Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tuolla NHL puolella tästä olikin keskustelua. Pistänyt kuulemma päänsä lopultakin kuntoon. Eli työnteko maistuu ja turha hiihtely ja kikkailu on jäänyt pois. Taitoahan Kapasella on aina ollut, mutta tuo KalPa ja Maajoukkue aikojen hiihtely, pelin ulkopuolella pelaaminen ja muu kiukuttelu? pilasi kyllä kaverin pelin täydellisesti.
Lähinnä ollut omaa silmään sitä, ettei viitsi laittaa itseään likoon hirveästi. Kaivaa kiekkoa, taklata yms. Vaan on enemmän odotellut ulkopuolella ja sit tapahtuu kun sen kiekon sattuu saamaan. Nyt on pakko ollut muuttaa pelaamista alemmissa kentissä, että pääsee ylipäätään pelaamaan. Ja nyt sitten kun ottoveljeltä on paikan ykkösessä saanut on myös tulosta tullut.

Ihme homma, kun miettii isänsä pelityyliä. Mutta hyvä, jos on vihdoin viimein oppinut tekemään myös sitä likaista hommaa. Ehkä nuorempana myös se taito on aittanut eteenpäin. Mutta parempi myöhään, kuin jos silloinkaan.
 
Joka toiselle kuoppaa kaivaa. Joka toiselle ei.

Kuuhinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Winnipeg Jets
Nostetaas esille peluri hieman useamman vuoden takaa. Kyseessä monenlaisia tunteita pelillään kaudella 2010-2011 herättänyt oma kasvatti Janne Laakkonen. Kyseisen kauden jälkeen ura ei ehkä ole ihan parhaaseen mahdolliseen suuntaan mennyt, vaikka kaudella 2011-2012 vielä tekikin HPK:ssa 29 pistettä 53 otteluun. Tämän jälkeen Mestiksen kautta Ruotsin ykkösdivisioonaan (ei siis Allsvenskaniin, vaan pykälää alemmas), josta sitten Kazakstanin, Venäjän, Valko-Venäjän ja Ranskan kautta Puolan liigaan, jossa pelaa tätä nykyä KH GKS Katowicen paidassa. Tällä hetkellä Puolan liigan pistepörssissä sijalla 17, takonut 19 otteluun 24 tehopistettä. Katowice johtaa Puolan liigaa, Laakkonen pelannut pääosin Puolan maajoukkueen vakikasvojen Tomasz Malasinskin ja Grzegorz Pasiutin kanssa samassa vitjassa, ensin mainittu pistepörssissä 7. ja jälkimmäinen toisena.

Valko-Venäjän liigassa pelatessaan kaudella 2016-2017 Laakkonen voitti Neman Grodno -joukkueessa Valko-Venäjän liigan mestaruuden; samassa joukkueessa pelasi myös äsken mainittu Pasiut, liekö houkutellut Laakkosen matkassaan Puolaan.

Linkki Elite Prospectsin Puolan liigan tilastosivulle:
Elite Prospects - Poland Stats 2018-2019

Viidesosa-polakkina ja Puolan liigaa itse seuraavana ajattelin nostaa Laakkosen esille, en sillä, että tarvitsisi kotiuttaa uudestaan ensi kaudelle. Nykyinen liiga varmasti tasoltaan sopiva. :)
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Juuso Riikola on pelannut 15 Pensin 31 pelistä. Runkkarin alku oli pikkaisen hankalaa, mutta otteet vähitellen parantuivat ja pakkipariksi alkoi vakiintua Määttä. Sitten Pensin johto teki yllätysvedon, vaihtoi lupaavan Daniel Sprongin, oikeastaan ilman kunnon näytön paikkaa Ducksiin ja vaihdossa tuli nuori ruotsalaispakki Marcus Pettersson, joka on ottanut siitä asti Riikolan paikan aloituskuusikosta, kunnes viime yönä Riikola pääsi taas pelaamaan.

Yhtä kaikki, vaikka Riikola ei ole pisteillä mässäillyt, niin hän on päässyt hienosti Pens-kannattajien suosioon. Hänen virheetöntä peliään, johon kuuluu painavat taklaukset, sulava luistelu ja kiekon ylöstuontitaito, on kehuttu pelistä toiseen ja ihmetelty, miksi joutuu istumaan katsomossa, vaikka on palannut paremmin kuin esim. vähintään pari milliä enemmän tienaavat Johnson, Määttä ja Oleksiak. Aika moni tuntuu olevan sitä mieltä, että Riikola kuuluisi aloituskuusikkoon, mutta pienipalkkasena hänet on helpompi pitää kokoonpanon ulkopuolella. Joka tapauksessa hän ei ole vielä kertaakaan käynyt ahl:n puolella, mikä on jo iso saavutus.

Itse asiassa uskon, että Riikola on esityksellään tekemässä itselleen pidempää uraa NHLssä. Vuoden sopimus oli häneltä hyvä ratkaisu ja luulen, että ottajia riittää ensi kautta ajatellen.
 
Pitäkää päät ylhäällä, ettette kolaa meitä vahingossa.

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Niko Mikkola on pelannut AHL:ssä San Antonio Rampagessa tähän mennessä hyvän kauden, 28 peliä ja 0+3 pistettä. Pisteillähän ei Mikkolan osaamista mitata. Vaikka joukkue on liigan heikoimpien joukossa, niin Mikkolan otteet ovat saaneet kehuja kannattajilta. Mikkolalla on joukkueen paras +- tilasto +9, kun esim. seuraavaksi parhaalla pakilla on tilastossa 0 ja loput on pakkasella. Raporteissa kehutaan erityisesti Mikkolan hyvää puolustuspään peliä, kun taas hyökkäyspäässä voisi käyttää laukaustaan enemmän. Muutaman kerran on ihmetelty, miksi Mikkola ei ole saanut mahdollisuutta vielä Bluesissa ja häntä pidetäänkin yhtenä hyvänä vaihtoehtona, mikäli joku loukkaantuu ylhäällä. Itse uskon, että Mikkola voi saada näytön paikan jo tällä kaudella ylhäältä, koska alkaa näyttää pikku hiljaa siltä, että playoff haaveet karkaavat Bluesilta ennen kun ollaan kauden puolessa välissä
 
Pitäkää päät ylhäällä, ettette kolaa meitä vahingossa.

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Milwaukee Admiralsin Joonas Lyytisellä on menossaan tulokassopimuksensa viimeinen kausi. Toistaiseksi 20 ottelua tehoilla 0+3 ei ole toistaiseksi hirveästi vakuuttanut, vaikka farmin farmiin ECHL:ään ei ole tällä kaudella tarvinnutkaan matkustaa. Admiralsissa Lyytinen on käsittääkseni sellainen kolmosparin pakki, joten kutsua Predatorsin kivenkovaan rosteriin liene turha odottaa. Sen vähän, mitä raportteja olen lukenut, niin ainakin Nashvillen nettisivujen toimittaja odotti Lyytiseltä parempaa kautta, mutta esitykset ovat olleet sellaisia, että välillä on istunut katsomossakin.

Uskon, että Lyytinen palaa kauden jälkeen vanhalle mantereelle ja näyttöjen perusteella Liiga voisi olla hänelle hyvä ratkaisu hakea uutta liitoa uralle. En tiedä ollenkaan, miten hänen KalPasta tuttu hasardialttius kiekon kanssa on kehittynyt Amerikoissa, mutta itse ottaisin hänet ainakin try-outille KalPaan. Hänestä on vaan jäänyt sellainen kuva, että parhaimmillaan hyökkäyssuuntaan aivan huippupelaaja, mutta huonoja päiviä (tai vuosia) oli liikaa.
 
Pitäkää päät ylhäällä, ettette kolaa meitä vahingossa.

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Uskon, että Lyytinen palaa kauden jälkeen vanhalle mantereelle ja näyttöjen perusteella Liiga voisi olla hänelle hyvä ratkaisu hakea uutta liitoa uralle. En tiedä ollenkaan, miten hänen KalPasta tuttu hasardialttius kiekon kanssa on kehittynyt Amerikoissa, mutta itse ottaisin hänet ainakin try-outille KalPaan. Hänestä on vaan jäänyt sellainen kuva, että parhaimmillaan hyökkäyssuuntaan aivan huippupelaaja, mutta huonoja päiviä (tai vuosia) oli liikaa.
Meinaatko, että Lyytiselle kelpaa Try-out? Eiköhän saisi suoran ja rahakkaan sopimuksen helposti esim. Ruotsiin tai Sveitsiin. Itse kuitenkin veikkaan, että suunta on Kärpät tai HiFK.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Jonne Tammela taas lähetettiin noin kuukausi sitten Syracuse Crunchista ECHL:ään kahdeksan pelatun ottelun jälkeen. Siellä Tammela on pelannut kahdeksan ottelua piste/peli -tahtiin, mutta takaisinkutsua Crunchiin ei ole kuulunut. Tammelallakin on menossa tulokassopimuksen viimeinen kausi, joten paluu Eurooppaan lienee hänelläkin todennäköinen. Ilman sitä isoa loukkaantumista Tammelalla olisi voinut olla vähän erilainen urakehitys, mutta eihän tuota ikää ole vieläkään kuin 21.
 
Pitäkää päät ylhäällä, ettette kolaa meitä vahingossa.

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Meinaatko, että Lyytiselle kelpaa Try-out?
Ehkä tuli vähän lakonisesti kirjoitettua, koska en ole koskaan pitänyt häntä niin suurena lupauksena. Lahjoja selvästi on, mutta se ei ole hirveästi realisoitunut. Lisäksi aika harvalla varmaan todellista käsitystä miehen tämän hetken tasosta. En siis menisi missään nimessä tekemään suoraa sopimusta, mutta ohan Kärpillä/IFK:lla sen verran massia, että voivat Lyytisen palkata ilman sen kummempaa katsastusta. Kuitenkaan ei top4 parina AHL:ssä ja välillä katsomossa. Ei se AHL:n taso niin kova ole, että tuolta tulisi automaattisesti dominoimaan liigassa.
 
Pitäkää päät ylhäällä, ettette kolaa meitä vahingossa.

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Riikola tälläsi avausmaalin NHL:ssä, Juuso virittelee aika hienoa temppua rapakon takana. Muutenkin tykkäsin pelaajasta erittäin paljon kun KalPassa pelasi, nöyrä kaveri, kunnioitti peliä ja hoiti hommat tyylikkäästi kentällä ja sen ulkopuolella. Hyvä Juuso!
 
KalPa ylivoima, maalintekijänä Jukka Peltola.

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Riikolan ensimmäinen änärimaali oli kyllä hänelle KalPasta tuttu, eli kova lämärin siniviivan tuntumasta. Maali syntyi ylivoimalla Brassardin ja Pearsonin syötöistä. Sinänsä tehokkaasti käytetty yv-aika, kun sitä kertyi pelissä 22 sekuntia. Pens kun tuppaa pelaamaan yv:nsa tällä hetkellä neljällä hyökkääjällä Letangin vetämäessä pakeista hurjia yv-aikoja. Guentzel korjasi kiekon talteen maalin jälkeen, hieno hetki. Oli muuten ottelun voittomaali, nyt on ketsuppipullo auki!
 
Pitäkää päät ylhäällä, ettette kolaa meitä vahingossa.

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lannon on näköjään sydämeltään kuopiolainen. Vaikea ainakaan nähdä, että tämä hankinta tässä tilanteessa Sportia vahvistaisi, joten KalPan pussiinhan tässä pelataan.
Mikäli kumminkin kävisi niin hassusti, että mies jotenkin käsittämättömästä syystä osoittaa pystyvänsä pelaamaan täysimittaisen liigaottelun jos toisenkin laadukkaalla tasolla, niin vaadin välitöntä kotiuttamista ensi kaudelle. Tai sitten päitä pölkylle!
 
Se on muuten niin, että jos Maione tekee tänään pisteen ja Sebok ei. Niin Maionella on kultapotta päässään kun kautta on pelattu 47 ottelua. Kertoo aika paljon tämän kauden KalPan hyökkäys tulivoimasta. Slovakian pääsarjasta tulee pakki meille pelaamaan ja kantaisi kultapottaa päässään kun kausi on 5/6 pelattu. Melkoista. Kummallisinta silti on se, että pienet mahdollisuudet on vielä kuuden sakkiinkin. Johon en tosin itse usko. -Noutolokku-

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Ei ihan penkin alle ole Texierin maailmanvalloitus lähtenyt käyntiin Columbuksen farmissa Cleveland Monstersissa. Kuuteen peliin tehot 3+2 =5 ja +3 tehopörssiin. Kun katsoo ketkä Monstersin pelaajista ovat yltäneet kaudella samanlaisiiin ppg -tehoihin, niin sieltähän löytyy ihan NHL -statuksen omaavia pelaajiakin. Ainakin Mark Letestu ja Nathan Gerbe lienee niminä tuttuja ja pelanneet yhteensä lähes 1000 peliä änärissä ja tehneet pisteitäkin enemmän kun monella suomalaisella edes pelejä. Mutta niin vaan on Texier heittänyt kuudessa pelissä kovempia tehoja kun nämä herrat keskimäärin tällä kaudella. Eli startti on kyllä sellainen, että taitaa Grenoblen kasvatti pelata nimeään muistiin seurapomoille. Eikä siitä varmaan haittaakaan ole, että Keklu on (ainakin vielä toistaiseksi) sininuttujen GM.

Tässä vielä linkki juttuun Texieristä.
 
Pitäkää päät ylhäällä, ettette kolaa meitä vahingossa.

Pistelinko87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Boston Bruins
29.2.2020. Ässät - Lukko 1-7. Porilaisilla meni kyseinen ottelu pahasti tunteisiin! Naurattaa vieläkin kun 1-7 tilanteessa porilainen dj laittaa soimaan omilleen, eli Ässille "mikä on kun ei taidot riitä"-kappaleen. Pysy aina pikkuveljenä :)

Ferris

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Washington Capitals
Ei ihan penkin alle ole Texierin maailmanvalloitus lähtenyt käyntiin Columbuksen farmissa Cleveland Monstersissa. Kuuteen peliin tehot 3+2 =5 ja +3 tehopörssiin. Kun katsoo ketkä Monstersin pelaajista ovat yltäneet kaudella samanlaisiiin ppg -tehoihin, niin sieltähän löytyy ihan NHL -statuksen omaavia pelaajiakin. Ainakin Mark Letestu ja Nathan Gerbe lienee niminä tuttuja ja pelanneet yhteensä lähes 1000 peliä änärissä ja tehneet pisteitäkin enemmän kun monella suomalaisella edes pelejä. Mutta niin vaan on Texier heittänyt kuudessa pelissä kovempia tehoja kun nämä herrat keskimäärin tällä kaudella. Eli startti on kyllä sellainen, että taitaa Grenoblen kasvatti pelata nimeään muistiin seurapomoille. Eikä siitä varmaan haittaakaan ole, että Keklu on (ainakin vielä toistaiseksi) sininuttujen GM.

Tässä vielä linkki juttuun Texieristä.
Kutsu käynyt ylös.

Columbus Blue Jackets Recall Alexandre Texier
 
.

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
En voi kyllä käsittää yläpuolella olevaa uutista. Onhan se hyvin vetänyt, mutta oikeasti Jacketsilla pari aika tärkeää peliä edessä. Toisaalta Tortorellan tietäen, kaikki on mahdollista. Antaa palaa nyt!
 
Pitäkää päät ylhäällä, ettette kolaa meitä vahingossa.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy