Jos tehdään kärjistetty vastakkainasettelu, niin pidätkö Suomelle kokonaisuutena tärkeämpänä a) rauhanturvaamisen "suurmaan" aseman ylläpitämistä tai jopa sen vahvistamista vai b) Suomen maanpuolustuksen järjestämistä strategisesti kestävällä tavalla?
Nämä eivät sulje toisiaan mitenkään pois. ne eivät ole vaihtoehtoja. Mitä Paasikivellä tarkoitan, on tosiasioiden tunnustaminen.
Ensinnä, Suomi ei tule saamana ulkopoliittista painoa sotilaallisen voiman kautta, koskaan, se on liian pini toimija, mutta se voi saada ulkopoliittista painoarvoa olemalla rauhanturvatehtävien kärkimaita siinä, että se on konfliktiosapuolten silmissä luotettava ja puolueeton.
joten kyllä, strategia (joka on siis Suomen strategia) rauhanturvaamisen ”suurmaana” on pienen maan strategia ulkopoliittisen arvovallan kasvattamisessa sotilaallisen ja taloudellisen potentiaalin yläpuolelle.
Ja sehän EI estä Suomen puolustuksen järjestämistä Strategisesti kestävällä tavalla, ellei sitten ole sitä yksisilmäistä mieltä, että se on järjestettävissä vain NATO jäsenyyden kautta (tyypillinen suomalainen ”yksi totuus” kerrallaan ilmiö)
Onko Venäjän mielipide Suomea koskevista asioista mielestäsi niin sitova, että Suomen maanpuolustusta koskeviin isoimpiin päätöksiin pitää hakea hyväksyntä Kremlistä? Jos on, niin samalla voimme jättää Putinille anomuksen saada tulla liitetyksi Venäjän Federaation iloiseen perheeseen. Finljandiskij Oblast olisi varmaan regioonamme nimi.
No jo on naiivi kappale. Suomi tekee päätöksiä oman etunsa mukaisesti. Yksi näistä eduista on senKIN tosiasian tunnustaminen, että yhteistä rajaa Venäjän kanssa on 1300km ja että Venäjä on suurvalta meihin verrattuna, ja että tuo tilanne ei tule muuttumaan ihan lähinäköpiirissä.
Joten Venäjän kanssa on oltava hyvissä väleissä, on se iso kaveri (NATO) siinä vieressä tahi ei.
Paasikiveen vetoaminen olisi ollut Paasikiven aikana relevanttia.
Relevanttia on edelleen vuoden 44 uudenvuoden puheen toteamus
” Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.”
Ja sitä vaan soveltamaan hetkeen 2012, EI niin, että eletään mennessä, kuten tässä ketjussa jossa soditaan WWII ja höpötetään suursodasta Euroopassa, kun strategiset uhat ovat nykyään aivan toisenlaisia. Ei Pentagonkaan ole varautunut eurooppalaiseen suursotaan enää 15 vuoteen…
Suomen NATO-jäsenyys tuntuu olevan aihe, johon liittyy järkyttävä määrä ennakkoluuloja, pelkoa, menneisyyteen jämähtämistä, tietämättömyyttä ja torni-huhuja, jotka leviävät ilmeisesti varusmiesten ja Esson baarien keskiolutparlamenttien keskuudessa.
- Venäjä on uhka NATOlle sotilaallisesti (tähän uskoo korkeintaan joku YLEn toimittaja, demari tai TOJ)
JA tämä kuuluu niihin oleellisesti.. Siis että ei olisi. NATO:n mielstä ei, meidän mielestä ei, mutta Venäjällä tilanne nähdään erilailla. Venäjän suhde NATOon omassa sotilasdoktriinissa sisältää osan NATO uhasta (ainakin julkilausumien mukaan), joten Venäjän strategiat on rakennettu myös NATOa vastaan. Kyllä tama vaikuttaa Suomen ulkopolitiikkaan niiden realiteettin vuoksi.
- pohjoismainen puolustusyhteistyö saattaa johtaa siihen, että Ruotsi liittyy NATOon ja Suomi jää (taas) ihmettelemään kun fiksummat tekevät päätöksiä ja kukaan ei kysy meiltä mitään (taaskaan)
Et taida paljoa Ruotsin poliittista keskustelua seurata? Ruotsissa NATO on paljon kauempana muin meillä Suomessa. Ruotsilla on ihan eri geopoliittinen asema, kun me ollaan tässä välissä puskurivaltiona. Ruotsin puolustusvoimia kehitetään nykyuhkien torjuntaan, eikä oikeastaan lainkaan laajoja maahyökkäyksiä silmälläpitäen. Fiksummat on tehneet päätöksiä samaan aikaan kun Suomessa Kepu ja Persut poraavat joistain varuskuntien lakkauttamisista (joilla ei ole siis mitään strategista merkitystä).
Ylipäätään NATO asia nähdään ikään kuin joanin sotilaspoliittisena tekona, jolla ei ole muita ulkopoliittisia vaikutuksia ja sitä pidetään ”vakuutuksena” tms. jossa ei olisi myös velvoitteita.
Sotilasliitoon kuuluminen tuo sekä turvaa, mutta myös velvoitteita. Aika vähälle tuntuu näiden pohdinta suurimalta osalta jäävän, tai sitten se leimataan ”USA vastaisuudeksi”.
