Mainos

KalPasta ponnistaneet/pudonneet

  • 608 822
  • 1 686

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
En nyt sanoisi ihan rotaatiopakiksi Könöstä. Tänä vuonna on tullut paremmin peliaikaa ja vain yhdessä pelissä on ollut kokoonpanosta pois. Niemelän alaisuudessa vastuuta on tullut nyt enemmän ja pelannut keskimäärin saman verran kun Lantta, eli sellaiset reilut 13 min/peli.

Toki voi miettiä, olisiko kannattanut vaihtaa KalPasta pois, kun neloskentän mieheksi leimautunut, mutta jos katsoo miehen pelilahjoja, niin juuri neloskentän työmyyränä, ärsyttäjänä sekä alivoimapelaajana hänestä saa eniten irti. Arvokas omassa roolissaan, mutta varmaan tiedostaa itsekin, että top6-kenttiin ei hänen pehmeillä käsillä ole asiaa.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Esimerkiksi KalPan nykyisessä rosterissa Könönen istuisi kolmanneksi lenkiksi Klemetin ja Curryn rinnalle kuin nenä päähän. Juuso toisi ketjuun mukanaan juuri niitä elementtejä, mitä se mielestäni tällä hetkellä tarvitsee, eli fyysisyyttä, kamppailuvoimaa, maalineduspelaamista ja vastustajien hämmentämistä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa

En minäkään rotaatiopakiksi hyökkääjää sanoisi.

Könönen pelaa lähes vähiten Ilveksessä ”vakiomiehistä”. KalPassa teki 4:llä viimeisellä kaudellaan 16, 20, 24 ja 28 pistettä aina nousevasti ja kolmella kaudella +10 maalia. Ei ihan puukäsi. Junnuissa ollessaan myös oli suht. tehokas.

Viime kaudella jäi siellä 12 pisteeseen ja 4:ään maaliin, tällä kaudella taitaa jäädä siitäkin.

Kotiin vaan ensi kaudella Härskin kanssa vääntämään.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Viime kaudella jäi siellä 12 pisteeseen ja 4:ään maaliin, tällä kaudella taitaa jäädä siitäkin.
Ilves hakee vielä huhujen mukaan yhtä tai kahta hyökkääjää ja tuskin niitä katsomoon tai rotaatioon hakee. Saa nähdä mikä on Könosen rooli sen jälkeen jos ja kun uutta ukkoa puskee joukkueeseen.

Mitä tulee siihen, että kannattiko KalPasta lähteä. Könösellä oli siinä vaiheessa sen verran markkinarvoa, että Ilves jota pidettiin yhtenä suurista mestarisuosikeista kiinnostui ja tarjosi lappua. Tuollaista tilaisuutta jos ei käytä niin välttämättä toista tilaisuutta ei enää tule. Taas huippu onnistuminen uudessa yhdessä suomen kärkiseurassa ja ties mitkä ovet silloin avautuisivat. Eli siihen katsoen kannatti ja eipähän jäänyt ainakaan tuo kortti katsomatta. Se, että rooli Pennasen alaisuudessa oli lähinnä rotaatiossa oli varmasti pettymys, mutta tuskin Juusoakaan sinne mihinkään kärkirooliin hankittiin. Kuopiossa sai Miettiseltä isoa roolia jopa 1-2 kentissä ja vastuuta ylivoimalla peliajan huidellessa 17-18 minuutissa. Nuo kun napataan pois ja siirryt pienille minuuteilla nelosen laitaan, niin pisteistä voi melkeinpä suoraan höylätä vähintään puolet pois oli kysessä sitten kuka tahansa.
 
Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Esimerkiksi KalPan nykyisessä rosterissa Könönen istuisi kolmanneksi lenkiksi Klemetin ja Curryn rinnalle kuin nenä päähän. Juuso toisi ketjuun mukanaan juuri niitä elementtejä, mitä se mielestäni tällä hetkellä tarvitsee, eli fyysisyyttä, kamppailuvoimaa, maalineduspelaamista ja vastustajien hämmentämistä.
Tuon lisäksi KalPan ylivoimassakin olisi mielestäni paikka Könöselle juuri maalinedessä nyky rosterissa.

Tällähetkellä KalPassa on myös realistiset mahdollisuudet menestyä ja taistella ihan siitä mestaruudestakin, että ei varmaan ainakaan se olisi syy sille etteikö voisi KalPassa vielä pelata.
 
Viimeksi muokattu:

Laine vois kysellä keväällä ennen siirtorajaa. Vois olla hyväkin palanen hyökkäykseen, oikeaan rooliin..
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
MTV näyttää Timrån kotipelin HV71:stä vastaan torstaina 14.11. klo 20:00. Ehtisiköhän Oliver jo tuohon.
Eiköhän, ellei ala toistamaan Jari Saarion temppua.
 
Itkonniemi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, IPK

Kurrin Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Puustisella taisi olla asunto Jyväskylässä koko ajan myös ulkomaan vuosien aikana. Selkeästi vaikuttaisi siis sinne kotiutuneen. Eiköhän ovi KalPaan mennyt kiinni jo edellisen JYP-sopimuksen kohdalla. Tässä kohtaa ei olisi kyllä enää mitään käyttöä ollutkaan. Ja vieläpä kahden vuoden sopimus. Veikkaan, että sitä jonkun kerran tullaan JYPin puolella kiroamaan tulevina kausina.
 
Dima

Kiinnostava olisi tietää sopimuksen arvo, tosin onko hurrikaanilaumaa enää tämän kauden jälkeen lainkaan?
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Taisivat Veljcastissa jutella, että Puustinen olisi ollut tulossa KalPaan pari vuotta sitten, mutta ei kelvannut (pyydetyllä hinnalla?) ja Puustinen olisi siitä vetänyt hernettä nenään, ettei omia kasvatteja arvosteta.

Ensi lähdetään ovet paukkuen maailmalle pelaamatta peliäkään KalPassa Liigaa, tuuletellaan villisti maaleja Kuopiossa neljän eri vastustajan riveissä joista viimeisenä paikallisvastustajan riveissä. Ja sitten pitäisi ottaa avosylin vastaan kun ura on loppusuoralla...

Onnea Puustiselle uudesta kodista Jyväskylässä.
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Kiinnostava olisi tietää sopimuksen arvo, tosin onko hurrikaanilaumaa enää tämän kauden jälkeen lainkaan?
Niinpä. En pistäisi pahakseni, jos JYP Suomi-sarjasta joutuisi vauhtia hakemaan.
 
Zibbazubba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös