Ke 12.9.2007 Jukurit - KooKoo

  • 2 176
  • 18
Noniin mestiskausikin starttaa ja tällä kertaa oman joukkueeni KooKoon kohdalla se alkaa aina vaikeasta Mikkelistä.

Jukureilla ei ole ollut tänä vuonna vaihtuvuus kovinkaan suurta ja joukkue on varmasti alkukaudesta kovassa vireessä. KooKoolla taas 13 pelaajaa on lähtenyt ja tullut, mutta harkkapeleissä toiminta on ollut ihan virkeää.

Mielenkiinnolla KooKoon riveistä seurataan George Nistasin namupasseja ja muita herkkuja, jos tällaisia nyt edes sitten nähdään, mutta harkkapelin perusteella kaverista on hyötyä KK:lle. Myös Sami Kaartinen on tiukassa seurannassa, saa nähdä miten peli toimii, kun pelejä ei ole alla yhtään.

KKP:kin saapuu Mikkeliin, joten toivottavasti keskiviikko-ilta on kovaääninen ja toki pelikin saa olla viihdyttävää, tuskin tosin kovin tasokasta..

Spekulaatio alkakoon!
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon kokoonpano Mikkelissä Jukureita vastaan.
Eli joukkueesta puuttuu tänään Onnela ja Saarela. Mielenkiintoiset kentälliset Kolek kasannut. Varsinkin kolmosketju on mielenkiintoinen.

1.
Pyhäjärvi – Liukkonen – Vilkman
Vuorisaari – Lajunen

2.
Peltola – Miettinen – Lampinen
Honkanen – Virkki

3.
Kaartinen – Nistas – Lindholm
Tarkiainen – Partanen

4.
Räty – Koskelainen – Korhonen
Lustberg - Arola
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jukurit tänään..

Laakso-Lehtonen-Kuuluvainen
Lindfors-Jaakkola-Makkonen
Uronen-Asplund-Jormakka
Mäkinen-Kettunen-Laitinen

Kinos-Koistinen
Vaarasuo-Kallioinen
Kortelainen-Hyvärinen
Metso-Hämäläinen

Myllykoski (Lahikainen)

Kokoonpanon ulkopuolella Komulainen, Kiukas, Hiltunen ja Tossavainen. Huikee tilanne, ei ketään sairastuvalla..
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukurit lähtee siis illan otteluun käytännössä parhaalla mahdollisella kokoonpanolla ja vielä kentällinen terveitä miehiä istuu katsomossa. Eri asia on sitten, että onko joukkueen peli vielä niin valmista, että viime päivinä vahvistunut KooKoo tänään kaatuisi. Jukureilla on kuitenkin liuta juuri sairastuvalta palanneita miehiä kokoonpanossa, joten uskoisin joukkueen pelin olevan iskussa vasta muutaman viikon kuluttua. Kolmella ensimmäisellä kentällisellä pitäisi silti saada kovaa tulosta aikaan heti alusta.

Joka tapauksessa mielenkiintoinen avaus Mikkelissä. KooKoo sytyttää aina ja toivottavasti myös yleisö löytää hallille heti kauden alusta. Veikkaisin ottelusta tulevan harjoituspelien tapaan tasainen vääntö. Pelimiehelle risti (5,15) ei ole huono valinta pitkävetolapulle, mutta kotivoittoa silti odotan. Omissa papereissani KooKoo on kuitenkin nyt pykälän-pari korkeammalla mitä viikko sitten arvioin.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Joka tapauksessa mielenkiintoinen avaus Mikkelissä. KooKoo sytyttää aina ja toivottavasti myös yleisö löytää hallille heti kauden alusta. Veikkaisin ottelusta tulevan harjoituspelien tapaan tasainen vääntö.

Suomi-Puola MM-karsinta ja laiskuus takaavat sen, että yleisömäärä on noin 1100. Perustena Jukurit voittaa kuitenkin ja eihän Kanerva ja Tinke pelaa enää..

Jukureilla siis koko joukkue terveenä, tosin Lehtonen, Kettunen ja Lindfors ovat olleet pitkään loukaantuneena. Lehtonen sai onneksi pelin alle Kouvolassa ja vaikka liike olikin hiukan jähmeää, niin muutama "lehimäinen lätty" nähtiin ja Laakso oli hetkessä läpi..

Vieläköhän "Miliisi"-Honkanen jatkaa maaliputkeaan Jukureita vastaan. Viime kaudella taisi iskeä maalin ekassa pelissään KooKoo-paidassa. Maalihan syntyi vielä läpiajon päätteeksi. Viimeisessä harkkapelissä iski kahdesti, eli onko edes osunut muita kuin Jukureita vastaan?

Jukureista kannattaa jännätä joko Anssi Laitinen iskee ekan Mestismaalinsa? Takana on noin 50 matsia ja maalituuletus vielä näkemättä..
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
3.
Kaartinen – Nistas – Lindholm
Näköjään Kolek on samoilla aivotaajuuksilla kuin minäkin. Tästä ketjusta on hyvä kutina, vaikka olenkin nähnyt Nistasilta vain yhden pelin ja Kaartinen ei ole vielä pelannut KooKoossa peliäkään ja Lindholm on ollut tähän asti saamaton paska. Veikataan että ei kestä kauan ennen kuin tämä ketju nousee peluutuksessa ykköseksi... tai sitten se hajoitetaan.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Näköjään Kolek on samoilla aivotaajuuksilla kuin minäkin. Tästä ketjusta on hyvä kutina, vaikka olenkin nähnyt Nistasilta vain yhden pelin ja Kaartinen ei ole vielä pelannut KooKoossa peliäkään ja Lindholm on ollut tähän asti saamaton paska. Veikataan että ei kestä kauan ennen kuin tämä ketju nousee peluutuksessa ykköseksi... tai sitten se hajoitetaan.

Nyt täytyy toivoa, että Lindholm löytää tässä taituriketjussa sen piilevän potentiaalinsa ja rupeaa vihdoinkin lunastamaan häneen kohdistuvia odotuksia. Paperilla kova ketju, jolta on lupa odottaa ratkaisuja.

Kaiken kaikkiaan tulee olemaan vaikea ottelu, ja veikkaan, että ennakkosuosikin asemassa oleva Jukurit tulee antamaan erittäin kovan vastuksen KooKoolle.

Seurataan mielenkiinnolla...
 

Kiekkomoguli

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos Lindholmin tehot eivät parane Nistasin ja Kaartisen vierellä, olisi ehkä parempi miettiä Lindholmin roolia joukkueessa. Mies saa huimasti vastuuta ja pelaa parhaiden ukkojen kanssa:tehot olleet hukassa harkkamatseissa, ja viime kauden otteet eivät olleet kovin tehokkaita, vaikka vierellä pelasi Tinke ja Luigi.Tänään on kuitenkin tiukka ja tuttu Jukurit vastassa:vähämaalinen ottelu, jossa molempien joukkueiden veskat pääosissa.Veikkaukseni on 3-3 varsinaisella peliajalla, ja rankkarit on sitten ihan lottoa.
 

Rankkari

Jäsen
Jos Lindholmin tehot eivät parane Nistasin ja Kaartisen vierellä, olisi ehkä parempi miettiä Lindholmin roolia joukkueessa. Mies saa huimasti vastuuta ja pelaa parhaiden ukkojen kanssa:tehot olleet hukassa harkkamatseissa, ja viime kauden otteet eivät olleet kovin tehokkaita, vaikka vierellä pelasi Tinke ja Luigi.

Olen samaa mieltä. Siksi laitoinkin ketjukoostumus ketjuun Lindholmin vasta neljänteen ketjuun. Luulen että hyökkäyskentälliset muutuvat vielä paljon. Eikä muutoksen takana ole vain Kolekin tapa muutella paljon, vaan paremman hyödyn tavoittelu hyökkääjiltä.

Itse pelissä Kookoo lähtee haastajana liikkeelle. Melko tasainen peli taitaa vaan kääntyä Jukureille, koska he ovat harjoitelleet vähemmillä ketju-ja pelaajamuutoksilla pidempään. Samoiten kotiedusta on hyötyä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vieläköhän "Miliisi"-Honkanen jatkaa maaliputkeaan Jukureita vastaan. Viime kaudella taisi iskeä maalin ekassa pelissään KooKoo-paidassa. Maalihan syntyi vielä läpiajon päätteeksi. Viimeisessä harkkapelissä iski kahdesti, eli onko edes osunut muita kuin Jukureita vastaan?

On sentään. Viime kauden maalit KooKoossa:

1.2.2007 Jukurit-KooKoo (miehen toka matsi)
2.2.2007 KooKoo-Hokki
10.2.2007 Jokipojat-KooKoo (päätöskierros)
26.2.2007 FPS-KooKoo (playout)
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään on kuitenkin tiukka ja tuttu Jukurit vastassa:vähämaalinen ottelu, jossa molempien joukkueiden veskat pääosissa.Veikkaukseni on 3-3 varsinaisella peliajalla, ja rankkarit on sitten ihan lottoa.


Lottoapa hyvinkin, ainakin jos (ja tietenkin kun) Kolek laittaa Luigin rankkarilaukojaksi. Harkkapeleissä sai laukoa varmaan yhtä paljon kuin muut yhteensä, mutta taisi osua vain kerran.

Kova avaushan tämä on heti kättelyssä. Toivottavasti KooKoo saa hyvän vireen päälle.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
KooKoon suoritus tänään:
Virkki, Lajunen, Virkki, Virkki, Vilkman, Liukkonen, Virkki, Tarkiainen.
Upeeta, mahtavaa.

Erästä ministeriä kopioiden, onko KooKoon puolustuksen uhka:
Virkki, Virkki, ja Virkki. (sekä Virkki)?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Virkki, Virkki, ja Virkki. (sekä Virkki)?

Lisäksi Virkki oli pakkiparinsa Honkasen kanssa vastaanottamassa ottelun ainoaa tasakentin tehtyä maalia, eli voitto-osumaksi jäänyttä 2-1...

Jäähyt siis 8-3 KooKoolle ja torjunnat 41-14. Eli hurjasti rumemmatkin lukemat olisi taululle voineet tulla.

KooKoo-hyökkääjistä laukausimäärien perusteella aktiivisin oli Lampinen viidellä vedollaan. Kaartisella, Liukkosella ja Pyhäjärvellä kolme vetoa.
 

viking

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Enpä ole katsonut KK:n kokoonpanoa minkä kokoluokan pelaajia joukkueessa on mutta jotenkin jäi mielikuva melko kevytrakenteisesta joukkueesta.Fysiikassa aika paljon tuntui olevan Jukureita perässä.Liekö näköharhaa, mutta näytti siltä että KooKoo hävisi lähestulkoon kaikki laitakahinat.Tosin poikkeuksena ainakin Kaartinen joka jaksoi taistella.
Ensimmäisessä erässä KooKoolla vielä puhtia riitti taisteluun mutta sen jälkeen näytti että peli on pelattu.Jukurit hoiti lopun rutiinilla.

Nistaksesta sen verran että mies oli ihan ok,mutta ei erottunut muusta joukkueesta kuin siinä että haki hyvin paikkoja hyökkäyspäässä.Aika usein oli vapaana maalintekopaikalla.Joukkuetoverit vain eivät osanneet tarjoillla miehelle pelivälinettä oikealla hetkellä jos ollenkaan.George ei myöskään mene lähelle laitoja taistelemaan kiekosta.Antoi muiden miesten hoitaa sen homman.
 
Viimeksi muokattu:

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Enpä ole katsonut KK:n kokoonpanoa minkä kokoluokan pelaajia joukkueessa on mutta jotenkin jäi mielikuva melko kevytrakenteisesta joukkueesta.

Jostain muistan lukeneeni, että KooKoo on itseasiassa yksi kookkaimmista joukkueista mestiksessä. Tai ainakin oli. Tammisen myötä lähti kokoa ja tilalle tullut Patronen on puolestaan kukkakeppiosastoa.

Virkki teki sitten Kolehmaiset ja otti neljä kakkosta heti avauspelissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös