Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov
Meinasin repiä pelihousuni toisessa erässä kun koko Suomen alivoimakentällinen lähti vaihtoon vaikka vastustajalla oli kiekko siniviivalla ja he olivat ajamassa koko ylivoimansa teholla sisään alueelle. Empä moista tempausta ole koskaan nähnyt kaukalossa ja jos minimoin naisten jääkiekon seuraamisen tulevaisuudessa, niin toivottasti en näe vastaavaa enää koskaan. Sen verran traumaattinen kokemus se oli
Sergein linjoja seuraten menin vielä pidemmälle ja Suomen ilmeisen motoriikkarajoitteisen joukkueen vaihtovirheitä, oman pään harhasyöttöjä, avuttomia purkuyrityksiä, luokatonta puolustamista ja kädetöntä hyökkäystä kyllikseni seurattuani tosiaankin
revin ne pelihousut.
Pikku päähäni ei kerta kaikkiaan mahdu, että miten helvetissä päätoimisesti (kai? En tunne tilannetta tarkkaan) kiekkoa pelaava naisjoukkio voi pelistä toiseen, alusta loppuun, jatkuvasti, toistaa samoja yksinkertaisia, järjettömiä virheitä yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen?
Eikö tuossa prosessissa tapahdu minkäänlaista
oppimista? Eikö missään vaiheessa todellakaan tule ahaa-elämyksen omaista tunnetta siitä, että viimeksi tämä ratkaisu meni täysin reisille,
nytpä toiminkin toisin? Ikävä kyllä vastaus näyttää olevan, että ei todellakaan tule...
Puputti on ainoa, joka ansaitsi arvostukseni eilen, koko muu sakki ansaitsikin sitten juuri sen mitä sai.