Mainos

KalPalaisia maajoukkueissa

  • 183 557
  • 531

ToobHanns

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Bruins
Mitä merkitystä tällä on? Eikös täällä jokainen saa osallistua keskusteluun, vaikkei kieliasu aina noudattaisikaan täysin suomen kielen normeja? Ehdotan, että jätetään ne kielipoliisien pamput sinne vyölle roikkumaan.

Ehdottaisin nimenomaan että tällä foorumilla pidettäisiin hyvää huolta kieliasusta. Monille meistä muutama oikolukukerta ei olisi pahitteeksi, tiedä vaikka mietittäisiin iltapäivä ennen sitä viestin lopullista lähettämistä.
 
Asenne01

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokerit
Mikkola ja Mankinen selvis ehjänä Moskovasta.
Posilaarissa tiivistettiinkin hyvin tämän viikonlopun suurin tavoite eli loukkaantumisten välttäminen. Mutta mikäli analysoisi hieman tarkemmin tuon kaksikon edesottamuksia niin voisi todeta heidän suoriutuneen ihan neutraalisti. Mikkola oli kyllä välillä ihan tuuliajolla, mutta peli-ilme korvasi lukuisia virheitä. Muutenkin Mikkolan näköiset peruspuolustajat olivat iso kuva koko joukkueesta. Nuoria, isokokoisia pakkeja, jotka pystyvät pelaamaan monipuolisesti kahteen päätyyn. Kiekon kanssa pelaaminen varsinkin paineen alla oli Nikolle välillä todella tuskaista. Virheitä tosiaan tuli ja ne johtuivat kenties pienestä ylimääräisestä höntyilystä. Rohkeus kuitenkin korkealla tasolla ja ylöspäin antoi hyviä syöttöjä.

Mankinen oli ehkä hieman näkymättömämpi eikä ihmeitä saanut aikaan. Luisteluvauhti näytti riittävän myös kansainvälisellä tasolla. Hyvässä seurassa sai pelata kun toisella laidalla oli Harri Pesonen ja keskellä Joonas Kemppainen.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Aikalailla näin. Mikkolaltakin vaikea turnaus, mutta ehkä oli pientä yliyrittämistä/junnuhöntyilyä havaittavissa. Minusta suoriutui kuitenkin paremmin kuin Eronen, Lepistö, Rissanen tai Gröndahl. Jukureiden KalPa-kasvatti Koivistokin oli positiivinen yllätys ja taso riitti tuonne.

Mankiselta tosiaan melko näkymätön turnaus. Sai pelata yvtäkin toisena viivapelaaja mutta eipä erottunut massasta sen kummemmin. Toisaalta. Hyvä ettei erottunut siinä huonossakaan - missä moni muu erottui.

Kokonaisuudessaan voisi sanoa ihan ok turnaukselta kalpalaisilta, muttei mitään mullistavaa kumpaankaan suuntaan. Nyt sit jännätään pelaavatko ukot tiistaina Pelicansia vastaan. Uskoisin että pelaavat, koska sit tulee viikon huili peleistä. Ainakin näin toivon, toki ei kannata nyt ukkoja väkisin peluuttaa että ovat sitten kevät kauden lasaretissa jos vähänkin painaa liikaa pohkeissa. Pelicans nyt kaatuu ilman heitäkin
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Otto Leskinen karsiutui U20 ryhmästä.
Kovin harmillista Oton kannalta. Monena aikaisempana vuonna Oton esityksillä olisi helposti oltu kisoissa, kun katsoo että siellä on olleet KalPastakin sellaisia nimiä kuin riikolat ja lyytinen.

KalPan kannalta tämä tietysti on hyvä asia lyhyellä aikavälillä (vuoden vaihteen pelit) ja loppukaudenkin kannalta (loppukausi kun puolustus ei kuormitu). Pidemmällä tähtäimellä olisi tietysti ollut Leskisen kehityksen kannalta hyväksi käydä pienessä kaukalossa hankkimassa kokemusta.
 
Ja viime vuonna oli Mikkola ja Sopanen(Pelicans) nutussa tosin.

Olisihan se voinut toisena vuotena päästä, mutta nyt kävi näin. Sieltä tippuivat myös Sportin Salo (ykköskierroksen mahd varaus) ja Ilveksen Parikka. Liigasta mahtuivat vain Heiskanen ja Vaakanainen. Kova oli siis kilpailu.

Olisi tehnyt Otolle hyvää mutta nyt kävi näin. KalPallehhan tämä luonnollisesti käy. Ainakin omaan silmään alkoi Riikolalla jo ailalailla painaa. Leskinen on pelannut hyvin ja nyt on pakistossa hyvä tilanne. Sopasesta ei ole puhuttu pelaako enää tällä kaudella? Halosella tosiaan taitaa se ura olla paketissa
 
Takapappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Blackhawks
Uskoisin, että Leskinen olisi ollut joukkueessa, mikäli kisat pelattaisiin Euroopassa. Rautakorpihan jotain sellaista taisi haastattelussa sanoa, että pieni kaukalo vaikuttaa joukkueen kasaamiseen. Moni pakkihan tuolla näyttääkin olevan P-Amerikan sarjoista.
 
Uncle Ben

Jäsen

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
5 runkopelaajaa lähtee Maajoukkueisiin:

Riikola A-Maajoukkueen mukaan Channel One Cupiin: 13.-17 pvä
Ikonen ja Luostarinen U20 jengin mukaan - Leiri 15.-23 pvä
Godla Slovakian mukaan: 14-17 pvä
Texier Ranskan U20-joukkueen mukana: 9.-17. pvä

"- Texier on pois meiltä kahdesta runkosarjan ottelusta sekä Riikola ja Godla vain yhdestä ottelusta. Samoin ovat MM-leirin ajan pois yhdestä ottelusta Luostarinen ja Ikonen, ja MM-kisapaikkojen varmistuessa he olisivat pois sitten useammasta ottelusta. Nämä maajoukkuekomennukset eivät aiheuta meille kuitenkaan kovin suuria haasteita kokoonpanon suhteen, saamme paikattua poissaolot omilla sopimuspelaajillamme."

Luultavasti IFK-matsissa annetaan kotijoukkueelle "hieman" tasoitusta :D

KalPa-pelaajille kutsuja Suomi-paitaan | KalPa
 
Viimeksi muokattu:

Feliks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KalPa, KuPS
Vaikka KalPa joutuukin yhden pelin ilman Riikolaa pelaamaankin, niin ehdottomasti ansaitsi kutsun maajoukkueeseen. Jos pelaisi IFK:ssa, TPS:ssä tai Tapparassa, kuuluisi varmasti noilla peliesityksillä jo vakiokalustoon. Paha epäilys tässä toki on myös siitä, että Late testaa pelaajia ensi vuoden Jokereihin. Eikä siinä Jokerit olisi Juusolle hieno steppi eteenpäin urallaan. Mielummin Jokerit kuin JYP tai Tappara.
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
En tiedä miten todennäköinen suunta Jokerit olisi, mutta EHT-pelit ovat joka tapauksessa pelaajalle erinomainen näyteikkuna ulkomaille. Eli kutsun myötä entistä epätodennäköisempää, että KalPa saisi pidettyä Riikolasta kiinni kerran sopimustakaan ei ole.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Vaikka KalPa joutuukin yhden pelin ilman Riikolaa pelaamaankin, niin ehdottomasti ansaitsi kutsun maajoukkueeseen. Jos pelaisi IFK:ssa, TPS:ssä tai Tapparassa, kuuluisi varmasti noilla peliesityksillä jo vakiokalustoon. Paha epäilys tässä toki on myös siitä, että Late testaa pelaajia ensi vuoden Jokereihin. Eikä siinä Jokerit olisi Juusolle hieno steppi eteenpäin urallaan. Mielummin Jokerit kuin JYP tai Tappara.
Marjamäki sanoi haastattelussa, että olisi halunnut ottaa Riikolan jo viime kaudella mukaan. Tuon paikan vei kuitenkin Mikkola ja KalPa ei voinut molempia päästää.
 
petete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
MM-leiriryhmässä mukana Riikola ja Lukka. Kalpa-taustaisia lisäksi Myttynen, Kilpeläinen ja Puustinen.

Lukalla on pakko olla taskussa sopimus Kärppiin, muuta perustetta en keksi miksi Late on Lukan valinnut.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
MM-leiriryhmässä mukana Riikola ja Lukka. Kalpa-taustaisia lisäksi Myttynen, Kilpeläinen ja Puustinen.

Lukalla on pakko olla taskussa sopimus Kärppiin, muuta perustetta en keksi miksi Late on Lukan valinnut.
Oisko aprilli pila? Ei tähän voi muuta selitystä keksiä. Ei edes siirtoa Kärppiin.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Aika kaukana MM-kisoista vielä ollaan, mutta Lukan valinta maajoukkueeseen on kyllä hienon kasvutarinan eräänlainen kruunu. Mies kehittyi reilun kolmen KalPa-vuotensa aikana Mestis-pelaajasta maajoukkuemieheksi. Tietyllä tavalla valinta on iso yllätys, mutta tuoreessa muistissa on myös Joonas Lyytisen pääsy maajoukkueleirille sellaisen kauden jälkeen, jolloin hän oli juuri ollut KalPan seitsemänneksi paras puolustaja.

Santeri Lukan kevät oli mielestäni aika hyvä, vaikka vaikuttikin viimeisissä Tappara-otteluissaan hieman väsyneeltä. Kiekollinen roolinsa pieneni Maionen tykkikevään myötä, mikä oikeastaan sopikin Lukalle aika hyvin, koska hänen kiekolliset taitonsa ovat kuitenkin rajalliset. Samalla myös syyspuolelta tutuksi tulleiden karmeiden virheiden määrä putosi huomattavasti. Minulle tästä ukkelista jää hyvät muistot, vaikka kaikki kannattajat eivät hänestä pitäneetkään.
 
KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lukka maajoukkueeseen (tai leiritykseen) - hih!

Millähän perusteella niitä ukkoja sinne valitaan? Meneeköhän se oikeasti niin, että nämä niin sanotut suurseurat ilmoittaa aina Marjamäelle, että tällaisen kanssa muuten tehtiin soppari pariksi vuodeksi soppari, että viititkö valita ettei fanit pidä meitä ihan idareina? Ihan EHT-tason mies kuule.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kertokaapa millainen pelaaja tämä Jokereihin huhuttu Riikola on? Yleispuolustaja vailla erityisvahvuuksia? Riittääkö fysiikka vääntämään isoja hyökkääjiä vastaan?
 
hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Riikola on loistava luistelija ja kova urheilija. On tunnettu myös lonkkataklauksista. Pärjää isompia hyökkääjiä vastaan liikkeellään ja jaksaa vääntää liigatasolla hyvin. Syöttövarmuus on kovalla tasolla ja lyöntilaukaus viivasta on vähintään kelvollinen. Paljon samaa Jesse Virtasen kanssa, mutta Juuso on mielestäni sopivampi KHL jäille.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Leevi Aaltosen ja Kim Nousiaisen kisapassit u18-kisoihin on leimattu. Sen sijaan leirityksessä mukana olleiden Pekka Suhosen ja Severi Immosen passit ovat ainakin vielä toistaiseksi leimaamatta (Suomi saa leimata vielä kaksi passia).

Kisat alkaa huomenna ja YLE näyttää Suomen pelit, joten tulevaisuuden liigapelureita voi väijyä joko TV2-kanavalta tai Areenasta:
Jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisat Ylen kanavilla
Alkusarja

19.4. klo 13.30 Slovakia–Suomi TV2, Areena
20.4. klo 13.30 Ranska–Suomi TV2, Areena
22.4. klo 13.30 Suomi–Venäjä TV2, Areena
24.4. klo 13.30 Suomi–Tshekki TV2, Areena

Pudotuspelit

Loppujen otteluiden tv-lähetystiedot selviävät Suomen pelien aikataulujen mukaan
26.4. Puolivälierät
28.4. Välierät
29.4. Loppuottelu ja pronssiottelu
 
Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Ei siinä mennyt kahta minuuttiakaan kun Leevi Aaltonen teki Suomen avausmaalin tässä turnauksessa. Maalin edestä rebound toisella yrittämällä verkkoon.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Sinne se vain Riikola taisteli tiensä MM jengiin asti. Esiintyi erinomaisesti alustavissa peleissä ja ansaitsi paikkansa joukkueessa.

Itselle tuli hieman yllätyksenä, ettei eilen loistavaa peliä pelannut Tuomas Kiiskinen mahtunut joukkueeseen. Sen sijaan siellä on Palolaa ja Jormakkaa Mannisia ja Mäenalainen (tosin tästä valinnasta tykkäsin)

Onhan tuolla pari muutakin KalPassa pelannutta ukkoa, Koivisto, Mikkola, Kapanen sekä Sakari Manninen.
3. mokkena myös ex-KalPa Eero Kilpeläinen
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Toivottavasti pääsisi myös pelaamaan. Tällöin mahdollisuus NHL-sopimukseen saattaisi kasvaa. Kasvattajarahat hymyilyttäisi.

Tuskin NHL-sopimus kovin todennäköinen on Riikolan kohdalla, mutta toivottavasti sopimuksessa olisi vielä KHL-pykälät voimassa. Sekin olisi jo jotain jos parempaa Riikolaa ei tarvitsisi katsella Lukon paidassa.
 
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, ManU, BM, RM, PuhtiPois
Godla ja Texier ilmeisesti myös MM-kisoissa eli KalPalaisten välisethän nuista tulee?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös