En tiedä, onko kaikki Tamu-kannattajat Tappara-kannattajia, mutta useimmilla heistä tuntuu kuitenkin olevan "yhteinen vihollinen" eli Ilves.
Sinänsä vähän nurinkurista, kun TamU tavallaan syntyi Ilveksen miesten jalkapalloedustuksen seuraajaksi, koska suunniteltu fuusio TPV:n kanssa ei toteutunutkaan. Toki alkuperäisen TamUn konkurssi muutti asiaa ja sittemmin pohjalta kannattajien voimin nousua tehneen TamUn siteet Ilvekseen ovat pitkälti kuihtuneet. Samaan aikaan Ilveksestä on tullut iso paha mörkö, joka on hissukseen paluuta huipulle tekevän seuran kannattajille iso punainen vaate. Samalla tuo työntää myös jonkin verran luotaan niitä Ilves-henkisiä jalkapallon seuraajia, joille TamUllakin oli paikka sydämessä silloin vuosituhannen alussa.
FC Hakan kannattajien ilmeisesti jonkinlainen asemoituminen Ilves-kannattajien liittolaiseksi ei ole täysin auennut. Jos ja ilmeisesti kun tuollaista esiintyy ihan oikeasti, niin en täysin ymmärrä miksi. Tuskin Jani Nyman ja Timo Peltomaa yksin vielä riittävät tuohon. :)
Pikemminkin voisi olettaa asian olevan toisinpäin. Ilves on myös Hakalle iso paikallinen vastustaja, joka kilpailee samassa maakunnassa ainakin osittain samoista resursseista. Toki Pirkanmaan derbystä on molemmille joukkueille myös hyötyä otteluiden lipunmyynnissä vähän samaan tapaan kuin jääkiekon Tampereen paikallisista on hyötyä molemmille joukkueille.