Katsomoetiketti

  • 5 088
  • 40

Sippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, HCD, Trojans, Sissiryhmä
Viestin lähetti Centre Bell
Itse olen meinannut kerran elämässäni lähteä pois katsomosta kesken matsin. Tämä tapahtui vuonna 1990 vanhalla kupittaalla.
Matsi oli TPS:n ja Ilveksen välinen kolmas loppuottelu jossa Ilves meni toisessa erässä jo 3-0 johtoon. Silloin kyllä keitti pahemman kerran ja olin viittä vaille valmis hilpaisemaan kotiin jo toisessa erässä. Onneksi en sentään ollut niin typerä sillä matsi oli ja on edelleen yksi ikimuistettavimmista matsesta. Ari Vuori nimittäin teki heti perään kahdessa peräkkäisessä vaihdossa maalit ja yht äkkiä tilanne olikin 2-3.
Kolmannessa erässä sitten "Lätty" Hirsimäki tasoitti pelin. Mal Davis teki voitto osuman 4-3 ja "Lätty" Hirsimäki vielä niitin 5-3.
Harvoin on kiekko matsissa ollut sellainen tunnelma ja kotiin lähtiessä yhtä mahtava fiilis kuin silloin. Kyllä olisi jälkeempäin harmittanut jos olisin sortunut poikamaiseen hätäilyyn ja hilpassut kotiin kesken kaiken. Peli oli muuten ensimmäinen kiekko ottelu turussa jossa yleisöaalto kiersi läpi katsomon.

Pienenä tarkennuksena, pelihän oli silloin 5. finaali, silloin pelattiin paras seitsemästä systeemillä, ja kuudes mestaruuden tuonut peli pelattiin Tampereella.

Itsekkin muistan kyseisen pelin todella hyvin. Olin silloin 11-vuotias kloppi, ja myös kyseisenä iltana tein ensi esiintymisen televisiossa. Kaverit vieläkin naureskelevat, kun ovat jälkikäteen tunnistaneet.
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Viestin lähetti Sippi
Pienenä tarkennuksena, pelihän oli silloin 5. finaali, silloin pelattiin paras seitsemästä systeemillä, ja kuudes mestaruuden tuonut peli pelattiin Tampereella.
.

Kiitos tarkennukseta olet totta vie aivan oikeassa tässä suhteessa.

Tämän finaalisarjan erikoisuuksinhan kuului, että ennen tätä viidettä ottelua, kummallakaan joukkueella ei ns. kotitaika pitänyt.
Siinähän kävi niin että ensin Ilves kävi ottamassa 4-1 avausvoiton Turussa.
Seuraavana päivänä perjantaina, TPS tasoitti sarjan Tampereella lukemin 4-1.
Sitten sunnuntaina Ilves kävi taas hakemassa voiton Kupittaalla 3-2, jonka vuorostaan tiistaina TPS kuittasi Hakametsässä 7-0.
Sitten seuraavana torstaina olikin tämä ikimuistettava TPS:n 5-3 voitto ottelu.
Sunnuntaina sarja olikin katkolla Tampereella, jossa Palloseura kuittasi kannun voittamalla ottelun 6-3.
TPS:n Tampereella ottamaa 7-0 voitto ottelua lukuunottamatta, allekirjoittanut kävi katsomassa vuoden 1990 kaikki finaalipelit.

Muistaakseni näissä finaaleissa oli ensi kerran mukana ns. "hunajatiimi" jossa muutama valkoisiin haalareihin ja musta-valkoisiin kasvomaalauksiin pukeutunut faniporukan vetäjä sai aivan jumalattoman mökän ja tunnelman aikaiseksi TPS katsomoon. Niin koti ja varsinkin vieraspeleissä.
Jos muistan edes tämän oikein niin tämä "hunajatiimi", joksi he itse itseään kutsuivat,
toimi vielä seuraavallakin kaudella, mutta sitä seuraavalla ei sitten enää.

Mihinkähän sekin innostus mahtoi kuolla?
Siihenkö että Turkuhallissa ei ollut eikä ole sitä legendaarista tunnelmaa luovaa
seisomakatsomoa joka Kupittaalta löytyi?
 
Viimeksi muokattu:

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Viestin lähetti Centre Bell
Mihinkähän sekin innostus mahtoi kuolla?
Siihenkö että Turkuhallissa ei ollut eikä ole sitä legendaarista tunnelmaa luovaa
seisomakatsomoa joka Kupittaalta löytyi?

Yhtenäisen ison seisomakatsomon puute on tässä suurin yksittäinen tekijä. Uskaltaisin väittää, että jos B-pääty olisi seisomakatsomo, niin Elyseellä olisi paras meininki, mikä Suomesta löytyy.
 

gege dA mAn

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser
Elysee Areena

En tiedä, mihin tää pitäs laittaa, mutta osaatte varmaan auttaa tulevaa kisaturistia. Elikkäs minkäslaiset paikat on Elyseellä katsomossa G4 ja rivi tais olla jotai pikkasen päälle 10 (ehkä 12). Näkeekö sieltä peliä ja mitenkäs hyvin? Kiitoksia etukäteen.
 

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Re: Elysee Areena

Viestin lähetti gege dA mAn
Elikkäs minkäslaiset paikat on Elyseellä katsomossa G4 ja rivi tais olla jotai pikkasen päälle 10 (ehkä 12).
Keskellä ja ylhäällä jäähyaitioiden puoleista sivua.
Itse pelistä saa hyvän kuvan, (ainakin lähes puolueeton?), mutta ongelmaksi voi muodostua pieni katve juuri siinä laidassa missä itsekin istut.
 

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Re: Elysee Areena

Viestin lähetti gege dA mAn
En tiedä, mihin tää pitäs laittaa, mutta osaatte varmaan auttaa tulevaa kisaturistia. Elikkäs minkäslaiset paikat on Elyseellä katsomossa G4 ja rivi tais olla jotai pikkasen päälle 10 (ehkä 12). Näkeekö sieltä peliä ja mitenkäs hyvin? Kiitoksia etukäteen.

G4 on keskimmäinen sivukatsomo yläkatsomossa, suoraan yhden sisääntuloaukon yläpuolella ja jäähyaitioiden puoleisella sivulla. Olipas lausehirviö... Makuasia tietysti minkätasoinen paikka on, mutta kyllä siitä nyt ainakin kohtuullisesti näkee. Ylempänä jos olisi, niin sitten alkaisi olla heikompaa, mutta kyllä tuo rivi 12 vielä menettelee.

Katsomokarttaa jos tarvitset, niin osoite www.turkuhalli.fi auttaa. Ei muuta kuin tervetuloa Elyseelle!

Oma nyrkkisääntö on, että alakatsomossa tähtään ylimmille riveille ja vastavasti yläkatsomossa alimmille. Tiistaina osoitteena on B3. Rivin numeroa en vainoharhaisena ja ujona ihmisenä uskalla sanoa. Samalla myös pahoittelut Juha Salmiselle, sillä vaikka istun B-katsomossa, en voi silti taata infernaalista finaalikäyttäytymistä osaltani. *hymistyksiä*

edit: Pitää ottaa koshilta oppia sekä nopeudessa, että ilmaisun selkeydessä...
 

gege dA mAn

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser
Re: Re: Elysee Areena

Viestin lähetti Erkka
G4 on keskimmäinen sivukatsomo yläkatsomossa, suoraan yhden sisääntuloaukon yläpuolella ja jäähyaitioiden puoleisella sivulla. Olipas lausehirviö... Makuasia tietysti minkätasoinen paikka on, mutta kyllä siitä nyt ainakin kohtuullisesti näkee. Ylempänä jos olisi, niin sitten alkaisi olla heikompaa, mutta kyllä tuo rivi 12 vielä menettelee.

Katsomokarttaa jos tarvitset, niin osoite www.turkuhalli.fi auttaa. Ei muuta kuin tervetuloa Elyseelle!


Kiitoksia. No toivotaan, että sieltä näkee kaiken tarpeellisen. Halli lienee täysi ainaki kolmosfinaalissa. Pitää sitä nyt tulla turkulaisten voiton juhlia vilkasee. =)
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Edelleenkään en vaadi yhtään mitään enkä sinänsä ole pettynyt jos tapahtumia ei muussa B-päädyssä ole. Allekirjoittaneen mielestä olisi vain tunnelman kannalta hienompaa, jos ne edes-vähän-kiinnostuneet valtaisivat B-päädyn. En ole edelleenkään mitään isännän roolia ottamassa, kuten jo ensimmäisessä viestissä kirjoitin. Silti ilmeisesti käsitettiin väärin...
 

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Viestin lähetti Juha Salminen
Edelleenkään en vaadi yhtään mitään enkä sinänsä ole pettynyt jos tapahtumia ei muussa B-päädyssä ole. Allekirjoittaneen mielestä olisi vain tunnelman kannalta hienompaa, jos ne edes-vähän-kiinnostuneet valtaisivat B-päädyn. En ole edelleenkään mitään isännän roolia ottamassa, kuten jo ensimmäisessä viestissä kirjoitin. Silti ilmeisesti käsitettiin väärin...

Äääh. Ihan piloillani heitin aiemman kommenttini, enkä suinkaan v***uilumielessä. Samoin itse toivon, että B-katsomo ja mahdollisuuksien mukaan muukin halli osallistuu mökkälään. Ei tästä nyt sen enempää...
 

Giwt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, PudPs, Pietarinkadun Oilers
On ymmärrettävää että katsojat poistuvat Turussa ennen loppusummeria, koska Tepsihän on aina monta maalia tappiolla ottelun loppuhetkillä!
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Re: Re: Re: Elysee Areena

Viestin lähetti gege dA mAn
No toivotaan, että sieltä näkee kaiken tarpeellisen. Halli lienee täysi ainaki kolmosfinaalissa.

Lunastamatta on suuri määrä HIFK-fanien omatoimisesti tekemiä varauksia, joten istumapaikkojakin lienee taas saatavilla, kun nuo vapautuvat myyntiin.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Re: Re: Re: Re: Elysee Areena

Viestin lähetti blackhawk
Lunastamatta on suuri määrä HIFK-fanien omatoimisesti tekemiä varauksia, joten istumapaikkojakin lienee taas saatavilla, kun nuo vapautuvat myyntiin.

Pyhien takia lippuja tulee perjantaina ilmeisesti jäämään ovelle reilusti. Kieltämättä nuo Itä-Suomen varaukset ovat sekoittaneet pakkaa jonkin verran.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Re: Re: Re: Re: Re: Elysee Areena

Viestin lähetti Pressiboxi
Pyhien takia lippuja tulee perjantaina ilmeisesti jäämään ovelle reilusti. Kieltämättä nuo Itä-Suomen varaukset ovat sekoittaneet pakkaa jonkin verran.
Aihetta sivuten: Varasin aiemmin 5 lippua perjantain finaaliin. Tänään tuli sitten eriskummallinen puhelu Tepsin toimistosta.

- xxxx.
- Tepsin toimistosta päivää, onko xxxx puhelimessa?
- Juu.
- Sulla on täällä 5 lippua varattuna perjantain peliin.
- Juu.
- Täällä näkyy tällainen varausnumero kuin FINxxxx. Pitääkö paikkansa?
- Emmä sitä numeroa nyt muista.
- Aiotko lunastaa liput?
- Juu.
- Meinaatko lunastaa ne kaikki?
- Emmä vielä tiiä, 3-4 nyt ainakin. Mikä tän homman nimi on?
- Me olemme soitelleet tässä näitä varauksia läpi ja yritämme kartoittaa tilannetta.
- Pelihän on loppuun varattu, mutta eikös HIFK:n leiristä varattu kauhee läjä lippuja turhaan?
- Kyllä. IFK:n organisaatio on varannut aika paljon lippuja. Mistä aiot lunastaa liput?
- ööö Kupittaan Sestosta kai. Kuinni?
- Ei mitään hae vaan sieltä mikä parhaiten sulle sopii.
- Selvä. Heippa.
- Kiitos hei.
tuut tuut tuut

Puhelu tosiaan tuli numeron perusteella Tepsin toimistolta ja heppu luurin toisessa päässä kuulosti erittäin fiksulta ja asialliselta. Silti jäi hiukan spooky olo varsinkin tuosta lunastuspaikan kysymisestä. Liput on vieläpä aika surkeille paikoille tuolta meikäläisen mukaan nimetystä katsomosta.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Elysee Areena

Viestin lähetti E3

- Pelihän on loppuun varattu, mutta eikös HIFK:n leiristä varattu kauhee läjä lippuja turhaan?
- Kyllä. IFK:n organisaatio on varannut aika paljon lippuja.

Nähdäkseni kyse on nimenomaan fanien omatoimisesti tekemistä varauksista, eikä HIFK:lla seurana ole mitään tekemistä noiden varausten kanssa. Tuntuu hieman juhlavalta kutsua faneja IFK:n organisaatioksi. HIFK:n omissa intresseissä kun olisi peruuttaa turhat varaukset välittömästi, sillä lunastamattomien lippujen jääminen mahdollisesti myymättä rokottaa heidänkin pleijaripottiosuuttaan.

Tässä käy vielä niin, että lippuja vapautuu myyntiin vasta pelipäivänä, jolloin Lippupalvelun myyntipisteet ovat kiinni. Noita lippuja saa silloin vain ovelta. Kuinka moni sitten lähtee hallille kokeilemaan saisiko lippuja vielä, kun asia on epävarma? On arveltu, että istumapaikkoja voisi jäädä ovelle myytäväksi jopa yli 2000.
 
Viimeksi muokattu:

Alabama Song

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Elysee Areena

Viestin lähetti blackhawk
Tässä käy vielä niin, että lippuja vapautuu myyntiin vasta pelipäivänä, jolloin Lippupalvelun myyntipisteet ovat kiinni. Noita lippuja saa silloin vain ovelta. Kuinka moni sitten lähtee hallille kokeilemaan saisiko lippuja vielä, kun asia on epävarma. On arveltu, että istumapaikkoja voisi jäädä ovelle myytäväksi jopa yli 2000.
Tää varaussysteemi on ihan käsittämätön. Ei olisi eka kerta kun "loppuunmyydyssä" hallissa olisi tyhjiä penkkejä vaikka kuinka paljon. No SM-liiga kiittää!

Miksiköhön Lippupalvelu ylipäätänsä ottaa vastaan varauksia? Myisivät vain lippuja rahaa vastaan ilman varauksia - niinkuin vanhaan hyvään aikaan Kupittaalle tehtiin!
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Elysee Areena

Viestin lähetti Alabama Song
Miksiköhön Lippupalvelu ylipäätänsä ottaa vastaan varauksia? Myisivät vain lippuja rahaa vastaan ilman varauksia - niinkuin vanhaan hyvään aikaan Kupittaalle tehtiin!

Varaukset ovat ihan OK, mutta lunastusaika on liian pitkä. On täysin järjetöntä, että kaikki viime viikolla tehdyt lunastamattomat varaukset eivät ole vielä vapautuneet myyntiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös