Mainos

KalPasta ponnistaneet/pudonneet

  • 608 669
  • 1 686

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itseltäni mennyt kokoonaan ohi - liekö ollut esillä täällä... Virran luottopeluri ja myös yksi omista suosikeistani, Tapio Laakso, on näköjään siirtynyt TPS:stä Ilvekseen 2-vuoden sopparilla. Ilveksen uutinen.

Henkilökohtaisesti olisi kyllä kelvannut takaisin Kuopioonkin, mutta toisaalta mukava nähdä myös Kinnunen (toivottavasti) aiempaa isommassa roolissa.
Mun mielestä Laakson kädet on KalPassa nähty. EHT-Tapion hintalappu on liikaa KalPan alempiin ketjuihin ja kahteen ensimmäiseen ei mielestäni kädet riitä. 25 pinnaa riittäisi, 15 ei.
Virran yksioikoinen ja selvä pelitapa sai näyttämään herran paremmalta kuin onkaan?! Kauvosaaren kanssa samaa osastoa. On saanut näyttöpaikkoja ja taso on nähty.

Kinnuselta odotan käsiä maalien ja syöttöjen muodossa, jokuvitunriekkinen 2.0.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Seuraavan kahden kauden aikana hyvin todennäköisesti kirjoitetaan historian kirjoihin uusi nimi kohtaan NHL:ssä pelanneet KalPan kasvatit. Iiro Pakarinen on tehnyt kahden vuoden kaksisuuntaisen sopimuksen Edmonton Oilersin kanssa. Eiköhän Iiro jokusen pelin pääse ylhäälläkin kokeilemaan.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Hieno juttu Pakariselle!

Jostain syystä tulee mieleen verrrata Pakarista Hartikaiseen uuden sopimuksen myötä, koska Härskillä ovet eivät auenneet koskaan Oilersin vakiokokoonpanoon.
Lähtökohdiltaan Härski on kuitenkin astetta Pakarista kovempi pelimies esim. liigastatiikan perusteella, vaikka kummankin paras liigakausi suht saman verran pisteitä tuottikin. Miehillä on montaa samaa vahvuutta, Pakarinen on maalintekijänä luovempi, kun taas Hartikainen on hyvä suojaamaan kiekkoa ja jaksaa vääntää maalin edessä.

Joka tapauksessa vaatii Pakariselta täydellistä onnistumista, mikäli paikan ylhäältä meinaa ottaa. Toivottavasti mies pystyy kehittymään vielä pari astetta, mutta tällä hetkellä realismia on pelata tuleva kausi Oklahomassa kokemusta keräämässä. Tsemppiä rapakon taakse!
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Adam Hallin NHL-ura näyttäisi olevan ohi ja mies on tehnyt sopimuksen Ambri-Piottan kanssa eli pelaa ensi kaudella Sveitsissä. Se ei tietenkään yllätä, että noin komean NHL-uran tehnyt pelaaja ei Suomeen tule, mutta ehkä vuoden tai parin päästä voisi olla Kuopioon paluu ajankohtainen. Parin viikon päästä tulee 34 vuotta täyteen, joten vielä ehtii.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Adam Hallin NHL-ura näyttäisi olevan ohi ja mies on tehnyt sopimuksen Ambri-Piottan kanssa eli pelaa ensi kaudella Sveitsissä. Se ei tietenkään yllätä, että noin komean NHL-uran tehnyt pelaaja ei Suomeen tule, mutta ehkä vuoden tai parin päästä voisi olla Kuopioon paluu ajankohtainen. Parin viikon päästä tulee 34 vuotta täyteen, joten vielä ehtii.
Ei kelvannut työsulun aikana KalPaan, joten miksi kelpaisi myöhemminkään? Tietysti nykytilanteessa kelpaisi varmasti jos vain euroja löytyisi. Toisaalta pelaajalla itsellään ei varmaankaan enää mitään suurta hinkua ole tulla Kuopioon ainakaan yhtään markkinahintaansa edullisemmin, kun on kuulemma liian huono KalPaan...
 

Leppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Toivottavasti ei ollut uran loppu. Ongelmana on se, että Timosella on ollut käsittääkseni veritulppia aikaisemminkin ja ainakin suomalaisen hoitokäytännön mukaan se tarkoittaisi pysyvää marevan lääkitystä. Marevan on taas huono vaihtoehto kontaktilajeissa, verenvuotoriskin takia. Ehkä jokin muu lääke tulee sitten kyseeseen.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Ensimmäiseen viiteen peliin: Jasse Ikonen 4 + 2 = 6 (neljässä pelissä!) ja Tommi Jokinen 1 + 4 = 5. Näköjään se maisemanvaihdos joskus on ihan oikeasti todella hyvä idea. Jos Jokinen jatkaa samaan malliin niin kannattaa varmaan oikeasti olla hereillä, kun soppari SaiPan kanssa lähestyy loppuaan (vasta ensi kaudella kyllä). Riekkisellä ja Kukkosella on taas pistetilit vielä avaamatta, mutta Ilves onkin pelannut vasta kolme peliä.

Kukas se olikaan täällä joka uhkasi lopettavansa KalPan seuraamisen jos Ikonen myydään pois? Taisi olla kuitenkin oikeilla jäljillä : ) Toisaalta jotenkin vaikea uskoa, että olisi täällä takonut näissä peleissä nuo samat tehot. Törmänen se varmaan tämän takana on.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Eikös tuo Alistaja Riikolakin ole mukavat 3+4 tehnyt viiteen peliin.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Eikös tuo Alistaja Riikolakin ole mukavat 3+4 tehnyt viiteen peliin.

Niin on tosiaan tehnyt, eikä ole voinut välttyä huomaamasta, vaikka nyt unohdinkin. Noh, Riikola sentään pelasi ensimmäiset pelinsä junnuikäisenä SaiPassa : ) Vielä kun Ässät nostaa sen Parikan pelaavaan kokoonpanoon ja poika latoo ensimmäisessä pelissään viisi maalia niin voidaan ihmetellä että mites tässä näin kävi.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Ikosen Jassen kovaa alkukautta vielä korostaa se, että vetelee kuitenkin nelosen laitaa IFK:ssa ja ei sitä kautta mitään kärkiminuutteja. 11:41 näyttäisi olevan Jassen peliaika. Onhan tää muuten aika koomista, että S-P Riikola on pistepörssin 4. ja pakkipörssin ykkönen.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ikosen Jassen kovaa alkukautta vielä korostaa se, että vetelee kuitenkin nelosen laitaa IFK:ssa ja ei sitä kautta mitään kärkiminuutteja. 11:41 näyttäisi olevan Jassen peliaika. Onhan tää muuten aika koomista, että S-P Riikola on pistepörssin 4. ja pakkipörssin ykkönen.
Eli ovat päässeet muualla pelaamaan itselleen sopivaa roolia. KalPassa Jassen palkka taisi olla sillä tasolla että kärkiminuutteja ja tulosta odoteltiin. Alkukauden tolppaennätyksen todennäköisesti rikkoi ennen seurasiirtoa. Jassehan kävi jo keskisuomesta vauhtia hakemassa ennen viimeisintä visiittiä.
Riikolalle ei taas tahtonut peliaikaa löytyä ja parhaat ominaisuudet eivät SP:stä kuoriudu alivoimaa luutimalla kolmosparissa.
Koomista on lähinnä se oletusarvo että kaikille parhaille omille junnuille löytyisi sopiva rooli KalPasta, juuri sillä hetkellä kun pelaaja alkaa liigaympyröihin kasvaa. Välillä näitä tonikalleloita vaan on joukkueellinen juuri sillä hetkellä kun Toni Kallela haluisi/ansaitsisi näytönpaikkaa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Josta tuliin mieleen, että Toni Kallelahan on siis pelaaja, jolle olisi pari vuotta sitten pitänyt antaa peliaikaa runsaasti. Hän on nyt 21 vuotta ja pelannut 54 peliä liigajoukkueissa (liigaa ja european trophyä) ja tuloksena on ollut 4 maalia. Sen sijaan tämä peliaika annettiin perhesuhteiden takia Kasperi Kapaselle. Vitun Kapaset.
 

Kuuhinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Winnipeg Jets, Let's Go Oilers!
Vaikkei oma kasvatti olekaan, ajattelin tuoda asian ilmi. Eli lyhyellä KalPa-visiitillä kaudella 2012-2013 käynyt Joni Haverinen jatkaa näemmä uraansa Puolan pääsarjassa, joukkueena MMKS Podhale Nowy Targ. Linkin takana eliteprospects.com -sivuston pelaajakortti, josta siirto käy ilmi. Onnea miehelle matkaan.

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=9547
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Niin, minä olin ainakin vähän miettinyt että Kallelaa olisi voinut yrittää houkutella takaisin Kuopioon ensi kaudeksi. Lahjakas nuori kaveri, joka ei kunnon näytönpaikkaa KalPan edustuksessa pari kautta sitten saanut. 12 peliä ja kaikki muistaakseni nelosketjussa. Sen sijaan viime kaudella kirvesrinnoissa 14 peliä, joissa tehot 4+2=6. Potentiaalia suuriin saavutuksiin on.

Tämän Ilves-siirron myötä mahkuja hankintaan ehkä olisi jos epäonnistuu Ipassa täysin, mutta jos onnistuu yhtään niin Ilves varmaankin iskee kiinni. Itse asiassa veikkaan, että pääsee pisteille jo nyt alkavassa matsissa.

Tai ehkä ei pääse.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kapanen lähtee niin olisihan Kallela sopiva testata vaikka siihen ruutuun. Taitoa on, sen kertoo ajunnuissa dominointi. Liekkö liiga sitten vysiikalta liian kova kun ei ole oikein paikkoja edes koskaan urallaan oikein saanut edes. Olisi varmasti halpakin ja oma poika taas kotiutettaisiin. Toki nuori Tammela alkaa tekemään nousuaan niin viekö tämän paikan sitten. Saapa nähdä.
Ps. Ei tainnu Kallela lähteä iloisin mielin seurasta viimeksi kun ei paikkaa jengissä irronnut. Sai toki muistaakseni ykköskentässäkin.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
http://www.savonsanomat.fi/urheilu/jaakiekko/tuomas-kiiskista-ei-nahda-ihan-heti-kalpassa/1978092

Kiiskinen meni vähän harmillisesti tekemään kahden vuoden jatkon Växjö Lakersin kanssa, joten Kisua ei nähdä Kuopiossa ainakaan ennen kautta 2017-2018 ja näin ollen hänet voi poistaa jokaisesta fantasiarosterikaavailusta ykkösketjun laidasta. Tuon jälkeenhän Kiiskinen onkin jo yli kolmekymppinen, joten sitten kelpaa tulla kotikonnuille jäähdyttelemään : ) Noin muutenhan Kisu palasi äskettäin pitkähköltä sairastupareissulta ja on nyt tehnyt 34 peliin mukavat tehot 13+13=26. Tuon vamman takia hän on SHL:n pistepörssissä vasta sijalla 26, mutta jos ensi kausi menee terveenä niin varmasti on todella kova luu.

Niin ja muuten:

Tapio Laakso 44 peliä 15+12=27. On se Tuokkola kova, vaikka ei joukkueella kokonaisuutena hyvin pyyhkisikään. Pistää miettimään, millaisia tehoja Salminen, Lehkonen, Voutilainen jne. olisivat iskeneet kaudella 2012-2013 jos Tumppia ei olisi kengitty. No, sitä emme koskaan saa tietää.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Timo Salo pelaa nykyään futista. Salo ja Laakso. Hyviä aikoja oli ne :)

Ja samaan aikaan toinen Turun tovereista valitaan liigan tammikuun kuukauden. Pisteitä Tapsalla on tällä kaudella jo 16(!)+12=28. (Siis taas yksi maali lisää tuon tulikasteen yllä olevan viestin jälkeen.) Piste-ennätys liigassa oli ennen tätä kautta 25 p kaudella 2008-2009. Mitä tuosta Laakson kaudesta nyt voi sanoa, aika huikeaa.

Kyllähän Salo ja Laakso kilpipaidassa pelatessaan olivat yleisön suosikkeja. Kaksikosta ei voinut olla pitämättä, eikä syitä edes tarvitse tähän kirjoittaa. Jostain syystä ei voinut edes ärsyyntyä, kun Laakso taannoin teki KalPaa vastaan kaksi maalia. Molemmille tovereille toivoo pelkästään hyvää.
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Jatketaan jalkapallo-aiheisella teemalla. Olli Jokinen on liittynyt HIFK Fotbollin taustajoukkoihin joukkorahoituksen kautta.

"HIFK:n jalkapallojoukkueen taustalle on lähtenyt muun muassa paljon tuttuja jääkiekkoilijoita, kuten Mikael Granlund, Leo Komarov, Sean Bergenheim, Lennart Petrell ja Olli Jokinen."

Linkki Iltalehden uutiseen aiheesta: http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/2015021619205351_vg.shtml
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Jospa jalishöntsät sikseen. Dominaattori, Taikuri, Sakke, Sikari-Sakari Salminen voittanut toisena vuotena peräkkäin KHL:n suomalaisten pistepörssin. Pinnat olivat täysin identtiset kuin ensimmäisellä kaudella Salminen teki suomalaishistoriaa – Radulov voitti KHL:n pistepörssin - KHL - Jääkiekko - Sport - MTV.fi Teki siis KHL historiaa. Kyllä lämmittää mieltä lueskella tämmöisiäkin välistä. Salminenhan oli vielä raakile ja potentiaalia oli, mutta eikait kukaan oisi moista uskonut miehestä kun hän KalPaan saapui. Tällä hetkellä lie koko Euroopan parhaita suomalaisia. Paljon tuli miehelle kehitystä isoin askelin KalPassa. Liekkö syynä tämä kuuluisa kiekkokontrolli vai mikä, mutta on lujaa lähtenyt ura nousuun ja kiito näkyy jatkuvan. Jospa sitä nyt nousisi nykyjengistä ensi kaudelle näitä uusia Salmisia-Kiiskisiä. Potentiaalisina nousijoina näihin rooleihin voisi olla nuori Jonne Tammela ja hieman kokeneempi Ruohomaan Mikael. Pakiston uutta Jalasvaaraa odotellessa. Kilpeläinenkin on hyvin paikkansa ottanut, kuten Ahonen ja Koskinenkin KalPassa olleessaan. Kovaa on kehitys ollut ja toivotaan, että jatkuu tulevaisuudessakin samana.
Ps. Härskikin tuossa Suomi-pörssissä ihan ok sijoilla olleessaan viidenneksi paras pistemies suomalaisista :) Milloin vain takaisin KalPaan kyseiset herrat, mutta taitaa olla hamassa tulevaisuudessa vasta sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös