Kotona viimeisillä minuuteilla Sportilta matto alta ja vieraissa Korhonen hiljentää Vaasan lämärillä tyhjiin.
Sitten nylkemään se Ilves. Se onkin sotkuista touhua se. Karkaa pirulainen monta kertaa motista, mutta lopussa kiitos seisoo.
Phyi, että olikin sitkeässä tuo nahka, mutta niin vaan on talja odottamassa jatkokäsittelyä.
Pahoittelut, että olen pitänyt hiljaiseloa Tampereen reissun jälkeen. Aika on kulunut poliisikuulusteluissa, kun eivät perkele millään uskoneet, että tämä Ilves on luvallinen kaadettavaksi mikäli rahkeet vaan riittää. Liikaakin meitä olisi kuulemma jahtiin osallistunut vaikka oltiinkin murto-osa siitä vihreästä eläinsuojelupohatasta, johon kuului välillä tuomarit ja välillä Katsomon studiokin.
Kuten ennakoin niin monen monta kertaa se ovela pirulainen karkas takaa-ajattevaksi sille tutuimmille alueille ja kertaalleen se yritti niskan päällekin. Homma eskaloitui törkyiseksi viimeissä otatuksessa, kun olutta oli enemmän rinnuksilla kuin suussa, mutta ei se menoa tuntunut haittaavan.
Ensinnäkin on sanottava aivan eläimellisen kokoinen kiitos Mustalle Verkostolle, Veljmiehille kuin kaikille muillekin paikalla olleille kilpisydämmille.
Oli erittäin etuoikeutettua saada kannustaa juuri teidän kanssa yhdessä KalPa välieriin
Kylmät väreet menee edelleenkin pitkin kehoa ja mieli herkistyy muistellessa tuota perjantaista yhteistä kokemusta. Yhteisöllisyyden tunne oli käsin kosketeltava ja mukaan oli erittäin helppo tulla faniporukoihin kuulumattomienkin. Paljon oli tuttuja kasvoja ja paljon tuli uusia tuttuja kasvoja. Laulu ja huudot raikasi sekä yläfemmat lenteli niin ulkona, sisällä, baareissa kuin kentän puolellakin.
Aivan uskomattoman hieno meno kaikkinensa. Monesti kiitellään läpi pelin jatkunutta hienoa kannustusta, mutta tuollaista tuuttausta en ole vielä KalPan vieras- tai kotipeleissä päässyt todistamaan, että sieltä tuli laulua tai huutoa aivan jatkuvalla syötöllä. Välillä Veljmiesten repertuaarista, välillä Mustan Verkoston. Mutta kaikki yhdessä. Tätä lisää.
Täytyy jakaa myös kiitokset Niiralan kotiyleisölle. Olin katsomassa sarjan molemmat kotipelit ja erittäin ryhdikästä tunnelman luontia myös sillä osastolla. Erityisesti jäi mieleen sarjan neljännessä otatuksessa nähty kotiyleisön tietynlainen raivo, mikä jäi edellisen ottelun tuomaroinnista. Myöskään ensimmäisessä kotiottelussa koetut Kapasen jatkoaikamaali ja Elorinteen pleksin hakkaamiset ei ihan hevillä unohdu tuolta mielen sopukoista.
Puitteethan Nokia Areenalla on aivan huikeat tällaiselle reissulle ja peliä on oikein mukava vieraskannattajienkin seurata päädystä. Pientä kritiikkiäkin annettava mikityksistäkin, kun ei tuollainen mökä pitäisi mennä ohi tv:stä katselijaltakaan. Ilveksen kannattajat vaikuttivat pääasiassa olevan hyvin asiallista porukkaa eikä tuolla mitään ylilyöntejä näkynyt.
Meillähän matka jatkuu tai oikeastaan pysyy samana, koska vastaan asettuu aina niin rakas Tappara! Siinä se nyt veljet ja sisaret olis. Ihan Pääperkele itte!
Teen poikkeuksen tässä viestissäni, enkä lähde spekuloimaan miten tässä sarjassa tulee käymään vaan kerron, että miten tällä kaudella tulee käymään. Miksi näin teen, niin nyt osumat on 2/2 ja kolmas kerta toden sanoo.
Menen nyt päätyyn, minne kaikki päättyy. Joukkue pysyköön lestissään, mutta itse juhlin mestaruutta, mitä aloin itseasiassa juhlimaan jo Ilves-sarjan ensimmäisen ottelun jälkeen.
Mitäkö sekoilen? No sitä, että itselle se pokaalin nostaminen on sinällään itselle toissijainen seikka niin absurdilta kuin se kuullostakin. Minulle henkilökohtaisesti paljon tärkeämpää, on se, että mitä minä itse tai sinä lukijana ja kannattajana tai vaikka tuo seura on kokenut vuosien ja vuosikymmenten aikana tavoitellessaaan sitä kirkkainta ja kauneinta. Tai mitä tuo joukkue pelaajineen huoltajineen ja valmentajineen on tällä ja menneillä kausilla kokenut ja sitä kautta kehittynyt ja kasvanut voittajaksi. Sankarit syntyvät keväällä. Sankarit voittavat mestaruuksia.
Tässä keväässä konkretisoituu yhtäaikaisesti ne kaikki aikaisemmat ilon ja onnen hetket kuin se kaikki alho konkursseinen ja muu historiaan kuuluva via Dolorosa.
Mitä minä sitten menetän, jos se mestaruus ei tulekaan? Päinvastoin, saan yhden luvun lisää historiaan. Odottaessani sitä tulevaa euforiaa.
Meillä on käsillä jotain äärimmäisen poikkeuksellista tuossa joukkueessa. Pelaajat nauttivat tuolla kaikilla aisteilla, mutta tekevät nöyrästi kaiken vaadittavan työn ja vähän enemmän. Tuollaiseen joukkueeseen on helppo rakastua, jonka myötä kaupunkiin ollaan viritelty kunnon kiekkobuumi. Kannattajissa näkyy sellaista tervettä kohonnutta itsetuntoa ja uskoa omiin, mitä on ilo seurata. Otetaan se. Se kuuluu meille!
Itse aion ainakin nauttia kyydistä. Meillä on matka. Meillä on tarina.
Kaikki mitä etteen tulleee - voijjaan tuhota.
Kale!