Mainos

Kauden 2008–2009 pelaajista

  • 121 374
  • 467

Patajukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Perinteiset kilpaurheiluseurat
Ari "Länki" Reunanen

Edellisellä vierailulla ei ollut todellakaan niin hyvä, kun parhaimillaan on ollut. Enää ei ole varaa flopata. Lahikainen on taatusti selän takana valmiina ottamaan ykkösveskarin roolin.

Sami Kautto

Ensi kauden Lauri Kinos. Nyt on sellanen kutina, että hiukan parempi kuin Kinos.

Jimi Santala

Yllätyskortti ensi kaudella? Nuori mies varmasti isossa roolissa ensi kaudella. Kaiken onnistuessa voi olla todella hyvä.

Miikka Lindholm

Kokenut jamppa nuoreen joukkueeseen. Ei tähti, mutta paikkansa täyttävä kaveri.

Try-out kaverit


Markus Piispanen

Mikkeliläisen jääkiekon tuleva helmi. -87 ikäluokan pelattua C:n SM-sarjaa siirtyi Lahteen kehittyäkseen. Nyt miehen on etsittävä pelipaikka aikuisten sarjasta. Ehdottomasti pahvi Jukureihin! Voimakas sekä samalla taitava sentteri.

Ville Rajala

Kaveri on 1989 Syntynyt, eli 2 vuotta vielä A-junnu ikäinen! Voi olla ihan kehitys kelponen kaveri. Ihmettelen vaan, että mies lähtee Oulusta Suomen kovimmasta junnumyllystä hakemaan paikkaa noin nuorena muualta. Vähän fifty-sixty fiilikset sopimuksesta.

Tino Sandhu

Pelannut Ässien junioreissa, sekä FPS yhden kauden Mestistä. Jäähy herkkä kaveri. Jotenkin omat vähäiset tiedot/ muistikuvat pakottaa sanomaan ei sopimusta.

Niko Toivonen

Mieheltä löytyy 2 merkattua ottelua Mestistä Haukat-KJT:n riveistä kaudella 2003-2004(?!) Kahtena edellis kautena komeita tehoja hifk:n A-junnuissa. Mielenkiintoinen kaveri. Toivosella sama tilanne, kuin Piispasella. On ensi kaudella yli-ikäinen A-junioreissa. Sopimuksen arvonen kaveri, ehdottomasti.


Jukureiden A-junnut järjestää try-out:n. Tarttuisikohan rinkiin muutama helmi?

Mielenkiintoista linjausta havaittavissa Jukureilla. Nuoriin panostetaan enemmän ja enemmän. Minä tykkään ainakin.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Ensi kauden Lauri Kinos. Nyt on sellanen kutina, että hiukan parempi kuin Kinos.

No ei todellakaan ole. Varsinkin omalla puolustusalueella jatkuvasti aivan kusessa, varsinkin silloin kun on vähänkin fyysisempi pelaaja vastassa. Lyöntilaukaus on aika heikko.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Kinos on mestiksen kierrätyspelaaja, ei sen kummoisempi tyyppi.

Kaikki jotka Mikkelistä lähtevät muualle, ovat olleet teidän mukaan paskoja pelaajia. Anyway, Sport näissä "vaihtokaupoissa" voitti tälläkin kertaa.
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Anyway, Sport näissä "vaihtokaupoissa" voitti tälläkin kertaa.

Mikäli Lauri Kinos löytää toissakautisen vireensä, niin ainakin silloin Sport tämän "vaihtokaupan" voittaa.

Viime kauden perusteella Kinosta ei kyllä tule erityisemmin ikävä. Pelaaminen oli jotenkin haluttoman näköistä, eikä lämärikään enää niin tehokkaasti tuomionpäivän säveliä (noh, Kauttoa paremmat tehot silti, myönnetään!) vastustajalle laulanut. Kookkaan puolustajan liikekin kun on kovin rajallista.

Kinos on parhaimmillaan iso ja ilkeä puolustaja, jonka lyöntilaukaus on kunnon pelote ylivoimalla. Näitä otteita kausi 2006-2007 toi jukuriyleisön iloksi paljon. Toivotaan, että pelit lähtevät Vaasassa sujumaan paremmin. Ehkä Kinoksen rooli Sportissa voisi olla varmistavana puolustajana, vaikka Mikkelissä hän suurta kiekollista roolia, osin pakostakin, kantoi.

Sami Kautto oli itselleni jonkinlainen pettymys viime kaudella. K-Vantaan paidassa hyvin sujuneen talven jälkeen olisi odottanut kunnollista läpimurtoa, kun joukkuekin vaihtui laadukkaampaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, joten Mikkelissä uusi yritys. Paineita Jukureissa on ainakin vähemmän, kuin liiganousuun tähtäävässä Sportissa.
 

ventos

Jäsen
Kaikki jotka Mikkelistä lähtevät muualle, ovat olleet teidän mukaan paskoja pelaajia.
En sanonut, että Kinos olisi huono pelaaja tai paska pelaaja, vaan mestiksen kierrätyspelaaja jonka kyvyt eivät ole ihan liigatasoa. Joka tapauksessa Larrylla on kova veto.
 

ventos

Jäsen
Mestiksen kierrätyspelaaja? Silti menetys Jukureille, varsinkin jos otetaan huomioon Jukureiden tuleva joukkue.

Jatkaa mestisseurassa ei liigaseurassa.

Tiedätkö keitä Jukureiden tulevassa joukkueessa tulee pelaamaan? jo julkaistujen pelaajien lisäksi kerro ihmeellä, jos tiedät.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Tai ehkä vaan Sport ei yksinkertaisesti pysty houkuttelemaan riveihinsä vastustajien kärkikaartia.

Nikoskelainen, Kinos, Jaatinen, Koivisto, Immonen, Erholtz... Kaikki kaapattu kahden viimeisen kauden aikana muista Mestis-seuroista ja kaikki nuo on olleet edellisten seurojensa "kärkikaartia", tuskin olet eri mieltä?
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jatkaa mestisseurassa ei liigaseurassa.

Tiedätkö keitä Jukureiden tulevassa joukkueessa tulee pelaamaan? jo julkaistujen pelaajien lisäksi kerro ihmeellä, jos tiedät.

Pakisto menee täysin uusiksi ja mielelläni olisin siellä Kinoksen nähnyt. No, onnea miehelle jatkossa, ei se nyt nii huono ollut kuin moni muistelee.

Tuntuu, että Kinosta tulee vielä monesti ikävä ensi kaudella myös niillä , jotka miestä ovat olleet ajamassa pois Mikkelistä. Kinos oli kuitenkin melkoinen pelote ylivoimalla ja oman maalin edessä (voi tulkita miten haluaa..). Eipä mies myöskään ollut ainoa alisuorittaja viime joukkueessa.

Kautto vois tehdä "Kallioiset", eli nousta rivimiehestä Mestiksen puolustajien eturiviin.
 

Banys

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jugurit
Nikoskelainen, Kinos, Jaatinen, Koivisto, Immonen, Erholtz... Kaikki kaapattu kahden viimeisen kauden aikana muista Mestis-seuroista ja kaikki nuo on olleet edellisten seurojensa "kärkikaartia", tuskin olet eri mieltä?
No ehkä näin, mutta tämän seurauksena voikin tokaista; Sportissa pelataan rahasta, muissa joukkueissa voitosta. Nyt kuitenkin pomppaa ihan ohi aiheesta, joten katsellaan..
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Melko ohkaiselta sopparilista vielä näyttää, mutta eiköhän täydennystä tule lähiviikkoina. Joukkueen pelaajabudjetti on käsittääkseni pyörinyt 200 k€:n tietämissä viime vuosina ja jos samoilla summilla jatketaan, niin eiköhän varaa ole vielä palkata melko nimekkäitäkin miehiä. Nykyisistä sopimuspelaajista ei mielestäni kovin moni yllä edes viime kauden keskikastiin joukkueen palkkatilastossa.

Ensi kaudella liigaportti (ainakin paperilla) on jälleen auki ja käsittääkseni Jukurit on ilmoittautunut jälleen ehdokkaaksi seuraavaksi ylöspäin menijäksi. Eri asia on, että onko Jukurien hississä edes nappuloita nousta nykyistä kerrosta korkeammalle, vaikka kuinka julistetaan halusta ylöspäin. Noh, nämä spekulaatiot kuuluvat toiseen ketjuun, mutta pelaajalistassa liigatavoite pitäisi näkyä lisääntyneiden satsausten muodossa. Sport lienee mikkeliläisille hieman utopistinen vertailukohta, ainakin taloudelliset resurssit huomioon ottaen, mutta hyvänä esimerkkinä touhut Vaasassa on syytä nostaa esiin. Satsauksia tulevaan tärkeään kauteen aiotaan tehdä ja niitä on myös tehty. Aika näyttää kohtavatko puheet ja teot myös Mikkelissä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Melko ohkaiselta sopparilista vielä näyttää, mutta eiköhän täydennystä tule lähiviikkoina.

Jukurit aloittaa treenit ensi maanantaina, joten eiköhän alkuviikosta saada tietoa uusista sopimuksista. Osa lienee viime kauden Jukureita ja osa ihan uusia Jukureita. Monet ovat olevinaan tai ovat oikeasti huolissaan tulevan kauden Jukurijoukkueesta. Miksiköhän jäsen Pekutti ei ole ollenkaan huolestunut, vaan luottaa täysin Jukurijohtoon ja valmennukseen..Pelaajasopimukset tulee aikanaan. Raju vaihtuvuushan joukkueessa on, mutta en näe sitä ollenkaan huonona asiana. Nuori ja nälkäinen, ensi kauden Jukurit?
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Nuori ja nälkäinen, ensi kauden Jukurit?

Näin se on nähtävä. Tietyllä tavalla vaikuttaa siltä, että nyt on vihdoin aika, jolloin siirrytään pelaajarungon osalta uuteen aikakauteen. Poistuuko Jukureiden rivistöstä sitten loputkin mikkeliläiskiekon 2000-luvun alun huuman kokeneet herrat vai jääkö jäljelle joku sentään, jää nähtäväksi, mutta selvästi Makkosen myötä rivit kootaan nyt uusiin kuoseihin ja uutta kohti kuljetaan kuka ties entistä nuoremmalla joukkueella.

Jukuri-kannattajat ovat jo vuosikausia voineet hakea turvaa tietystä kokeneesta ja voittamiseen tottuneesta kaartista joukkueessa, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että ratkaisijaosastolle etsitään uusia nimiä. Valitettavasti omista junnuista näitä eturivin ratkaisijoita ei löydy, mutta hienoahan se olisi, jos taas löytyisi joku pitemmän taipaleen Mikkelissä tekevä ratkaisija.

Taannoin julkaistut pahvit ovat hyvä alku ja mielenkiintoista on nähdä nyt ketkä viime kauden joukkueesta nyt jo julkaistujen herrojen lisäksi jatkavat Jukuri-nutussa. Tiettyjä toiveita on, mutta jääkööt nyt vielä sanomatta. Toivoa sopii, että Makkosen valmennus on tarpeeksi houkutteleva "koukku" pelaajamarkkinoilla, sillä kilpailu tällä hetkellä on kovaa ja vaikkei liiganousuun kykenevää jengiä kasattaiskaan, niin keskimäärin turpaanotto on epämiellyttävämpää kuin voittaminen, joten jos nyt sellainen kotiedusta taisteleva nippu kuitenkin saatais, niin sekin olis meikäläiselle jo hyvä. Vaasaan alkaa rakentumaan jällen kerran sellainen sikermä, että turha on Mikkelissä rahan voimalla yrittää länsisuomalaisia haastaa.

Rauhassa odotellaan ja kuullostellaan mitä Kalevankankaan tonttuorkesteri meille kertoo, eiköhän sieltä jotain soppareita julki tuoda ennen suvivirren veisuuta. Toivottavasti ainakin.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Vieläkö 31 sittenkin luistelee Jukuri-paidassa..?

Tuopas olisi mukava ylläri. Tosin ei Lehin enää kannata puolikuntoisena palata kaukaloon, eli polven pitää olla aikuisten oikeasti terve, mikäli mies palaa. Ykkössentterihän mies on, jos/kun kentällä esiintyy, joten siinä ei polvi paljon saa tekemistä rajoittaa.

Tämä tuskin kovin äkkiä varmistuu, eli että pelaako Lehi vielä vai ei, joten toivottavasti sillä välin kuullaan lisää uutisia uusista Jukuri-soppareista.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Vieläkö 31 sittenkin luistelee Jukuri-paidassa..?
No tuosta uutispätkästä ei kyllä mitenkään käy ilmi, että mies mahdollisen pelikuntoon kuntoutumisensa jälkeen jatkaisi uraansa Jukureissa. Varsinkin kun mainitsee lopuksi katselevansa mahdollisesti sopivan tarjouksen perään. Eiköhän Lehtonen olisi maininnut jos ura jatkuisi varmuudella Jukureissa mahdollisen kuntoutumisen jälkeen.

Uusia jukurisoppareita saisi alkaa taas tipahtelemaan. Kovin on vielä nuorta ja Mestis-tasolle kokematonta kaartia rivissä. Varmaa on se, että jos haluaa menestyä, niin takuuvarmoja 30+ -pisteen miehiä on joukkueeseen hankittava. Mestaruus kuitenkin on tavoitteena, kuten toiminnanjohtaja Romo Mestiksen gaala-risteilyllä ilmoitti. Tavoitteen saavuttamiseksi voidaan laskea hyökkäyksen osalta ykkös- ja kakkosketjun vielä tyystin puuttuvan rosterista. Pakkitilanne näyttää vuodenaikaan nähden hyvältä.
 

ventos

Jäsen
Kyllä tenukeppi tetää

Uusia jukurisoppareita saisi alkaa taas tipahtelemaan.
Satamassa käyskennellyt tenukeppi ties kertoa, että kaksi erittäin lahjakasta nuorta pelaajaa tulossa Jukureihin, jos opiskelupaikka järjestyy. Vaikka kuinka tarjosin tenunenälle miestä väkevämpää, niin nimiä ei suostunut kertomaan.
 

Jukka L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Satamassa käyskennellyt tenukeppi ties kertoa, että kaksi erittäin lahjakasta nuorta pelaajaa tulossa Jukureihin, jos opiskelupaikka järjestyy. Vaikka kuinka tarjosin tenunenälle miestä väkevämpää, niin nimiä ei suostunut kertomaan.
Nyt joukkueeseen tarvittasiiin muutakin kuin sitä nuoruuden intoa. Tällä hetkellä puuttuu koko ykkösketju, toista pakkia lukuunottamatta. Mielestäni olisi todella tärkeätä, että joukkue voisi harjoitella jo koko kesän yhdessä.
Loppukesän ja alkusyksyyn jätettävät hankinnat ovat aika hasardia. Toivottovasti jukurijohdossa scoutataan aktiivisesti myös ulkomaanpelaajia.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Satamassa käyskennellyt tenukeppi ties kertoa, että kaksi erittäin lahjakasta nuorta pelaajaa tulossa Jukureihin, jos opiskelupaikka järjestyy.

Ettei vaan olisi meidän uusi ykkössentteri ollut tuo tenukeppi... Eiköhän niitä sopimuksia jo ole ja tulevat sitten aikanaan julki. Mikäs kiire tässä on valamiissa mualimassa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös