Huh, no mielestäni tämä oli JYPile ansaitut 2 pistettä. JYP paransi ja oli mielestäni hieman parempi kun HPK.
No lopulta kuitenkin JYP hallitsi peliä ihan selkeästi ja kaikki tilastotkin tätä tukee. Olihan tuo nihkeää, kun maaleja ei saatu, mutta kyllä JYP nyt tuon 2 pistettä ansaitsi.2 pistettä saatiin enemmän kuin ansaittiin.
Otappas taas hetkeksi järki käteen. Paikkoja tuli solkenaan samaan aikaan kun kaverilla oli erään yksi (1) laukaus. Siinä oli jalat liikkeellä ja oltiin vaarallisia kiekolla. 40 minuuttia oli heikkoa mutta kolmonen oli erittäin hyvä erä ja loppupeleissä täysin ansaittu voitto.Jos joku tuota kolmatta erää mietti hallintana niin ei sentään, se oli epätoivoista puskemista, eikä sitten riittänytkään. No, eipähän tarvi tänäisenä keväänäkään turhaan jännitellä, kun homma on selvä. Tuohon riitti, eli ei mihinkään.
JYPi otti kolmea edellä olevaa joukkuetta pisteissä kiinni, niin sun mielestä nyt kerho tiputti JYPin kuitenkin kokonaan pois taistelussa playoffeihin :DKuten aiemmin kirjasin, niin kerho tuli hakemaan pistettä ja sen haki ja tässä kohdassa se meinaa, että tiputtivat JYPin kokonaan pois sääli kisasta, se on muiden heiniä. Vaan jos ei yv:lläkään homma toimi riittävästi luomaan hyökkäystä organisoidusti olemaan maalinteon tukitoimi, niin ei se kyllä tapahdu tasakentällisinkään. Eikä tapahtunut. Jos joku tuota kolmatta erää mietti hallintana niin ei sentään, se oli epätoivoista puskemista, eikä sitten riittänytkään. No, eipähän tarvi tänäisenä keväänäkään turhaan jännitellä, kun homma on selvä. Tuohon riitti, eli ei mihinkään.
Logiikka, missä pelaa? Ei ainakaan tietyn kirjoittajan näppäimistöllä.JYPi otti kolmea edellä olevaa joukkuetta pisteissä kiinni, niin sun mielestä nyt kerho tiputti JYPin kuitenkin kokonaan pois taistelussa playoffeihin :D
JYPi otti kolmea edellä olevaa joukkuetta pisteissä kiinni, niin sun mielestä nyt kerho tiputti JYPin kuitenkin kokonaan pois taistelussa playoffeihin :D
Mikähän vitun näppäinripulipaska tämä nyt on.Miten hämptonin poppoolla on faneja tällaista nyhjäystä vuosikymmenestä toiseen katsoen jää mysteeriksi.
Klassinen 2-1 nysväys HPK:ta vastaan. Miten hämptonin poppoolla on faneja tällaista nyhjäystä vuosikymmenestä toiseen katsoen jää mysteeriksi. Uskomattoman huono JYP, kahden erän jälkeen 0,25 maaliodottamaa kertoo kaiken oleellisen. Kolmanteen skarppaus ja yhtä päätä, Kerhon veskarin nollapeli tai JYPin vieminen oli odotettavissa. Pistejakauma pelin kuvan mukainen.
Kerho pelasi kaksi erää mainiota vieraslätkää. Tunnisti hyvin ne paikat, jolloin JYPillä poltteli kiekko omassa päässä ja sai JYPin näyttämään pari erää karvauksellaan hitaalta ja virhealttiilta. Oman pään peli oli tiivistä boksia ja loput hoiti Saarinen, jonka eleettömyyttä voi vain ihailla.Kerhon olisi pitänyt pätkiä tämä ensimmäiseen, kun JYP ei tainnut päästä kiekon kanssa seitsemää metriä lähemmäs Saarisen maalia.
Ja sekin "Dufvan viisaus" on muilta varastettu. Itselleni on loppuviimeksi aivan se-ja-sama mitenkä JYP säkenöi, kun en oikeastaan muita kuin sen HPK-pelejä ole seurannut, mutta näkemäni perusteella en uskaltaisi sanoa sen säkenöivän ainakaan Kerhoa enempää. Pelitapa vaikuttaisi perustuvan siihen, että muu joukkue odottelee, että jaksaakohan ne pari isopalkkaista, tai edes toinen, tänään syttyä säkenöimään.Ei HPK:n pelissä säkenöivyyttä ole ja luottaa Dufvan vanhaan viisauteen "on kotijoukkueen tehtävä viihdyttää", mutta joukkueen pelitapa on hyvin jiirissä, sitä ei voi kiistää.