Mainos

Kasperi Kapanen – unohdettu puurtaja

  • 142 110
  • 392
Toivottavasti Kasperi Kapanen on tiedostanut, että maltti on valttia raha-asioissa.
En tiedä oliko tekstissäsi sarkasmia, mutta jos ei ollut, kuten oletan, niin Kassuhan on ollut aika avoin raha-asioistaan medialle. Kuulemma eivät isäukon kanssa oikein näe tätä asiaa samalla tavalla ja hänen mielestään raha on tehty käytettäväksi nyt, eikä myöhemmin.

Toivottavasti tässä ei ole yks nimi lisää siihen tarinoiden päiväkirjaan, mikä on täyttynyt pelaajien nimistä, jotka hyvin tuottaneen peliuran jälkeen hilluvat rahattomana kavereiden nurkissa.

Potentiaalia olisi tosiaan geenibingon muodossa ollut enempäänkin, mutta niin se on tuo treenimotovaatio ja lippiksen sisäpuolen toiminta osa lahjakkuutta. Sellaista, mitä Kasperille ei liikaa suotu.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kapanen voi pian olla unohdettu puurtajana, mutta häntä ei voi unohtaa koskaan yhtenä Suomen jääkiekkohistorian tärkeimmän jatkoaikamaalin tekijänä.

Sinä maagisena päivänä Aho, Rantanen ja kumppanit hoitivat leiviskänsä, mutta kukaan ei odottanut Kasperilta mitään. Jatkoaikaa oli pelattu reilu minuutti, kun Samin poika antoi palaa isänmaan puolesta sinisessä paidassaan, ja vastustajan venäläistähdet saattoivat vain puistella päätään. Näky olisi syöpyvä meidän kaikkien verkkokalvoille iäksi...

... violetein kirjaimin! Siitä ei ole kuin puolitoista vuotta!
 
Särki47

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa, Manu

Kassun turnauksesta jäi mieleen kuinka paska hän oli niissä. Mutta finaalin maali pelasti Kapasen kisat yleisön silmissä eikä kukaan muista hänen tasoaan noissa kilpailuissa paitsi tällaiset yltiönegatiiviset niin kuin minä.
 
Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Kapanen voi pian olla unohdettu puurtajana, mutta häntä ei voi unohtaa koskaan yhtenä Suomen jääkiekkohistorian tärkeimmän jatkoaikamaalin tekijänä.

Sinä maagisena päivänä Aho, Rantanen ja kumppanit hoitivat leiviskänsä, mutta kukaan ei odottanut Kasperilta mitään. Jatkoaikaa oli pelattu reilu minuutti, kun Samin poika antoi palaa isänmaan puolesta sinisessä paidassaan, ja vastustajan venäläistähdet saattoivat vain puistella päätään. Näky olisi syöpyvä meidän kaikkien verkkokalvoille iäksi...

... violetein kirjaimin! Siitä ei ole kuin puolitoista vuotta!

Sininen paita, violetit kirjaimet, puolitoista vuotta... Mistä jatkoaikamaalista tässä on kysymys?
 
Heatley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters, Warriors
Aika kovaa on Kassun tähti tullut tonttiin. Itsellä mielikuva että oli aikanaan Leafsin lupauslaarissa Nylanderiakin potentiaalisempi prospekti.

No nämä on näitä on se Williamkin oman arvonsa aina tuntunut tietävän.
 
Ccrb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars

Noo Nylander kuitenkin teki tulokas kaudellaan jo yli 60 pistettä ja oli käytännössä kättelyssä jo kovempi kuin Kappe ollut koskaan. Toki Suomen media loi Kapesta kovaa kovaa kuten monesta muustakin.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En tiedä oliko tekstissäsi sarkasmia, mutta jos ei ollut, kuten oletan, niin Kassuhan on ollut aika avoin raha-asioistaan medialle. Kuulemma eivät isäukon kanssa oikein näe tätä asiaa samalla tavalla ja hänen mielestään raha on tehty käytettäväksi nyt, eikä myöhemmin.

Toivottavasti tässä ei ole yks nimi lisää siihen tarinoiden päiväkirjaan, mikä on täyttynyt pelaajien nimistä, jotka hyvin tuottaneen peliuran jälkeen hilluvat rahattomana kavereiden nurkissa.

Potentiaalia olisi tosiaan geenibingon muodossa ollut enempäänkin, mutta niin se on tuo treenimotovaatio ja lippiksen sisäpuolen toiminta osa lahjakkuutta. Sellaista, mitä Kasperille ei liikaa suotu.
Jos geenilottoa veikata pitää niin mulla on vahva veikkaus että Kassulle on tulleet mutsin geenit vahvemmin. Jos nyt vanhoja Seiskalehtiä on uskominen.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Noo Nylander kuitenkin teki tulokas kaudellaan jo yli 60 pistettä ja oli käytännössä kättelyssä jo kovempi kuin Kappe ollut koskaan. Toki Suomen media loi Kapesta kovaa kovaa kuten monesta muustakin.
Nylander vielä varattiin numerolla 8 Leafsiin ja oli AHLssä jo selvästi Kapasta edellä. En tiedä missä todellisuudessa Kapanen ollut kovempi lupaus.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nylander vielä varattiin numerolla 8 Leafsiin ja oli AHLssä jo selvästi Kapasta edellä. En tiedä missä todellisuudessa Kapanen ollut kovempi lupaus.

En tiedä lupauksesta, mutta kaudella 2018-2019 Toronton sisäisen pistepörssin järjestys oli Marner, Tavares, Matthews, Rielly, Kapanen, Kadri.

Kapanen 78 peliä: 20+24=44
Nylander 54 peliä: 7+20=27

Tuohon nähden aika kova juttu, että toisella sopimuksessa lukee 8*11,5milj ja toisella 1*1milj.

Edit: Kadrin jälkeen seuraavana Andreas Johnsson, joka tällä hetkellä pelailee Skellefteåssa. Eipä hänelläkään putkeen lähtenyt, palkka varmaan joku sata tonnia. Ja alta 30v jätkästä tässäkin tapauksessa kyse.
 
Joo mutta sitä kautta ennen pohjilla kaksi yli 60 pisteen ja 20 maalin kautta. Oliko tuo sitten juuri se kausi kun Nylanderin sopimuksen teko venyi?
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo mutta sitä kautta ennen pohjilla kaksi yli 60 pisteen ja 20 maalin kautta. Oliko tuo sitten juuri se kausi kun Nylanderin sopimuksen teko venyi?

En muista, saattoi olla.

Enkä tosiaan meinannutkaan että Kapanen olisi ollut Nylanderin edellä, mutta viittasin noihin sopimuksien nykyarvoihin.

92 miljoonaa vs. 1 miljoona.

Aina puhutaan ettei ole niin väliä paljon tienaa, kun tienaa oikeasti paljon mutta kyllähän noissa aika iso ero. Mutta syypää on melko helppo löytää, peilistä

Jännä nähdä nappaako joku. Ei tuo miljoonan lappu ainakaan ole rajoittava tekijä. Aina voi heittää vaikka omaan farmiin jos ei riitä.
 
Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
EDIT: Hupaisa nimi muuten ketjulla. Ei kukaan ole Kasperia unohtanut, mutta Kasperi unohti sen puurtamisen ja nyt ollaan tässä tilanteessa. EDIT2: Ja näköjään tämä ketju on nimenomaan tuolloin -18 avattu ja silloin tuota termiä katsottu voitavan kaverista käyttää. Kappas.
Tämä! Puurtajana en tätä kaveria ole oikein koskaan osannut pitää. Ihmeellisen pitkään päässyt pelaamaan, vaikka esitykset aika anti-puurtajamaiset.
 
Ccrb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
En tiedä lupauksesta, mutta kaudella 2018-2019 Toronton sisäisen pistepörssin järjestys oli Marner, Tavares, Matthews, Rielly, Kapanen, Kadri.

Kapanen 78 peliä: 20+24=44
Nylander 54 peliä: 7+20=27

Tuohon nähden aika kova juttu, että toisella sopimuksessa lukee 8*11,5milj ja toisella 1*1milj.

Edit: Kadrin jälkeen seuraavana Andreas Johnsson, joka tällä hetkellä pelailee Skellefteåssa. Eipä hänelläkään putkeen lähtenyt, palkka varmaan joku sata tonnia. Ja alta 30v jätkästä tässäkin tapauksessa kyse.
Kapasen paras kausi versus Nylanderin huonoin. Tuo oli juuri se kausi, kun Nylanderilla oli sopimuksen kanssa hirveä vääntö ja aloitti myöhässä hirveän mediamöyhön jälkeen ja sai aika paljon paskaa niskaan omiltaankin. Tuota ennen teki kahdella ekalla kaudellaan jo yhteensä yli 120 pistettä.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aika kovaa on Kassun tähti tullut tonttiin. Itsellä mielikuva että oli aikanaan Leafsin lupauslaarissa Nylanderiakin potentiaalisempi prospekti.

No nämä on näitä on se Williamkin oman arvonsa aina tuntunut tietävän.
Minä muistan jonkun Toronton mediaporukan haastattelupätkän, missä Kasperi muistaakseni pistettiin kyselemään muilta lupauksilta kysymyksiä, ja Nylanderkin oli sitten Kasperin juttuihin vastaamassa. Sen videon kommenteissa oli joku kaltaiseni Karjala-lippis ihmetellyt että miksi tää on näin päin että Kasperi kyselee kun eikös hän ole kova lupaus itsekin, ja siihen tuli sitten miljoona torontolaista nauramaan että Nylander syö tommosia Kapasia aamupalaksi, ehkä Kasperistakin joku NHL-mies tulee mutta Nylander on ihan eri planeetalta. Minä niistä kommenteista kanssanärkästyin, ja pistin itselleni jutun muistiin ja ajattelin että tulen tämän kanssa julkisuuteen nauramaan kanukkien puusilmäisyydelle sitten kun tää nevahööd-Nylander on täysin unohdettu ja Samin poika Kasperi, nuorten kultamitalit jatkoajalla ratkaissut tuhoaja, painaa jussijokismaista uraa tuolla.

Voi olla, että en pääse nauramaan.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kapanen aloitti Leafsissä ihan hyvin pudotuspeleissä ja siitä tuli monelle varmaan fiilis, että on jotain hyvää tulossa. Mutta tosiaan runkosarjassa alkoi hiipumaan ja suoritustaso alkoi laskemaan kun sen pitäisi nousta iän ja kokemuksen myötä "junnuvuosista".

Kassulle olisi tehnyt hyvää jos olisi ollut hieman huonompi juniorina, tai pelannut kovempia vastuksia vastaan. Oli liian hyvä/ylivoimainen tasolleen ja luulen, että siitä jäi asenne ja harjoittelumotivaatio hieman väärään asentoon NHL-uraa varten.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kassulle olisi tehnyt hyvää jos olisi ollut hieman huonompi juniorina, tai pelannut kovempia vastuksia vastaan. Oli liian hyvä/ylivoimainen tasolleen ja luulen, että siitä jäi asenne ja harjoittelumotivaatio hieman väärään asentoon NHL-uraa varten.
Tästä kyllä samaa mieltä. Tuli aikanaan seurattua tarkkaan tuota KalPan ikäluokkaa nuorissa ja luistelu ja laukaus oli ihan omalla tasolla. Toisaalta junnuissakaan se ei koskaan realisoitunut sillä tavalla, että olisi mättänyt ihan älyttömiä tehoja.

Huhut on aina huhuja mutta ulospäin tuli aika vahvasti sellainen kuva, että ei koskaan ollut ihan se kopin pidetyin pelaaja. Siihen vielä tuo ilmeinen päihdeongelma päälle, niin tässä ollaan.

Vielä olisi tosiaan aikaa vaikka mihin mutta joku radikaali muutos pitäisi tapahtua.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Nylander on varattu NHL:ään numerolla 8, Kapanen numerolla 22. Kyllähän tuokin jo kertoo siitä, että Nylander on ollut alkujaankin jokseenkin lupaavampi mitä Kapanen.

Varanusnumeroonsa peilaten Kapasen ura on suht linjassa esim. tehojen suhteen, ja taisipa joku viime kaudella laskea että 2000-luvun #22 varauksista Kapanen on liigan neljänneksi tehokkain.

Toki myönnetään, parhaimmillaan Kapasen peli on kyllä ollut sellaista että olisi sieltä voinut odottaa myös sellaista 50-60 pisteen pelaajaa ja pidempään NHL-uraa.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Ei kovin yllättävä käänne. Yllätyn enemmän, jos joku seura poimii Kapasen.

Mies pelaa pienellä palkalla, vuoden sopimuksella ja vielä prime-iässä. Nyt pitäisi antaa kovat näytöt. Ja sitten Kapanen ei mahdu edes heikon St.Louisin kokoonpanoon. Surkeaa.

Pääosin symppaan kaikkia suomalaisia, mutta Kasperin tapauksessa fiilikseni on toinen. Kapasella olisi lahjat olla hyvä pelaaja NHL:ään, mutta mitä hän on näillä lahjoilla tehnyt? Kapasta on myös uran aikana herätelty jo useasti aiemmin, mutta viesti ei ole mennyt perille. Ei jaksa kiinnostaa, miten tämmöiselle tyypille käy. Eiköhän hän päädy Sveitsiin ensi kaudella ja saa hyvää palkkaa, koska on entinen NHL-pelaaja. Voi sitten siellä jatkaa samalla menolla kuin ennen.
 
Dorian Gray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johdossa oleva joukkue
Potentiaalia olisi tosiaan geenibingon muodossa ollut enempäänkin, mutta niin se on tuo treenimotovaatio ja lippiksen sisäpuolen toiminta osa lahjakkuutta. Sellaista, mitä Kasperille ei liikaa suotu.

Tässä onkin mielenkiintoinen pointti. Olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että henkinen lahjakkuuskin on lahjakkuutta. Yksilö ei voi omalla päätöksellään alkaa kovaa puurtavaksi sisupussiksi. Ehkä se johtuu kasvatuksesta, ehkä geeneistä, en tiedä.

Kuitenkin on niin, että henkisiä lahjoja ei ymmärretä lahjakkuudeksi. Kasperin kohdalla todetaan, että näillä fyysisillä lahjoilla varustettu pelaaja on heittänyt uransa hukkaan, kun ei viitsi yrittää. Sen sijaan kukaan ei ajattele, että Jarkko Ruudun henkisillä lahjoilla varustettu pelaaja olisi heittänyt uransa hukkaan, kun ei viitsi luistella kovempaa ja laukoa tarkemmin.

Entä jos onkin niin, että Kasperi ei psykofyysisesti kykene olemaan tuon parempi pelaaja? Ansaitseeko hän tulla ivatuksi, jos hänellä yksinkertaisesti puuttuu tietynlaista lahjakkuutta? Ei ole helppo kysymys.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jääkö Kasperin NHL ura nyt tähän kauteen? Toisaalta on kyllä todella nopea luistelija, jota nykyään arvostetaan ja tarvitaankin NHL:ssä. Mutta ei nyt vaan lähde peli kulkemaan jostain syystä. Toisaalta Kasper voisi olla melko halpa ja jos onnistuu, niin ihan kohtuullinen pelaaja, joka tuo luisteluvoimaa joukkueeseen. Saa nähdä.
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Kassulle olisi tehnyt hyvää jos olisi ollut hieman huonompi juniorina, tai pelannut kovempia vastuksia vastaan. Oli liian hyvä/ylivoimainen tasolleen ja luulen, että siitä jäi asenne ja harjoittelumotivaatio hieman väärään asentoon NHL-uraa varten.
Tästä kyllä samaa mieltä. Tuli aikanaan seurattua tarkkaan tuota KalPan ikäluokkaa nuorissa ja luistelu ja laukaus oli ihan omalla tasolla. Toisaalta junnuissakaan se ei koskaan realisoitunut sillä tavalla, että olisi mättänyt ihan älyttömiä tehoja.
Kapanen oli muistaakseni jo silloin nuorena poikana ihan Liiga-KalPassakin pelatessaan ihan törkeän hyvä pelaaja. Ei siis tehoiltaan, mutta kyllä siitä näki miten hyvä luistelu, laukaus, kiekonkäsittely kaverilla oli. Silloinkin vain näytti siltä, että ei kiinnosta pätkääkään ja tyyliin surffaili vaan kentällä.

Harmi kun niihin kausiin taisi osua juuri ne KalPan sekoiluvuodet Kapasen omistajuudessa.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Olihan Kasperin kanssa KalPassa mm. Artturi Lehkonen samoina kausina, Arsi vuotta vanhempana toki mutta aika erilaiset urat ovat pojat sen jälkeen tehneet. Isä-Sami pelasi myös, en nyt muista millaista tekemistä heillä oli tuolloin jne mutta kyllä tuossa rosterissa on muutamia pelaajia, joilta luulisi tulleen hyvää esimerkkiä oikeasta lähestymistavasta ja ammattilaisuudesta. Kassu kuitenkin oli tuolloin vielä karkeasti lukioikäinen kaveri.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Noo Nylander kuitenkin teki tulokas kaudellaan jo yli 60 pistettä ja oli käytännössä kättelyssä jo kovempi kuin Kappe ollut koskaan. Toki Suomen media loi Kapesta kovaa kovaa kuten monesta muustakin.
22-vuotiaana Kasperi kuitenkin kykeni Torontossa varsin mallikkaisiin 20+24-tehoihin ja oli joukkueen viidenneksi tehokkain pistemies, takana mm. Nazem Kadri ja Zach Hyman. Toki hyvät joukkuekaverit varmasti edesauttoivat Kasperin peliä, mutta silti olisi voinut odottaa vauhdin vain kiihtyvän, ns. prime-vuodet ovat yleensä tuossa vaiheessa vielä edessä.

Kasperi ei kuitenkaan tuolle tasolle jäänyt, vaan vuosien vieriessä taso on vain laskenut, vaikka Koronan typistämällä kaudella vielä onnistuikin mainiosti, tehden 40 otteluun tehot 11+19. Tuon tason pitäen Kasperilla olisi ollut mahdollista ansaita itselleen kunnon eläkediili, eli useamman vuoden useiden miljoonien tulot takaava sopimus, mutta hyvin repaleista hänen suorittamisensa valitettavasti on ollut. jollain 6 x 5 miljoonaa-diilillä olisi ostettu monta Bentleytä ja kellarillinen laatuviinejä.

Ei Kasperi toki kiekkoa seuraavalle yleisölle mitään "velkaa" ole ja jos hänellä ei ole ollut samanlaista työmoraalia, kuin esim. Sassa Barkovilla, niin sitten ei vain ole. Suomi loppujen lopuksi pienine ikäluokkineen tuottaa kuitenkin rajallisen määrän Kasperin kaltaisia huipputalentteja eri lajeihin, niin kyllä heille kaikille onnistumisia toivoisi, siis näin Mertsin suomilasit päässä katsottuna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös