Kasper Lundell – se kolmas Lundell

  • 25 752
  • 209

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Lundell parantanut paljon viimeaikoina ja pelasi tänäänkin hyvän pelin.
Oli jengin paras tänään, tosin siihen ei paljon vaadittu.

Kyllä tästäkin Lundellista näyttää pelimies kuoriutuvan nyt, kun on saanut pelata ehjänä. Ei lähde broidinsa tavoin nopeasti isompiin kaukaloihin, joten voidaan saada hyvä kundi pidemmäksikin ajaksi. Tää on sitä tervettä sisäistä kasvua.
 

doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Odotan innolla ens kautta myös Kasperin puolesta. Kesällä varmaankin mahdollisuus hioa luistelua ja sen kautta ottaa seuraavia askelia. Loppukaudesta paljon pelejä alle ja pleijareihin mukaan. Tänään oli jengin paras.

Treidataanko me Lunkka johonkin pleijarijengiin vielä, että pääsee niitä pelejä pelaamaan? Nimittäin tuolla jengillä (ja etenkin valmentajalla) voi jäädä tällä kaudella pleijarit melkoisen vähille.

Hyvä esitys tänään Lunkalta. Vielä aika paljon työtä luistelun ja jaksamisen kanssa, mutta aihio on hyvä.
 

Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sytyn kyllä Lundellille, pelaa isolla sydämellä ja luistelu ei ole enää niin tikku paskassa tyylistä mitä kuukausi pari sitten. Mun mielestä näyttää kentällä paremmin esimerkkiä kuin melkeinpä kukaan muu pelaaja ja kaveri on vasta parikymppinen. Toki tyhmä jäähy tänään, mut niin se meiän Jäkykin tykkää ottaa hyökkäyspääk jäähyjä.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Ollut tosiaan erittäin hyvä viime peleissä, ja etenkin luistelu mennyt valovuoden eteenpäin hyvin lyhyessä ajassa. Hienoa nähdä ettei jokainen pelaaja taannu tullessaan Nordikselle...

Seuraava kehityskohde voisi olla laukaisu, on nimittäin aivan kaamean huono :)
 

Stadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen seurannut veljesten kasvua syntymästä tähän päivään. Kun pallopeleissä alettiin mittelemään tiedettiin, että hyvä tulee. Kappen otteista totesin jo taaperona, että noilla mennään ohi isoveljestäkin. Olen edelleen samaa mieltä. Pikkuveljen ”uho ”voi viedä pitkälle. Nyt se alkaa näkyä. Potentiaali on olemassa, jota lukuisat vammat ovat pitäneet näkymättömissä. Voisin ennustaa jo tälle kaudelle ” sensaatiomaista” nousua ja viimeistään seuraavalle kaikkien tietoisuuteen. Yksityiskohtien hiominen ,kuten veljelläänkin ei ole haitaksi meillä. Nyt jo nähty aloituksissa ja vaikkapa rankkareissa.
Kohta alkaa napsumaan paikoista sisään!
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kappen otteista totesin jo taaperona, että noilla mennään ohi isoveljestäkin. Olen edelleen samaa mieltä.
Enpä nyt ainakaan vielä lukitsisi tuota ennustetta, koska todella pitkä matka on broidinsa tasolle.

Noin muuten, onhan tämä nuorimmainen esittänyt nyt oikein lupaavan tuntuisia otteita ja toivottavasti vaan pysyy terveenä. Kaikessahan on luonnollisesti vielä kehittymisen varaa runsaasti, mutta oikeaan suuntaan on poika menossa ja toivottavasti se on HIFK, joka saa nauttia tämän hedelmän tuloksista vielä monen kauden ajan.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Ollut tosiaan erittäin hyvä viime peleissä, ja etenkin luistelu mennyt valovuoden eteenpäin hyvin lyhyessä ajassa. Hienoa nähdä ettei jokainen pelaaja taannu tullessaan Nordikselle...

Seuraava kehityskohde voisi olla laukaisu, on nimittäin aivan kaamean huono :)

Voisiko olla niin että oli todella huonossa kunnossa alkukauden, kesällä oli vissiin joku loukkaantuminen ja nyt on alkanut kunto nousemaan niin kummasti saa enemmän kentälläkin aikaiseksi.
Koska tänne tullessaan puuskutti mielestäni todella nopeasti ja pelasi ketjukavereitaan lyhyempiä vaihtoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös