Kannattaako tunnustaa jos pettää?

[Uleåborgir]

Minua on kerran petetty. Siitä on onneksi jo vuosia. Kaivoin väkisin tiedon silloiselta puolisoltani, koska huomasin hänen kehonkielessään kummallisia merkkejä - pitkiä hiljaisuuksia, selittämättömiä pikku itkunpirahduksia, katseen välttämistä yms.

Kun sain sitten tietää puolisoltani, että vahinko on tapahtunut, oli sydämeni pakahtua, enkä tiennyt mihin tuska ja epäusko pitäisi panna. Itkeä en osannut, enkä osaa vieläkään, ikävä kyllä.

Annoin silloin anteeksi. Pettämisestä oli tunnustuksen aikaan kulunut jo puolisentoista vuotta. Toisaalta se, että aikaa oli jo kulunut, helpotti, toisaalta se pahensi asiaa – olihan tyttökaverini elänyt asian kanssa jo niin kauan kertomatta mitään. Hieman itserakkaana ihmisenä olin vieläpä kuvitellut, että minulle ei voi käydä näin. Tilanteessa kärsivät sekä itse- että luottamus.

Se siitä.

Kannattaako tunnustaa jos pettää. Haluaisitko kuulla että sinua on petetty jos sitä epäilet. Tässä asiassa tieto todellakin lisää tuskaa. Ja ylipäänsä, mitä on pettäminen, riittääkö pelkkä kielari, vai lasketaanko vasta rakastelu, eli kasvot vastakkain nussiminen. Tuntuuko pettäminen pahemmalta, jos siihen liittyy tunteita? Onko puolisoa loukattu vasta kerrottaessa asiasta vai jo silloin kun tavara on ollut väärässä paikassa ja suhteessa ”omaan” tavaraan?

Minä olen sitä mieltä, että olisi ollut parempi etten olisi ikinä huomannut mitään ja sitä kautta tullut tietämään koko asiasta…



Loppukaneettina ja evästyksenä Zen Cafen ”Kannattaako tunnustaa jos pettää” –biisin sanat.

Zen Cafe levytti

Kannattaako tunnustaa jos pettää?
Pitäisikö heti kertoa?
Tulisiko olla, että anna mulle anteeksi?
Kannattaako tunnustaa jos pettää?

Vai olisiko viisaampaa et tapahtuman salaisi,
ei puhuis siitä mitään siis ei hetkiin niihin palaisi?
Koittais löytää syitä että seksin pystyis välttämään
Mut pitkän suhteen kuluessa se on täysin luonnollista

Kannattaako tunnustaa jos pettää?
Kannattaako tunnustaa jos pettää?

Viikon kestäis morkkis muttei sekään loputtomiin jatku
ja jos toinen kyselee syytä outoon hiljaisuuteen, joka kodissanne kiertää
syyttäis vuodenaikoja, tai kuukauden kiertoa.

Kannattaako tunnustaa jos pettää,
pitäisikö heti kertoa?
Kannattaako pistää koko asetelma paskaksi ja
kannattaako tunnustaa jos pettää?

Vuoden päästä tuntuis, ettei mitään tapahtunut eikä
juuri mikään muuttunut,
ois helppo katsoo silmiin, helppo käydä saman patjan päälle
helppo nousta aamuisin.

Kannattaako tunnustaa jos pettää…

 

[pernaveikko]

Tunnustaminen on itsekäs teko millä yrittää saada itselleen paremman olon. Ei, en ole pettänyt enkä aio. En vain pystyisi katsomaan vaimoani enää silmiin.

 

[tahtookirjoittaa]

Itseäni on jo pitkään ihmetyttänyt, kuinka kevyesti pettämiseen yleisesti suhtaudutaan tässä yhteiskunnassa. Pettäminen on vakava asia, mutta siitä huolimatta esim. jätkäporukan lähtiessä laivalle tai pikkujouluissa on suorastaan pakko pettää kotona odottavaa siippaa, ettei jää porukan vellihousuksi. Sitten on vielä nämä salarakaslaulut, -vitsit ym. Missä on suomalaisten moraali uskollisuuden suhteen??

 

[Uleåborgir]

Itseäni on jo pitkään ihmetyttänyt, kuinka kevyesti pettämiseen yleisesti suhtaudutaan tässä yhteiskunnassa. Pettäminen on vakava asia, mutta siitä huolimatta esim. jätkäporukan lähtiessä laivalle tai pikkujouluissa on suorastaan pakko pettää kotona odottavaa siippaa, ettei jää porukan vellihousuksi. Sitten on vielä nämä salarakaslaulut, -vitsit ym. Missä on suomalaisten moraali uskollisuuden suhteen??

Niinpä... Yksi "kaverini" ottaa sormuksen pois aina kun akka lähtee himaansa tai on muuten pois ja nussii sitten kaikkea mikä liikkuu. Mitästä paskaa. Vielä tällä sankarilla oli kerran otsaa sanoa minulle (kännisshä), kun asiasta hienovaraisesti ja kahden kesken huomautin, että sinussa saatanan vässykässä ei ole miestä edes vittuilla muijallesi!

Meitä on moneen lähtöön...

 

[mirasane]

Niinpä... Yksi "kaverini" ottaa sormuksen pois aina kun akka lähtee himaansa tai on muuten pois ja nussii sitten kaikkea mikä liikkuu. Mitästä paskaa. Vielä tällä sankarilla oli kerran otsaa sanoa minulle (kännisshä), kun asiasta hienovaraisesti ja kahden kesken huomautin, että sinussa saatanan vässykässä ei ole miestä edes vittuilla muijallesi!

Yksi "kaverini", olkoon hänen nimensä vaikka Niko, on samanlainen. Olimme opiskelu-/työtuttuja olleet pitkään, enkä tuntenut häntä juuri niiden kuvioiden ulkopuolelta. Kerran kuitenkin lähdimme yhdessä baariin. Kun olimme matkalla keskustaan ja kumpikin vielä vesiselviä, hän varoitti minua sanoen "muista, että baari-Niko on erilainen kuin siviili-Niko. Tiedät varmaan, että tämän illan tapahtumista, ei puhuta myöhemmin".

Tuossa vaiheessa lähinnä ihmettelin herran puheita, mutta baarissa huomasin, että hän yritti pokata lähes jokaista naista, vaikka miehellä oli kotona avopuoliso. Tuo jäi ainoaksi yhteiseksi baarireissuksemme.

 

[Turnipsi]

Meillä on kaveripiirissä tapana vahtia toisten touhuja. Jos joltain meinaa karata mopedi käsistä, noudetaan hänet pois ja viedään autuaammille maille. Toimii.

 

[Ted Raikas]

Parisuhteessa laadittuja sääntöjä tulee mielestäni noudattaa, molempien. Niitä vaan ei rikota. Niin se menee. Jos on sovittu yhteisymmärryksessä, että vieraissa saa silloin tällöin käydä, niin sitten ok. Itse tosin karsastan sellaista ajatusta, joskaan en tuomitse. Jokainen itse tietää, millainen suhde toimii. Ehkä olen jotenkinkin konservatiivinen ja vanhanaikainen, mutta sellainen vapaa suhde, ei oikein herätä luottamusta. Ei ole niin mielettömästikään sitä itseluottamusta, voisi alkaa pelottaa, että se naisystävä alkaisi liikaa viihtyä niissä muissa suhteissa.

Jos itse pettäisin, niin luultavasti tunnontuskat olisi sitä luokkaa, että en kestäisi toisen luottamusta ja rakkautta. Hölösuuna varmaankin sanoisin sen totuuden ennen pitkää. Tiedä sitten, mitä seuraamuksia siitä olisi. Ehkä se ero olisi ihan oikein. Riippuu, miten toinen voisi antaa anteeksi ja miten olisi luottamuksen laita sen jälkeen.

Nyt pitää tietysti muistaa, että mikä sitten lasketaan pettämiseksi suhteessa ja mikä ei, nekin on niitä kirjoittamattomia sääntöjä suhteessa ja menevät sen mukaan, millainen yleisfiilis suhteessa on. Itsetutkiskelun paikka.

 

[JanJ]

Kääntäisin tämän siten, että kannattaako pettää jos tunnustaa?

Pidetään sitten se turpa kiinni jos hölmöillään. Tunnustaminen ei koskaan saa mitään hyvää aikaan. Käsittele, ja pääse yli siitä. Itse. Tartte saatana toista rikkoa...

 

[Gags]

Tunnustaminen on itsekäs teko millä yrittää saada itselleen paremman olon.

Tässä on täysin yksiselitteinen vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen. Itse pettäminen onkin sitten ihan eri juttu.

 

[FlaPa]

Suutelin, tunnustin.. Heti seuraavana aamuna ajoin (voi olla että mittarikin olisi värähtänyt) silloisen tyttöystäväni luo ja tunnustin.. Omatunto oli niin paskana etten kestänyt huijata häntä.. Suhde kyllä jatkui siitä huolimatta n. vuoden, mutta tästä päivästä n. kk taaksepäin niin poikki meni.. En suosittele kenellekään!! Kaduttaa niin saatanasti koko paska että ei mitää rajaa! Ainut jolla voin lohduttautua että olin niin kännissä mutta joopajoo, niin ei vaan saisi tehdä.. Anteeksi hänelle.. Älkää te sitten mua täälä enempää haukkuko, tiedetään, olin paska jätkä..

 

[Panzerfaust]

Ei.

 

[metsänpeikko]

Tsiisus... Minä kun kuvittelin, että pitää olla rehellinen ja heti kertoa, kun vahinko on sattunut. No, paljon muutakin tullut kuviteltua.

Kerran petin, enkä voinut olla kertomatta. Omatunto ei sallinut totuuden väistämistä, mutta toisaalta taustalla oli pelko siitä, että silloinen poikaystäväni olisi asiasta kuullut jostain muualta. Useammat henkilöt, lähimmät ystäväni ja jopa äitini, joille asiasta ehdin vinkua, olivat ehdottomasti sitä mieltä, ettei kannata kertoa. Minullehan koko juttu oli kuin maailmanloppu, vaikka se loppuviimeksi sai minut tajuamaan, ettei suhteestamme olisi mitään ikinä voinut oikeasti tullakaan.

Oikeasti en vieläkään tiedä, mikä tuossa tilanteessa olisi ollut fiksuinta, mutta tehty mikä tehty, elämä jatkui kuitenkin.

 

[Maple Leaf]

Kuten joku viisas aikoinaan sanoi: tärkeintä on, ettei petä itseään.

Mitä se tarkoittaa käytännössä ketjun avauskysymyksen suhteen, on jokaisen tykönänsä itse pohdittava. Mielestäni siteeraamassani kommentissa on kuitenkin viisauden jyvänen.

 

[Uleåborgir]

Kääntäisin tämän siten, että kannattaako pettää jos tunnustaa?

Pidetään sitten se turpa kiinni jos hölmöillään. Tunnustaminen ei koskaan saa mitään hyvää aikaan. Käsittele, ja pääse yli siitä. Itse. Tartte saatana toista rikkoa...

Niin. Onko oikein helpottaa omaa omaatuntoaan sillä, että tunnustaa ja toinen kärsii? Onko sitten oikein olla puhumatta? Perhanan kristillinen ja oikea moraali!

kannattaako pettää jos se kuitenkin pitää joskus tunnustaa?

 

[JanJ]

Niin. Onko oikein helpottaa omaa omaatuntoaan sillä, että tunnustaa ja toinen kärsii? Onko sitten oikein olla puhumatta? Perhanan kristillinen ja oikea moraali!

kannattaako pettää jos se kuitenkin pitää joskus tunnustaa?

Kun nyt olit minua lainannut, niin vastataan jotain sitten.
Eli ei todellakaan kannata pettää jos aikoo sen joskus tunnustaa.
Jos petät, niin pidä perkele omana tietonasi jos aiot pitää suhteesi ehjänä. Kaunis ja jalo ajatus rehellisyydestä ei vaan toimi.
Ohjenuora: Mitä jos sun kumppani kertois sulle että on pettänyt sua? Mieti miltä se tuntuu. Jos et ole valmis kestämään sitä, niin älä pistä kumppaniasi sen myllyn läpi.

 

[FlaPa]

Niin, no tilannehan on oikeastaan näin.. Voiko olla kertomatta jos toista oikeasti rakastaa, mutta voiko pettää jos toista oikeasti rakastaa?!? Siinä oli ainakin keskustelun aihe minulle ja silloiselle tyttöystävälle, johon en vastausta keksinyt..

 

[Hazardipakki]

PITÄÄ tunnustaa. Jokainen tietää pettäessään, mitä siitä voi seurata.

 

[girlzilla]

Vaikea arvioida onko parempi kertoa vai ei. Toki voi ajatella että "se mitä ei tiedä, ei satuta", mutta en minä ainakaan itse siihen pystyisi. En voisi katsoa toista silmiin ja jatkaa normaalisti sen jälkeen, jos olisin itse pettänyt.

Never say never, sanoisi äitini, mutta tuntuu myös toki omituiselta miten kykenisi pettämään kun oikeasti on rakastavassa suhteessa. Ehkä siihen sitten kykenisi. Nyt tuntuu täysin absurdilta ajatukselta.

Kaveripiirissä on tapauksia, joissa toiselle osapuolelle ei ole tullut ilmi toisen pettäminen. Kauheinta on kun "kaikki muut" tietää, mutta itse petetty ei.

 

[nihti]

Ei helvetissä pidä. Anteeksiantaminen on joka tapauksessa näennäistä eikä hyvää perustelua ole olemassakaan.

Jos kerran pettää niin pitää pettää toisenkin kerran - ja jos ei halua elää valheiden kanssa ei saa pettää edes sitä ensimmäistä kertaa. Tällä tiellä on tullut nykyisessä suhteessa myös pysyttyä.

 

[1936]

Mä lähdin miettimään asiaa siltä kannalta, että pettäminen on yleensä oire ongelmista suhteessa. Väitän, että täysipainoisessa ja tyydyttävässä suhteessa elävä ihminen ei lähde pettämään, koska tietää jo mitä on vaakalaudalla.

Viimeisessä suhteessa olin rakastunut ja onnellinen eikä pettäminen käynyt edes vaihtoehtona mielessä, vaikka kuinka humalassa olin ja tilaisuus olisi antanut siihen mahdollisuuden. Seurustelevana sitä myös ajautui paljon vähemmän tilanteisiin, joissa kiusauksia olisi tullut.

Itseäni 10 vuotta vanhempi luokkakaverini sanoi, että minulla on vielä ihanteita, jotka sitten myöhemmin sortuvat. Siinä vaiheessa, kun uskollisuus on vain ihanne, niin voi nostaa kädet pystyyn ja liittyä kyynikoiden kerhoon.

Itse kysymykseen. Kyllä pettämisestä pitäisi mielestäni kertoa. Se on raukkamainen ja usein tiedostamaton tapa viestiä tyytymättömyyttä parisuhteessa. Totta on, että tunnustaminen loukkaa toista puoliskoa älyttömästi. Toisena skenaariona on sitten pitkittynyt eläminen suhteessa, joka ei esimerkiksi pettäjää tyydytä. Se vasta sattuukin, kun tilanne lyö kasvoille.

Ymmärrän kyllä, että on ihmisiä ketkä voivat varmasti olla rakastuneita, mutta silti hakea seksiä muualtakin. Tosin mun maailmankatsomukseen se ei kyllä istu.

 

[JanJ]

Mä lähdin miettimään asiaa siltä kannalta, että pettäminen on yleensä oire ongelmista suhteessa. Väitän, että täysipainoisessa ja tyydyttävässä suhteessa elävä ihminen ei lähde pettämään, koska tietää jo mitä on vaakalaudalla.

Nyt unohdat yksilöllisyyden. Jotkut pettää vaikka olisivat mitä parhaimmassa suhteessa. Jotkut eivät tee mitään vaikka suhde ei täyttäisi henkisiä tai fyysisiä tarpeita.

 

[1936]

Nyt unohdat yksilöllisyyden. Jotkut pettää vaikka olisivat mitä parhaimmassa suhteessa. Jotkut eivät tee mitään vaikka suhde ei täyttäisi henkisiä tai fyysisiä tarpeita.

Varmasti on sellaisia ihmisiä, kuten tuossa viimeisessä kappaleessani kirjoitinkin. Voidaan varmaan kuitenkin sanoa, että suhde ei kuitenkaan anna kokonaisvaltaisesti kaikkea, jos esimerkiksi seksiä hakee muualta? Toki on sitten erilaisia seksiaddiktioita, joita voidaan melkein sairauksiksi luokitella.

 

[AnaMasa]

Ruoho (=perse) näyttää aina olevan virheämpää aidan toisen puolella. Luontoäiti on rakentanut terveet miehet näkemään asian näin varsin yksinkertaisista syistä, joita ei pidä mennä kieltämään tai tukahduttamaan. Jos jollekin ei muuten avautunut edellinen fakta, niin kehotan katsomaan vaikkapa Ylen TV1 kanavaa minä tahansa lauantaina klo 18.45.

Elukoilla homma on siis helppoa. Senkus valitsevat parhaimman näköisen kumppanin ja jyystävät, jos saavat ja elleivät saa, niin laittavat vaikka väkisin. Ihan sama, kukaan ei tuomitse. Elukoille pantavimman näköinen kumppani on samalla myös paras valinta pentujen hengissäpitäjä ja hoitaja. Meidänkin lerssikohtaisia valintoja ohjailee pääasiassa lisääntymisvietti, eli tarve panna kaikkea liikkuvaa. Tuohon periaattessa yksinkertaiseen tarpeeseen on nykyään sotkettu kaikennnäköisiä yhteiskunnan ja kulttuurin asettamia ihanteita, arvoja ja muita härpäkkeitä, kuten "päiväkahvit", "rakkaus", "seurustelu", "avioliitto" ja pahimpana "yhteinen asuntolaina".

Minä olen sitä mieltä, että he jotka julistavat, että "Minä en petä koskaan" ja "Ei ole käynyt edes mielessä" ovat juuri niitä potentiaalisimpia pettäjiä. He ovat niitä, jotka eivät ole aikuisena edes päässeet keskustelemaan vastakkaisen sukupuolen kanssa, paitsi kaverin tyttöystävän, jota ei nyt lasketa. Sitten kun he kuitenkin jostain kumman syystä löytävät "vastakappaleensa" (esim. kaverin tyttöystävän kaverin), eli samanlaisen vässykän, he tarraavat häneen kiinni ja heittävät kohteelle lupauksen elinikäisestä uskollisuudesta. Helppohan se on luvata, kun ei flaksi kerran muutenkaan käy. Vässykkä voi huoletta mennä baariin ja katsoa kun "moraalittomat" (ja jollain tavalla paremmin varustetut) kaverinsa tanssittavat ja touhuavat hui ties mitä irstasta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Itsekkin tekisi mieli, mutta jos ei saa, niin ei saa. Oman saamattomuutensa voi aina kietoa uskollisuuden verhon taakse. "Minä en petä!". No vittu paha pettää, kun ei saiskaan. Sitten kun edellinen asenne iskostuu kunnolla tämän seurustelevan vässykän kalloon, niin kas kas hänen olemuksensa muuttuu ihan huomaamattaan itsevarmemmaksi ja yllätys yllätys joku tavallisen näköinen hempukka kiinnostuukin sen verran, että sanoo varoittamatta "päivää" ja hymyilee. Loppu onkin pelkkää "vihreää ruohoa" riippumatta hempukan ulkonäöstä suhteessa kotona odottavaan.

Ai, kannattaako tunnustaa? Paha sanoa, mutta on vissiin ihan tutkittu juttu, että uskottomuus on niitä asioita, joita parisuhde ei kestä. Jos petetään, suhde katkeaa tai vähintään muuttuu. Tunnustus vain nopeuttaa prosessia.

Kannattaa.

 

[mjr]

Elukoilla homma on siis helppoa. Senkus valitsevat parhaimman näköisen kumppanin ja jyystävät, jos saavat ja elleivät saa, niin laittavat vaikka väkisin. Ihan sama, kukaan ei tuomitse. Elukoille pantavimman näköinen kumppani on samalla myös paras valinta pentujen hengissäpitäjä ja hoitaja. Meidänkin lerssikohtaisia valintoja ohjailee pääasiassa lisääntymisvietti, eli tarve panna kaikkea liikkuvaa. Tuohon periaattessa yksinkertaiseen tarpeeseen on nykyään sotkettu kaikennnäköisiä yhteiskunnan ja kulttuurin asettamia ihanteita, arvoja ja muita härpäkkeitä, kuten "päiväkahvit", "rakkaus", "seurustelu", "avioliitto" ja pahimpana "yhteinen asuntolaina".

Luonnollista on esimerkiksi se kun urosleijonat tappavat naaraiden pennut saadakseen nämä kiimaan ja kantamaan omia jälkeläisiä. Luonnollista on myös kun emakko häiriintyy ja syö poikasensa. Meillä ihmisillä tuntuu olevan vähän monimutkaisempaa, emme esimerkiksi hyväksy lapsen raiskaajia tai ylipäänsä raiskaajia. Vaikka epäilemättä luonto jollain tavoin vetääkin sen tikanpojan puuhun.

Mitä itse kysymykseen tulee niin tunnustan että olen tällä hetkellä sen verran onnellisessa asemassa että vaikka silmät näkisivät mitä niin mieli ei seuraa. Saunan taakse pitäisi viedä tyhmyydestä jos vaarantaisi tämän mikä nyt on.

 

[1936]

Minä olen sitä mieltä, että he jotka julistavat, että "Minä en petä koskaan" ja "Ei ole käynyt edes mielessä" ovat juuri niitä potentiaalisimpia pettäjiä.

Sanoin, että minulla ei käynyt mielessäkään pettää suhteessa. Oikeassa olet, että toki ajatus väkisinkin mieleen tulee, kun joku itseään baarissa tulee tarjoamaan ja jos vielä ulkoisesti on miellyttävän näköinen. Kovinkaan kauan ei tarvitse kyllä miettiä, kun asioita alkaa punnitsemaan.

Meillä oli luokan juhlat tässä taannoin ja ilmassa oli selvästi pikkujoulu-fiilistä. Flirttailla ja hauskaa saa pitää, mutta oli surullista huomata, että monellakaan ei hirveästi parisuhteet tuntuneet painavan. Seuraavana päivänä sitten morkkiksissa peitellään jälkiä. Ne ketkä siellä eniten sekoilivat olivat päinvastoin niitä vässyköitä, joiden huonon itsetunnon takia piti todistella markkina-arvoaan muille ja itselleen. Olen sitä mieltä.

Tosiaan, muita ja itseään säästelläkseen kannattanee tunnustaa, jotta se prosessi nopeutuu.

[/QUOTE]