Kausi ohi kuukaudessa (taas)

  • 27 897
  • 98

right

Jäsen
Suosikkijoukkue
sellainen jossa on hyvä henki
Jo pian viime omaisuusjärjestelyiden jälkeen, oli homman nimi selvä: epäpätevät sohlaajat valkkasivat kavereitaan pyörittämään Lahden suurinta keskikaljakuppilaa nimeltä Lahden Jäähalli.

Sohlaajat päättivät törsätä miljoonan, jonka oikeuden kautta saivat velkoja anteeksi. Ostettiin kankeita kavereita joita ei kukaan muu olisi huolinut.
Heitä kutsutaan ammattilaisiksi vain sen vuoksi, että heille siitä maksetaan, vaikka pelitaidot on Kortteliliigatasoa.

Kaikki lajia seuraavat tiesivät, että näin siinä käy, ei olla enää kolmansiatoistasia, vaan 14.

Ihmetellä täytyy, mistä Lahtea rankaistaan, kun oli velkojen haltia kuka tahansa, aina tulee takkiin.

Miksi JyP, Ässät, KalPa ja SaiPa osaa ostaa samalla rahalla paremmat valmentajat, pelaajat ja kerää enemmän pisteitä ?

Se, mitä Lahtelaiset sanoo tuuriksi, sitä muut sanovat Taidoksi.

"Viksu selviää nokkelasti pinteestä, johon viisas ei koskaan joudu"- Miettikääpä sitä....
 
Näin siinä taas pääsee käymään. Vaikka jokíkinen vuosi yrittää olla mahdollisimman pessimistinen, niin silti sitä aina odottelee parempia aikoja.

Mutta missä vika? Yksi vika vuodesta toiseen on se, että lähdetään liikkeelle paskalla valmentajalla. Kauppi on jo osoittanut omat kykynsä, eiku ulos vaan. Mennessään voi viedä kaikki kaverinsakkin.

Toinen vika on veskari. A. Niemeä kehutaan monessa paikassa, mutta ei se ole minua vakuuttanut niissä kolmessa matsissa, jotka olen nähnyt. Peruskopit ottaa, mutta "haamuja" ei ollenkaan.

Kolmas vika on sentterit. Niinkuin ennen kautta kirjoittelin, niin ei tuolla sentterinelikolla voi pärjätä liigassa. 3 kokematonta ja yksi menneen talven räntää.

Mutta ei se mitään. Pääasiahan on, että pelataan liigaa.
 
Viimeksi muokattu:

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Paskaa pojat haukkaatten. Kausi ei ohi ole vaikka nyt jyskyttää. right hyvä, että sulla on kirjoitusoikeudet tälle palstalle niin voi itsekin turvallisin mielin kirjoitella kuukausittain sontaa tänne.

Jos tuhlaripoika Turusen saisi ulostettua Pelicans-tiimistä niin olisi paljon paremmin asiat. Miksi hänet tänne hankittiin? Katsokaa äijän luistelua ja katsokaa äijän +/- lukemia. Ei ole vain Pelsuilla varaa heittää yhtään äijää vilttiin.
 

Bandana

Jäsen
Uskokaa

En tiedä lahtelaisesta jääkiekkoilusta ja Pelicansista yhtä paljon kuin te, mutta sen sanon, että uskokaa. Uskokaa oman tekemiseen.

Teidän joukkueessanne on valtava määrä potentiaalia, ja aivan varmasti se potentiaali tulee pisteiden merkeissä esille jossain vaiheessa. On vain ajan kysymys kun Pelicans ohittaa KalPan. Ja tuskin muutkaan ns. alemman keskikastin joukkueet teiltä karkaavat.

Voisi heittää sen kiekkolatteuksen, että Pelicans on loistava sekoitus erilaisia pelaajia. On nuoria maalintekijöitä (Santavuori, Paulsson jne), kokeneita kehäkettuja (Sihvonen, Kakko jne) ja rumia puolustajia (Helenius, Glad jne). Joukkue näyttää paljon paremmalta ja monipuolisemmalta kuin viime kaudella, vaikkakin sieltä lähti pari hyvää hyökkääjää.

Rakkautta en pysty Pelicansille tarjoamaan, mutta uskoa ja toivoa senkin edestä. Uskon ja toivon, että Pelicans nousee sieltä missä se nyt on. Ja aivan varmasti nouseekin.

Tsemppiä.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
No niin, palasihan se right sieltä takaisin kun näki tilaisuutensa tulleen. Vetäsit ny jo kuivat.
 

1900

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal ja Lahden Reipas
Kylläpä Sasha lausui kauniita lauseita. Vaikka olenkin päättänyt olla kirjoittamatta Pelsuista mitään, Sashan kauniit sanat nostivat kyyneleet silmäkulmiin ja pakottavat sormet näppiksille.

Sasha kirjoitti:
En tiedä lahtelaisesta jääkiekkoilusta ja Pelicansista yhtä paljon kuin te, mutta sen sanon, että uskokaa. Uskokaa oman tekemiseen.

Minä tiedän lahtelaisesta jääkiekosta ja sen historiasta jotain ja kyllähän se niin on, että historia toistaa vitsejään. Ainakin omassa osoitteessa on uskottu 70-, 80-, 90- ja 2000-luvulla. Mutta uskoihan rakas mummo-vainaani Jeesukseenkin liki 80-vuotta, joten ei vähä mitään. Ja naapurin vähämielinen mongoloidi uskoi Teräsmieheen. Ja uskoo muuten vieläkin.

Sasha kirjoitti:
Teidän joukkueessanne on valtava määrä potentiaalia, ja aivan varmasti se potentiaali tulee pisteiden merkeissä esille jossain vaiheessa. On vain ajan kysymys kun Pelicans ohittaa KalPan. Ja tuskin muutkaan ns. alemman keskikastin joukkueet teiltä karkaavat.

Potentiaalihan meinaa suorastaan ryöpsähtää käsiin, niin kuin aikamiespojan mällit navetan ylisillä uuden Raton kera. Se, milloin tuo potentiaali sitten esiin tulee on todellakin ajan kysymys. Ja aikaa ei ole koska kyllä se vaan niin on, että nuo "alemman keskikastin" joukkueet ovat ihan just menneet menojaan.

Sasha kirjoitti:
Joukkue näyttää paljon paremmalta ja monipuolisemmalta kuin viime kaudella, vaikkakin sieltä lähti pari hyvää hyökkääjää.

Oliko siellä viime vuonna hyviä hyökkääjiä? Perkele, kun ei osunut silmään.

Sasha kirjoitti:
Rakkautta en pysty Pelicansille tarjoamaan, mutta uskoa ja toivoa senkin edestä. Uskon ja toivon, että Pelicans nousee sieltä missä se nyt on. Ja aivan varmasti nouseekin.

Tsemppiä.

Ennemmin meikäläinen uskoo että se vanha naapurin mongoloidi pääsee vanhalla iällä ilman rahaa pukille kuin että Pelicans vastaisi huutoonsa. Toivon sitä kylläkin, mutta minkäs teet?
 

Miguel

Jäsen
Assa Ulter kirjoitti:
Kolmas vika on sentterit. Niinkuin ennen kautta kirjoittelin, niin ei tuolla sentterinelikolla voi pärjätä liigassa. 3 kokematonta ja yksi menneen talven räntää.

Toni Sihvonen on kokematon ja Koivunen mennen talven räntää? Vai toisinpäin?
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
1900 ja right jo iskivät. Enään odottelemme nimimerkki aCoustic'n syväanalyysiä lahtelaisen jääkiekon tilasta?
 

lihaani

Jäsen
Vituttaahan tämä rämpiminen.

Mutta muistetaan Pirin ensimmäinen valmentajakausi meillä. Eikös häntäkin oltu roudaamassa hiuksista wittuun? Ja nyt hän on Suomen parhaita koutseja.

Kaupin peluutus näyttää näin rivikatsojan mielestä paremmalle kuin moneen vuoteen on Lahdessa nähty. Joukkue jos saa luokattoman ylivoiman kuosiin sekä tyhmiä jäähyjä vähennettyä, niin pisteitäkin voisi tulla.
 

1900

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal ja Lahden Reipas
Shejbal kirjoitti:
1900 ja right jo iskivät. Enään odottelemme nimimerkki aCoustic'n syväanalyysiä lahtelaisen jääkiekon tilasta?

Oliko edes ikävä?
 
Miguel kirjoitti:
Toni Sihvonen on kokematon ja Koivunen mennen talven räntää? Vai toisinpäin?

Sihvonen on ollut joka matsissa mukana, vai? Ei yhtään tosi matsia puoleen vuoteen ja hän sitten palatessaan ratkaisee matseja ja kääntää joukkueen suunnan uuteen nousuun? Et usko itsekkään tuota.

Ainoa mikä Lahdessa on todella korkea luokkaista niin häviämisen kulttuuri. Siinä on muille repimistä.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Näin sitä pitää ja hyvällä sykkeellä!
 

Pelikaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tasoa on lähes yhtä paljon kuin kytölän pihapeleissä 90-luvun alkupuolella.

Eiköhän nykyinen seurajohto herää kohta. Ei näin voi jatkua pitkään. Pelimerkkejä pitäisi olla ja Nupen tietäen niitä tullaan myös käyttämään. Ilmeisesti Raumalla peli oli jo parempaa, mutta kiekot ei vaan menneet rysään asti. Jospa jo lauantaina onnistuisi väsyneen TPS:n kustannuksella.
 

Team Tölkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suljettu liiga ja Kummola
6 pelattua ottelua ja kokonaista 11 tehtyä maalia. Ei liene vaikea kartoittaa miksi pinnoja on vain 3. Tällä porukalla taitaa olla turha odotella mitään ihme heräämisiä ja ketsuppi-ilmiöitä. Kyllä se sen snaipperin vaatii joka sitten nostaa koko ketjun tasoa, missä ketjussa ikinä pelaakaan. Jos peliä joskus vaikka johtaisi, se muuttaa myös vastustajan pelitapaa ja näin tullee helpommin lisä mahdollisuuksia itsellekin. Taitaa olla Jokeri peli ainoa tällä kaudella missä ollaan oltu johto asemassa.

seuraavat 3 peliä kertovat aika pitkälle jo suuntaa...
kotona TPS ja Jyp, vieraissa Ilves

0 pinnaa näistä ja alkaa hajurako olla jo riittävää luokkaa kun lasketaan että toiset ovat positiivisessa Kierteessä ja toinen mahalasku suunnassa..(tämä vain oletuksena jos hävitään kaikki 3 peliä, tilanne ihan toinen jos tulee vaikka 6 pojoa)
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tämän päivän tappio oli odotettu, mutta silti loppu pyristelylle. Pahimmat kilpailijat ovat karanneet, Lahdessa ei ole varaa tai halua tehdä mitään. Kausi on käytännössä ohi ja naurettavat playoff-puheet ainakin. Saa nähdä miten kauan Lahdessa enää pelataan pääsarjatasolla kiekkoa, innostus häviää sponsoreilta ja faneilta ajan mittaan.
 

Thunder#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, Pelicans
Assa Ulter kirjoitti:
Näin siinä taas pääsee käymään. Vaikka jokíkinen vuosi yrittää olla mahdollisimman pessimistinen, niin silti sitä aina odottelee parempia aikoja.

Mutta missä vika? Yksi vika vuodesta toiseen on se, että lähdetään liikkeelle paskalla valmentajalla. Kauppi on jo osoittanut omat kykynsä, eiku ulos vaan. Mennessään voi viedä kaikki kaverinsakkin.

Toinen vika on veskari. A. Niemeä kehutaan monessa paikassa, mutta ei se ole minua vakuuttanut niissä kolmessa matsissa, jotka olen nähnyt. Peruskopit ottaa, mutta "haamuja" ei ollenkaan.
QUOTE]

Lunta tuli tänäänkin tupaan, muttei vielä kannata pyyhettä kehään heittää. En näe, että Kauppi on syypää ja ongelman ydin. Ei kestävää kehitystä rakenneta siten, että heitetään kuukauden jälkeen valmentaja katsomoon ja otetaan uusi tilalle. Ei siinä ole mitään järkeä. Kyseessä ei ole Jokerit. Ja kuinka voit sanoa, että Kauppi on omat näyttönsä jo antanut, kun vasta 9 peliä on pelattu?
Ongelma piilee kokemattomuudessa, eikä joukkueen kokeneet pelaajat ole hirveästi vakuuttaneet. Maalivahtiosasto on puutteellinen. Niemi on nuori ja minusta epävarma. Kaveri pomputtaa ja ei pysty kuitenkaan venymään joukkueen eteen, kuten tällaisessa joukkueessa täytyisi tehdä. En tiedä onko Helasestakaan voittajaksi, mutta sen näkee sitten kun pääsee sairastuvalta. Saa nähdä mitä Stathos osaa, kun näytön saa. Eikä voittoihin riitä se, että ruottalainen yksin kantaa maalintekovastuun. Tarvisi enemmän ratkaisijoita. Uskon, että joukkue hioutuu entistä paremmaksi, nyt kun sairastupa on hiljentynyt.
Kyllä tästä vielä noustaan. Ei ole enää kuin yksi suunta: ylös päin! Täytyy vain jaksaa tukea ja uskoa, ei muuten Lahtelaista kiekkoa parempaan suuntaan saada. Vaikeina hetkinä on vain uskottava ja kausihan on vasta ALUSSA!
 

redruM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki lahtelaiset
Raúl kirjoitti:
Kausi on käytännössä ohi ja naurettavat playoff-puheet ainakin.

Anna kun veikkaan, et taida olla ainakaan niitä tyyppejä joiden mielestä lasi on puoliksi täysi?

Synlästihän kausi on lähtenyt käyntiin, mutta enpä nyt menisi sanomaan että kausi on käytännössä ohi. Pelejä on kuitenkin vielä jäljellä 47. (Sääli)playoffviivaan 8 pistettä matkaa, joten eiköhän se ole vielä kurottavissa kiinni.

Vanhan kaartin pitää vain ryhdistäytyä, eipä valitettavasti taida olla varaa potkia ketään pihallekaan.
 

LaCew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaikeina hetkinä on vain uskottava ja kausihan on vasta ALUSSA!

Sehän tässä paha homma onkin, kun kausi on vasta alussa, ja jo nyt ollaan ehditty häviämään jokaiselle päävastustajalle. No, KalPa on tietysti vielä kohtaamatta.

Ei vaan jaksa enää uskoa, että tälläkään kaudella jotain ihmetemppuja kävisi, ja Pelicans nousisi omalta paikaltaan. Ei tuossa pelissä ole tällä hetkellä mitään sellaista, jonka takia nousuun jaksaisi uskoa. Samoja hasseja illasta toiseen, huh huh. Perkele, piiskaa Jami niitä jätkiä.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
redruM kirjoitti:
(Sääli)playoffviivaan 8 pistettä matkaa, joten eiköhän se ole vielä kurottavissa kiinni.

Vanhan kaartin pitää vain ryhdistäytyä, eipä valitettavasti taida olla varaa potkia ketään pihallekaan.

Niin, montako pistettä säälipleijarirajaan onkaan ? No 8 tietysti, mutta allekirjoittaneen matematiikalla sinne on matkaa tällä hetkellä kuitenkin 11 pistettä, ehkäpä jopa 15 pistettä.... Jokerit ei tule olemaan joukkue, jonka kanssa taistellaan 10. sijasta keväällä. Myöskään TPS:ää, Lukkoa ja HIFK:ta en näihin joukkueisiin laske. Tämän jälkeen pöytä alkaakin olla putsattu. Ne joukkueet, joiden kanssa tuosta 10. sijasta olisi pitänyt taistella, ovat tehneet kannaltamme ratkaisevan eron jo nyt. SaiPa, JYP ja Ässät ovat karanneet, lopullisesti, ellei Kaarna hanki sitten loppukaudeksi Kariya-Stefan-Hyvönen ketjua ja sen taakse pakkiparia Stepanek-Zidlicky noin esimerkkinä vaan. Valitettavaa on, että Pelicans on alisuorittanut ja nuo em. joukkueet taas ovat juuri nyt kaikki sitten onnistuneet, mielestäni huomattavasti yli odotusten(kyseessä ei voi olla mikään muu kuin salaliitto).

Päävastustajia ei oteta enää kiinni yhden huippuhankinnan avulla, etsikkoaika on nyt ohi. Ässätkin hankki jo lisää miehiä yllättävän hyvin pärjänneeseen runkoon. Myös muilla joukkueilla tapahtunee jotain muutoksia rosteriin edelleen. Mutta Pelicans päätti lähteä yhtä kalliilla joukkueella tähän kauteen kuin viime kauteenkin (päätellen kommenteista koskien jäljellä olevia rahoja pelaajabudjetissa). Hyvin voi sanoa että kun ei pelaajia ollut tarjolla ja varmaan odotettiin että tällä porukalla pärjätään lokakuun lopulle. Ja niin on odottanut moni muukin, itse asiassa tällä porukalla olisi pitänytkin pärjätä paremmin... jälleen kerran.

Mutta jotain taisteltavaa vielä loppukaudellekin jää, sillä jumbosija ei ole kenties vielä ratkaistu. KalPaa viedään aika rajulla tavalla joka toisessa pelissä ja siinä onkin tilaisuutemme. Ehkä sarjanousija kuitenkin pystytään jättämään taakse ja kenties sieltä joku muukin notkahtaa lopullisesti jossain vaiheessa ? Mutta riittääkö se ? Jos viime kausia ajattelee, niin pitäisihän sen riittää vaikka playoff-taistelusta heti alkuun pudottiinkin. Itse asiassa sija 11.-12. olisi ihan ok sillä ehdolla että mahdollisimman pitkään nuokuttaisiin siinä playoff-viivan tuntumassa. Harmi vaan että nyt ei edes nuokuttu vaan sammuttiin heti alkuun. Lahtelainen yleisö on kuitenkin 4:ssä kotipelissä osoittanut(jokaisessa yli tavoitellun yleisömäärän katsojia) että jo pienikin "menestymisen" toivo herättää sen ja tästä kaudesta olisi näköjään ollut tulossa yleisötavoitteenkin kannalta menestyksekäs, jos edes pikkuisen paremmin olisi pystytty pinnoja keräämään. Nyt tulee varmasti katsojaluvuissakin pahaa takapakkia, ainakin siihen saakka kunnes mahdollisia voittoja taas tulisi. Aikaa ei ole enää paljoa, tänäänkin pakkovoitto jäi ottamatta. Nyt se on sitten otettava lauantaina... jos ei muuten niin suruun sitten ainakin.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
redruM kirjoitti:
Anna kun veikkaan, et taida olla ainakaan niitä tyyppejä joiden mielestä lasi on puoliksi täysi?

En kykene enää uskomaan, en vaikka miten haluaisin. Sen verran läheltä on tullut seurattua viime vuosina lahtelaista kiekkoa, että tietää tämän olevan hyvin tuttu tilanne. Tämän kauden seuraaminen jää olosuhteiden pakosta pintapuoliseksi, mutta lukemankin perusteella voi tehdä johtopäätöksiä, tämä joukkue ei hevin nouse.

Brett tuossa hyvin kirjoittikin olennaisen. Oma uskoni palautuu vasta, kun on jotain mihin uskoa. Kun todella yritetään menestyä. Nyt ei olla tehty kaikkea sen eteen, eikä enää ole siihen oikeastaan aikaa. Joukkueen otteita tulen toki seuraamaan, vaikka miten ryvettäisiin, mutta tuskaa se on, sen voin myöntää.
 
Viimeksi muokattu:

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Brett kirjoitti hyvin tuosta lahtelaisyleisöstä. Jyp-peliinkin oli saapunut sen 3200 ja rapiat, joten kyllä innostusta meillä tuntuisi riittävän jos joukkue pystyisi vain pääsemään irti noista naurettavista puulaaki-sarjan virheistä. Kuvitelkaa mitä eilinenkin peli olisi ollut ilman niitä kahta uskomatonta räpellystä!

Nimenomaan lahtelaisyleisö on näyttänyt seurajohdolle, että se ansaitsee parempaa. Fanikatsomo toistaa vieläkin sitä Kiitos Pelicans-suruvirttä, kun turpaan on tullut karmealla pelillä (tosin eilen taisin kuulla jotain muuta).

Mutta onneksi liigassa on tällä kaudella Kalpa. Kausi ei ole ohi, koska Kalpan ohi on päästävä ja siihen on vielä todella realistiset mahdollisuudet. Tässä on nyt 2 ennakkoon todella vaikeata peliä edessä (Tappara k ja Kärpät v) ennen kohtalon peliä. Näissä peleissä jos kipsi murtuu niin se on vaan plussaa, mutta viimeistään sitten kuopijolaisia vastaan.

En minä en suostu vaipumaan "epätoivoon". Sen sopivan rentouden löytämiseksi (joka siis on jotain aivan muuta kuin Heiskasella tällä hetkellä) tarvitaan ehkä vain se yksi venyminen. Se venyminen voi hyvinkin sattua vaikka huomenna. Stathos on ilmeisesti maalilla, ehkä sekin tuo jotain uutta kenttäpelaajien tekemiseen.
 

hitman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Miksi ei uskota lahtelaiseen jääkiekkoon??

Minusta lahtelaisella jääkiekolla on vielä tulevaisuutta. Tarvitaan vain aikaa, että asiat selkeytyvät näiden verosotkujen jäljiltä. ja tämän hetken pelicanssissa on jo merkkejä paremmasta. (esim. juniorit ovat olleet yllättävän hyviä ja, kun heille annetaan lisää vastuuta he kehittyvät ja nostavat lahtelaista jääkiekkoa.. ja Marcus Paulsson on ollut loistava hankinta tehot 8+0 ja liigan maalitilaston kärki..!!) Nyt vain ei ole vara tehdä virhe hankintoja vaan mietittävä jokainen siirto todella tarkasti. Ja junirioille pitäisi antaa vastuuta enemmän lahtelaisessa jääkiekossa, sillä he jos ketkä voivat yllättää..


Mutta jos katsojat luovuttavat tässä vaiheessa kautta on se todellakin menetetty.. Nyt ei pitäisi antaa selkärangan katketa,vaan uskoa lahtelaiseen jääkiekkoon ja saapua lahden Isku areenalle kannustamaan pelicans voittoon...
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lahtelainen 2 kirjoitti:
Mutta jos katsojat luovuttavat tässä vaiheessa kautta on se todellakin menetetty.. Nyt ei pitäisi antaa selkärangan katketa,vaan uskoa lahtelaiseen jääkiekkoon ja saapua lahden Isku areenalle kannustamaan pelicans voittoon...

Logiikassasi ei vain ole mitään järkeä. Ei ole katsojien tehtävä pitää rämpivää seuraa kunnossa. Vastuu menestymisestä on täysin seuralla ja katsojat ovat kuluttajia, jotka tulevat hallille nauttimaan viihteestä. Jos tuote ei ole kunnossa, totta kai mielenkiinto tipahtaa. Olisihan se tietysti hienoa, jos seuralla olisi 5000 tosifania, jotka kävisivät vaikka Suomi-sarjan otteluissa. Näin ei kuitenkaan ole. Kuten kaikessa urheilussa, menestys säätelee tulojakin. Tämä siis ei "jatkoaikalaisfanin" kannalta kirjoitettuna. Kyllä seuraa on omalta kohdalta tullut tuettua aivan yhtä paljon huonoinakin aikoina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös