Ke 11.11.2015 KooKoo - JYP

  • 8 275
  • 60
Suosikkijoukkue
KK
Neljänneksi, hyvä Hurrikaanisydän! Kannustus ei laantunut missään vaiheessa. Kouvolalaiset intoutu sit ku peliä oli 2min jäljellä ja 2-0 taululla. (Tämä Ruudusta nähtynä ja kuultuna.)
Kyllä täytyy myöntää, että JYPin faniryhmä jaksoi hyvin kannustaa, mutta kyllä KKP oli pelissä mukana alusta lähtien. Ainakin äänessä tuntui KKP voittavan JYPin vastaavan.
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä täytyy myöntää, että JYPin faniryhmä jaksoi hyvin kannustaa, mutta kyllä KKP oli pelissä mukana alusta lähtien. Ainakin äänessä tuntui KKP voittavan JYPin vastaavan.

Itseltäni meni sitten aivan ohi. Kouvolalaisia nyt luonnollisesti oli aika reilusti enemmän joten ei se kovin suurta tekoa olisi tarvinnut.
 
Taisi olla ensimmäinen matsi nykyisen Liiga-KooKoon taipaleella, kun otettiin suhteellisen helposti voitto himaan ja alusta asti jotenkin huokui se, että tänään ollaan selvästi parempia. Toki paljon olisi voinnut muuttua, jos se Järvenpään hörppy oltaisiin hyväksytty oikeusmurhana.

KooKoo sai välillä ihan ennennäkemättömän pitkiä pyörityksiä hyökkäysalueella ja muutenkin tuntui, että JYP ei jalalla pärjännyt millään KooKoota vastaan. Eklundin ja O'Connorin ylivoimapari on kyllä Liigassakin tällä hetkellä vähintään TOP 3. Luojan kiitos, että saatiin Eklund takaisin.

Nolan Yonkmanin ymmärrän eräänlaisena friikkishowna ja yleisön viihdykkeenä, mutta eihän miehestä näytä kyllä jääkiekkoilijana olevan mihinkään Liiga-tasolla.

Ansaitut pisteet. Molemmilla oli poissaoloja vieläkin tai sairastuvalta palaavia, joten ei siihenkään voi vedota. Parempi vei.

Jyväskylästä oli tullut keskiviikkona väkeä Kouvolaan, joten respektit siitä siihen suuntaan. Kyllä ainakin kouvolalaiset vetivät tänään puolivaloilla, kun jotenkin tuntui peli olevan alusta asti taskussa, eikä muutenkaan vaan sytyttänyt yhtään.

EDIT. Toki on hyvä muistaa, että liiganousija ei voi ikinä voittaa hyvällä pelillä. Kyllähän se taktinen ylivoima oli tänään täysin kotijoukkueella.
 
Viimeksi muokattu:

marras

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän ne puuttuvat kuusi vakiohyökkääjää ja kaksi kiekollista pakkia näkyi pelissä ja etenkin viimeistelyssä. Onnittelut Kouvolaan, mutta eipähän tästä pelistä juuri jälkipolville kerrottavaa jäänyt.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Kyllähän ne puuttuvat kuusi vakiohyökkääjää ja kaksi kiekollista pakkia näkyi pelissä ja etenkin viimeistelyssä. Onnittelut Kouvolaan, mutta eipähän tästä pelistä juuri jälkipolville kerrottavaa jäänyt.

Älähän nyt liioittele. Nuo kuusi vakiohyökkääjää ovat tehneet yhteensä 11 maalia kuluneen kauden aikana, saman verran kun maalipörssiä johtava Chad Rau.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nolan Yonkmanin ymmärrän eräänlaisena friikkishowna ja yleisön viihdykkeenä, mutta eihän miehestä näytä kyllä jääkiekkoilijana olevan mihinkään Liiga-tasolla.

No nyt on tiukkaa analyysia! Joukkueen Parhaita pakkeja koko alkukauden ja nyt sitten yhtä huono peli kuin muiltakin, niin pelaajasta ei ole mihinkään...mahtavaa.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Vilmos Gallo
Rutiinivoitto KooKoolta! *hymiö* Kovassa lennossa ollaan nyt kyllä tuloksellisesti tällä hetkellä. Pakko olla tyytyväinen kolmeen peräkkäiseen kolmen pisteen voittoon, vaikka toki väärin ollaan voitettu kaikki nämä pelit ja vastustajat ovat pelanneet KooKoota vastaan kauden paskimmat pelinsä.

Rakastan tätä Mattila-kiekkoa. Voittoja kairataan tyylipisteistä välittämättä ja vastustajan kannattajat eivät viihdy. Näin sen pitää mennäkin.

e. propsit täältäkin JYP:n kannattajille. Huikea määrä oli porukkaa paikalla näin harmaana ja sateisena arki-iltana. Jaksoivat vielä hyppien vetää chanttiä loppuun asti. KKP:n fanipäädyssä oli tänään pari isoa poissaoloa (capo ja rumpali) ja se kyllä näkyi varsinkin alussa. Loppua kohden tunnelma parani, kun kasvukivuista toivuttiin ja tuuraajat saivat homman toimimaan katsomossa.
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ihanaa. KooKoo jatkaa väärin voittamista myös tauon jälkeen. Jatkakaa samaan malliin!
 
Olen mitä ilmeisimmin seurannut eri peliä paikan päällä. Peli oli alusta loppuun miellyttävää katsottavaa ja ehkä paras KooKoon kotiottelu koko kaudella.
Kotijoukkueen näkökulmasta toki hyvä KooKoon kotiottelu, koska vierasjoukkue oli niin paska ettei ollut hädän päivää ja ehjä oma esitys toi helpot kolme pinnaa, sanayhdistelmän, jota ei varmaankaan liian usein päästä makustelemaan. Kokonaisuudessaan kuitenkin kamala kiekko-ottelu, joka jo ennen ratkaisevaa 2-0 -osumaa jäi lopulta vain taustalle pyörimään.
 

Steus

Jäsen
Olen vähän taipuvainen kahden suunnan sentterin linjalle: oli varmasti melko tylsä jääkiekko-ottelu neutraalille katsojalle. JYP oli kuin KooKoo aiemmin tällä kaudella Jyväskylässä: tuli osallistumaan matsiin, muttei varsinaisesti pelaamaan voitosta. JYPin alivoima muistutti paljon KooKoon omaa - ihan kuin joka jätkällä olisi ollut ylimääräistä painoa 15kg mukana. Pieni ja liikkumaton neliö. Kelpasi O'Connorin pyssyttää.

Läpsyttimet vittuun.
 
Ottelu oli pääosin JYP:n totaalista dominointia, mutta tänään KooKoo:n maalissa oli sellainen muuri, et voitto ei tällä kertaa ollut mahdollinen...
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Häiritseekö ne ihan kotisohvalle asti?
Vaikka nyt plin paikapäällä, jossa nuo häiritsi kovasti niin voin myös aiemmista kokekumksista kertoa, ettei vaikutelma kotisohvall ole yhtään parempi.

Jotkut sanovat että lärpyttimet tuovat tunnelmaa, ja paskat. Ääntä ja varsinkin melua kyllä tuovat, mutta ainakaan ennen tunnelma ja desibelimäärä eivät ole synonyymit olleet.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
JYP-valmentaja Virtanen kertoi, että maalipaikkoja voittoon olisi tänään ollut riittävästi. Tää on kyllä hienoa, että Virtanen osaa laskea maalipaikat. Tuollaha ei ole vitun vertaakaan väliä kun ei ole ketään joka saisi kiekkoa mihinkään muuhun kuin logoon tai ohi maalista. KooKoo:lla oli myös maalipaikkoja voittoon ja kas kas. Kun joukkueesta löytyy yksikin kaveri joka osaa maalia tehdä niin pisteitä ropisee.

Alusta asti huomasi taas ettei Virtanen ollut saanut joukkuetta pätkääkään pelivalmiiksi. Aivan vitun aneemista paskaa jos suoraan sanotaan. Tarkkikin voisi joskus saada jotain kiinnni. Taso nyt ei vaan millään mittapuulla ole aiempien kausien tasolla. Lähinnä peli näytti siltä ettei tauon aikana ole tehty muuta kuin maattu kotona.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kotijoukkueen näkökulmasta toki hyvä KooKoon kotiottelu, koska vierasjoukkue oli niin paska ettei ollut hädän päivää ja ehjä oma esitys toi helpot kolme pinnaa, sanayhdistelmän, jota ei varmaankaan liian usein päästä makustelemaan. Kokonaisuudessaan kuitenkin kamala kiekko-ottelu, joka jo ennen ratkaisevaa 2-0 -osumaa jäi lopulta vain taustalle pyörimään.
Aika mielenkiintoinen näkemys, kun JYP hallitsi peliä lähestulkoon alusta loppuun, mutta ei sitten vain maaleja osannut taaskaan tehdä. En kuitenkaan osaa nähdä matsia siten, etteikö KooKoolla olisi ollut hädän päivää.

JYP pelasi hyvin siipirikkoisena eikä ollut erityisen vahva, mutta KooKoo antoi silti kotiluolassaan pelin hallinnan helposti vieraille. Ylivoimilla maalit ja vierasjoukkue ei paikkojaan käytä, niin ilmainen voitto Kouvolaan.

PS. Matsi ei ollut HMV, kuten minulle ei ole yksikään JYPin matsi koskaan. Toki JYP-kannattajalle anti ei ollut erityisen hyvää, kun maalitkin jäivät tekemättä, mutta mielenkiintoisia asioita ottelusta silti löytyi. Ei lähimainkaan JYPin tylsin tai paskin peli tällä kaudella, josta tosin iso kiitos kuuluu aneemiselle kotijoukkueelle.
 

Smegoul

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Läpsyttimet vittuun.

Kannattaa muistaa, että läpsytin oli otteluisännän ja KooKoon sponsorin toimittamaa mainosmateriaalia. Aikansa kun huutelee läpsytinmainoksia vittuun, niin ei tarvi nauttia kyseisen sponsorin rahoistakaan. Näkyminen ja kuuluminen kuuluu yrittämisen elinehtoihin. Tulevaisuuden autoilijat ja nykyiset autoilijat läpsyttivät mainontana takaraivoon, mistä ne polttoaineet kannattaa hakea. Jos kyseisen yrityksen mainonta harmittaa, älä tue sitä.

Läpsyttimet, mainokset, sponsorit, rahat ja jääkiekko vittuun.
 
Ilmeisesti jyväskyläläiset eivät hirveästi ole seuranneet KooKoon matseja, mutta eihän tuossa nyt rehellisesti ollut juuri hätääkään KooKoolla. Mielestäni KooKoo riisui taktisesti Virtasen kiekon täysin aseettomaksi ja alusta asti tuntui, että tänään läpsytellään voittoon ja näinhän siinä kävi.

Nasulia silti, koska nyt vastassa HIFK ja Lukko, joilta ei voi odottaa kuin ehkä pistettä kotimatsissa.

Yonkmanilta muutaman pelin nähneenä veti tosiaan ihan samalla tyylillä kuin muissakin. Ei kerkeä mihinkään tilanteisiin, ei pysty minkäänlaiseen kiekolliseen peliin, mutta välillä sai ajeltua KooKoo-poikaa nurin kun sattui kohdalleen. Vertaisin Josh Grattoniin Ässissä, mutta puolustajan paikalla. Kaipa sillä kausarin kaksi saa myytyä, mutta peliä hän ei edistä.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Aika mielenkiintoinen näkemys, kun JYP hallitsi peliä lähestulkoon alusta loppuun, mutta ei sitten vain maaleja osannut taaskaan tehdä. En kuitenkaan osaa nähdä matsia siten, etteikö KooKoolla olisi ollut hädän päivää.
Kiekonhallinta oli ehkä 60-40 Jypille, mutta joku voisi laskea todelliset maalipaikat niin ne meni melko tasan. Jyp sai koohottamisellaaan pyörittyä kulmissa ja liekö sitten väsyttänyt tällä itsensä kun lopussa ei saatu edes näennäistä painetta kotijoukkueelle.
Ja mitä Yonkmaniin tulee niin sama miten on ennen pelannut, mutta eilen oli jäällä lähinnä koominen ilmestys.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiekonhallinta oli ehkä 60-40 Jypille, mutta joku voisi laskea todelliset maalipaikat niin ne meni melko tasan. Jyp sai koohottamisellaaan pyörittyä kulmissa ja liekö sitten väsyttänyt tällä itsensä kun lopussa ei saatu edes näennäistä painetta kotijoukkueelle.
Ja mitä Yonkmaniin tulee niin sama miten on ennen pelannut, mutta eilen oli jäällä lähinnä koominen ilmestys.
Laukaisukartta kertoo kyllä toista tarinaa, jos siitä nyt jotain voi päätellä: Otteluseuranta | KooKoo - JYP 11.11.2015 | Liiga

Lopussa oli tosiaan aneemista. Tuntui siltä että joukkue oli jo luovuttanut, joka on ollut Veltsun aikana valitettavan yleistä. Yonkman pelasi kyllä mielestäni kauden paskimman pelinsä eilen, oli nimenomaan koomisen huono.
 

Steus

Jäsen
Läpsyttimet, mainokset, sponsorit, rahat ja jääkiekko vittuun.
Mainonnan muotoja löytyy muitakin kuin läpsyttimet. Itse olisin voinut vaikkapa nauttia kupillisen kahvia otteluisännän piikkiin ja saada siitä positiivisen kokemuksen. Nyt paikkani vieressä oli useampi ala-asteikäinen lapsi hakkaamassa läpsyttimiä mahdollisimman kovan äänen tuottamiseksi ilman minkäänlaista rytmiä ja minulle jäi ruskea maku suuhun kyseisen mainostajan tempauksesta. Aion jatkossa käydä esimerkiksi City-TB:llä, joka sekin kuuluu käsittääkseni KooKoon kumppanikenttään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös