Aika monta vuotta olen viestin tähän ketjuun kauden päätteeksi laittanut joten sama nytkin.
(Viime keväänä näemmä unohtui. En muista miksi.)
Ennustelin ja toivoin Tepsiä kauden alussa runkosarjan keskikastiin, sillä ajatuksella että viime kauden pudotuspelien kaavalla jatkamalla homma näytti ihan hyvältä.
No, se ennuste meni yläkanttiin ja perseelleen. Paska maalivahtipeli, paska viisikkopuolustus, joukkueen suolatikuista tehty selkäranka ja kapea kokoonpano aiheuttivat sen, että jostain tammikuusta saakka saatiin pelätä jopa playoutteja.
Helmikuusta viime viikkoon saakka pelattiin joka pelissä ”kauden tärkeintä ottelua”. Stressasi kotisohvalla. Joukkueessa se näkyi mailan puristamisena. Sulamisina. Tärinänä 5-3 -ylivoimalla.
Playoutit lopulta vältettiin aivan rimaa hipoen, runkosarjan päätöspeliä jännitin varmaan yhtä paljon kuin jotain parin kauden takaista finaalia. Ellen enemmänkin. Isot panokset.
Paikka pudotuspeleihin aukesi vähän varkain ja ekan kierroksen playoff-sarja tuntui henkiseltä jatkoajalta. Olisihan tuo SaiPa-sarja ollut aivan voitettavissa, mutta ratkaisupelin jatkoajalla kävi nyt toisin. Harmi, mutta ei lopulta missään pettymysten kärkikymmenikössä edes.
Joukkueen maksimisuoritustaso oli tämän kauden osalta aika lailla tässä. That being said, 12. sija on kokonaisuutena huono suoritus, jossa hyvää oli vain se, että jännitystä saatiin loppukaudeksi koko rahalla ja ehkä vähän enemmänkin.