Ke 12.1.2011 Jokipojat - Hokki

  • 1 836
  • 4

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Taas mennään Mehtimäellä elämän ja kuoleman välimaastossa. Vastaan saapasteleva Hokki on sarjataulukossa tasan pisteen ylempänä, ja tästä pelistä kun väännettäisiin suora voitto, olisi Tikin saanut johdatettua joukkonsa jo Top8-kategoriaan. Tähän on tosin sanansa sanottavana myös Kiekko-Vantaalla, joka on tasapisteissä ja jonka maaliero on vain yhtä heikompi kuin Jokipolla.

Tiukkaa taistoa siis viivan molemmin puolin, mutta selvää on se, että hävitä ei saa. Se tietäisi nimittäin tuskaa tulevaisuuteen, kun Hokki ja samalla playoffpaikka liitelisi jälleen neljän pisteen päähän. Kello TIKIttää tällä hetkellä sen verran vauhdikkaasti, että runkosarja loppuu ennen kuin karjalainen kiekkokansa tajuaa sen kunnolla alkaneenkaan. Neljä pistettä ei kuulosta kovinkaan paljolta, mutta sen kiinni ottaminen vaatisi loppukauden osalta jo aikamoista urotekoa.

Mutta kuten Tiki Mehtimäkeläisessä lupaa, tästä pelistä tulee voitto. Härmä pelaa kassarina, ja Jekimovs sekä muut sivussa olleet tekevät Pekkarista lukuun ottamatta paluun tähän matsiin. Odotettavissa on siis senkin puolesta parempi rypistys kuin lauantaina Jyväskylässä. Tuokaan peli ei käsittääkseni ollut huono, vaikka D Teamilta köniin tulikin. Hokki on lähtökohtaisesti heikompi vastus, ja kun siellä on ilmeisesti valmennuspuolella vielä jotain probleemaa, niin ennusmerkit puhuvat kotivoiton puolesta. Sekin vielä, että kiinnostusta joensuulaisyleisön parissa tuntuu olevan tähänkin matsiin, mitä tuota lipunmyyntikartastoa nopeasti vilkaisin.

Huomenna keskiviikkona kannattaa olla kuulolla myös radio Iskelmä Rexin äärellä klo 12.30. Siellä käynnistyy uusi "Kiekkotuokio"-ohjelmasarja, jonka ensimmäisenä jututettavana on Jokipojista toimitusjohtaja Sami Pursiainen. Lähetyksen kuulee netistäkin, täältä.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tän pelin striimi täytyy kyllä ostaa. Nyt pelataan sen verran ratkaisevia pelejä loppukautta ajatellen. Hokilla olisi ollut lähes pakkovoiton paikka jo Lekistä mutta KooKoo ja Jukurit veivät joukkueesta mehut eikä kolmannessa pelissä enää ollut paukkuja kuin ekaan erään. Nyt Hokki pääsee levänneenä pelaamaan, uskon että otteet ovat paremmat.

Rasmus Rinteen lainaa en kyllä käsitä ollenkaan, Toivonen ja Koskela riittävät mainiosti maalivahdeiksi. Toivottavasti Rinnettä ei peluuteta ja pakkaa sotketa entisestään.

Tikin mukaan Hokki pelaa tsekki-valmentajansa näköistä pörräys ja jättökiekkoa, viime pelissä piti kyllä paikkansa. En jotenkin usko että Jokipoikien peli olisi kovasti parantunut Tikin tulon myötä, mutta tänäänhän se nähdään.

Vierasvoitto haetaan maalein 2-4.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Joo illanpeli on kai katsottava, sen verran tärkeitä pinnoja on jaossa, Jokipojat on piristynyt aikalailla kun Tiki tuli ja Hokilla on alla kolme tappiota, tosin sarjan kärkeen kuuluvilta joukkueilta. Tasainen peli olisi tulossa jos Hokki ei antaisi liikaa tasoitusta, koska ei tuo kokoonpano hyvältä näytä, Koskela maalisssa Toivonen on poissa kokoonpanosta, sairas?? Tämä idän ihme ei nähtävästi ole saanut pelilupaa kun Heinonen on kuudes pakki, poissa myös Lukkari ja Lappalainen ja Suhonen. Todella vaikeaksi menee Hokilla, no Koskelalta vaaditaan nyt samanlaista peliä kuin Savonlinnassa ja puolustusvoittoisesti varmaan mennään, saas nähdä kuka ne Hokin maalit tekee. Ei kyllä etukäteen kovin suuria odotuksia ole. Tosin paineet pakkovoittoon on puhtaasti Jokipojilla.
edit:eli Toivonen on kuumeessa, Shvalev liitty joukkueeseen vasta huomenna ja pelaa siis lauantaina, Kolek on joukkueen mukana illalla.
 
Viimeksi muokattu:

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
En jotenkin usko että Jokipoikien peli olisi kovasti parantunut Tikin tulon myötä, mutta tänäänhän se nähdään.

Onneksi tämä ei olekaan uskonasia, muttei toivokaan ole Jokipoikaleiristä mennyt. Suunta on kääntynyt oikeaan Tikkasen kipparoimana, eniten tuo on tähän saakka realisoitunut erikoistilannepelaamisessa..YV on tuottanut tulosta ja AV:kin on parantunut pienillä muutoksilla huomattavasti. Ihan hyvä tästä on jatkaa sikälikin, yksinkertaista peliä, yksinkertaisia ratkaisuja. Pisteitä on tullut.

Illan ottelu on sitten iso. Sitä se on toki molemmille, mutta erityisesti Jokipojille. Kotijoukkue tulleekin alkuun samanlaisella sykkeellä kun TuToa vastaan. Niistä alun paikoista pitää saada kiekkoa maaliin, niin on helpompi hengittää.

Hokin kokoonpanosta ei ole itsellä paljoa huomioitavaa, kuuma kassari siis on liiankin kuuma, joten se voi olla Jokipojille helpotus. Ennakkoon tietysti oma mielenkiinto kiinnittyy herroihin Mäkiaho & Savolainen, viime kauden mestarit.

Kotijoukkueella on pieniä muutoksia, no, Pekkarinen on edelleen nilkkavaivaisena sivussa, mutta Jekimovs ja Eskelinen palaavat kokoonpanoon. Fox palaa takaisin sentterin paikalle, saadessaan rinnalleen Puruskaisen ja Häikiön. Huh..ööö, mielenkiintoinen sinällään, mutta tuossa Jokipoikien kolmosessa on nyt kolme hyökkääjää, jotka jakaa kiekkoa mielellään toisille, kuka hitto niitä laittaa maaliin? En muuten muista, että Häikiötä olisin koskaan laiturina nähnyt, pakkina kylläkin jossain vaiheessa.

3 pistettä kotijoukkueelle, kaikki muut mahdollisuudet ovat pettymyksiä.
 

jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Hokki jatkaa samalla linjalla kun pari kautta sitten. Ennakkoon ilmoittivat miehiä olevan sivussa valmentajia myöten flunssa- tai paskatautiaallon takia, mutta lopulta Joensuuhun saapuikin yhtä miestä lukuunottamatta paras miehistö ja nuiji joensuulaiset jäänrakoon selkeästi. Toivottavasti linja muuttuu sen verran, että nyt jäänrakoon poljetaan toinen joukkue... Kolek ja muutkin valmentajat siis ovat mukana vaikka ennakossa toisin ennakoitiin. Oliko taktiikkaa?

Mutta... Tasainen tulee peli varmasti olemaan, ratkeaa avauserässä kotijoukkueelle. Lopputulos 8-2! :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös