Kautta-aikojen amerikkalaiset, kuka on paras?

[M10]

Modanon ennätyksen inspiroimana päätin aloittaa keskustelun kautta-aikojen parhaimmasta amerikkalaissyntyisestä pelaajasta. Eli Kanadassa syntynyttä Brett Hullia ei lasketa tähän keskusteluun, vaikka monen mielestä hän jenkkejä pääosin edustaneena tänne varmasti kuuluisikin.

Pat LaFontaine on ainakin yksi lahjakkaimmista ja juonikkaimmista amerikkalaispelaajista koskaan. Mies teki juniorina aikanaan käsittämättömät tehot Kanadan QMJHL:ssa; 104+130=234 vain 70 ottelussa. Tilastollisesti tämän ykköskierroksen varauksen parhaimmaksi NHL-kaudeksi jäi 1992-1993, jolloin tehoiksi merkattiin 53+95=148, 84 ottelussa. Ura päättyi vuonna 1998 ja valinta Hockey Hall of Fameen tuli 2003. LaFontainen pistekeskiarvo on omaa luokkaansa, kun vertaillaan eniten pisteitä tehneitä jenkkejä.

Mielestäni tämä "kisa" on neljän kauppa; Modano, Housley, Chelios tai LaFontaine. Parasta on paha sanoa, koska puolustajan ja hyökkääjän uria on vaikea vertailla. Onko se paras pistemies kuitenkaan kautta-aikojen paras pelaaja? Ei välttämättä. Mielestäni onkin reiluinta jaotella tämä parhaaseen hyökkääjään sekä puolustajaan.

Jos minulta kysytään, niin ne ovat Mike Modano ja Chris Chelios. Modano sen perusteella, että mies on kantanut organisaatiota menestyksekkäästi jo pitkään. Ainoastaan pari kautta ovat olleet heikompia ja nekin ovat tulleet anteeksiannettavasti veteraani-iässä. Modanolla on kuusi All-Stars-ottelua, kaikki Dallas Starsin merkittävimmät ennätykset, eniten pisteitä ja maaleja amerikkalaisista sekä Stanley Cup. Täytyy myös muistaa, että Modano on urallaan pelannut vain kolme kautta maailmanluokan sniperin vierellä. Pisteitä olisi tullut todennäköisesti myös paljon enemmän sellaisessa organisaatiossa, minkä peli ei ole viimeisen reilun vuosikymmenen ajan perustunut niin paljon puolustukseen.

Chelioksen valitsen parhaimmaksi jenkkipuolustajaksi miehen sitkeyden, kaikkien saavutusten sekä tason pysymisen vuoksi. Housley luonnollisesti heti Chelioksen vanavedessä kakkosena.

Jos luoja suo, niin Jatkoaika on vielä vajaan kymmenen vuoden päästä pystyssä ja tämän keskustelu voidaan kaivaa esille. Katsotaan sitten, on Patrick Kane tai joku muu kenties noussut varteenotettavaksi ehdokkaaksi.

Tässä lähestulkoon päivitetty pistetilanne:
1. Mike Modano, 1253 ottelua: 511+722=1233 pistettä
2. Phil Housley, 1495: 338+894=1232
3. Jeremy Roenick, 1265: 499+679=1178
4. Joe Mullen, 1062: 502+561=1063
5. Brian Leetch, 1205: 247+781=1028
6. Pat LaFontaine, 865: 468+545=1013
7. Doug Weight, 1077: 255+692=947
8. Chris Chelios, 1561: 183+756=939
9. Keith Tkachuk, 986: 477+460=937
10. Neal Broten, 1099: 289+634=923

Avaan vielä äänestyksen tuonne kierrätyskeskukseen tästä.

 

[Doaner]

JR

Kantani ei tullut varmastikkaan monelle kovin isona yllätyksenä. Pidän Jeremy Shaffer Roenickia kaikkien aikojen parhaana Amerikkalaisena NHL jääkiekkoilijana.

En pidä kantaani kovinkaan objektiivisena, sillä enhän ole ikinä nähnyt Lafontainen tai Mullenin kaltaisia legendoja pelaamassa. Lisäksi suosikki seurani Phoenixin kannattaminen on suunnannut suurimman huomion Roenickiin, 90 luvun keski/loppupuolelta alkaneen seuraamisen alusta aina tähän päivään saakka.

Pidän silti miehen tilastoja suuressa arvossa. 499 maalia ja 1178 pistettä ovat todella kovia lukuja. Parikymppisenä hän löi itsensä läpi NHL:ssä ja tekikin varsin pian neljä noin sadan pisteen kautta putkeen. Kaksi kautta putkeen 50 maalia ja kolmaskin oli lähellä kun hän paukutti 46 maalia kaudella 93-94.

Eikä hänen pelinsä ole pelkkää pisteiden tekemistä. Kovat taklaukset ja tappelut kuuluvat hänen repertuaariinsa, tosin viimeksi mainittuja ei ole nyt muutamaan kauteen ollut. Mutta Chicago vuosiensa aikana hän sai maineen pelottomana soturina (tappeli mm. itse Probertia, Odgersia ja Berubea vastaan) ja armottomana taklaajana.

Meriitit jatkuvat myös kentän ulkopuolella. Hän oli kokonaisen uuden Blackhawks fani sukupolven jumala ennen kuin hänet treidattiin Phoenixiin. Moni piti Jeremyn treidaamista Zhamnoviin joukkueen surkeimpana treidinä ikinä. Phoenixissa hän nousi fanien suosioon samantien. Medialähtöisyys ja aito rakkaus peliin on ollut JR:n valttikortteja koko uransa ajan.

Monien silmissä Roenick oli menetetty tapaus kauden 03-04 jälkeen. Lockout kausi meni enemmän tai vähemmän golffatessa ja kauden 05-06 alussa hänen jo vanhaksi muuttunut kroppansa ei ollutkaan enään tutussa kunnossa. Tietenkin loukkaantumiset (joita on ollut uralla aika monta) ovat vieneet terävyyttä pois pelistä, mutta siltikin hän on mielestäni vielä todellinen huippupelaaja. San Josessa hän on löytänyt uuden tahdin ja on yli 20 maalin vauhdissa.

Eli pähkinän kuoressa, mikä tekee Roenickista parhaan jenkin:
- Uskomattoman hieno ja pitkä ura + upeat tilastot
- Monipuolisuus pelaajana: Maalintekijä, pelintekijä, taklaaja ja jopa tappelija
- Vaikutus kentän ulkopuolella: Vaikutus jenkki kiekkoon ja NHL leviämiseen
- Persoona: Ei pelkää laukoa totuuksia / olla oma itsensä

Mielestäni lähellä täydellistä jääkiekkoilijaa!

 

[Osmo Rapeli]

Jos luoja suo, niin Jatkoaika on vielä vajaan kymmenen vuoden päästä pystyssä ja tämän keskustelu voidaan kaivaa esille. Katsotaan sitten, on Patrick Kane tai joku muu kenties noussut varteenotettavaksi ehdokkaaksi.

Mielenkiintoinen pointti...uskon muuten että vitsisopimuksestaan huolimatta Rick Dipietrolla on mahdollisuudet nousta maalivahtien ykköseksi, Richterin lopullista suuruutta kun ei koskaan oikein saada tietää koska loukkaantumiset kerkesivät sotkea uraa pidemmän päälle ihan liikaa. Dipietroa pidän siis eräänlaisena jokerikorttina tulevaisuuden varalle.

Pat Lafontainen, JOS mies olisi säästynyt aivotärähdyksiltä/loukkaantumisilta ja ollut menestyksekkäämmissä joukkueissa, voittanut Stanley Cupin, mieshän tappelisi varmaan jopa kaikkien aikojen parhaiden joukossa, ei pelkästään jenkkien...Housley, myös hänen asemansa oli olla heikommin menestyneissä joukkueissa ja ikuinen "nelonen" tai jotain kun vielä monipuolisemmat Bourquet ja Cheliosit olivat parhaassa iskussaan...

Modano, kiistämättömän uskollinen ja upea ura yhden joukkueen mukana...ollut jollain tapaa aina hiukan pois kirkkaimmasta spotlightista, siksi ettei yhtään sadan pisteen kautta vaan äärimmäisen tasainen pistetehtailu vuodesta toiseen? UFF!!! Ansaittu ykkönen pistetilastossa.

Leetch, unohtumaton Rangersin SC-kausi ja Leetchin nousut eivät unohdu, sen verran huikeaa se luistelu ja pelinrakentelu oli...huikeat, huikeat tehot sieltäkin. Beukeboom-Leetch, myös unohtumaton pakkipari, menen edelleen saman kaavan mukaan kun mietin sanaa "roolitus" jauhaessani jostain turengilaisistakin pelaajista.

Roenick on jenkkipelaajista ehdoton suosikkini Brian Leetchin ohella, eikä vähiten moottoriturpaisten lausuntojensa takia...mah~tawaa. Säästelemätöntä pelityyliä...vituttaa tosin edelleen se että mies treidattiin pois Chicagosta. Olisi täysin verrattavissa Modanoon jos olisi jatkanut Chicagossa.

Minä valitsisin ykköseksi miehen oman pään edustalta, erään NHL-ikonin joka ei taida hyytyä koskaan, ja se on Chris Chelios. Pari Stanley Cupia ja kolme Norrisia...ja Norrisejakin jälleen niin "vähän" oikeastaan vain Ray Bourquen takia. Sehän on tunnetusti "ainoa hyväksyttävä selitys".

1. Chelios
2. Modano
3. Lafontaine
4. Leetch
5. Roenick

 

[dmem]

Aika vaikea valita, mutta pistetään Roenick. Doanerilta tulikin jo hyviä perusteluja.

Itse rupesin seuraamaan kunnolla liigaa juuri kun Roenick pelasi parhaimpia kausiaan 90-luvun alkupuoliskolla, ja vieläpä yhdessä legendaarisimmista seuroista.

 

[TonyClifton]

Joe Mullen. Eka jenkki kun sai 500 maalia täyteen.

 

[TML]

Ron Jeremy Roenickhan se on. Siis se kaikkien aikojen kovin.

Ei välttämättä suosikkipelaajani listasta mutta kaikken parashan hän oli. Keith Tkachuk on suosikkipelaajani listalta mutta parhaaksi häntä ei voi sanoa.

Lafontaine, Leetch eivät ole ollenkaan hassumpia vaihtoehtoja, kuin ei myöskään Modano.


Herran jestas lopettakaa tuon Chelioksen äänestäminen!

 

[TM]

Minä valitsisin ykköseksi miehen oman pään edustalta, erään NHL-ikonin joka ei taida hyytyä koskaan, ja se on Chris Chelios.

1. Chelios

Kyllä, Chelios menee ykköseksi minullakin.

 

[Henkka]

Kyllähän se Chelios on. Johtaja isolla Jiillä. Kolme Norris Trophyä kertoo siitä kuka on joskus ollut päällikkö omalla tontillaan. Lisäksi kaksi cupia eri joukkueissa, joka on enemmän kuin muilla huippunimillä.

Kakkoseksi nostaisin Brian Leetchin. Miehen tehot pudotuspeleistä ovat puolustajalle aivan uskomatonta luokkaa. Lisäksi löytyy Calder, Conn Smythe, Stanley Cup ja kaksi Norrista.

 

[TonyClifton]

Tehopisteiden valossa Patty on kyllä ihan omassa luokassaan. Harmi että ura loppui liian aikaisin loukkaantumisiin. Oli todella loistava pelimies. Kausi 92-93 on jäänyt itsellä hyvin mieleen. 148 pinnaa Mogilnyn kanssa samassa ketjussa. Mogilny ja Selännehän paukuttivat tuona kautena molemmat 76 maalia. Outoa muuten että juuri tuolla kyseisenä kautena monet huippupelaajat paukuttivat oman piste-ennätyksensä. Aina tekstiteeveen avatessa joku oli tehnyt hattutempun.

 

[CorporalSyd]

Rod Langway, Pat LaFontaine tai Tom Barrasso. Joku näistä.

 

[M10]

The Hockey News teki listauksen, jossa oli kautta-aikojen 60 parasta pelaajaa. Valitsijamiehinä oli muun muassa Brian Burke, Jim Rutherford, Jacques Demers, Harry Neale ja muutamia toimittajia tai jääkiekon ammattilaisia.

Amerikkalaissyntyneiden kohdalla järjestys oli seuraava;

1. Chris Chelios (listan 32.)
2. Brian Leetch (39.)
3. Pat LaFontaine (48.)

 

[steepler]

Herran jestas lopettakaa tuon Chelioksen äänestäminen!

Miksi lopetettaisiin, vai oliko tämä vitsi. Hän oli kuitenkin usean vuoden ajan ihan pelipaikkansa kärkeä, kolme Norrista, viisi ykkös All-Star ja kaksi kakkos All-Starsia.

Roenickia nyt ei saa millään parhaaksi kuin pelkästään fanituspohjalta. Missään nimessä ei puhuta Chelioksen tasoisesta pelaajasta. Roenick oli parhaillaan hyvä mutta ei huippupelaaja, 90-luvun alussa pelasi neljä pisteissä kovaa kauttaa, mutta tuolloin 100 pisteen kausikaan ei ollut mikään erityisen kova vaikka hyvä suoritus olikin. Muuten ura menikin alla piste per peli, siis parhaimpia pelivuosia pelasi tuota tahtia. Mitä tuossa nopeasti katselin niin kaksi kertaa ollut top10 pistepörssissä 91-92 7. ja 93-94 5.

Eli missään nimessä ei puhuta pelaajasta joka olisi ollut pitkän ajan liigan eliittiä omalla pelipaikallaan kuten Chelios on ollut. Olihan hänellä tietenkin muitakin, mutta ei hänestä minään erityisen hyvänä puolustava hyökkääjänä puhuta eikä taklausvoimakaan ollut mitään ihmeellistä tai kovempaa kuin liigan parhailla voimahyökkääjillä.

 

[Squit]

Itse annan ääneni Pat LaFontainelle. Taitavin jenkki koskaan ja jos olisi saanut muutaman terveen kauden pelata enemmän, niin ei tarvitsisi tästä täällä edes keskustella. Tuli sarjaan tähtenä ja poistui sarjasta tähtenä.

 

[Marwin]

Pat LaFontaine on hyökkääjistä tehopisteiden valossa täysin omaa luokkaansa. Pelasi myös Sabresissa aikoinaan ja varmasti kaikkien aikojen paras Sarbres-pelaaja. Itse pitäisin tätä kaveria kovimpana jenkkinä ikinä.

Puolustajat ja maalivahdit ovat mielestäni tämmöisessä vertailussa hieman ''omassa sarjassaan''. Puolustajista kuitenkin Chris Chelios ja Brian Leetch ovat ilman muuta ne kovimmat nimet. Maalivahdeista en osaa täysin sanoa, mutta ainakin Mike Richter on kova nimi.

EDIT: Pientä korjailua.

 

[sampio]

The Hockey News teki listauksen, jossa oli kautta-aikojen 60 parasta pelaajaa. Valitsijamiehinä oli muun muassa Brian Burke, Jim Rutherford, Jacques Demers, Harry Neale ja muutamia toimittajia tai jääkiekon ammattilaisia.

Amerikkalaissyntyneiden kohdalla järjestys oli seuraava;

1. Chris Chelios (listan 32.)
2. Brian Leetch (39.)
3. Pat LaFontaine (48.)

Olisiko sulla linkkiä tuohon uutiseen, kun en sitä THN:n sivuilta löytänyt?
---

LaFontainen sanoisin itse, ja ihan vain sen vuoksi, että hän oli aikoinaan yksi suosikeistani Yzermanin lisäksi.

 

[JoukaHainen]

Maalivahdeista en osaa täysin sanoa, mutta ainakin Martin Richter on kova nimi.

Mike Richter oli se maalivahti. Martin Richter taisi olla joku pakki? No anyway Mike on kyllä paras amerikkalainen maalivahti ja tulee olemaan varmaan vielä 10 vuotta ainakin. DP tuskin yltää samoihin saavutuksiin? Kuka tietää...

 

[dali]

Itse annan ääneni Pat LaFontainelle. Taitavin jenkki koskaan ja jos olisi saanut muutaman terveen kauden pelata enemmän, niin ei tarvitsisi tästä täällä edes keskustella. Tuli sarjaan tähtenä ja poistui sarjasta tähtenä.

Olen samaa mieltä tästä. Sääli, että hienon pelaajan ura jäi torsoksi jatkuvien loukkaantumisten vuoksi. Eli LaFontaine on kaikkien aikojen paras, vaikka hän ei ehtinytkään saavuttaa niin paljoa kuin esimerkiksi Chelios tai Modano.

Listan ulkopuolelta nostaisin esiin herran Craig Janney. Itse tykästyin nuorena hänen uskomattomaan syöttötaitoonsa ja kykyyn löytää ketjukaverit, muun muassa Brendan Shanahan, milloin mistäkin. 563 syöttöpinnaa 760 ottelussa kertoo aika lailla siitä, missä Janney oli hyvä.

Ja saihan Janney sellaisenkin kunnianosoituksen, että NHL alumni boardin mielestä Janneylla oli kiekkoilijoista pehmeimmät kädet. Tosin se jäi heiltä sanomatta, että Janney oli varsin pehmeä pelaaja muutenkin. Ei siis missään nimessä kaikkien aikojen paras, mutta mainitsemisen arvoinen kaveri kuitenkin.

 

[Dominator39]

Cheliokselle ääni täältäkin!

 

[Eager]

Kyllä se vaan Chris Cheliokselle menee. Jo mainitut pytyt ja se että mies pelaa yhä ja huom. millä tasolla kertovat kyllä omaa kieltään. Todellinen johtaja ja ironman jollaisia ei aivan joka päivä synny. Hieno mies.

 

[Cartman-Costanza Kramer]

Pakko iskeä oma ääni Cheliokselle, joka on yksi kovimmista puolustajista ikinä.

Mutta jos kysymyksenä olisi paras Jenkkien maajoukkueessa pelannut pelaaja, valintani olisi Brett Hull.

 

[hannes_ko]

HFBoardsilla hyvin paljon kannatusta saa maalivahtilegenda Frank Brimsek. Monet katsovat hänen olleen muutamien vuosien ajan jopa NHL:n paras pelaaja.

Hart Trophyn voittanut Billy Burch saa myös kannatusta, mutta hän oppi pelaamaan Kanadassa.

Hobey Baker ei koskaan pelannut NHL:ssä, mutta moni pitää häntä kaikkien aikojen parhaana yhdysvaltalaispelaajana.

 

[cottonmouth]

Olisiko sulla linkkiä tuohon uutiseen, kun en sitä THN:n sivuilta löytänyt?
---

Onko tuo THN:n listaus peräisin mahdollisesti täältä eli tältä vuodelta? Silloinhan kyse olisi hieman tarkennettuna parhaista pelaajista/jenkeistä 1967 => eteenpäin. Vaiko täältä? Tämä listaus tosin on jo lähes kymmenen vuoden takaa. Ei juuri nyt tule muita THN:n virallisia listoja mieleen.

 

[iiron_troikka]

Chris Chelioksella on sellaiset meriitit takanaan, että mies on omasta mielestäni ehdoton kaikkien aikojen ykkönen jenkkipelaajista NHL:ssä. Chelios on pelannut lähes 1600 NHL-ottelua, voittanut Norris- trophyn, ollut kauden jälkeisessä All Stars- kentässä ja voittanut kahdessa eri joukkueessa Stanley Cupin. Tuohon ei jää paljoakaan mitä puolustaja voi urallaan saavuttaa. Lisäksi Cheliosta puoltaa merkittävä määrä kansainvälisiä turnauksia ja otteluita- kuten kahdet olympiakisat, nuorten MM- kisat, Canada Cup sekä World Cup.

 

[TKH]

HFBoardsilla hyvin paljon kannatusta saa maalivahtilegenda Frank Brimsek. Monet katsovat hänen olleen muutamien vuosien ajan jopa NHL:n paras pelaaja.

Tiedä siitä oliko se nyt aivan paras pelaaja millään kaudella, mutta jo nuo kaksi vezinaa ja kolme vezinan runner-up -sijaa sekä yksi Hartin runner-up -sija nostavat sen aika korkealle.

Hobey Baker ei koskaan pelannut NHL:ssä, mutta moni pitää häntä kaikkien aikojen parhaana yhdysvaltalaispelaajana.

Jep, Kaveri valittiin Hockey Hall of Fameen heti ensimmäisten joukossa 1945. Sai kuulemma yhden ainoan jäähyn koko urallaan. Oli muuten hävittäjälentäjä ensimmäisessä maailmansodassa ja kuoli lento-onnettomuudessa Ranskassa sotatoimien jo päätyttyä.

Samantapainen ja tässä yhteydessä mainitsemisen arvoinen kaveri on myös Frank moose Goheen.
http://www.legendsofhockey.net:8080...er.jsp?mem=p195203&type=Player&page=bio&list=

Jos Bakerista kiinnostaa lukea, niin tuosta pääsee alkuun.
http://www.legendsofhockey.net:8080...?mem=P194502&type=Player&page=bio&list=ByName

 

[Vaahteralehtipaita]

Paras amerikkalais-kentällinen mielestäni on:

Maalivahdit: Mike Richter (varalle Tom Barrasso)
Puolustajat: Chris Chelios ja Brian Leech
Hyökkääjät: Brett Hull, Pat LaFontaine ja Joe Mullen