Mainos

KalPasta ponnistaneet/pudonneet

  • 608 807
  • 1 686
Jotenkin jäi vain samasta peliajasta taistelevista jälkeen kehityksessä. Aikaisemminkin on täällä jo tullut myös esiin jonkinlaiset asennepuolen ongelmat. Viime kaudella sai näytönpaikan loukkaantumisten myötä ja kaikki meni hyvin Hämeenlinnan peliin asti. Siellä Koponen sitten päätti ottelun loppuhetkillä johonkin tuomioon tyytymättömänä heittää pullon? jäälle ja nappasi siitä ulosajon. Sen jälkeen ei sitten tullutkaan valmennukselta enää luottoa.
Pitää tulla tää korjaamaan. Hämptonissa paikanpäällä keväällä olleena tilanne meni niin että valmentaja heitti jäälle pullon, mutta näköjään merkattu vahingossa Eliaksen nimiin tuo heitto.
 

Maalainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pitää tulla tää korjaamaan. Hämptonissa paikanpäällä keväällä olleena tilanne meni niin että valmentaja heitti jäälle pullon, mutta näköjään merkattu vahingossa Eliaksen nimiin tuo heitto.
Selvä. Itselle jäänyt kyllä sellainen mielikuva, että Koponenkin olisi siellä jotain hölmöillyt. Ei Elias ainakaan sen jälkeen tainnut enää pelata peliäkään, vaikka otteet olivat tosiaan olleet ihan hyviä.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jyri Junnila on näköjään nykyisin Kärppien U11-U15 valmennuspäällikkö. Samassa orkesterissa on U16-U20 edustuksen kehityspäällikkönä KalPan entinen valmentajavelho Jari "Papu" Laukkanen, eli Papu on näköjään ainakin toistaiseksi laittanut pelikirjan naulaan ja siirtynyt toimistohommiin.
 

Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa




Alkaako Pitkänen palata takaisin sille tasolle mitä oli KalPassa kaudella 21-22 ennen kun loukkaantui? 6 peliä 3+4=7 ja +5 tähän alku kauteen. Vaikkei HA niin kovatasoinen sarja olekkaan kuin liiga niin onhan tuo ihan hyvä startti.

Meikä toivoo ainakin, että Pitkänen saisi vielä uransa lentoon.
 

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Oliver Kapaselle ensimäiseen NHL-Peliin reilu 10min jääaikaa, 1 syöttöpiste, +-0 ja vielä starailusta Bettmanilta sakot päälle.

Gary Bettman and the NHL have fined young Canadiens forward Oliver Kapanen (linkki vie yardbarker.comin artikkeliin, jossa käsitellään Kapasen uran ensimmäistä NHL-ottelua. Sisältää mm. videoinsertin O.Kapasen 1.tehopisteestä).
Sakko tuli tosiaan siitä kun perinteen mukaisesti Kapanen luisteli jäälle esittelyssä ilman kypärää
 

Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Siinä taklaa päähän Topi Heiskanen joka vielä viime kaudella oli KalPan sopimuspelaaja Leo Ringiä joka taas on tämän kauden KalPan sopimuspelaaja. 5 ottelua penaltia.

Ei ollut muuten ensimäinen kerta kun Ringiä kopsahtaa kuuppaan, viime kaudella oli sivussa hetken kyseisestä syystä. Saa nähdä tuleeko pitempi poissaolo tässäkohti. Taitaa olla yksi hyökkääjä enää reserviä KalPalla jäljellä ketä on terveenä + Pulkkanen, mutta hänestä ei ole mitään käryä onko miten kaukana vielä siitä, että liigan puolella pystyisi järkevällä tasolla suorittamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Oli kyllä todella huonosti pelattu tilanne Ringiltä. Purjehtii hyökkäyssinisellä hieman poikittain ja vielä yrittää tökätä kiekkoa kurottaen. Altistaa itsensä täysin avonaiseksi pahaan tälliin. Ja paha tällihän sieltä tuleekin vain ja pelkästään pääähän osuen (mutta minne muualle tuossa voisi osuakkaan)

Sitten voi toki miettiä, että oliko Heiskaselta fiksu taklaus? Aivan turha hakea tuommoista pommia tuossa tilanteessa. Tulet hieman ulkopuolisena täysin puuntakaa tilanteeseen ja haet kovaa pommia. Tässä sitten lopputulos.

Eniten ihmetyttää se, että miksi tuossa kukaan ei mene Ringiä auttaamaan? Toinen yrittää epätoivoisesti päästä ylös ja penkille mutta on aivan pihalla. Ymmärrän, että pitää mennä kaveria muistuttamaan, mutta kyllähän tuossa jonkun pitäisi tulla myös itse Ringiä suojelemaan.
 

Happar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Samaa mieltä tuosta kaverin auttamisesta. Lähes aina tällasissa tilanteissa ekana on mielessä vastustajalle nyrkin näyttäminen kun oman joukkuekaverin auttaminen. Toki ei siinä toinen pelaaja välttämättä mitään hirveitä urotekoja pysty tekemään mutta silti ainakin itselle tuo vanhan ajan mentaliteetti muistamisesta/kostamisesta saisi jo unohtua. Toki jalkapallon puolella on monta tapausta jossa toinen pelaaja on pelastanut tajunnan menettäneen pelaajan ettei hän nielaise omaa kieltään ja tukehdu sen seurauksena. Jääkiekossakin kyseinen tilanne voi olla mahdollinen niin ainakin itse ennemmin pelastaisin oman joukkuekaverin hengen tuossa tilanteessa. Myös saattaisin jopa vastustajajoukkueen pelaajaa auttaa ennemmin kun menisin puolustelemaan omaa joukkuekaveria, sanokaa mitä sanotte joukkuehengestä mutta itelle ihmishenki on joka kerta tärkeämpi
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En ota kantaa taklaukseen koska siitä ja Ringin pelaamisesta voi olla niin montaa mieltä. Heittäisin kysymyksen siitä, että miksi Ringin kanssa tehtiin yhden vuoden sopimus? Lähinnä kiinnostaisi se, että mikä ajatus oli tehdä Ringin kanssa soppari ja laittaa hänet jo harkkakaudella IPK:n riveihin.
 

SavonPekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En ota kantaa taklaukseen koska siitä ja Ringin pelaamisesta voi olla niin montaa mieltä. Heittäisin kysymyksen siitä, että miksi Ringin kanssa tehtiin yhden vuoden sopimus? Lähinnä kiinnostaisi se, että mikä ajatus oli tehdä Ringin kanssa soppari ja laittaa hänet jo harkkakaudella IPK:n riveihin.
Ilmeisimmin ei harjoittelumotivaatio ollut kohdillaan kesän joukkuetreeneissä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Juuso Könönen ollut rajussa luisussa pisteiden valossa, kun lähti täältä 4:n peräkkäisen nousevan kauden jälkeen Ilvekseen. Rooli nelosen ja poppareiden välillä. Oliko kannattava siirto tulosyksiköstä siirtyä uran primen nurkilla tuonne?
Tähän osaa vastata parhaiten Könönen itse.
Mutta kannattajan silmin olisi parempi rooli jossain muualla, muttei välttämättä yhtä rahakas. Kuka mitäkin arvostaa.

Lisätään nyt vielä;
Olisi varmaan päässyt pois viimekauden jälkeen jos rooli ei olisi miellyttänyt.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Tähän osaa vastata parhaiten Könönen itse.
Mutta kannattajan silmin olisi parempi rooli jossain muualla, muttei välttämättä yhtä rahakas. Kuka mitäkin arvostaa.
Eiköhän Könösen tavoitteena ollut ottaa seuraavaa steppiä isommassa seurassa, ei ajautua vain rotaatioon ja pienille minuuteille. Muutos on aina mahdollisuus, myös siihen epäonnistuniseen.

Vanha sanonta toimii tässäkin, jos yrität on riski epäonnistua, mutta jos et yritä, varmistat epäonnistumisen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös