Muistissa on edelleen finaalisarja keväältä 2009, kun Sport haki ensimmäisestä pelistä Mehtimäeltä voiton, mikä käytännössä ratkaisi homman heille. Nyt sama temppu tähän paikkaan Jokipojilta ja kaikki on mahdollista.

On pomminvarmaa, että Jokipo tulee päälle kuin Itä-Suomen hovioikeus, joten jos Sport osoittaa pienintäkin epävarmuutta, ottelun alku tulee hiljentämään vaasalaishallin. Vierasvoittohan sieltä napsahtaa! Siitä lähdetään, pojat.

ps. Rautiola pelasi viime viikonloppuna mahtavasti, eikä epävarmuudesta ollut tietoakaan. Maalivahtiosastokin on siis kondiksessa. Mahtavaa.
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Alocacocin optimistisuus on ilman muuta hienoa katseltavaa, haittapuolena toki se että taitaapi tulla nimenomaan se kuuluisa hukkareissu Vaasaan. Ja mitähän minäkin nöyristelen, ei siis taida tulla, vaan tulee.

Sport on tällä kaudella kylvettänyt Jokipoikia aikalailla miten sattuu, enkä näe oikeastaan mitään syytä miksei sama jatkuisi. Sportillehan on helvetin hieno homma että vastaan tulee nimenomaan Jokipojat, eikä mikään farmijengi. Kotkat kun yleensä liitävät parhaiten näitä "oikeita" seuroja vastaan.

Monilla on omat epäilynsä Sportin pelivireen suhteen ennen playoffien alkua, mutta niinhän on ollut pari viime kauttakin. Nyt mennään eteenpäin, uskotaan omiin ja ilman muuta nautitaan playoff-kiekosta! Siitähän tässä koko helvetin jutussa on kyse!

Ärjyläisten uho hiljennetään heti, se on tavoite. Tervetuloa helvettiin, Sika... anteeksi, Jokipo!
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ärjyläisten uho hiljennetään heti, se on tavoite.

Jokipoikien mahdollista yllätystä puoltaa sekin, että Sportin putket Jokipoikia vastaan ei ole ikuisia. Joskus nekin katkee ja nyt on sen aika. Vierailijan illan menestys kulminoituu yhteen pelaajaan- maalivahtiin. Jos Rautiola onnistuu niin yllätys on taattu. Jos taasen tulee off-päivä...uskotaan ettei tule.

Toivottavasti Jokipojat rymistelee Kuparisaaren ladosta seinätkin nurin ja pääsee näin kotiyleisön ja Sportin ihon alle. Onhan Red Armylla kolikot taskussa? Jos kauheesti alkaa ketuttamaan, niin saa viskata jäälle. Pojat tarttee Jyväskylän hotelliyöhön sponssia.

Kiekko jäähän!
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Pitäisi vielä muutama tunti kärvistellä ja sitten alkaisi kauden 2012-2013 playoffit! Kyllähän Jokipojat tulevat tänään Vaasasta voiton ottamaan. Tästä ei ole kahta sanaa. Sportin peli runkosarjan lopussa oli niin sekaista skeidaa, että vain voitto kelpaa tänään. Jokipojat on taas parantanut otteitaan, kuin sika juoksua. Mutta ihan tosissaan, niin todella tiukka kamppailu tulee tänään olemaan. Sport on aina kova, kun nämä ottelut alkavat. Mutta on meilläkin kokemusta tiukoista otteluista, joten voitto on täysin otettavissa. Pitää vaan saada pidettyä Sportin hyökkääjät pois selviltä maalintekopaikoilta ja pelata todella tarkkaa puolustuspelaamista. Jos sinne joku menee Rautiolaa tökkimään, niin eikun hiuksista pois. Isännän otteita molempien maalien edustalla. Toivottavasti tuomarit antaisivat pelata kovaa, mutta reilua peliä. Toki näihin peleihin kuuluu myös pieni koiruus, sekä kaverin lämmittäminen. Kunnon playoffi vääntöä toivottavasti nähdään ja toiveena on, että ei aivan jokaisesta naamaan hierasusta boksiin joudu.
 

makke246

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
KIIMAAA!!!
Tänään se alkaa!
Sport tulee viemään tänään todella suvereeniin näytöstyyliin, näytää siltä että sikapo on niellyt syötin (viime kaudella runkosarjanloppu oli yhtä paska).
Tänään pojat sellanen rumba sinne jäälle, sekä katsomoon.
Nyt pitää löytyä sitä tuttua Sporttia, eikä mitää vitun surffailua.

Kävin juuri pankissa vaihtamassa 50 euron setelin 5snt kolikkoihin. Otetaan käyttöön jos ja kun tarvitaan
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Kävin juuri pankissa vaihtamassa 50 euron setelin 5snt kolikkoihin. Otetaan käyttöön jos ja kun tarvitaan

Kyllä on köyhää kansaa siellä Pohjanmaalla. Täällä 50e seteleillä on tapana pyyhkiä persettä Tuupovaaran metsässä.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mitään yleisöryntäystä ei tähän peliin ole tulossa. Ei taida tappioiden katselu ihmisiä kiinnostaa. Veikkaus 2500 katsojaa. Ottelun lopputulos 1-3, viimeinen tyhjiin.
 

flaix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Saipa
Jokipojat ei enää tarkkoja kokoonpanoja anna julkisuuteen, mutta oletettavasti kentälliset menee noin kutakuinkin näin:

22 Sami Blomqvist – 71 Matti Järvinen – 29 Janne Niva
11 Roope Ranta – 8 Juuso Rajala – 87 Joona Karevaara
14 Heikki Puustinen – 19 Juuso Kaijomaa – 10 Otto Karvinen
38 Jesse Jormanainen – 20 Joona Manninen – 47 Oula Uski

23 Aleksi Elorinne – 4 Mārtins Jakovlevs
2 Matti Koistinen – 24 Matti Näätänen
7 Jarkko Immonen – 27 Jani Oinonen

30 Antti Rautiola
(31 Timo Niemi)

Ai hitto, että tuo rosteri muuten näyttää yllättävän hyvältä nyt kun kaikki olennaisimmat spelimiehet on rivissä. Herrojen Blomqvist ja Järvisen myötä myös hyökkäyspääkin alkaa tosiaan olla mukavan leveä. En kyllä yhtään väheksy 3. ketjuakaan, sieltä voi löytyä illan yllätysratkaisijat! Kyllä saa Sportti olla hereillä tänään tai tulee todella Big Steal! Puolustuspää on mielestäni se, joka tämäniltaisen ratkaisee: pystytäänkö tilkitsemään oma pää ja vastaamaan Sportin pelityyliin, joka on ollut meille myrkkyä tällä kaudella? Maalivahteihin en usko, että homma kaatuu.
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Paljon Sportille maksettiin, tästä Farssista! Aivan käsittömäntä! Vittu mitkä tuomarit. Liekkö Rantala/Salonen puhaltanu.?
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Paljon Sportille maksettiin, tästä Farssista! Aivan käsittömäntä! Vittu mitkä tuomarit. Liekkö Rantala/Salonen puhaltanu.?
Rauhoitu jo. Otteluseurannassa samaa paskaa koko ottelun läpi. Tuomarit päästi jatkuvasti kamppeja, estämisiä ja koukkuja läpi, nimenomaan Jokipon hyväksi.

Sportin peli parani mitä pidemmälle mentiin ja Japalta loistava nollapeli. Nyt on selvästi rauhallisempi olo kun muutama tunti sitten.
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Rauhoitu jo. Otteluseurannassa samaa paskaa koko ottelun läpi. Tuomarit päästi jatkuvasti kamppeja, estämisiä ja koukkuja läpi, nimenomaan Jokipon hyväksi.

Sportin peli parani mitä pidemmälle mentiin ja Japalta loistava nollapeli. Nyt on selvästi rauhallisempi olo kun muutama tunti sitten.

Toivottavasti Stigel, Soursa puhalttaa tuleva Perjantaina Joensussa.
 

cortez

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jokipojat, Wild #9
Kyllähän Jokipoikien tuosta Vaasan reissusta parantaa pitää, jos meinataan saada sarjaan joku fiilis ja sitä kautta edes pieni mahdollisuus jatkaa semeihin. Paikan päällä olleet voi vahvistaa, mutta onkohan tuo meitin ykkönen puhkipeluutettu runkosarjassa kun ei tahdo potku enää näin helmikuussakaan riittää?

Jotenkin sellainen kutina että tää menee poikki korkeintaan viidessä pelissä, eikä siihen silloin tuomareilla ole paljoa väliä.
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Kyllähän Jokipoikien tuosta Vaasan reissusta parantaa pitää, jos meinataan saada sarjaan joku fiilis ja sitä kautta edes pieni mahdollisuus jatkaa semeihin. Paikan päällä olleet voi vahvistaa, mutta onkohan tuo meitin ykkönen puhkipeluutettu runkosarjassa kun ei tahdo potku enää näin helmikuussakaan riittää?

Jotenkin sellainen kutina että tää menee poikki korkeintaan viidessä pelissä, eikä siihen silloin tuomareilla ole paljoa väliä.

Onneks et ole rantahurri! Tervetuloa pohjois-karjalaan!
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Sport oli ihan OK, Jokipojat huono. Tulivat jo eilen Vaasaan? Ei siltä näyttänyt. Joku Vaasa/Sport -kammo? Osa pelaajista vaikutti kuin "paskahalvauksen saaneilta".

Meidän peli parani pikkuhiljaa mitä pidemmälle ottelussa mentiin. Hyvä että saatiin onnistumisia suhkot laajalla rintamalla ja ns. pää auki.
Uusi koostumus Nabb-Laine-Riska oli oikein onnistunut.
Nämä kentät voisi nyt lukita, ei siihen Iloviidan tilalle taida oikein muutakaan olla.

Tuomarit, tasapuolisuus, missä pelaa?
Esim: ensin ei millään meinaa käsi nousta Jokipo pelaajien rikkeestä, sitten joku naurettava Riskan hipaisu jälkitilanteessa, josta miestä boxiin. Sitten esim. viimeisessä erässä Jokipo pakki takoo Jaloa vihellyksen jälkeen nyrkillä naamaan ja dumari seisoo vieressä, ei mitään.

Koukkua, kahvaa..menee läpi. OK, jos linja on molemmille sama ja saa pelata, mutta sitten kolmannen erän alkuun meidän äijä lähtee suhkot mitättömästä koukusta boxiin. En edes enää kaikkia tilanteita muista, mutta kyllä kiehui moneen kertaan dumareiden vuoksi tänään. Meille eivät ainakaan tätä touhua yrittäneet viheltää.

Onneksi oma AV oli tänään hyvää luokkaa ja Jokipojilla oli yv samaa luokkaa mitä koko muukin esitys. Tasakentällisinhän peli sitten ratkottiin.

Rautiola
ei todellakaan vakuuttanut. Pompotteli ja jotenkin epävarman oloinen läpi koko ottelun. Epäilinkin, että sieltä saattaisi myös akileen kantapäätä löytyä. Ei kaverille hirveästi tuota pleijari kokemustakaan ole. Varsinkaan kovista paikoista.

Tunnelma aika vaisu, vaikka melkein 3000 katsojaa olikin. En olisi uskonut, että ihan niin paljoa oli hallissa. Ilmeisesti Ultrasit jääneet protestiksi viime pelin jälkiseuraamuksista himaan tai jotain?
Lauantaina onkin sitten varmasti vähintään 3500 katsojaa paikalla ja huikeaa meininkiä luvassa.
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Paljon Sportille maksettiin, tästä Farssista! Aivan käsittömäntä! Vittu mitkä tuomarit. Liekkö Rantala/Salonen puhaltanu.?

Haha, hajoa. Turha selitellä mitään kun käkättimeen pamahti 4-0. Tuomarilinja muutenkin suosi Jokipoikien puukäsiä läpi ottelun, hienoa että säkin huomasit.

Ehdottomasti rauhoittava peli. Eka erä oli hieman Jokipo-voittoinen mutta mitä pitemmälle peli meni, sen paremmin Sport otti homman haltuun. Loppujen lopuks ei paljoa selittelyjä enää jäänyt, paitsi Sim_Sam:in kuviteltu farssi.

Tästä on hyvä jatkaa.
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sitten esim. viimeisessä erässä Jokipo pakki takoo Jaloa vihellyksen jälkeen nyrkillä naamaan ja dumari seisoo vieressä, ei mitään
Ei ollut pakki, vaan tämä sama Karvinen, joka viime ottelussa päätti Meren kauden polvitaklauksella. Eikä siinä mitään, kyllä pieni jälkipeli pitää varsinkin pudotuspeleissä olla sallittua, mutta Jalolla oli siinä jo yksi mies pihdeissä ja tämä älykääpiö tulee kolmantena vetämään suoraa dunkkuun. Sama mies veti vähän myöhemmin Piispasta(?) nyrkillä takaraivoon hävityn kulmakahinan jälkeen ja lähti oikeutetusti jäähylle rauhoittumaan. Muutenkin ihmeen helposti meni kasetti nurin joensuulaisilta tänään. Sportilta tamitermein varsin solidi esitys, tästä on hyvä jatkaa perjantaina susirajalle. Tuomarit olivat tasaisen paskoja molempiin suuntiin, mutta kyllähän Sport tästä linjattomuudesta enemmän kärsi.
 

Vaihtorotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Onneks et ole rantahurri! Tervetuloa pohjois-karjalaan!
Eiköhän nyt ole aika ottaa iltalääke ja mennä nukkumaan. Alkaa olla joka ketju täynnä tätä samaa paskaa.

Sport pelasi tänään ihan hyvän ja yllättävän rennon matsin. Hyvä, että onnistumisia saatiin maalien muodossa niille, jotka eivät ole maaleilla viime aikoina mässäilleet. Muutenkin matsi tuntui olevan alun jännityksen jalkeen koko ajan näpeissä, eikä Jokipojat vaikuttanut tänään kovinkaan vaaralliselta. Hyvä jätkät!
 

cashew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sitten esim. viimeisessä erässä Jokipo pakki takoo Jaloa vihellyksen jälkeen nyrkillä naamaan ja dumari seisoo vieressä, ei mitään.

Toisaalta ihan hyvä ettei antanut. V..tu Sport ei aleta tuolle kalastelulinjalle ollenkaan. Ei se nyt niin lujaa lyönyt, että siitä kanveesiin tippuu. Jälkimmäinen tilanne josta jäähy tuli niin vähän samaa sarjaa. Nää on kuitenkin playoffseja ja otetaan pls ne naamaanhieronnat vastaan ja annetaan takas kun on tarvetta.

No joo, mutta oli kyllä helvetin hieno ja ehjä peli Sportilta. Arvostan.

Tuomareista paistoi kyllä linjattomuus tänään. Mutta en kyllä mitenkään saa siitä niin Jokipoa suosivaa kuin jotkut antaa ymmärtää. Kyllä se Sport oli joka kärsi, mutta ei voi valittaa tällaisen pelin jälkeen...
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Haha, hajoa. Turha selitellä mitään kun käkättimeen pamahti 4-0. Tuomarilinja muutenkin suosi Jokipoikien puukäsiä läpi ottelun, hienoa että säkin huomasit.

Ehdottomasti rauhoittava peli. Eka erä oli hieman Jokipo-voittoinen mutta mitä pitemmälle peli meni, sen paremmin Sport otti homman haltuun. Loppujen lopuks ei paljoa selittelyjä enää jäänyt, paitsi Sim_Sam:in kuviteltu farssi.

Tästä on hyvä jatkaa.

Ei tästä saa kellekkään muulle, kuin Sportille kotiedun ja kunnon naurun tästä tuomaritoiminnasta... Siis aivan täyttä skeidaa koko homma. Onneks rantapojat jouttuu matkustamaan 500km juoppojen kitaan.. Onneks Stigel / Soursa osaa vetää kans kotia..
 

makke246

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
OIjoi!
Rauhallisin mielin voidaan jatkaa.
Sportin ei tarvinnut edes esittää mitään ihmeellistä, kun sikapo oli totutun paska.
Ne harvat tilanteetkin japa otti varmasti.
Laaksonen pitää mainita, on niin vahva kulmaväännöissä, että harva sitä voittaa.
Konttinen myös näppärä kiekon kanssa.
Ultrasit joo hieman protestoivat, esim.rumpu oli laitettu siihen näytille, muttei sitä kukaan 1.erässä hakannut ja muutenkin puuttui muutamia vakiokävijöitä.
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
OIjoi!
Rauhallisin mielin voidaan jatkaa.
Sportin ei tarvinnut edes esittää mitään ihmeellistä, kun sikapo oli totutun paska.
Ne harvat tilanteetkin japa otti varmasti.
Laaksonen pitää mainita, on niin vahva kulmaväännöissä, että harva sitä voittaa.
Konttinen myös näppärä kiekon kanssa.
Ultrasit joo hieman protestoivat, esim.rumpu oli laitettu siihen näytille, muttei sitä kukaan 1.erässä hakannut ja muutenkin puuttui muutamia vakiokävijöitä.

Tietääkö Vaasa edes mikä oli Talvisota? Soitahan terveisiä Kennetiille!
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tietääkö Vaasa edes mikä oli Talvisota? Soitahan terveisiä Kennetiille!
Emme tiedä, mutta jääkärit tulivat Vaasasta ja vapauttivat Suomen punaisilta.

No joo, ei pitäisi tarttua näihin känniprovoihin. Mutta mee nyt Sim_Sam jo nukkumaan tai pidä edes korkki kiinni. Ihan omaa parastasi tässä ajattelen.
 

Rocco

Jäsen
Vaasassahan jäähyjen tasapaino oli kohdillaan? Mitä siitä valitetaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös