Tarvitaanko Takkoa oikeasti mihinkään? En jumalauta pysty käsittämään ettei maailmassa ole oikeasti päteviä vapaita urheilutoimenjohtajia, joita Ässiinkin saataisiin. Pitäisi tietenkin maksaa myös vähän vaivanpalkkaa tuosta hommasta eikä sitä pitäisi antaa kenellekään oto - pohjalta. Koska tähän touhuun saadaan muutos?
Oma vastaukseni on, että EI. Kari Takko on juurikin se heikoin lenkki Ässien pelaajahankinassa. Takon kyky toimia tilanteen vaatiessa on surkeaa luokkaa. Tuorein hankinta (Normio) taisi olla taas Takon hätähankinta sen jäljiltä, kun Rocky ja Hirsi luultavasti "kävelleet" hänen yli ja ilmoittanut agenteille, että Ässät tarvitsee pelimiehen eikä mitään parempaa painosta Milleristä. Tästä Kari on saanut sätkyt ja lopputuleman on nyt Teemu Normio. Toivotaan nyt edes, että Normio onnistuu.
Ja muutenkin tuo kyvyttömyys on vaikeuttanut joukkueen rakentamista. Rockyn toivomus ei todellakaan ollut hankkia n. viikko ennen kauden alkua joukkueensa kahta tärkeintä palasta, vaan nämä olivat "pakkorakoja" sen jäljiltä, kun Takko ei ollut saanut koko kesän aikana hankittua joukkueen tärkeimpiä palasia. Eli suunnitelma ei todellakaan ollut tämä.
Rockyn "hankintoja" taaseen ovat Malkamäki ja Mielonen, jotka molemmat mielestäni hyviä hakuja. Salonen ja Santavuori taaseen olivat tosiaan "joka" joukkueelle tarjolla ja Ässät syöttiin tarttui. Ja onneakin on ollut, kun Santavuori on aloitanu pirteästi, samoin Salonen. Toivottavasti loukkaantuminen ei katkaisen hyvää alkua.
Mitään kuningasajatusta Takolla hankintojen suhteen ei todellakaan ole. Se höystettynä järjettömällä tiedottamiselle riittänee. Olet heikoin lenkki.
Rocky olisi ollut oma ehdotukseni UTJ:ksi, mutta ilmeisesti ei ole käytettävissä?!?
Joku siihen on kuitenkin löydettävä ja olisi jo korkea aika, että Takko ei pääse osallistumaan ensi kauden jengin rakentamiseen. Nyt niitä soppareita aletaan kulisseissa vääntää.