Aika paljon kestää ripittää ennen kuin lisää jäähyä antaa, oman epäonnistuneen vihellyksensä kritisoimisesta. Olis vaikka samalla vinkannut, että käy katsomassa videolta osuiko poikkari päähän niin olis sen kakkosen saanut kumottua kun mitään poikkaria ei ollut olemassakaan.Ja ottaa uusi jäähy?
Maali lähti juuri samaan aikaan pois paikaltaan, kun kiekko lipui maaliin. Montakohan jäähyä Kapanen on tänään hankkinut. Pieniä, tärkeitä asioita.Eikös tuo ollut maali?
Eikös tuo ollut maali?
Kasper oli hyvä tänään kyllä. Myös Kombe oli todella hyvä tänään, vaikka jäähyn saikin ja jälleen oli kamppailuissa todella jykevä. Ainoa miinuspelaaja ehkä Räsänen, joka ei kyllä tuo oikein mitään tuonne tänään. Mutta erittäin hieno voitto ja todella hyvä tästä jatkaa huomenna Manseen.Ai että olipas makee voitto! Kyllä huomenna mukava lähtee ekaa kertaa Nokia Areenalle peliä kahtommaa!
Kerrankin Simppa ei ampunu yli vaan teki sen maalin! Oli muutenki ihan hyvä peli simpalta tänää.
Sohva Elorinnettä pitää kyllä hehkuttaa myös. On äijä ja blokkaa todella hyvin laukauksia.
Juho oli maalilla hyvä! Ei menny helppoja ja se 4-2 tilanteessa tullut pelastus oli käänteentekevä.
Aivan kuin omasta kynästä tarinoit.Kerrankin Simppa ei ampunu yli vaan teki sen maalin! Oli muutenki ihan hyvä peli simpalta tänää.
Sohva Elorinnettä pitää kyllä hehkuttaa myös. On äijä ja blokkaa todella hyvin laukauksia.
Juho oli maalilla hyvä! Ei menny helppoja ja se 4-2 tilanteessa tullut pelastus oli käänteentekevä.
Mihin aikaan joukkue lähti matkaan? Oletin, että olisivat illalla jo ajelleet esim. Jyväskylään tai heti aamusta lähteneet kohti Tamperetta. Mutta ei ilmeisesti vaan 4h bussimatkalta suoraan peliin?Hyvä fiilis jäi joukkueen valmiudesta tänään, kun pelaajat tulivat ennen reissuun lähtöä hallilla vastaan. Ruotsalainen ja Kanttori varsinkin olivat todella iloisella tuulella. Luottamusta herättää kyllä tuo.
12 aikaan lähtivät, eli samaan aikaan, kun me kannattajatkin. Tosin ruoat he kävi hakemassa pelimiehestä, joten uskoisin, että suoraan ajavat Tampereelle nyt.Mihin aikaan joukkue lähti matkaan? Oletin, että olisivat illalla jo ajelleet esim. Jyväskylään tai heti aamusta lähteneet kohti Tamperetta. Mutta ei ilmeisesti vaan 4h bussimatkalta suoraan peliin?
Minkä syyn Kiiskinen sanoo Savon Sanomien sivuilla, miksi ei pelaa? Maksumuurin takana, tottakai.