Mainos

KalPan sairastupa kaudella 2014–2015

  • 29 580
  • 85

Uncle Ben

Jäsen
Tällaista ketjua ei näemmä ole vielä olemassa, kertoneeko siitä, että KalPa on toistaiseksi onnistunut välttämään pahemmat loukkaantumissumat.

Noin ulkomuistista sanoisin, että tässä alkukaudesta, Liiga- ja CHL-pelit mukaan lukien, muutamista yksittäisistä peleistä sivussa ovat olleet mm. Mikael Ruohomaa, joka oli poissa nimenomaan kauden alusta, Jussi Timonen on tainnut myös missata muutaman pelin, samoin nyt Sami Mutanen ja Arttu Ilomäki. Toni Hyvärinenkin taisi olla jossain kohtaa sivussa. Kasperi Kapanen loukkasi sormensa maajoukkuekuvioissa, eikä sen vuoksi ole pelannut CHL-matseissa ja samasta syystä missasi myös tulokkaiden turnauksen Pittsburghin paidassa. Pitäisi kuitenkin kuntoutua varsinaiselle Pittsburghin harjoitusleirille.

Nyt sitten kuitenkin Tappara-pelissä loukkaantui Mikko Jokela ja KalPan tiedotteen mukaan hän on alustavien arvioiden mukaan sivussa kuutisen viikkoa. Aika iso menetys.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt sitten kuitenkin Tappara-pelissä loukkaantui Mikko Jokela ja KalPan tiedotteen mukaan hän on alustavien arvioiden mukaan sivussa kuutisen viikkoa. Aika iso menetys.
Nähtäväksi jää kuinka iso menetys. Itse näen mahdollisuutena junioreille näyttää osaamistaan.
Konttiselle parin kuukauden try-jatko ja Seppälän kanssa vuorotellen mikäli ei lisäloukkaantumisia tule. Mikäli ei pakisto jaksa niin b-junnut pelaamaan pahimmat otteluruuhkien vieraspelit.
Tai joku mattikoistinen/samikapanen ottelukohtaisella sopimuksella luutimaan.
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Laitetaan nyt positiivisiakin sairastupa-uutisia eli Ilomäki ja Mutanen tänään kokoonpanossa Lukkoa vastaan. Lähde: SS
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Olihan tämä Mikko Jokelan loukkaantuminen heti kauden toisessa pelissä jotenkin odotettavissa. Meidän tähti/runkopelaajat tuntuu aina ottavan osumaa ja saikut ovat sitten luokkaa 1-2kk. Eniten tässä ärsyttää kun joukkueen kiinnostavin pelaaja on koko alkukauden sivussa. Nooh, Puistola stunttaa joka on tuttu näky Leijonista joten lähdetään sitä sitten ihmettelee hallille.
 

nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Eniten tässä ärsyttää kun joukkueen kiinnostavin pelaaja on koko alkukauden sivussa..
'Kiinnostavin' on toki subjektiivinen käsite, mutta itseäni kiinnosti harkkapelien perusteella Jokelassa lähinnä se, että montako maalipaikkaa kerkeää tarjoamaan harhasyötöillä vastustajalle per erä. Sen verran ulkona oli vielä Virran kiekottelusta. Kiekottomana tietysti joukkueen parhaita, joten menetys on ilmiselvä.

Nyt tämä pelitavan sisäistäminen venähtää entisestään, joka on harmi. Onneksi tilalle kuitenkin saapui maailmanmestari. Se on laskujeni mukaan 24:s maailmanmestari, joka on pelannut KalPassa.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Nyt me toivomme, että Samu Perhonen ei ole aivan paska ja jos on niin sitten minä en tiedä, mitä me nyt tehdään.
 

Uncle Ben

Jäsen
Jaa-a. Kilpeläinen ainakin viikon sivussa. Viikkohan nyt ei sinällään ole vielä paha rasti, jos siis siihen jäisi, mutta tuohon nyt sattuu vieraspelit peräkkäisinä iltoina Hämeenlinnassa ja Helsingissä, ja sitten vielä kenties CHL:n pudotuspelien kannalta ratkaiseva kotipeli Växjötä vastaan. Melkoinen setti tietty noin kokemattomalle maalivahtikaksikolle, siis Perhonen-Smura. Mutta löytyykö jostakin sitten lyhytaikaista paikkaajaakaan..

Lihasvamma pitänee KalPan ykkösvahdin sivussa ainakin tämän viikon | Yle Urheilu
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jaa-a. Kilpeläinen ainakin viikon sivussa. Viikkohan nyt ei sinällään ole vielä paha rasti, jos siis siihen jäisi, mutta tuohon nyt sattuu vieraspelit peräkkäisinä iltoina Hämeenlinnassa ja Helsingissä, ja sitten vielä kenties CHL:n pudotuspelien kannalta ratkaiseva kotipeli Växjötä vastaan. Melkoinen setti tietty noin kokemattomalle maalivahtikaksikolle, siis Perhonen-Smura. Mutta löytyykö jostakin sitten lyhytaikaista paikkaajaakaan..

Lihasvamma pitänee KalPan ykkösvahdin sivussa ainakin tämän viikon | Yle Urheilu

Tämä viikko on jo melkein voitettu kanta ja anttioreetpasipuistolat on nähty. Perhonen-Smura kaksikko riittää, tuskin nekään luukkua avaten kehittyvät, edes liigatason kakkosvahdiksi. Laitetaan Liedes jos ei muita halukkaita tolppien väliin löydy.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Onko Saku Kinnusen tilanteesta tietoa? Ilmeisesti ukolla on jonkinlainen SPÖLDE. Surullisella viime kaudella Kinnunen antoi ehkä koko joukkueen tasapainoisimmat näytöt.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Jos Kilpeläisen vamma on niin lievä että se "pitänee" hänet poissa jäältä ainakin tämän viikon, niin turha on lähteä tuurajaa hommaamaan. Perhoselle vaan pelejä alle, jos on vaikka kahden-neljän pelin rupeamasta kyse. Pari mahdollisesti hävitään nuoren molarin virheisiin (tai sitten ei), mutta jos niiden jälkeen Kilpi pystyy taas pelaamaan niin ei sen pitäisi kaikkea pilata. HIFK-matsista tulee varmasti aika hikinen.
 

Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onko Saku Kinnusen tilanteesta tietoa? Ilmeisesti ukolla on jonkinlainen SPÖLDE. Surullisella viime kaudella Kinnunen antoi ehkä koko joukkueen tasapainoisimmat näytöt.
Lyhyesti ja ytimekkäästi: koirankoppi. Siitä parantuu, mutta kuratiiviset menetelmät ovat vähissä. Sama tauti vaivaa Liedestä.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
En lakkaa ihmettelemästä tuota Kinnusen pelaamattomuutta. En tiedä, onko koirankopissa, mutta jos kyse on vain Virran neutraalista valinnastakin Harjaman ja Kinnusen välillä niin silti se on outoa. Eivät kai numerot kaikkea kerro, mutta jos nyt mietitään että:

Harjama 2013-2014 27 peliä 2 + 2 = 4, +/- 0 ( sekä 0 + 0 = 0 seitsemässä pelissä nyt) ja
Kinnunen 2013-2014 51 peliä 7 + 8 = 15, +/- 3 plus U20-nuorten maailmanmestaruus

niin on tämä vähän omituista. Joten ehkä kemiat eivät sitten kohtaa Peksin kanssa tai jotain? Ehkä Harjama on kypsempi kaveri kopissa tai jotain. Tietenkin ymmärrän sinänsä sen, ettei voittavaan kokoonpanoon ole haluttu kajota tippakaan.

Toisaalta nyt kun Ruohomaa sai tuon aivan naurettavan pelikiellon niin Kinnunen tai Liedes pelaa varmaankin ainakin pari peliä. Sentteri menetettiin, joten sentteri kai pitäisi kokoonpanoon nostaa?
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pitäsköhän tänne pieni yhteenveto tehdä, lähteenä SS ja seuran fb-sivu:

Voutilainen/Kolehmainen - olivat poissa tiistain CHL-matsista, kolhuja mutta ei mitään "pidempiaikasta" vammaa. Perjantain pelikunnosta ei suoraa tietoa annettu

Kilpeläinen - ollut jo mukana harjoituksissa, perjantaina pelikunnossa

Jokela - savolaisittain ilmaistuna "tarvittaessa käytössä perjantaina" eli melko lähellä paluuta myös
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Otteluketjussa oli, että Ruohomaa olisi loukkaantunut. Onko tästä enemmän tietoa kellään, esim pelaako huomenna Ässiä vastaan? Näin liigapörssiä ajatellen :P
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
"Sairastuvalta Mikael Ruohomaa ja Arttu Ilomäki palaavat kokoonpanoon perjantaina Tampereella, mikä tuo lisää vaihtoehtoja valmentajille peluutukseen ja samalla myös lisää kilpailua pelipaikoista."

Näin lukee KalPan uutiskirjeessä, eli tänään molemmat palaavat pelaavaan kokoonpanoon.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
"Voutilainen on sivussa toistaiseksi, vammaa ei Pelaajayhdistyksen nykyisen ohjeistuksen mukaisesti kerrota. Riikola on sairaana."
-KalPan FB

Saapa nähdä, mikä on Voden "toistaiseksi". Jos tämän nyt Mäntylä aiheutti, niin on sääli ettei kuittiakaan voi tarjota seuraavassa kohtaamisessa. Tapolalle tuli paha mieli, meiltä loukkaantui tähtihyökkääjä.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kubalik ja Seppälä sivussa joulutaukoon asti, Perhonen toistaiseksi. Kaikilla syynä yläraajavamma.
Konttinen kipeänä.

Kubalikin kohdalla pakkolepo saattaa olla ihan hyväksi, sillä maajoukkuetauollakaan ei saanut lepoa ja ollut aika pimennossa viime aikoina.
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Toivotaan, että Vode on siis kunnossa kun ei ole tuolla listalla enää. Kubalik tosiaan kaipasi lepoa ja nyt tuli sitten pakkolepoa. En oikein useammasta hidastuksesta huolimatta nähnyt mitä siinä tilanteessa tapahtui mutta kättä pidellen tuli vaihtoon. En nyt muista, mutta taisi olla Giliatin kanssa sekin tilanne. Stefano kunnostautui tuossa ottelussa erittäin voimakkaasti mailapelissä ja saikin 2 rangaistusta mutta ei olisi ollut vääryys pari lisääkin hänelle.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Jotenkin minäkään en oikein jaksa kovin musertunut tuosta Kubalikin pakkohuilista olla. Ei tuo kuitenkaan ole kuin kahdeksan peliä ja hyökkäystehot ovat, kuten todettua, laantuneet pahasti alun rynnistyksen jälkeen. Toisaalta Kubalik on joukkueen neljänneksi paras plus-miinustilastossa ( + 8), joten saa nähdä vaikuttaako tämä yhtään päästettyjen maalien määrään. Se on hyvä, että Lyytinen pystyi pelaamaan pelin loppuun ja Voutilainen kai sitten pelaa huomenna, jos tuohon listaan on uskominen.

Tuossa vieraspelissä Espoossahan Giliati muuten tyylikkäästi ensimmäiselle erätauolle mentäessä huitasi Ruohomaata ranteeseen vaihtoaition edessä. Sitä piti jonkin aikaa pidellä, mutta mitään ei kuitenkaan käynyt.
 

Leppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vaikka Kubalikille tauko tekisikin hyvää, niin kuulostaa kuitenkin pahalta, jos huitaisu tulee ranteen seutuville tai yläpuolelle ja huili on viikkoja. Toivottavasti luita ei ole murtunut ja kuntoutuminen päsee nopeasti alkamaan.
Tuntuu, ettei KalPa ole useaan vuoteen päässyt pelaamaan ns. parhaalla kokoonpanolla, ainakaan useaa peliä putkeen.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös