Kausikortit kaudelle 2010-11

  • 9 344
  • 27

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Yritetään virittää jotain keskustelua tulevan kauden kausikorteista. Fanikatsomohan siirtyy vastakkaiseen päätyyn, jonne väsätään upouusi "fanimaailma". Fanikausarin saa hankkia joko seisomakatsomoon (212) tai istumakatsomoon (103). Muita uutuuksia ovat Ringside-paikat, eli ihan kentän laidalla (sivukatsomot) olevat katsomot sekä yläkatsomoiden kulmiin eristetyt 401K, 403K, 404K ja 406K -katsomot.

Mihin katsomoon olette hankkineet kausarinne? Oletteko jättäneet hankkimatta muutoksien takia? Mitä mieltä fanikatsomon siirtymisestä toiseen päätyyn, jolloin Blues hyökkää fanikatsomopäätyyn vain yhden erän ajan?

Itse olen alusta alkaen ollut tätä fanikatsomosiirtoa vastaan. Muuten ihan hyvä idea "sulkea" fanit omaan paikkaan, jonne vastustajan kannattajilla ja muilla maitoparroilla ei ole asiaa, mutta tämä hyökkäyssuunnan muutos ei mieltä lämmitä. Haluan nähdä mahdollisimman läheltä oman joukkueen tekemät maalit, en vastustajan tekemät ja nykyisellä systeemillä suurin osa maaleista tehtäneen toiseen päätyyn. Yksi iso asia on myös kolmannen erän tuki. Nyt se annetaan lähinnä maalivahdille, mikä tietty palvelee johtotilannetta, mutta ainakin viime kaudella tukea tarvittiin nimenomaan hyökkäyspäässä.

En ole itse tilannut omaa kausariani vielä, olen odotellut mahdollista lisävahvistusta, joka herättäisi edes jonkinlaisen stondiksen lähteä hallille marraskuun synkkinä iltoina. Tähän mennessä tehdyt hankinnat eivät tuo "nostetta" eli kohta tarvitaan pillereitä avuksi... Luultavasti hankin kortin, seura-uskollinen kun olen (kausari koko Länsiauto Areena/Barona Areena-ajan, sekä muutaman Matinkylä Square Garden kauden ajan), mutta minne? Sitä en osaa vielä varmasti sanoa. Luultavasti fanimaailmaan (kuulostaako kenenkään muun korvaan huvipuistolta?)...
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse päätin antaa tuolle fanimaailmalle mahdollisuuden ja hommasin sinne kausikortin, muutaman muun (enemmän tai vähemmän!) samanhenkisen heebon kanssa. Äkkiähän sieltä sitten pääsee Offsideen, tai mikälie onkaan nykyisin, peliä katsomaan jos meininki ei miellytä.

Ostanen lisäksi tuon UrhoTV Total -paketin niin voi testaa sitäkin jos ei jaksa Espooseen asti lähteä marraskuisina iltoina.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Luultavasti hankin kortin, seura-uskollinen kun olen (kausari koko Länsiauto Areena/Barona Areena-ajan, sekä muutaman Matinkylä Square Garden kauden ajan), mutta minne?
No jos fantsumaailma ei nappaa, niin miten ois 404? Toissakaudella taisi olla jotain viritystä että sinne olisi saatu koottua niitä kannustamisesta kiinnostuneita faneja jotka tykkäsi katsoa matsia ylhäältä. Kyseisestä katsomostahan näkee kahdesti Bluesin hyökkäyspäädyn (+ mahdollisen jatkoajan ja Blues rankkarit). Eli varmaan sinne kantattaisi nyt niiden fanien suunata joita uusi fantsumaailma tai 101-102 enää nappaa.

Täytyy sanoa että aina silloin tällöin on tullut mietittyä että pitäisikö hommata kausari, mutta tänä keväänä ja kesänä ajatus ei ole edes käynyt mielessä. Ensinnäkin matseja on jo omaan makuun aivan liikaa, viikonloppupelejä ei juurikaan ole ja eikä tuo jalkeilla oleva joukkue oikein sytytä.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Ilman muuta on kausikortti povarissa. Seuraahan tässä kannatetaan, eikä sen hetkistä joukkuetta. Oma kausarini löytyy katsomosta 210, jossa se on ollut aikojen alusta.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
No jos fantsumaailma ei nappaa, niin miten ois 404? Toissakaudella taisi olla jotain viritystä että sinne olisi saatu koottua niitä kannustamisesta kiinnostuneita faneja jotka tykkäsi katsoa matsia ylhäältä. Kyseisestä katsomostahan näkee kahdesti Bluesin hyökkäyspäädyn (+ mahdollisen jatkoajan ja Blues rankkarit). Eli varmaan sinne kantattaisi nyt niiden fanien suunata joita uusi fantsumaailma tai 101-102 enää nappaa.

Olin Länärin historian ensimmäisen kauden yläkatsomossa, ja sen jälkeen muutamia satunnaisia otteluita kun olen käynyt moikkaamassa kavereita tms. ja en jotenkin innostu yläkatsomossa istumisesta. Tunnelma jää paljon vaisummaksi kun kaukalon laidalla istuessa. 101-102 nappaisi mutta kausarin hinta on niin perkeleen suolainen, että se on ulkona vaihtoehdoista...
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Itse päätin antaa tuolle fanimaailmalle mahdollisuuden ja hommasin sinne kausikortin, muutaman muun (enemmän tai vähemmän!) samanhenkisen heebon kanssa.

Eilen kolahti postilaatikkoon kausikortti -> 212. Mielenkiintoista nähdä millainen tuo fanimaailma on (uusi katsomo, myyntipisteet) ja miten paljon sinne faneja tulee matseihin.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Uutta katsomoa saadaan odotella kuulemma vielä hetki, toimistolta kerrottiin, että valmistunee vasta viimeiseen harkkamatsiin. Aika vaiheessa on siis muutosten tekeminen..
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Eilen kolahti postilaatikkoon kausikortti -> 212. Mielenkiintoista nähdä millainen tuo fanimaailma on (uusi katsomo, myyntipisteet) ja miten paljon sinne faneja tulee matseihin.

Onko todella niin, että tuonne uuteen katsomoon ei myydä kertalippuja? Itselläni ei perhetilanteen vuoksi ole mahdollisuuksia mennä niin usein peleihin että kausikorttia kannattaisi hankkia mutta silloin kun pääsen, menisin mielelläni siihen osaan missä on enempi tunnelmaa.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Uuteen katsomoon myydään kertalippuja, mutta vain fan clubin jäsenille. Tämä tieto annettiin ainakin uutta kausaria tilatessa.
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Uutta katsomoa saadaan odotella kuulemma vielä hetki, toimistolta kerrottiin, että valmistunee vasta viimeiseen harkkamatsiin. Aika vaiheessa on siis muutosten tekeminen..

Jep, kävin vilkaisemassa treenejä tänään ja ihan alkutekijöissään ko. katsomo oli. Kamat olivat kuitenkin paikalla pinoissa odottamassa kasaamista. Aika ahtaaseen koloon se tulee, 212 vaikutti paremmalta paikalta. Mutta katsotaan kunhan tuo uusi katsomo tulee valmiiksi.

Ai niin, jäällä oli 2 veskaa ja 20 kenttäpelaajaa. Ketään ei taida olla vielä rikki :o -b
 
Itse päätin antaa tuolle fanimaailmalle mahdollisuuden ja hommasin sinne kausikortin, muutaman muun (enemmän tai vähemmän!) samanhenkisen heebon kanssa. Äkkiähän sieltä sitten pääsee Offsideen, tai mikälie onkaan nykyisin, peliä katsomaan jos meininki ei miellytä.

Ostanen lisäksi tuon UrhoTV Total -paketin niin voi testaa sitäkin jos ei jaksa Espooseen asti lähteä marraskuisina iltoina.

Kävitkö katsomassa paikkoja ja näkyvyyttä 103:sta jo? Kuulemma suhteellisen "putkimainen" näkyvyys ainakin ylemmiltä riveiltä ja törpösti pylväitä ym. ihan myytyjen paikkojen edessä.

Organisaatio ilmeisesti reagoinut reklamointeihin.

Olikohan tämä koko eteläisen päädyn suht suuri tila baareineen tarkoitettu vain BFC:n jäsenille? Baarijakkaroillahan siellä sitten voi istua mikäli varsinaisen katsomon näkymä ei miellytä...
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Kävitkö katsomassa paikkoja ja näkyvyyttä 103:sta jo? Kuulemma suhteellisen "putkimainen" näkyvyys ainakin ylemmiltä riveiltä ja törpösti pylväitä ym. ihan myytyjen paikkojen edessä.

Organisaatio ilmeisesti reagoinut reklamointeihin.

Olikohan tämä koko eteläisen päädyn suht suuri tila baareineen tarkoitettu vain BFC:n jäsenille? Baarijakkaroillahan siellä sitten voi istua mikäli varsinaisen katsomon näkymä ei miellytä...

Suhteellisen putkimainen on aika lievästi sanottu. Itsellä oli, ja nimenomaan oli, paikka ylimmältä riviltä ja sinne en jää. Ensinnäkin jalkatila on liian pieni minulle (187 cm) ja oman päädyn kulmat jäävät täysin peittoon tuolta paikalta. Katsomossa on siis kahdenlaisia istumia, ja tämän takia ylimmillä riveillä on paljon pienempi jalkatila kuin alemmilla. Monet sanoivat myös, että maaliviivaa ei näe puoliltakaan paikoista, itse en sitä testannut. Ja ne tolpat.. molemmilla puolilla reunimmaisella paikalla on tolppa suoraan nokan edessä, peittäen noin kolmasosan kentästä.

Koko päädyn rafla/baaritila on varattu vain BFC:n jäsenille, sisustus sunmuut puuttuivat käsittääkseni vielä kokonaan, joten niistä en osaa sanoa.

Ja reklamaatioita tuli tosiaan aika monta, keskustelu oli välillä aika kiivasta. Onneksi toimisto oli paikalla toimitusjohtaja mukaanlukien. Tuo ratkaisu ei vaan tyydytä esim. minua.
 
Ja reklamaatioita tuli tosiaan aika monta, keskustelu oli välillä aika kiivasta. Onneksi toimisto oli paikalla toimitusjohtaja mukaanlukien. Tuo ratkaisu ei vaan tyydytä esim. minua.

Tänään tuli infoa toimistolta, että katsomon 103 "rakennetta on muutettu". Rivakkaa toimintaa tutustumisillan jälkeen ja tuloshan nähdään perjantaina.
 

Zdeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tänään tuli infoa toimistolta, että katsomon 103 "rakennetta on muutettu". Rivakkaa toimintaa tutustumisillan jälkeen ja tuloshan nähdään perjantaina.

Itse näin pari päivää sitten tämän katsomon. Ainakaan sillon ei ollut muuta tehty, kuin laitettu pari ensimmäistä riviä kasaan.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tänään tuli infoa toimistolta, että katsomon 103 "rakennetta on muutettu". Rivakkaa toimintaa tutustumisillan jälkeen ja tuloshan nähdään perjantaina.

Minulle taas ei ole tullut mitään viestiä, vaikka olen niiden joukossa, keiden pitäisi saada uusi paikka ensimmäisten joukossa... Tulee kohta kiire.
 
Itse näin pari päivää sitten tämän katsomon. Ainakaan sillon ei ollut muuta tehty, kuin laitettu pari ensimmäistä riviä kasaan.

Vaikka pe tämä itse nähdään niin kerro nyt... laitettu kasaan? Siis kerätty jakkarat pois vai mitä tarkoitat? Sillä perinteisesti kasassahan tuo katsomo nyt kuitenkin on ensimmäisestä viimeiseen riviin asti ollut vissiin kuukauden päivät ainakin.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Vaikka pe tämä itse nähdään niin kerro nyt... laitettu kasaan? Siis kerätty jakkarat pois vai mitä tarkoitat? Sillä perinteisesti kasassahan tuo katsomo nyt kuitenkin on ensimmäisestä viimeiseen riviin asti ollut vissiin kuukauden päivät ainakin.

Fani-infossa sanottiin, että katsomo on ns. sisään vedettävä, eli olisiko se sitten isketty tällä tavalla kasaan? Jos jätetään siihen muotoon, on kyseessä vielä idioottimaisempi muutos kun aiemmat, sillä nuo ovat ne ainoat paikat, mistä näkee jotain...

Ja tuosta rakenteen muutoksesta vielä, että se muutoshan tehtiin ainakin, että reunimmaiset kolme paikkaa poistetaan kokonaan (alimpaa n. kolmea riviä lukuunottamatta) ainakin myynnistä, luultavasti myös tuolit. Näiltä paikoilta kun ei näe reunoja ollenkaan.
 

Zdeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Vaikka pe tämä itse nähdään niin kerro nyt... laitettu kasaan? Siis kerätty jakkarat pois vai mitä tarkoitat? Sillä perinteisesti kasassahan tuo katsomo nyt kuitenkin on ensimmäisestä viimeiseen riviin asti ollut vissiin kuukauden päivät ainakin.


Siis juurikin työnnetty sisään 2-3 ensimmäistä riviä.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Siis juurikin työnnetty sisään 2-3 ensimmäistä riviä.

Tuon on kuitenkin varmasti vain tilapäinen asento, sillä noille riveille on myyty kausareita. Helpottanee hallihenkilökunnan liikkumista kun on enemmän tilaa kipitellä..
 

Number 11

Jäsen
Tuon on kuitenkin varmasti vain tilapäinen asento, sillä noille riveille on myyty kausareita. Helpottanee hallihenkilökunnan liikkumista kun on enemmän tilaa kipitellä..

Juurikin näin. Hallihenkilökunta joutuu jatkuvasti kulkemaan kyseisen katsomon ja kaukalon välistä ja katsomon ollessa täydessä mitassaan ei tilaa juuri ole.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
En nyt tälle viestille fiksumpaakaan ketjua keksinyt - tämä lienee lähimpänä oikeaa - mutta kun oli tänään pakko katsoa matsia kotona niin telkkarista näytti minun silmiini siltä kuin Bluesin fanikatsomo olis ollut sekä siellä uudessa päädyssä että seisomokatsomossa - siis siellä, missä yleensä on vierasjoukkueen fanit. Tokihan on vain hienoa, jos kannustusporukkaa on saatu molempiin paikkoihin.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
En nyt tälle viestille fiksumpaakaan ketjua keksinyt - tämä lienee lähimpänä oikeaa - mutta kun oli tänään pakko katsoa matsia kotona niin telkkarista näytti minun silmiini siltä kuin Bluesin fanikatsomo olis ollut sekä siellä uudessa päädyssä että seisomokatsomossa - siis siellä, missä yleensä on vierasjoukkueen fanit. Tokihan on vain hienoa, jos kannustusporukkaa on saatu molempiin paikkoihin.

Sä et ole vissiin saanut kausarimainoksia, etkä ole myöskään lukenut fani-infoja netistä? Fanikatsomohan on siis jaettu seisoviin ja istuviin, seisovat ovat loogisesti tuolla seisomakatsomossa ja istuvat uudessa 103-katsomossa. Molempiin katsomoihin myydään irtolippuja hallilta, mutta vain fan clubin jäsenille. Netistä niitä ei tietääkseni vielä saa ostettua, syynä varmaankin vaikeus varmistaa ostajan fani-jäsenyys.

Iso miinus tuossa jaossa on se, että istumakatsomo on lokeroitu niin, että suurin osa siellä istuvista ei näe, eikä kuule seisomakatsomoa, joten kannustukset menevät ainakin osittain pahasti ristiin.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
I see. Onhan mullekin noita viestejä tullut mutta en ole näköjään kovin tarkkaan niitä lukenut. Tuosta päädyn istumakatsomostahan täällä on jo turistukin. Sinänsä on minusta ihan järkevää että seisomakatsomo on nyt fanikatsomona - fiksumpaa kuin vanha malli, jossa jengi seisoo istuimien edessä.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
No jaa, itselläni tuli liityttyä Fan Clubiin juuri tuon fanimaailman houkuttelemana. Kortti ei ole vielä saapunut joten paikka on vielä korkkaamatta. Ainakin mukavalta oluenottopaikalta näyttää ja näkymä kentälle baarinpäädystä lienee yhtä hyvä kuin toisenkin pään baarista? Tunnelma vain parempi koska sen vastapäisen päädyn ravintelipuolen kansoittaa yleensä jo ennen peliä valmiiksi änkyräkännissä oleva vierasjoukkueen "huutosakki" (Tosin: on siellä joskus tullut käytyä ihan hyviäkin keskusteluja fiksumpien vierailijoiden kanssa).
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös