Kasper Puutio

  • 3 858
  • 29

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaksivuotisella sopimuksella Puutio Ässiin. Täytyy olla tyytyväinen. Jää nähtäväksi pääsevätkä pelaamaan Määtän kanssa pakkiparina.

 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Hyvän pojan saitte. Kehityskäyrä viime kauden aikana oli iso, viime alkukaudesta moni olisi heivannut mielellään seiskapakiksi tai katsomoon, mutta keväällä oli meidän pakkien parhaimmistoa.

Karmivat merkkausvirheet ja väärin sijoittumiset johtivat syksyllä useampiin läpiajoihin ja maalipaikkoihin, mutta kauden edetessä kehittyi kiekottomanakin ihan jämäkäksi puolustajaksi.

Liike, pelin avaaminen ja laukaus on suht hyvällä tasolla. Teoriassa ihan potentiaalinen 25-30 pinnan ja +10 maalin ukko ylivoimavastuulla.

Mieluusti oisin pitänyt Pelsussakin. Ässissä ehkä voi olla vielä isompi ruutu tarjoamassa läpimurtoa.
 

Patamaja97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kova veto Vuoriselta tähän väliin! Millähän lienee Ässiin miehen kiristänyt ja vielä kaksi vuotisella sopparilla?
 

Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Kaiken järjen mukaan sopimus on tehty syksyllä/alkutalvella jolloin Puution palkkapyyntökään oli päätä huimaava. Erinomainen hankinta kunhan jatkaa kehitystä eikä valahda sinne 23 syksyn tasolle.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kaiken järjen mukaan sopimus on tehty syksyllä/alkutalvella jolloin Puution palkkapyyntökään oli päätä huimaava. Erinomainen hankinta kunhan jatkaa kehitystä eikä valahda sinne 23 syksyn tasolle.
Jos todella ollaan oltu syksyllä aktiivisia tähän suuntaan, tästä tulee Vuorisen ja kumppaneiden hattuun yksi sulka. Pieni riski on otettu ja se kannatti.

Erittäin hyvät fiilikset tästä sopimuksesta. Oikein hyvin jos hommat natsaa, niin tästä päästään vielä hyötymään taloudellisesti, Matinpalon tapaan. Joka tapauksessa väkisinkin tätä tulee nyt verranneeksi MatinMIKKOON, ja edelleen on ns. hjuva fiilis.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Iso sulka Vuorisen hattuun tämä signaus monessakin mielessä. Nuori, erittäin potentiaalinen, kotimaan kentillä taitonsa näyttänyt ja oikeasti hyvä pelaaja. Ei ole ihan jokavuotista herkkua tämä Ässäfanille.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lähtökohtaisesti kova hankinta. Eteenpäin menevä nuori pakki, saa nähdä ottaako ensi kaudella tehopisteissä stepin eteenpäin ja pääsisi jo 20 pinnan rajapyykin ylitykseen. Tonttia ainakin on Ässissä tarjolla ihan niin pitkälle kuin rahkeet riittävät
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Juhani Liuhalan mukaan sopimus tehty maaliskuussa.

Jos näin on niin tuskin oli ihan ilmainen mutta väliäkös sen kunhan rahaa riittää pakistoon vielä yhteen kovaan nimeen.
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Hieno hankinta. Yritin finaalipeleissä miestä seurata ja hyvin niissä pääasiassa veti. Kahden vuoden sopparista iso plussa. En ihmettelisi yhtään, jos EHT-höntsiä ensi kaudella pelaisi.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tässä se ykköspakki nyt odotusarvoisesti on. Hyvä hankinta kaikin puolin. Toki turhia ylimääräisiä paineita turha kasata Puutiolle, koska vaihtoi selvästi kovemmasta joukkueesta lähtökohtaisesti altavastaajaan. Itse en ainakaan odota enää mitään kovempaa hankintaa puolustukseen, hyökkäys on vielä sen verran vajaa kumpaankin, sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Pari kovalla asenteella varustettua kanukkia olisi hyvä lisä joukkueeseen ja nimenomaan hyökkääjää.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No niin, näinhän tämän piti mennä.. kyllä tässä nyt on aivan varmasti Vuorinen ennakoinut sitä, että Heimosalmi ja Matinmikko poistuvat jopa molemmat. Koska kuitenkin Puutio on pelaajaprofiililtaan, kätisyydeltään ja jopa senttejä ja kiloja myöten aivan samasta muotista oleva pakki

Hieno homma kyllä!
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tässä se ykköspakki nyt odotusarvoisesti on. Hyvä hankinta kaikin puolin. Toki turhia ylimääräisiä paineita turha kasata Puutiolle, koska vaihtoi selvästi kovemmasta joukkueesta lähtökohtaisesti altavastaajaan. Itse en ainakaan odota enää mitään kovempaa hankintaa puolustukseen, hyökkäys on vielä sen verran vajaa kumpaankin, sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Pari kovalla asenteella varustettua kanukkia olisi hyvä lisä joukkueeseen ja nimenomaan hyökkääjää.
Kuitenkin haussa on edelleen yksi peluri pakistoon ja hyökkäykseen. Ja nimenomaan tuloksentekijöitä.

En minäkään pahalla olisi katsonut Vuoren tai Boeliuksen reilua mahdollisuutta, mutta ymmärrän toki tämänkin.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hienoa! Ja jos tosiaan vasta Maaliskuussa tehty soppari, niin äijän on täytynyt haluta jo Ässiin, sillä niin huikeat kevään veti Pelsuissa, että olisi luullut kelpaavan muillekkin. Hyvä Ässät!
 

Iin Taikuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Puutio oli kyllä yksi niistä pelaajista, jolle olisin jatkolapun lyönyt käteen. Kasvoi persoonansa takia yhdeksi omista suosikeista tällä kaudella, peliotteissakaan ei mitään moitittavaa mitä pidemmälle kausi eteni. Ei yllätä siirto Ässiin, kun siellä näitä Kapen tuttuja pelaa/on pelannut.

Intohimoinen pelimanni, luulenpa kelpaavan faneille vielä paremmin kun kausi pyörähtää käyntiin. Ennustan, että ottaa kärkipakin roolin ja täten +30 pinnaa on paperia.

Onnea Poriin tästä hausta, aika paljon voi yksi pelaaja lisätä mielenkiintoa joukkuetta kohtaan.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onkohan multa mennyt vaan ohi vai onko niin, että Jatkoajan uutiskynnystä tämä siirto ei ylitä? Ei sillä mitään väliä ole, mutta vähän erikoista kuitenkin, jos näin on.
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei voi muuta kun olla tyytyväinen, ja nostaa Vuoriselle hattua. Puutio olisi varmasti mahtunut mihin tahansa Liiga joukkueeseen kevään otteilla.

Seuraava steppi on varmasti Puutiolla tavoitteena ottaa kiekollisessa pelissä ja tehokkuudessa, varmasti on ylivoima aikaa tarjolla, ja jos pääsee suurinpirtein Matinmikon tehopisteisiin ja peli jatkuu samanlaisena muutenkin mitä Pelicansissa keväällä, niin kyllä tyytyväinen saa olla.

Jos ja kun Hyvönen ottaa YV-vastuun, niin toivottavasti osaa hyödyntää Puution laukausta.
 

SYL Aps67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Toronto,Real Madrid,Jaquars
Onkohan multa mennyt vaan ohi vai onko niin, että Jatkoajan uutiskynnystä tämä siirto ei ylitä? Ei sillä mitään väliä ole, mutta vähän erikoista kuitenkin, jos näin on.
Mietin ihan samaa kun oli kaikkea Kuhta Hifkiin yms.ja ei mitään naiskiekolta pois mutta Matinmikko kuitenkin oli
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vasta 21 vuotias, ja vetänyt Liigaa Kalpassa ja Pelsuissa, tasoaan nostaen, ja nyt Ässät pääsee nauttimaan kovassa nousussa olevan kaverin palveluksista.
Kerrankin näin päin, että muut ovat koulineet pelimiehen esiin ja Ässät kiittää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös