Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

  • 1 572 738
  • 6 909

Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Se kertoo vain siitä miten näitä vahinkoja tulee tapahtumaan jatkossakin koska kannattajat eivät saa asianmukaista kokemusta ja rutiinia tuohon tekemiseen. Järkkäreiden reaktionopeus tottakai lisääntyi kun kerran oli vaara kyseessä.
Tuolla kannattajaketjussa noita soihtuja kehunkin, ja mielestäni niille pitäisi keksiä sisällekin joku ratkaisu jotta niitä saadaan hyödynnettyä koska ovathan nuo todella näyttäviä. Samalla järkkäreille koulutusta miten tuollaisten kanssa toimitaan.
 
Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
Ruotsissa jalkapallon Allsvenskanissa oli jonkun lehden selvityksen mukaan viime kaudella käytetty noin 7500 pyroteknistä tuotetta katsomoissa, eikä vahinkoja tai vammoja ole tullut. Oikein käytettynä siis vahinkojen sattumisen voidaan olettaa olevan aika epätodennäköistä.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Oikein käytettynä siis vahinkojen sattumisen voidaan olettaa olevan aika epätodennäköistä.

Niinpä. Se ongelma vain onkin siinä, että aina löytyy myös niitä väärinkäyttäjiä. Tehokkaampaa on kieltää nuo kokonaan. Ihan samalla lailla suurin osa kännykkään ajaessa puhuvista ei aiheuta onnettomuuksia, mutta kiellettyä se on silti, koska niin voi tapahtua.
 
Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
Niinpä. Se ongelma vain onkin siinä, että aina löytyy myös niitä väärinkäyttäjiä. Tehokkaampaa on kieltää nuo kokonaan. Ihan samalla lailla suurin osa kännykkään ajaessa puhuvista ei aiheuta onnettomuuksia, mutta kiellettyä se on silti, koska niin voi tapahtua.
Suomessako siis homma ei ongelmitta suju, mutta Ruotsissa toimii? Ihan vastaavalla tavalla nuo pyrot ovat Ruotsissakin laittomia ja kiellettyjä, mutta pelisäännöt ovat selviä sekä järjestyksenvalvojille että kannattajille ja se vähentää vahinkojen riskiä minimaaliseksi.
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikesta huolimatta HIFK, eilen, tänään ja aina
Ruotsissa jalkapallon Allsvenskanissa oli jonkun lehden selvityksen mukaan viime kaudella käytetty noin 7500 pyroteknistä tuotetta katsomoissa, eikä vahinkoja tai vammoja ole tullut. Oikein käytettynä siis vahinkojen sattumisen voidaan olettaa olevan aika epätodennäköistä.

Tätä mä en vaan tajua. Miten niin moni vertaa tätä meidän JÄÄKIEKKO fanikulttuuria Ruotsin JALKAPALLO fanikulttuuriin? Täysin toisiinsa verrattavissa?

Taitaa ainakin yksi iso ero olla...
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Itse en sitä ole kommentoinut koska en nakkaa paskaakaan vaikka olisi bulgarialaisia katsomo täynnä. Nimimerkki juontaa juurensa pipolätkäpeleihin joista allekirjoittanut on tämän lempinimen saanut.

No ethän sinä juuri mitään järkevääkään kommentoinut, vaan lähinnä puhdasta fantasiaa.
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
No ethän sinä juuri mitään järkevääkään kommentoinut, vaan lähinnä puhdasta fantasiaa.
Mikään tuossa ei ollut fantasiaa.

Tifoon paloi reikiä, Tifon alla oli kuulemma vaikea hengittää. Näin omin silmin kun Raumalaiset tappelivat keskenään ja muutama lähti poliisin kyydissä pois. Kerrothan mikä ei pidä paikkansa?
 
ultracasual

Jäsen
Suosikkijoukkue
1923
En oikein henkilökohtaisesti ole ymmärtänyt sitä et jos muualla on tällaisia ns. Kyseenalaisia käytäntöjä, niin onko ne pakko siis kopioda Suomeen? Eikö me voitais täällä vaan olla ylpeitä tästä meidän omasta hiukan jäyhemmästä katsomokulttuurista, mikä siis oman näkemykseni mukaan on paljon vähemmän junttia kuin häiriöiden larppaaminen Euroopasta.
Sulla on nyt termit hakusessa :D. Junttia nimenomaan on se jäyheä jäykisteleminen, ei eurooppalaisuus.
 
Sihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitä tekemistä Ukrainan sodalla on asian kanssa? Vielä vähemmän se oli vertailukelpoista sillä sota ei ole sen sallitumpi toisissa maissankuin jossain toisessa kuten soihdut ovat.

Ja kyllä tekee laillisempaa koska ne ovat monessa maassa laillisia. Ei niissä olla näin kärsimässä sillä siellä niiden käyttö on jo rutiinia ja arkipäivää ja ovat osa ottelutapahtumaa.
Sota on tällä hetkellä arkipäivää Ukrainassa, mutta se ei poista sitä faktaa etteivätkö he tekisi kaikkeansa että tilanteeseen tulisi muutos. Tai että he sen hyväksyisivät. Koitin esimerkin kautta vääntää sinulle rautalangasta ettei jokin arkinen asia välttämättä ole silti sen hyväksytympää tai sallitumpaa.

Isossa osassa maissa joissa soihdut ja pyrot ovat arkipäivää pyrkivät tekemään kaikkensa että siitä ongelmasta päästäisiin eroon ja niitä ei katsomoon tuotaisi. Näille pyritään keksimään vaihtoehtoisia menetelmiä, koska ne tuottavat tuollaisenaan turhia riskejä ja haittaa. Sinun logiikkasi on vähän rikki jos mielestäsi täällä on oikeutettua toimia vastoin lakia ja yleisiä määräyksiä, koska muuallakin tehdään samaa asiaa ja se on siellä arkipäivää.

Voit varmaan listata tänne kaikki ne maat joissa soihdut ja pyrot ovat sallittua toimintaa jos omasta mielestäsi olet niin hyvin asiasta kartalla? Norja oli äkkiseltään ainoa sivistynyt maa jossa nämä oli kokeiluprojektin ajan sallittu toistaiseksi.
 
Raspikurkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko

Ja kun tuolla sodalla ei ole mitään vertailupintaa tähän asiaan. Sota on ihan kaikkialla tuomittua eikä vain joissain maissa.

Ongelma on ollut muutamissa maissa se, että soihtuja heitellään eikä niinkään se, että niiden käyttöä käytetään katsomossa tai matseissa. Ei kannata tässä nyt jeesustella mistään säännöistä tai laista sillä lähes jokainen ajaankin elämässään ylinopeutta vaikka se on kiellettyä eikä silti autoja tuomita poistettavaksi. Nyt oli kyse yleistä kannatusmuodosta jota ei ajastaan jälkeensä jääneessä Suomessa osata ainakaan vielä rutinoituneesti suorittaa. Toivottavasti tulevaisuudessa asia on toisin.

Sen myötä suurimmalta osalta viestistäsikin putosi pohja. Kannattaa todella tutustua aiheeseen.
 
Viimeksi muokattu:

Sihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ja kun tuolla sodalla ei ole mitään vertailupintaa tähän asiaan. Sota on ihan kaikkialla tuomittua eikä vain joissain maissa.

Ongelma on ollut muutamissa maissa se, että soihtuja heitellään eikä niinkään se, että niiden käyttöä käytetään katsomossa tai matseissa.
Otan osaa jos sulla on haasteita luetun ymmärtämisessä eikä mennyt vieläkään jakeluun.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos nyt oikein ymmärsin, niin: Ilves-fanit ovat juhlineet Tampereen paikallisen voittoa tappelemalla, viaton lätkäfani joutunut poliisien ja koiran retuutuksen kohteeksi ja Satakunnan talviklassikossa on Lukon kannattajat perseilleet, mutta Ässä-fanit vihjailevat, että kyseessä olikin porilaiset.

Hämmentävä viikonloppu juuri silloin, kun itse ei ehtinyt hirveästi jääkiekkoa seuraamaan.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova

Ja Espoossa muutama ihminen oli kuulemma lähtenyt kotiin pois kannattajakatsomosta kesken pelin ennen loppusummeria.

Samaan aikaan Kalpan vieraskannattajaporukka oli käyttäytynyt hyvin ja asiallisesti!
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näkisin että jos täältä poistaisi muutaman ääripään, piilottaisi suosikki joukkueen eikä saisi viitata muutoinkaan kannattamaansa joukkueeseen niin tässä ketjussa vallitsisi melkoinen konsensus.

Ihan yhtäältä voisi sanoa että hyvin ja asiallisesti käyttäytyminen kantaa pitkälle, katsomatta kannattamaansa joukkueeseen.
 
PORTSARI_TKU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Samalla järkkäreille koulutusta miten tuollaisten kanssa toimitaan.
Järkkäreille on aina annettu koulutusta soihtujen ja muiden pyröjen kanssa toimimiseen pelastuslaitoksen toimesta. Ei siinä paljoa voi tehdä yli tuhannen asteen kuumuudella palavan soihdun kanssa muuta kuin antaa sen palaa ja yrittää suojata katsojia ja penkkien verhoiluja kuumuudelta. Itse asiassa monissa paikoissa on erikseen kielletty tekemästä soihduille yhtään mitään. Sangollinen hiekkaa joskus ja jossain on niiden päälle kaadettu. Lätkämatsissa vaan ei ole mahdollisuutta säilyttää hiekkasankoja katsojien joukossa tai lähellä koska aina löytyy riemuidiootteja, jotka ihan "vahingossa" potkaisee sangot nurin. Valitettavan monelle fanille kun on tärkeää eri keinoin vaikeuttaa ja estää järkkärien hommia. Se on sitä parempaa fanikulttuuria.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Aivan huikeaa "tietämistä" asiasta josta puhuu....

Lukko ei ole tehnyt mitään mikä liittyisi katsomossa tapahtuvaan toimintaan. Myöskään konfetteja ei ammuttu jäälle vaan niitä siellä heitettiin ilmaan josta ajatuivat jäälle.
Niinkuin pikkukakaralle puhuisi. "MÄÄ HEILUTA MUN GÄSII TÄLLÄI JA JOS SÄ OOT EDESÄ NI SE EI OL MUN VIGA JOS NE GÄDET OSUS SUHUN!"

Roskaa viskoitte jäälle ja seuraavana päivänä yrititte polttaa toistenne takit. Melko modernia.
 
Vikings

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä perjantaina aisti että jotain saattaa tapahtua kun käveltiin poikien kanssa Nokia Areenan portaita ja siellä keskarit viuhu puoleen jos toiseen ja Osaston puolelta huudeltiin…en ihmettele että eskaloitui kun huomasi muksuistakin, että ei niin mukava kokemus.

Siitä portaista Sorintietä oikealle oli parinkymmenen metrin päässä mustiin pukeutunut iso kaveri musta naamio kasvoillaan kännykkää näpräten piilossa siinä kujalla tilannetta seuraillen…katsoin ensin että karhuryhmäläisiä, mutta ei se mikään poliisi ollut.

Alkaa tuo ultrahomma tarttua kiekkotouhuunkin pikkuhiljaa ja otetaan mallia futiksesta…tuo on huono suunta, mutta aina löytyy niitä jotka hakee jonkun tekosyyn päästä nyrkkihippasille
 
Raspikurkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Otan osaa jos sulla on haasteita luetun ymmärtämisessä eikä mennyt vieläkään jakeluun.
Kiitos huolenpidosta, lukeminen taittui kyllä jälleen mallikkaasti. Suosittelen samaa sinullekkin
Niinkuin pikkukakaralle puhuisi. "MÄÄ HEILUTA MUN GÄSII TÄLLÄI JA JOS SÄ OOT EDESÄ NI SE EI OL MUN VIGA JOS NE GÄDET OSUS SUHUN!"

Roskaa viskoitte jäälle ja seuraavana päivänä yrititte polttaa toistenne takit. Melko modernia.
Onko nyt Porin kovimmat poliisivoimat hälytetty tutkimaan tätä vääryyttä mikä muuten muualla melko yleistä, on Porissa vasta tekemässä tuloaan. Myöskään, en ole ollut polttamassa kenenkään takkeja joten aivan "huikeaa" argumentointia kohdallasi.
 
Talvinen ulkoilmaottelu ja soihdut. En oikein parempaa ja turvallisempaa urheilutapahtumaa noiden polttamiseen keksi.

Mutta tämäkin toki jotakuta hiertää, aivan kuten mikä tahansa asia mitä tehdään, aina löytyy vinkujia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös