Aivan sama, mitä tilastot sanovat. Silmällä katsottuna on ollut hyvä.
Jotenkin erikoista miten paskimmalle ikinä missään on kuitenkin kertynyt 30 NHL-matsia.No ei helvetti sentään. JoJo on ehkä paskin ikinä missään.
Olen katsonut Floridalta muutaman matsin ja muuten koosteet. Niiden perusteella en sanoisi, että on ollut silmämääräisesti erityisen hyvä. Ja kyllä nuo tilastotkin kuuluvat asiaan, halusit tai et.Aivan sama, mitä tilastot sanovat. Silmällä katsottuna on ollut hyvä.
Tämä on kyllä mysteeri. Kyllä tuo lienee ollut paskin veskari minkä minä oon nähnyt yli 10 peliä nykymuotoista NHL:ää pelaavan. Tästä taisi olla samaa mieltä eräskin Buffalon beat-writer silloin kauppojenteon yhteydessä.Jotenkin erikoista miten paskimmalle ikinä missään on kuitenkin kertynyt 30 NHL-matsia.
En tiedä paskimmasta ikinä missään, mutta ei hän NHL-tason maalivahti ole ainakaan tähän asti ollut. Avsissakin on pelannut ottelunsa käytännössä pakon edessä, ja jos hänen otteitaan on seurannut, niin kovin mairittelevia arvioita ei voi antaa. Ennen Avsia mies nähtiin Sabresissa, eli nämä 30 peliä ovat kertyneet näissä joukkueissa, josta nyt voi myös päätellä jotain. AHL- ja ECHL-sv% nipin napin 90, NHL-kaukaloissa 89 ja pmk 3.13. Tällä kaudella 88/3.89 pelatessaan yhden sarjan parhaista joukkueista väreissä. Meriittejä on tähän mennessä käytännössä Allsvenskanista. No, jos joukkueella on varaa päästä se neljä maalia ottelussa, niin ei kai siinä.Jotenkin erikoista miten paskimmalle ikinä missään on kuitenkin kertynyt 30 NHL-matsia.
Paskempi kuin David Ayres?No ei helvetti sentään. JoJo on ehkä paskin ikinä missään.
Paskempi kuin David Ayres?
En nyt sanoisi että hyvin. On suoriutunut ihan ok, mutta kaikki tilastot osoittavat hänet sinne heikoimpaan kolmannekseen kuitenkin. Sinänsä voitto-tappio -suhde on kunnossa, mutta siinäkin häviää Bobrovskille. Ihan puhtaasti enemmän startteja olisi Knightin hyvä saada, joten siirto AHL:ään hetkellisesti voisi tehdä hyvää.
Tällä kaudella 88/3.89 pelatessaan yhden sarjan parhaista joukkueista väreissä. Meriittejä on tähän mennessä käytännössä Allsvenskanista. No, jos joukkueella on varaa päästä se neljä maalia ottelussa, niin ei kai siinä.
Klassinen "näyttää hyvälle" -maalivahti. Kokoa on; riittävän atleettinen; aika eleetön pelityyli, joka saattaa erehdyttää luulemaan pelinlukutaidosta. Siinä sitä onkin sitten jo sellainen paketti, että kiekkosedät kuolaavat ja antavat mahdollisuuden toisensa perään, vaikka kaveri ei saa edes silmiään kiinni. Ei kuulemma edes harjoituksissa.Jotenkin erikoista miten paskimmalle ikinä missään on kuitenkin kertynyt 30 NHL-matsia.
Toki oikeat luvut on 88,5% ja 3,73. Ainakin NHL:n omien sivujen mukaan. Ei ne siis hyvät silti, mutta miksi kirjoitin on ehkä enemmän siinä, ettei "yksi sarjan parhaista joukkueista" vielä kerro kauheasti, kun joukkue on päästettyjen maalien keskiarvossa 7. huonoin. Johansson toki selkeästi vielä Kuemperia perässä (90,6% ja 2,82), mutta ei tuon "yhden sarjan parhaan joukkueen" takana mitään hyviä lukuja kellekään ole tullut tällä kaudella ja ei tuolla pelillä kyllä tulekaan.
Mutta eiköhän syy Johanssonin ottamiselle ole tuossa yllä. Knightille pelejä alhaalla ja Johanssonilla minimipalkka, jonka voi sitten helposti taas heittää pois, kun Knightin ottaa takas ylös. Katsotaan toki ensin, että meneekö Knight alas. Jos vaikka Dobbyn olisivat ottaneet, niin ei mahdukaan katon alle ja hautaaminen ei onnistu yhtä helposti.
Osaisko joku täältä heittää mikä päivä tuo trade raja menee umpeen? Eikös se yleensä tässä joulukuussa oo ollut?
Robby Fabbri solmi kolmevuotisen jatkosopimuksen Red Wingsin kanssa.
@Bosco missä oot?Meneekö waiver-järjestys pistekeskiarvon mukaan kun siellä on aikamoisia, jopa 7 pelin eroja pelimäärissä?
13.19 If only one Club makes a claim for the Player on whom Waivers have been requested,
such Player shall be transferred to that Club. In the event that more than one Club makes a claim
for such Player, he shall: (i) be transferred to the claiming Club having earned the lowest
percentage of possible points in the League standing at the time of the request for Waivers, or (ii)
if Waivers are requested outside the Regular Season, or the successful Waiver claim is made
(i.e., the date the Player would be transferred to a successful claiming Club per this Section),
before November 1st then the priority shall be determined by the final standing in the League's
Regular Season schedule in the preceding Regular Season. In the event that two (2) or more
claiming Clubs in (i) above have the same percentage of possible points in the League standing
at the time of the Waiver claim, the Player will be transferred to the claiming Club (1) with the
lowest winning percentage at the time of the request for Waivers (excluding games won in the
Shootout); (2) if there are claiming Clubs that remain tied following (1), then to the Club (of
such remaining Clubs) that has earned the fewest number of points in games against each other
(to be determined consistent with the procedures used to determine the final League standings,
particularly the manner in which "odd games" are eliminated from the analysis); and (3) if there
are claiming Clubs that remain tied following (2), then to the Club (of such remaining Clubs)
with the lowest differential between goals for and goals against as determined on a per game
basis from National Hockey League official statistics used for purposes of determining League
standings (i.e., the difference obtained by subtracting the Club's total goals against from the
Club's total goals for is divided by the number of games played by the Club). These tie-breaking
procedures are subject to change consistent with any change adopted to the League's tie-breaking
procedures for determining League standings, however, for purposes of this provision any steps
in such updated procedures shall be calculated and/or applied on a per game basis where possible
(e.g., winning percentage as opposed to wins and goal differential on a per game basis as
opposed to goal differential).
Hemmetin tärkeät korjaukset, kiitoksia! Toki voisi miettiä sitten maalivahtityöskentelynkin vaikutusta tuohon päästettyjen maalien keskiarvoon, kuten @Juteeni tuossa ansiokkaasti totesi esittelemällä tilastoja siltä saralta.Toki oikeat luvut on 88,5% ja 3,73. Ainakin NHL:n omien sivujen mukaan. Ei ne siis hyvät silti, mutta miksi kirjoitin on ehkä enemmän siinä, ettei "yksi sarjan parhaista joukkueista" vielä kerro kauheasti, kun joukkue on päästettyjen maalien keskiarvossa 7. huonoin. Johansson toki selkeästi vielä Kuemperia perässä (90,6% ja 2,82), mutta ei tuon "yhden sarjan parhaan joukkueen" takana mitään hyviä lukuja kellekään ole tullut tällä
Borgman waivereihin.