Mainos

Kauden 2008–2009 pelaajista

  • 121 374
  • 467

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jotenkin kuulostaa omituiselta, että KooKoon toiminta olisi nostanut mestis pelureiden palkkavaatimuksia.

Ei kai tällaisessa asiassa yksittäistä seuraa voi syylliseksi nostaa. Eiköhän tämä asetelma ole tässä nyt monen tekijän ansiosta kulminoitunut niin, että moni pelaaja haluaa kokeilla oman markkina-arvonsa todellisen tason. Jukureilla on varmasti tässä omakin lehmä sikäli ojassa, että liiganousu on asetettu julkisesti tavoitteeksi, joten silloin joukkueen odotetaan myös houkuttelevan pelaajia rahalla, eli Jukureihin ei välttämättä suostuta "halvalla" tulemaankaan...
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kvla ja Vaasa ovat nostaneet monien pelaajien hintalaput suhteettoman korkeaksi. Moni keskiverto/hyvä Mestis-peluri on ehkä alkanut hinnoitella itsensä yli.

Voisitko kertoa hieman tarkemmin mihin väitteesi perustuu? Kenen pelaajan palkkaa esimerkiksi KooKoo on nostanut verrattuna viime kauteen? Mielestäni asia on juuri päinvastoin, että KooKoo olisi nostanut pelaajien palkkoja suhteettomasti. KooKoo tarjosi mm. Nistasille ja Bakerille jatkosopimusta jo tammi-helmikuussa, mutta ainakin Baker hinnoitteli itsensä sen verran kalliimmaksi, ettei KooKoo lähtenyt maksamaan hänelle suhteettoman kovaa palkkaa.

Jarno Kultasen tapauksessa palkka ei tosiaankaan ollut ratkaiseva tekijä KooKoon sopimusta tehtäessä, vaan hän olisi saanut moninverroin kovemman liksan Ruotsin Elitserienissä.
 
ventos

Jäsen
Jotain oikeaa tietoa tästä vai vain olettamus, kun eivät ole mikkeliin tulleet?

B- tason pelaajat ovat alkaneet pyytämään A- tason pelaajien palkkaa, se on facta ja varma tieto. Ei se tarkoita sitä, jos tavoitteena on liigapaikka, että pelaajille pitäisi maksaa jo nyt liigatason palkkaa.
Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Vai mitä Herra iso herra Vaasan Sport?

No ei se minulle kuulu mitä palkkoja mikäkin seura pelaajilleen maksaa, mut oon mää kauhian hämmästynyt
 
Viimeksi muokattu:

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Tietoa. Lähdettä en voi paljastaa.

Älä nyt viitsi levitellä täällä suoranaisia valheita. Aika paha tietysti lähdettä on paljastaa, koska olet itse koko jutun keksinyt. Kyllähän palkat on työnantajan (seuran) ja pelaajan välisiä asioita. Miten joku mikkeliläinen talonmies tai edes pelaaja voisi tietää KooKoon ja pelaajan välisistä sopimuksista. Ei mitenkään! Jos sinulla on kerran tietoa KooKoon maksamista palkoista niin kerro vaikka jonkun yksittäisen pelaajan palkka, mitä KooKoo maksaa pelaajalle. Ei tarvitse kertoa mitään nimiä, mutta mainitse nyt sitten vaikka palkkahaitari, mitä KooKoo maksaa pelaajilleen. Korkein palkka ja keskiarvo riittää.

Kerroit, että KooKoo on nostanut suhteettomasti palkkoja. Mainitse nyt vaikka prosentteina (20-50 % ?) kuinka paljon palkkoja on nostettu.Tämähän on kuitenkin myöhemmin suhteellisen helppo tarkastaa pelaajabudjeteista.
 
Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Eiköhän se ole aika luonnollista, että Mestiksessäkin pelaajapalkkiot ovat nousussa. Ulkomaalaiskiintiö pienenee niin liigassa kuin Mestiksessäkin, minkä myötä kotimaisten pelaajien kysyntä kasvaa, minkä myötä hintapyyntöä voi nostaa. Myös liigan avaamisella on varmasti merkitystä. Organisaatioiden, jotka ovat puhuneet liigatavoitteista uskotaan varmasti myös nyt satsaavan pelaajiin enemmän, joten enemmän voi myös pyytää. Jukuri-johto on puhunut liigatavoitteista, ei sellaiseen seuraan nykypäivänä ilmaiseksi mennä.

Myös liigan tv-raha vaikuttanee hieman Mestiksessäkin, vaikka se omituiselta kuulostaakin. Liigassa tv-raha on nostanut pelaajien palkkatasoa huimasti. Samojen agenttien tarjotessa myös Mestis-pelaajia Mestis-seuroille hintapyyntö nousee helposti, ei toki yhtä jyrkästi kuin liigassa. Totta kai myös Sportin ja KooKoon esimerkillä on merkityksensä. Kaksikko on nostanut budjettiaan, Mestis on saanut näiden seurojen myötä aiempaa nimekkäämpiä vahvistuksia ja kiinnostus sarjan ympärillä on noussut. Sarjan noste on omiaan nostamaan myös palkkapyyntöjä. Ei se sitä tarkoita, että Sport ja KooKoo maksavat ylihintaa tai liikaa, mutta totta kai satsaukset ja nimekkäämmät vahvistukset vaikuttavat myös peruspelaajien palkkapyyntöön. Kuten yllä mainittiin, pelaajat mittaavat nyt markkina-arvoaan ja se on usean tekijän summa.

Syksymällä hinnat lähtenevät laskuun, kun pelaajat eivät ole saaneet haluamiaan sopimuksia. Uskallan sanoa satavarmaksi, että kaudella 08-09 Mestis-pelaajan keskiansio on edelliskausia suurempi, yllä mainituista syistä. Enkä pitäisi tätä Mestiksen kannalta huonona kehityksenä. Seurojen on vaan mietittävä millä kuitata pelaajapalkkioiden nousu. Liigassa on sama prosessi meneillään, huomattavasti suuremmilla mittasuhteilla.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eiköhän se ole aika luonnollista, että Mestiksessäkin pelaajapalkkiot ovat nousussa. Ulkomaalaiskiintiö pienenee niin liigassa kuin Mestiksessäkin, minkä myötä kotimaisten pelaajien kysyntä kasvaa, minkä myötä hintapyyntöä voi nostaa. Myös liigan avaamisella on varmasti merkitystä. Organisaatioiden, jotka ovat puhuneet liigatavoitteista uskotaan varmasti myös nyt satsaavan pelaajiin enemmän, joten enemmän voi myös pyytää. Jukuri-johto on puhunut liigatavoitteista, ei sellaiseen seuraan nykypäivänä ilmaiseksi mennä.

Asiallista tekstiä Miccolta ja täyttä asiaa. Kyllä tosiaan pelaajien kohonneet palkkapyynnöt johtuvat ihan muista seikoista kuin KooKoon tai Sportin maksamista pelaajapalkkioista. Tottahan suljetun liigan aikana KooKoossa ei varmasti tehty töitä läheskään näin paljon joukkueen kokoamisen eteen kuin nyt kun liiga on taas avattu, mutta ei se suinkaan tarkoita sitä, että palkkoja olisi nostettu tai olisi voitu edes nostaa suhteettomasti, kuten tämä Pekutti "varmoine lähteineen" väittää. Pekutille ei ole tullut sellainen seikka mieleen, että ehkäpä KooKoo ja Sport ovat tällä hetkellä mahdollisesti vetovoimaisempia seuroja kuin Jukurit. Mielenkiinnolla kyllä odotan miten Jukurit aikoo nousta liigaan kaudella 2010, kuten se nyt on ilmoittanut, jos pelaajille ei aiota maksaa yhtään nykyistä enemmän. Luulenpa, että liigapuheet ovat tuolloin kyllä vain pelkkää sanahelinää, koska ei sinne varmaan pelaajat ilmaiseksi enää tule kuten ehkä aikaisemmin.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ketjun aihehan taitaa olla Jukurit->Kauden 08-09 pelaajista, vai mitä? Tuntuu aina KooKoo-fanit kääntävän jutun omiinsa. Avatkaa oma ketju pelaajapalkkioille, niin saatte siellä vatuloida niitä sydämenne kyllyydestä.
Tietoni voitte minun puolesta aivan hyvin kyseenalaistaa, jos niin haluatte. Se ei hetkauta minua mihinkään suuntaan. Tosiasiat vain ovat tosiasioita.
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Tietoni voitte minun puolesta aivan hyvin kyseenalaistaa, jos niin haluatte. Se ei hetkauta minua mihinkään suuntaan. Tosiasiat vain ovat tosiasioita.

Hah hah haa. Uskomatonta potaskaa. Pekutti itse alkaa kirjoittamaan KooKoon ja Sportin maksamista suhteettoman kovista palkoista, mutta kun häneltä pyytää lisätietoa niin menee pupu pöksyyn. Mitä järkeä on edes kirjoittaa tänne itse sepitettyjä juttua, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tällä samaisella Pekutilla on aikaisemminkin ollut "varmaa sisäpiirin tietoa", joita hän on kommentoinut jopa yksityisviestein ja uskookaa tai älkää, jutut ovat olleet yhtää huuhaata kuin tämä hänen tuoreinkin väitteensä tai "tieto" kuten hän itse asiaa tulkitsee.
 
koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Ketjun aihehan taitaa olla Jukurit->Kauden 08-09 pelaajista, vai mitä? Tuntuu aina KooKoo-fanit kääntävän jutun omiinsa. Avatkaa oma ketju pelaajapalkkioille, niin saatte siellä vatuloida niitä sydämenne kyllyydestä.
Tietoni voitte minun puolesta aivan hyvin kyseenalaistaa, jos niin haluatte. Se ei hetkauta minua mihinkään suuntaan. Tosiasiat vain ovat tosiasioita.
Niin, tuolla aikasemmin kirjoittama lauseesi ainakin minulle särähti "silmään":
pekutti kirjoitti:
Kvla ja Vaasa ovat nostaneet monien pelaajien hintalaput suhteettoman korkeaksi.
Eli kun kaksi joukkuetta panostaa hieman enemmän pelaajiin niin kaikkien mestistason pelaajien palkat nousevat, vaikka pääasia joukkueiden hankkimista pelaajista on tullut ulkomailta ja paikkoja vapaana oleville mestisjyrille joukkueissa on jäljellä marginaalinen määrä.
Tai toki mikäli jannut ei suostu enää kulukorvausperiaatteella pelaamaan niin voihan sitä sanoa palkkapyyntöjen nousuksi. Mutta kyseessä ei ole Vaasan tai Kouvolan aikaansaannos.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eli kun kaksi joukkuetta panostaa hieman enemmän pelaajiin niin kaikkien mestistason pelaajien palkat nousevat, vaikka pääasia joukkueiden hankkimista pelaajista on tullut ulkomailta ja paikkoja vapaana oleville mestisjyrille joukkueissa on jäljellä marginaalinen määrä.

Toisaalta miksi eivät nousisi? Tiedot pelaajapalkoista liikkuvat varmaan aika nopeasti pelaajien ja agenttien välillä ja eiköhän siellä ole tarkkaan tiedossa, mitä tällä hetkellä kannattaa pyytää. Ihan normaalia, jos markkinat ovat nyt sellaiset ettei hyvää mestispelaajaa saa yhtä halvalla kuin loppukesällä. Suurimpana vaikuttajana ovat ne seurat, jotka ovat sopimuksia tehneet. KooKoo ja Sport niistä ovat pitkälti vastanneet, vaikka kovimmat hankinnat ainakin KooKoolla ovatkin suuntautuneet ulkomaille.
 
Varmasti nousevat hieman, kuten meillä kaikilla työssä kävijöillä. Mutta itse olen vääntänyt tuota pekutin kommenttia vastaan, eli että KooKoo ja Sport tämän olisivat aiheuttaneet.
Ei esim. Kiiskinen voi Hekiltä hirveästi lisää pyytää, koska tuskin näillä pikkuseuroilla rahaa on enempää käytössä nyt kuin viime kaudella. Eli ei tämä mestistä niin suurissa määrin koske, kun rahaa ei yksinkertaisesti ole maksettavaksi.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei esim. Kiiskinen voi Hekiltä hirveästi lisää pyytää, koska tuskin näillä pikkuseuroilla rahaa on enempää käytössä nyt kuin viime kaudella.

Voihan sitä aina pyytää. Kokonaan toinen juttu sitten on, mitä saa ja kuka maksaa. Ja tästä varmaan on kysymyskin. Sana on levinnyt, että nyt jotkut satsaavat joukkueisiinsa aiempaa enemmän. Sitten on vähän odoteltu ja kyttäilty mitä muut tekee, ja kokeiltu vähän omaakin markkina-arvoa.

Tosin ei se automaattisesti mene niinkään, että samojen pelaajien hinta olisi syksyllä halvempi. Silloin voimaan alkaa jo tulla kysynnän ja tarjonnan lakikin - siis hyvien pelaajien osalta. Parhaat on viety keväällä ja mattimyöhäisetkin pystyvät vähän kilpailuttamaan.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tosin ei se automaattisesti mene niinkään, että samojen pelaajien hinta olisi syksyllä halvempi. Silloin voimaan alkaa jo tulla kysynnän ja tarjonnan lakikin - siis hyvien pelaajien osalta. Parhaat on viety keväällä ja mattimyöhäisetkin pystyvät vähän kilpailuttamaan.

Totta tuokin. Joskus on mietityttänyt, miksi hyvät pelaajat tekevät niin aikaisin sopimuksia seuroihin. Moni seura on valmis koviinkin satsauksiin vielä kauden alussa ja myöhäiset sopimusten tekijät saisivat treenata kesätkin ihan omin päin. Ehkä siinä on loukkaantumisten pelkoa tai jotain kun halutaan laittaa nimi ajoissa paperiin.
 
ventos

Jäsen
siis hyvien pelaajien osalta. Parhaat on viety keväällä ja mattimyöhäisetkin pystyvät vähän kilpailuttamaan.

Miten niin, että parhaat olisi viety keväällä? Eikö Muka enää olisi ”parhaita pelaajia” markkinoilla? Suurin osahan mestisporukoista on julkaissut pelaaja sopimuksista vasta pienen osan.
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Miten niin, että parhaat olisi viety keväällä? Eikö Muka enää olisi ”parhaita pelaajia” markkinoilla? Suurin osahan mestisporukoista on julkaissut pelaaja sopimuksista vasta pienen osan.

No kyllähän esimerkiksi hyvät maalivahdit ja hyvät kiekolliset puolustajat alkavat pikku hiljaa olla kiven alla. Jos ei kunnollisia maalivahteja ja pakkeja ole saatu tässä vaiheessa kiinnitettyä joukkueeseen niin ei niitä ainakaan syksyllä halvemmalla saa kuin nyt.
 
fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Jukurit on parhaat vuotensa nähnyt. Dufvan lähtö ja Liigan aukeaminen vie/vei Jukureilta sen parhaat aseet pois. Dufva valmentaja sai lahjakkaita pelaajia kasattua sarjaan, josta ei ollut mahdollisuus nousta, eikä myöskään tarvetta maksaa "valmiille" pelaajille. Nyt sarja on auki, panokset kasvaa, valmentajana Makkonen, ei rahaa maksaa esim. ulkomaalaispelaajille. Liiga-jämistä Jukureiden tulevankin kauden joukkue tulee koostumaan, niin kuin aina ennenkin. Pariin-kolmeen vuoteen se ei ole viiriin asti riittänyt enkä usko että riittäisi tulevallakaan kaudella.
 
Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukurit on parhaat vuotensa nähnyt.

Aamen.

En tiedä kuinka toi julistus nyt tähän ketjuun varsinaisesti liittyy, mutta hyvä että tuli tuokin asia nyt julkituotua. Kuten liigaa myöten on viime vuosinakin huomattu, aina ei rahalla ja isoilla staroilla varmistaa menestystä, ja näin uskon Mestiksessäkin tulevilla kausilla käyvän. Sarjan mahtijoukkueet keräävät joukkueisiin muutaman kovemman luokan pelurin ja sitten riippuen siitä kuinka tähtisikermä hioutuu yhtenäiseksi joukkueeksi, se menestyy tai on menestymättä.

Ei Jukureilla, fågelin manifestista huolimatta, nähdäkseni ole mitään hätää, kunhan pidetään siitä huoli, että tekemisen laatu säilyy. Totta on, että Makkosen Jukurit on erilainen ilmestys kuin Dufvan Jukurit, mutta hetkeäkään en suostu epäilemään etteikö Makkonenkin voisi rakentaa yllätysvalmiin paletin. Muistetaan nyt kuitenkin, että nämä ulkomaalaiskiinnitykset ovat AINA tietynlaisia kysymysmerkkejä sitoutumisensa ja sopeutumisensa puolesta. Voi olla, että Jukureissakin joku ulkomaalainen nähdään, mutta pääasia on, että joukkueella on pirteä ja taisteleva ilme.
 
ventos

Jäsen
. Liiga-jämistä Jukureiden tulevankin kauden joukkue tulee koostumaan, niin kuin aina ennenkin. Pariin-kolmeen vuoteen se ei ole viiriin asti riittänyt enkä usko että riittäisi tulevallakaan kaudella.

Mistäs jämistä sportin joukkue on kasattu, käsittääkseni siellä ei kovin monta liiga pelaaja ole, eikös sportinkin joukkue ole kasattu liiga -jämistä ja muista jämä pelaajista mitkä ei korkeammalle sarjatasolle mahdu, vai olenko väärässä?

Enpä usko, että täällä oltaisiin heittämässä lusikoita nurkkaan menestyksen suhteen, sillä täällä on opittu menestymään, oli joukkue kasattu jämistä tai vähemmän jämistä. Mietinpä tässä mitä sport on voittanut männävuosina, vaikka arsenaali on aina ollut mestiksen parasta, ei tule äkkiä kyllä mitään suurta mieleen, vai olenko unohtanut jotain oleellista?

Joka tapauksessa huomenna Jukurit järjestää seminaarin jonka aiheena on Mikkeli liigapaikkakunta 2010, ei näitä tilaisuuksia huvikseen järjestetä pienen ihmisen iloksi.

HYVÄ MIKKELIN JUKURIT!
 
jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Ei kai tällaisessa asiassa yksittäistä seuraa voi syylliseksi nostaa. Eiköhän tämä asetelma ole tässä nyt monen tekijän ansiosta kulminoitunut niin, että moni pelaaja haluaa kokeilla oman markkina-arvonsa todellisen tason. Jukureilla on varmasti tässä omakin lehmä sikäli ojassa, että liiganousu on asetettu julkisesti tavoitteeksi, joten silloin joukkueen odotetaan myös houkuttelevan pelaajia rahalla, eli Jukureihin ei välttämättä suostuta "halvalla" tulemaankaan...

Jukureissa ei koskaan ole "kaameita summia" pelaajille maksettu, mutta pelaajista pidetään hyvää huolta. Timo Kuuluvainen hyvin kommentoikin..

- Jukureissa pelaajista pidetään hyvää huolta ja voit keskittyä vaan pelaamiseen. Jossain Mestis-joukkueissa varmaan maksetaan enemmän, kuten punaisella paidalla ja kotkalogolla pelaavassa joukkueessa, mutta puitteet eivät ole samalla tasolla..
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Jossain Mestis-joukkueissa varmaan maksetaan enemmän, kuten punaisella paidalla ja kotkalogolla pelaavassa joukkueessa, mutta puitteet eivät ole samalla tasolla..

Siis mitä ihmettä. Onko Titaanit maksanut kovempia liksoja kuin Jukurit?
 
Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Siis mitä ihmettä. Onko Titaanit maksanut kovempia liksoja kuin Jukurit?

En yllättyisi, vaikka olisivatkin. Ainakin taannoin kulki kylillä huhua, että olisi jotain jukuripäätä kalasteltu yllättävänkin muhkealla tilipussilla. Ei kuitenkaan lähtenyt.

Jukurithan kun ei muutenkaan ole palkanmaksajana rahakkaimmasta päästä. Toistaiseksi Mikkeliin on saatu pelaajia jämptin organisaation, kelpo olosuhteiden, hyvien etenemismahdollisuuksien (jokunen pelaaja on sentään liigaankin täältä lähtenyt..) ja hyvän valmennuksen avulla. Nyt muuttuneessa kilpailutilanteessa nämä vetovoimatekijät eivät riitä, tai sitten jokin niistä on syystä tai toisesta menetetty.
 
fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Ei Jukureilla, fågelin manifestista huolimatta, nähdäkseni ole mitään hätää, kunhan pidetään siitä huoli, että tekemisen laatu säilyy. Totta on, että Makkosen Jukurit on erilainen ilmestys kuin Dufvan Jukurit, mutta hetkeäkään en suostu epäilemään etteikö Makkonenkin voisi rakentaa yllätysvalmiin paletin. Muistetaan nyt kuitenkin, että nämä ulkomaalaiskiinnitykset ovat AINA tietynlaisia kysymysmerkkejä sitoutumisensa ja sopeutumisensa puolesta. Voi olla, että Jukureissakin joku ulkomaalainen nähdään, mutta pääasia on, että joukkueella on pirteä ja taisteleva ilme.

Nimenomaan yllätysvalmiin paketin Makkonenkin voi saada kasattua. Dufvan aikana menestys oli selviö jo ennen kauden alkua. Ja kun katsoo Dufvan kokoamia rostereita paperilla, niin onhan niissä aika perkeleesti eroa.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kaksi viime kauden Jukuri-hyökkäyksen parhaimmistosta teki eilen jatkosopimuksen. Nimet tuli esille äskeisessä seminaarissa, mutta tiedottakoon Jukurit itse tarkemmin.

Jesse Uronen suuntasi sitten Kouvolaan.
 
YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saisko arvata?
Makkonen ja Jormakka jatkavat! Huomenna on kuitenkin hehkutettu iso juttu LS:oon. Siihen voisi lipsahtaa joitain muitakin nimiä...
 
Jukka L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Kaksi viime kauden Jukuri-hyökkäyksen parhaimmistosta teki eilen jatkosopimuksen. Nimet tuli esille äskeisessä seminaarissa, mutta tiedottakoon Jukurit itse tarkemmin.

Jesse Uronen suuntasi sitten Kouvolaan.

Uronen ja Kuuluvainen oli minun papereissa juuri ne pelaajat jotka olisi pitänyt saada Mikkeliin ensi kaudeksikin. Harmi että Uronenkin näki Kookoon parempana vaihtoehtona.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös