Mainos

Kauden 2022–2023 ennakkospekulaatio

  • 70 137
  • 326

Pardus

Jäsen
Jääkiekkoliitto saa hienon idean ja organisoi, mutta Mestis joukkueet maksavat lopulta kaikki viulut.

SJL avustaa matkakuluissa.

Kuinkas sitten on käynyt, no laiva ajautui myrskytuulissa karikolle Latvian rannikolle.

Itse olen aina arvostanut visionäärejä. Ei maailma kehittyisi suuntaan taika toiseen, jos jämähdettäisiin aina vain tuttuun ja turvalliseen ratkaisuun.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Jääkiekkoliitto tässä nyt alkaa pikkuhiljaa näyttämään hauistaan ja todella alkaa kehittämään Mestistä edes johonkin suuntaan. Mielenkiintoa ainakin minussa herättää kyseinen ratkaisu tuoda Latviasta joukkue mukaan.
Nyt ollaan sillä tiellä, mistä osa Liigan joukkueista on vain uneksinut eli kansainvälisestä sarjasta.
Jostain aina pitää lähteä uutta rakentamaan ja nyt on otettu suunnaksi tämänkaltainen ratkaisu. En pidä asiaa ollenkaan huonona, jos se ei ole joukkueille taloudellisesti raskas toteuttaa. Tuhansia euroja tuollainen matka joka tapauksessa joukkueelle maksaa, mutta ei pitäisi kuitenkaan olla ylivoimainen tehtävä. Toki lähtökohta mielestäni on selkeä eli liiton pitäisi kustannukset matkoista maksaa, jos ja kun tämä vain edes jollakin tapaa tulee yllätyksenä ja asiaan ei ole varauduttu millään muotoa.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Itse olen aina arvostanut visionäärejä. Ei maailma kehittyisi suuntaan taika toiseen, jos jämähdettäisiin aina vain tuttuun ja turvalliseen ratkaisuun.
Jos en nyt ihan hakoteillä ole, niin tais ne visönäärit olla tuolla Latvian puolella.

Eihän tuossa sinällään mitään vikaa ole, mutta ajankohta vaan helvetin huono.
Muutamakausi vedetty kunnolla euro kurimuksessa. Ois ollut suotavaa että seurat ois rauhassa saanut keskittyä talouden kuntoon laittoon tässä kohtaa, eikä nyt ruvettu painamaan väkisin uudistuksia.

Oon aiemminkin sanonut et ens omapesä kuntoon sarjana.
Sitten voidaan rakentaa vaikka millainen itämeriliiga.
Ainakin minulle näyttää siltä et omat taloudet ei ole kunnossa kun liiton ja Latvialaisten pitää osallistua kustannuksiin, et ylipäätään pystytään käymään Latviassa pelaamassa.
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa

Näin se taitaa olla. samaa mieltä pitkälti tästä hommasta.
Siellä on kokouksia pidetty ja taisi olla "Pirkka " kun sen siinä loppumetrillä keksi että.... ja loppu on historiaa.
Pessimisti ei pety.
Ihme kun tätä "kansainvälistymistä" ei ole keksitty aiemmin, kun se niin helevetin hyvä idea on.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Betsson on avannut kertoimet. Mitä arvelette, kuinka osuu kohdilleen?

Kooveen kerroin on siinä mielessä aika hulppea, että joukkue voi tänä vuonna mennä hyvinkin pitkälle. Tuskin sentään päätyyn asti, mutta pitkälle.
 
Liitteet

  • IMG_20220724_010523.jpg
    IMG_20220724_010523.jpg
    111,3 KB · kertaa luettu: 457

waida

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Betsson on avannut kertoimet. Mitä arvelette, kuinka osuu kohdilleen?

Kooveen kerroin on siinä mielessä aika hulppea, että joukkue voi tänä vuonna mennä hyvinkin pitkälle. Tuskin sentään päätyyn asti, mutta pitkälle.
On kyllä aivan päin prinkkalaa nuo kertoimet. :D En kyllä keksi yhtäkään syytä sille miksi Keupa olisi muka parempi mestarisuosikki kuin RoKi.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Betsson on avannut kertoimet. Mitä arvelette, kuinka osuu kohdilleen?

Kooveen kerroin on siinä mielessä aika hulppea, että joukkue voi tänä vuonna mennä hyvinkin pitkälle. Tuskin sentään päätyyn asti, mutta pitkälle.
Kova tuomio tosiaan KV:lle, kun mestaruuden todennäköisyys on sama kuin SaPKolla, joka ei sarjassa pelaa. Kivikova, FPS ja KeuPa puolestaan turhan korkealla.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Noista kertoimista ehdottomasti RoKin kerroin on pelattavin. Näillä näkymin ihan potentiaalinen mestarisuosikki tuollaisella kertoimella. Toki moni joukkue on vielä kesken ja paljon tulee vaikuttamaan se onko keskeneräisten joukkueiden täydennyshankinnat kärkimiehiä vai täyteukkoja.
 
Knap

Jäsen
Saattaisin nähdä IPK:n ihan pelattavaksi myös kertoimella 41.00.. Paperilla ja Tuomaisen tulolla penkin taakse näkisin olevan korkeammalla ainakin voimasuhteissa.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Noista kertoimista ehdottomasti RoKin kerroin on pelattavin. Näillä näkymin ihan potentiaalinen mestarisuosikki tuollaisella kertoimella.
Jos olisin miljardööri, niin betsaisin vähintään miljoonan RoKille. Muhkea kerroin joukkueelle, joka on yksi kolmesta kärkisuosikista (Ketterä, Kiekko-Espoo, RoKi, joita Kiekko-Pojat sitten peesaa).
 
Viimeksi muokattu:

manager78

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS, Suomen maajoukkueet
Mestiksen otteluohjelmaa odottaville tiedoksi että Olli Aro kertoo Forssan Lehden digiversiossa ohjelman tulevan arviolta elokuun puolivälissä. En viitsi tänne linkata kun on maksumuurin takana. Muuten jutussa oli samaa Latvia lätinää mitä on jo täälläkin kirjoiteltu.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tänään on näköjään alettu sorvaamaan otteluohjelmaa. Siihen on tehty päivän aikana joitain muutoksia. Ehkä sen suhteen päästään yhteisymmärrykseen parissa viikossa. Nähtäväksi jää.
 
Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Hups! Kun hakee googlella "HK Zemgale mestis" niin sieltähän löytyy niiden kotiotteluiden päivät pikku kikkailulla eli vaihtelemalla ottelun numeroita.. (pienin numero 8168)
Eipä tarvitse näköjään pahemmin fanibussia toivoa, kun Vihreiden miesten pelit on ti ja ke maaliskuun toisella viikolla..
Peliitat pääsee näköjään ekana reissuun.
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä

hmm...
Ketterälle olisi tarjolla tuon mukaan päivämäärät Pe 28.10 ja La 29.10.2022.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hups! Kun hakee googlella "HK Zemgale mestis" niin sieltähän löytyy niiden kotiotteluiden päivät pikku kikkailulla eli vaihtelemalla ottelun numeroita.. (pienin numero 8168)
Eipä tarvitse näköjään pahemmin fanibussia toivoa, kun Vihreiden miesten pelit on ti ja ke maaliskuun toisella viikolla..
Peliitat pääsee näköjään ekana reissuun.
Ei kannata vielä lentoja ostella. Toi tulospalvelun ohjelma on keskeneräinen. Mikä vaan ottelu voi vielä siirtyä. Eilen siirrettiin kahdeksaa peliä.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
TuTo pelaa näillä näkymin Latviassa Zemgalea vastaan 17. ja 18. helmikuuta (perjantai ja lauantai). Olisi hyvä aloittaa talviloma siellä.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Paljonkohan toi että Zemgalea vastaan pelataan aina kaksi kotiottelua peräkkäisinä päivinä tulee syömään yleisömääriä. Espoossa on tämänhetkiseen ohjelmaan merkitty vielä edelliselle päivälle kotipeli KeuPaa vastaan. Eli to K-Espoo - KeuPa, pe K-Espoo HK Zemgale ja la K-Espoo HK Zemgale. Myös vieraissa Kiekko-Espoolla on kolmen pelin putki jossa kohdataan JoKP, IPK ja Hokki. Rokilla taas näytti olevan yksi pitkä viikonloppu jossa oli ensin peli Joensuussa ja sitten kaksi Imatralla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös