Onhan tuo ihan täysi riemuidiootti. Siis saa ihminen olla niin itseään täynnä että oikeasti uskoo aina ja kaikkialla olevansa uhri ja joka tilanteessa erehtymätön täydellisestitoimija, ja siten pystyy selittämään myös aina mustan valkoiseksi ja mm. ammuskelun yleisellä paikalla ihmisiä uhkaillakseen umpikännissä "viisaimmaksi ratkaisuksi" suunnilleen maailmanhistoriassa, mutta kyllähän tuon jankkaaminen julkisuudessa vain ja ainoastaan paaluttaa tyypistä kuvaa Suomen poliittisen historian typerimpänä ja itseään eniten täynnä olevana idioottina suunnilleen koskaan, vaikka kilpailua tittelistä onkin ja aivan varmasti nykyisessä eduskunnassakin piisaa myös monenlaista mielestään täydellistä uhriutujaa. Tässä hesarin pitkässä jutussakin tyyppi on aivan varmasti saanut käydä läpi vielä jutun ennen sen painoon lähtöä, ja näin ollen siis hyväksynyt ihan kaikki "minä olen täydellinen ja uhri tässä" alleviivauksensa ja toistonsa.
Mielenkiintoista nähdä, lähteekö Vornanen sitoutumattomana tai jonkun sinimustan liikkeen tjsp listoilta enää vaaleihin ehdolle. Saattaisi tulla liian konkreettinen osoitus siitä että idioottimaisuutensa on johtanut myös äänisaaliinsa romahtamiseen, vaikka luonnollisesti siihenkin olisi (silloin todennäköisesti voimassa olevasta tuomiosta huolimatta) sensaatiolehdistö, vihervassarit, sekä hänet juudasmaisesti hylännyt PS:n puoluejohto. Saattaisi myös antaa kommentteja että kyllä on surullista että hänen äänestäjänsä on nyt näin harhautettu eikä pääse heitä enää edustamaan täydellisesti ja parhaiten (ja nostamaan siinä sivussa ihan mukavaa tuloa siitä ettei tee itse asiassa mitään muuta kuin käy parina päivänä viikossa kääntymässä työpaikalla, muistaakseni osallistumatta käytännössä millään kirjoihinjääneellä tavalla kansanedustajan tehtäviin).