Kannattaako koko kautta edes pelata?

  • 2 200
  • 13

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Mielenkiinnolla ja kasvavan ketutuksen valtaamana olen seurannut kuhisevaa keskustelua, kuka voittaa mestaruuden, ketkä pääsevät niukin naukin pudotuspeleihin ja kenen kohtalona on jäädä rannalle.

Lähes kaikki ns. luotettevan laatuiset tiedotusvälineet ovat jättäneet Pelicanssit, Ässät ja Saipan rannalle, jopa niin etteivät anna edes kyseiselle kolmikolle mahdollisuutta.

Fakta on kuitenkin niin, että mikään joukkue ei ole pelannut peliäkään, eikä edes kärkijoukkueiden todellisesta iskukyvystä ole todellista tietoa, paperilla joukkueet saattavat vaikuttaa hyviltä, mutta kliseemäisesti on muistettava, " ettei pelejä pelata, saati sitten voiteta paperilla".

Toivoisinkin tiedotusvälineissä käytäviin ennakkoarvioihin pikkuisin objektiivisuutta, sekä mahdollisuutta joukkueiden ensin näyttää taitonsa, ennenkuin ne ollaan julistettu alimpaan helvettiin.

Onneksi voinkin keväällä todeta, että ainakin kaksi näistä kolmesta pelaavat himoitussa playoffissa. Näin se vaan menee, vaikka joku ***un Aukkonen kolmosella julistaakin muuta.
 
Viimeksi muokattu:

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Korventaahan se kun oma joukkue ei ole kolosen rankingissa ykkösenä. Luulisi, että siellä Porissakin tajuttaisiin, että nämä on vaan arvioita tulevasta kaudesta ja pakko ne kolme viimeistä sijaa on joillekkin antaa! Olisiko se sitten parempi, että olisitte rankingissa sijoilla 6-8 ja kauden päätteeksi toiseksi viimeisiä?
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mikä tämän kirjoituksen anti on? Pelit pelataan kentällä? Eiköhän se ole kaikkien tiedossa.

Entäpä mikä on sitä peräänkuuluttamaasi objektiivisuutta? Sekö, että suosikkijoukkueesi Ässät veikataan pääsevän pleijareihin?

Ennakkoarviot kiinnostavat ihmisiä ja siitä syystä media väsää niitä. Jos eivät ns. asiantuntijoiden näkemykset miellytä, niin mitä väliä sillä on?
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Liverpool F.C.
NY Rangers
Tuskimpa sun tarvii noista keskusteluista kettuuntua. Jos esim. Ässät pelaa huomattavasti ennakoitua paremmin niin te ässäfanit voitte olla innoissanne ja näyttää pitkää nenää muille. Jos taas Ässät pelaa huonosti niin silloinhan nämä "ennustajat" ovat olleet oikeassa eikä kettuuntumisen aihetta sen suhteen ole (toki omalle joukkueelle voi suuttua jos se pelaa ala-arvoisesti, mutta sehän ei taas ole "ennustajien" vika).

Oikastaan ainoa tapa vertailla joukkueiden paremmusjärjestystä ennen kauden alkua on joukkueen ja sen pelaajien esitykset aikaisemmilla kausilla. Tällaisessa vertailussa yleensä heikommin menestyneet joukkueet jäävät sarjataulukon häntäpäähän, mikä on täysin ymmärrettävää. Tällaisissa ennustuksissa on kyse todennäköisyyksistä ja kaikki ovat varmaan samaa mieltä, että esim. TPS voittaa sarjan todennäköisemmin kun Saipa. Monelta medialta menis varmaan uskottavuus jos se alkas ennen kauden alkua hehkuttaan että (esim.) Pelicans lähtee kauteen suurimpana suosikkina.
Totuus on kuitenkin se, että sarjan loputtua on (lähes) AINA enemmän ennakoituja tuloksia kuin yllätyksiä, vaikka niitäkin aina on.

Mut hei, pidetään lippua korkealla ja toivotaan että tälläkin kaudella on joukkueita jotka pelaavat paremmin kuin odotettu ja niitä jotka pelaavat huonommin kuin odotettu. Se tuo aina väriä liigaan.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Re: Re: Kannattaako koko kautta edes pelata?

Ennakkoarviot kiinnostavat ihmisiä ja siitä syystä media väsää niitä. Jos eivät ns. asiantuntijoiden näkemykset miellytä, niin mitä väliä sillä on? [/B][/QUOTE]

Se on totta, alko vaan korpeamaan.
 

ELaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Johan oli agressiivista tekstiä. No, itse olen läpikäynyt lahtelaisen kiekkoilun kaikki pohjamudat ja osaan arvostaa esim. jokaista yksittäistä voittoa jne. Eikö se ole mukavaa kun ennakkoon ilman mahdollisuuksia oleva porukka peittoaa lähes kaikki(pelicans01-02). Antaa toimittajien tehdä omat henkilökohtaisiin mieltymyksiin perustuvat kommenttinsa ja katsotaan miten käy. Itse toivon aina köyhien seurojen pelaavan hyvin rikkaita vastaan(tuskin olen ainoa), mutta kyllä se on raha joka ratkaisee. Omiksi huippuhetkiksi voin sanoa esim. uusintaottelu Tappara-Hockey-Reipas 2-6 (1992), koska ennen peliä Tappara oli jo voittanut pelin omasta ja median mielestä. Kyseisessä pelissä oli n.1500 lahtelaista hurraamassa Pasi Ruposen maalia ajassa 0.47 ja jatkoa seurasi 1.42 Erkki Laine. Se toinen oli 1999 Niiralan montussa, jonka jo moni helpommin muistaakin Kärppien nousukeväänä(karsinnoissa Kalpa-Pelicans 0-3). Kaikki tämä vain siksi ettei kukaan ajattele median olevan aina oikeassa, mutta toivoahan aina saa. Eikä muuten saa jättää joukkuetta hädän hetkellä. Itsekin kävin divariaikana Reippaan vieraspeleissäkin vaikkei edes siellä tullut menestystä 90-luvun puolivälissä. Ps.arvostan aitoja faneja seuraan tai rotuun tai kansallisuuteen tms. katsomatta
 

Tuamas

Jäsen
Hyvä vain, että arvioidaan niin joukkue voi iskeä puskista ja kannattajat pääsevät entistä enemmän hehkuttamaan mahdollista menestystä.

Lisäksi ässäthän oli Kiekko-lehden toimesta rankattu sijoille 7-10...
 

Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti ELaine
Johan oli agressiivista tekstiä. No, itse olen läpikäynyt lahtelaisen kiekkoilun kaikki pohjamudat ja osaan arvostaa esim. jokaista yksittäistä voittoa jne. Eikö se ole mukavaa kun ennakkoon ilman mahdollisuuksia oleva porukka peittoaa lähes kaikki(pelicans01-02).

Kaikki on ELaine hyvä niin suhteellista. Yksitoista vuotta korpitaivalta seurattuani pahimmillaan lähes tyhjässä aavemaisessa hallissa Suomussalmen Palloseuraa vastaan osaan arvostaa jopa jokaista yksittäistä peliä, jonka Oulun Kärpät pelaa SM-liigassa. Näin edelleen vaikka takana onkin kolme kautta, joista tuloksena finaalipaikka, pronssiottelu ja kutossija.

Ketjun otsikon kysymykseen vastatakseni, kannattaa pelata!

Old TJ

PS. Ja selvennykseksi sanottakoon että tuo SuPS tuolla tekstissä ei todellakaan ollut mitenkään SuPS:n jääkiekkoilun eteen tekemän työn halventamista. Päinvastoin. Suomussalmella(kin) tehdään jääkiekon eteen hyvää työtä!
 

RolleX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja muut urheilua harjoittavat seurat.
Hajanaisia kommentteja, jotka sivuaa jääkiekkoa...

Esimerkiksi formuloissa voisin ennakoida tulevalle kaudelle (2004) Michael Schumacher sijoittuu ainakin kolmen parhaan joukkoon. En halveksu Justin Wilssonin taitoja jos en kuvittelekkaan hänen pärjäävän...Hän ajaa Minardia ja Shumi ajaa Ferraria...

Se, että lehdet ja tv:n aika on Minardin miehillä vähissä ei johdu siitä että hän on köyhempi ja asuu syrjemmässä kuin Shumi...

Raha ratkaisee liaan paljon asioita, mutta vain menestys tuo urheilussakin rahaa!!! Vanha sananlasku...RAHA TULEE RAHAN LUOKSE...
 

ELaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tokihan minä tiedän/muistan Kärppien kaikki tapahtumat -81 mestaruudesta putoamiseen hyvällä jengillä. Minulla vaan ei ole henk.koht. kokemusta moisesta. Edelleen pidän arvossa joka jaksaa myös alamäet. Mutta aiheeseen liittyen, uskon jonkun porukasta Pelicans,Ässät,Saipa yltävän jopa 6:n sakkiin. Olethan sinäkin Old TJ varmasti iloinen oman joukkueesi noususta syvältä...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Mr.Bletch... Mitä fidun väliä sillä on mitä ns. asiantuntijat veikkaavat, tosin tuo Saukkonen on näistä heeboista veikannut Ässiä kaikkein korkeimmalle ainakin Jääkiekkolehdessä. Toisaalta ihmetyttää se kun paperilla Ässät on pysynyt samana kun suurin osa porukoista on heikentynyt.

Paskaako silti täällä valitetaan, minusta on vain hienoa näpäyttää taas asiantuntijoita. Katellaan sitten projektin loppuvaiheissa jos vaikka Ässiäkin jo arvostettais...
 

Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti ELaine
Mutta aiheeseen liittyen, uskon jonkun porukasta Pelicans,Ässät,Saipa yltävän jopa 6:n sakkiin.

Samoin. Ja jos aina en jaksa uskoakaan niin ainakin sitä totta totisesti toivon! Koskee myös Lukkoa ja Saipaa ja muitakin joille tuo pleijareissa pelaaminen ei ole ollut mitään jokakeväistä kauraa.

Viestin lähetti ELaine
Olethan sinäkin Old TJ varmasti iloinen oman joukkueesi noususta syvältä...

Olen. Olen. Ja vielä kerran olen! Eli sitä tarkoitinkin tuossa että tuosta jutusta olen sen verran iloinen että ainakin vielä jaksan arvostaa jokaista yksittäistä peliäkin jonka Kärpät liigassa pelaa.

Se ei tietenkään tarkoita että jokaisen pelin jälkeen olisin tyytyväinen Kärppien antamaan panokseen ko. pelissä. Niistä on löytynyt ja varmasti jatkossakin löytyy arvostelemista.

Old TJ
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Old TJ
Samoin. Ja jos aina en jaksa uskoakaan niin ainakin sitä totta totisesti toivon! Koskee myös Lukkoa ja Saipaa ja muitakin joille tuo pleijareissa pelaaminen ei ole ollut mitään jokakeväistä kauraa.

No johan Oulun mies lykkäsi tilastotietoa! Me Lukkofanit olemme kyllä tottuneet play-offeihin Äijänsuolla. Nimittäin viimeisen kymmenen kauden aikana Lukko on ollut jatkopeleissä mukana 5 kertaa saaliinaan kaksi pronssia.
Samalta ajalta Kärppien saldo on kolmet play-offit ja yksi hopea.

Lukon mitalivuosina Kärpät höyläsi vielä divarissa, joten ymmärrän kyllä tällaisen asiavirheen.
 

Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti Hearsay
No johan Oulun mies lykkäsi tilastotietoa! Me Lukkofanit olemme kyllä tottuneet play-offeihin Äijänsuolla. Nimittäin viimeisen kymmenen kauden aikana Lukko on ollut jatkopeleissä mukana 5 kertaa saaliinaan kaksi pronssia.
Samalta ajalta Kärppien saldo on kolmet play-offit ja yksi hopea.

Lukon mitalivuosina Kärpät höyläsi vielä divarissa, joten ymmärrän kyllä tällaisen asiavirheen.

Juu. Niin lykkäsi. Laitetaankos lisää... (hymiö tai jotain tähän)

Eli sanoin mielestäni viestissä, että Lukonkaan osalla viime vuosina pleijarit eivät ole olleet jokakeväistä kauraa. Totesit itse, että Lukko on viimeisen kymmenen kauden aikana ollut pleijareissa viisi kertaa. Eikös tästä voisi päätellä, että pleijareissa ei ole oltu joka vuosi vaan keskimäärin joka toinen vuosi? Näin ainakin meikäläisen matikkapäällä. (No - ton matikkapään on kyllä Shane tuolla vedonlyöntikisaketjussa jo aika harvaksi todennut. Silti pidän tuosta tilastollisesta tosiasiasta kiinni kunnes toisin todistetaan.)

Kärppien tilastokin viestissäsi täysin oikein. Eli en ole kyllä väittänyt missään kohden että Kärpät olisi viime aikoina (jos 10 kautta käsitetään "viime ajoiksi") ollut Lukkoa useammin pleijareissa tai mitaleilla.

Kuitenkin edelleenkin toivon edellisen viestini mukaisesti liigaan yllätyksiä. Kaikkia em. viittä joukkuetta pidetään yleisesti epätodennäköisempinä pleijarijoukkueina tälle kaudelle kuin esim Jokereita tai Kärppiä. Siksi toivon että ylläreitä tulisi ja noista joukkueista nähtäisiin muutama kuuden sakissa. Kärppäfanina en tietenkään toivo tämän tapahtuvan Kärppien kustannuksella. Pelit kuitenkin ratkaisee ja nautitaan niistä. Ne kannattaa pelata ja seurata.

Old TJ
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös