Mainos

KalPa playoffeissa 2023

  • 44 889
  • 309

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Kyllä mäkin väitän että vähän voi mennä Jatkolan loukkaantumisen taakse ja tarkastella tilannetta vaikka niin päin että esim pelicans olis pelannut samassa tilanteessa. Ekoihin peleihin lähtiessä vastakkain oli liigan kuumat maalivahdit kun myöhemmissä kalpalla muutaman pelin pelannut edellisen maalivahdin paikkaaja. Tuosta tuomarilinjasta varmaan jokainen tolkun ihminen osaa olla samaa tai ainakin jokseenkin samaa mieltä. Sanoisin silti että enemmän käännyn tuohon loukkaantumisien vaikutukseen kun tuomarien. Siellä oli kuiteskin mahdollisuus tehdä maaleja lukuisista paikoista vaikka jäähyjä tulikin mutta ykkösmoken puuttuminen muutti väkisin tuota pelin kuvaa ja pakotti myös pelaamaan vähän varovaisemmin. No sitä ei aina tehty ja tulos näkyy. Tietysti tätä voi pyöritellä vaikka miten päin mutta tän budjettiluokan joukkueelle Jatkola oli yks iso mahdollistaja näinkin hyvään tulokseen. Kultakimpale lähes.

Lisään vielä että syitä oli varmasti paljon muitakin ei vaan tuo mutta pidän yhtenä merkittävänä esim sen yhden pakollisen vierasvoiton ottamiseksi.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Se oli sitten sarjan ylivoimaisesti paskin peli koko joukkueelta.⁰ Myös Rähmä pelasi huonon ottelun. 1) kainalonvälistä 2) tolppa jäi auki, 2 ripari sisään 3) illan viimeinen maali, Rähmä jotenkin unohti mitä pitäisi tehdä.
Ei tämä maalivahdin piikkin mene, mutta on todettava, että Jatkolan ollessa ehjä meillä olisi ollut huomattavasti parempi mahdollisuus, vaikka muu joukkue dippasikin, niin tämänkin illan pelissä huippumaalivahdilla olisi ollut mahdollisuus. Rähmä pelasi hyviä otteluita, mutta tasaisuus on vielä hakusessa.
Jos molarin torjuntaprosentti on playoffeissa n. 84% ja vika pelissä 80% niin kyllä siinä imo saa jo aika paljon lyödä mokelle paskaa niskaan.

Bartosak 92% Jatkola 94.3%
 

Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
Jos molarin torjuntaprosentti on playoffeissa n. 84% ja vika pelissä 80% niin kyllä siinä imo saa jo aika paljon lyödä mokelle paskaa niskaan.

Bartosak 92% Jatkola 94.3%
Jep. Jotkut on sitä mieltä täällä, että ei jäänyt maalivahdista kiini. Kyllä se vain jäi, myös siitä. Tedostin heti Jatkolan loukkaannuttua, että maximi on tämän sarjan voitto. Yksittäiset ottelut voi mennä, mutta täysi sarja ei. Kaikki maalit ei tietenkään mene maalivahdin piikkiin, mutta sitten on näitä mitkä menee, kuten tänään. Joku on varmasti eri mieltä. Maalivahti voi joskus pelastaa joukkueen, kun se alisuoritaa. Jatkolalla olisi ollut tähän edellytykset, Rahmilla ei.
 

Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Loukkaantumiset kuuluu urheiluun ja niitä sattuu kaikille joukkueille, mutta kyllä se vaan on niin että KalPan kokoiselle organisaatiolle menestyminen vaatii myös tuuria eli silloin kun pelataan tärkeimpiä pelejä, niin kärkiukkojen poissaoloja KalPa ei kestä. Toki pitää sanoa saman tien se että eihän se jatkoon meno olisi ollut mitenkään varmaa vaikka Jatkola ja Rissanen olisi pelannut, mutta ainakin se olisi antanut paremmat mahdollisuudet. Vaikka Rissanen ei ihan parhaimmillaan ollut, niin pelasi kuitenkin paljon kun 5 vs 5 pelin lisäksi yli ja alivoimaa. Kyllä tuollaisen pelaajan puuttuminen vaikuttaa aika moneen asiaan. Ja sitten kun vielä joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja eli Jatkola puuttui, niin eihän tämä ihan hirveä yllätys ollut, vaikka toki edellisen kotipelin jälkeen näytti hyvältä.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vanha kliseehän on se, että loukkaantumisten taakse ei voi mennä. Nyt voi sanoa, että pikkuisen voi niidenkin taakse mennä. Ykkösmokke, ykkössentteri etc. sivussa niin eihän se voi olla näkymättä. Kauden tärkeimpään kohtaan ehkä kauden paskin ensimmäinen erä . Ylivoima huuti isoilla kirjaimilla Rissasta ja kun häntä ei ollut niin ylivoimasta ei tullut yhtään mitään. Arvelin Kisun ottavan tuota Rissasen roolia mutta ei. Kisu ei saanut käytännössä mitään aikaan, oli jatkuvasti myöhässä ja karvaajat heti kimpussa. Tähän kun lisää nämä Sissonsin aivopierusyötöt niin sekavaa soppaa tarjoili KalPa. Harmittavan paskan maun jätti KalPa suuhun, vaikka runkosarja sekä tämä Pelicans sarja olivat hyviä ennen tätä game 7 konttaamista.

Case Rahm. Rahmia lyötiin kuin vierasta sikaa kun hän Kuopioon saapui. Ensimmäinen ottelu olikin jotain aivan hirveää katseltavaa ja tuntui siltä, että nyt lyötiin kädet kyynärpäitä myöden paskaan. Paransi hiukan otteitaan toki näitä otteita paransi myös se, että vastustaja sai aikaiseksi n. kuusi-kymmenen laukausta per ottelu. Rahmin pelit piti olla siinä, mutta sitten tuli Jatkolan loukkaantuminen ja Rahm oli pakko laittaa ammeeseen. Moni voi sanoa sitä, että Rahmin ei kaaduttu, mutta kyllä luvalla sanoen ei Rahm kyllä ole millään mittarilla Liigamaalivahti. Rahmin torjuntatyyli on heittäytyä polvilleen ja toivoa kiekon osuvan hänen varusteisiin. Mikäli ei osu niin näin karrikoidusti kiekon saa kaivaa sitten nuotasta. No Rahmin pelit jatkuu jossain muualla ja hyvä niin.

Ilmeisesti vatsatautien vuoksi Saku Salmela piti nostaa eilen kokoonpanoon. Ihmettelin noin vuosi sitten miksi oli niin hirvittävä kiire sorvata Salmelalle kahden vuoden pahvi. Oliko Salmelalle oikeasti ottajia muualla jotta soppari piti äkkiä vääntää? Epäilen vahvasti sitä, että tuskin Salmelasta mitään kilpahuutoa käytiin. Eilinen peli osoitti sen, että puolustajalta tarvitaan muutakin kuin pitkät hiukset, tehottomasti viilettäminen ympäri kenttää ja yhdellä kädellä kiekon tökkimistä ala NHL 98.

End of an era. Toman neljän vuoden putki tuli nyt päätökseen ja palkinto jäi valitettavasti saamatta. En osaa sanoa sitä, että olisiko Toma pystynyt valmistamaan joukkueen parempaan iskuun vai ei, mutta perinteinen vastuu kuuluu päävalmentajalle ja sen vastuun Toma lehdistötilaisuudessa ottikin. Herkillä oli Toman tunteet kerratessaan KalPa pestin päättymistä ja hyvä niin. Kyllä tunteita voi näyttää jos sellaisia kerta on. Huomasi, että iso asia oli Tomalle tämä neljä vuotta ja varmasti vitutti kun palkinto jäi saamatta. Onnea Tomalle kohti uusia seikkailuja.
 

Jakas Lusek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Antti Tyrväinen
KalPa on tähän asti aina ollut yksi suurimmista inhokkijoukkueista itelle. Ihan vaan sen takia miten vittumainen vastustaja KalPa on. Nyt tunnen pelkkää respectiä teitä kohtaan. Lämmitti sydäntä kun joku kuopiolainen herrasmies eilen pelin jälkeen kätteli ja toivotti pitkää kevättä.
Omien osalta hieman hävettää nuo kesälomien huutelut. Olis ollu kiitoksen paikka ennemminkin. Lahtee asti raahautuneet fanit ja pelaajat olis ansainnu sen.
Nyt loppu vieraisiinpöytiin huutelu, kaikkea hyvää teille tulevaan!
 

Kilpimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Voisko joku joilla on SS tunnukset pistää tänne tuon haastattelu-osion?

KalPan edustusjoukkue harppasi jääkiekkoliigan pudotuspelipaikan turvin askeleen eteenpäin, vaikka matka päättyikin tiistaina puolivälierien seiskapeliin Lahteen. Yksi kauden onnistujista oli puolustaja Jesper Mattila, 25, jonka Pelicans-ottelusarjan tehopisteet olivat 1+3 ja plusmiinussaldo (5–2, +3) vahvasti positiivisen puolella.

– Pelasimme kotikaukalossa hyvin ja Lahdessakin ensin kolme tasaista ottelua, mutta tämä ilta oli meiltä huono suoritus, Mattila kiteytti.

Vuorokausi oli Mattilan suvussa raskas. Jesperin kaksoisveljen Juliuksen kausi Lukon sentterinä päättyi edellisiltana Helsingin IFK:lle kärsittyyn jatkoaikatappioon.

– Olemme yhteydessä lähes päivittäin. Playoffeissa annetaan työrauha pelipäivänä, mutta maanantainakin olin tietenkin heti yhteydessä Juliukseen pelin jälkeen. Olimme junioreissa ja yliopistossakin (Boston College) aina samassa joukkueessa. Kolme viime kautta ovat olleet ensimmäiset, jolloin olemme pelanneet eri joukkueissa, Jesper kertoi.

Julius jatkaa Lukossa ja Jesper KalPassa ensi kaudella. Oliko tämä kausi pudotuspelien ansiosta jonkunlainen uusi askel urallasi ylöspäin?

– Kauden alussa viisi ensimmäistä peliä koin olevani todella kovassa vedossa. Joulukuun asti tuntui hyvältä yleispeliltä, mutta koronavirus tuotti kuuden–seitsemän viikon tauon. Sen jälkeen oli vaikea palata tasolleen.

– Koen, että kiekollista peliäni on mahdollisuus parantaa paljon. Tulihan niitä pisteitä nyt, muttei se ole pelissäni olennaisinta.

Miten kauden nollaus tehdään?

– Jokainen tekee tyylillään. Koska meillä on paljon pelaajia, jotka jatkavat KalPassa, on hienoa päästä olemaan nyt joukkueen kanssa hetki yhdessä.
 

Dicehero

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, IPK ja Philadelphia Flyers
Tämänkin haluaisi varmasti monet kuulla!

KalPa Hockey Oy:n urheilujohtaja Anssi Laine kuvailee päällimmäiseksi tunteekseen kovan pettymyksen, kun kuopiolaisjoukkueen kausi jääkiekon Liigassa päättyi tiistaina puolivälieriin. Saman tunteen jakaa kiekkoyhtiön hallituksen puheenjohtaja Mika Sutinen, joka kuuluu KalPan omistajaryhmään Savonmaan Puolesta Oy:hyn.

Laine kykenee kuitenkin jo katsomaan joukkueen tulevaisuuteen.

– Tänä vuonna pystyimme aika lailla edelliskauden pelaajarungolla tekemään erinomaisen tuloksen. Resursseihin suhteutettuna me ja Pelicans olimme sarjassa parhaiten suorittavat seurat.

Liigakauden kynnyksellä KalPa kertoi pelaajabudjetikseen 1,95 miljoonaa euroa. Laine sanoo budjetin menneen tältä osin hivenen yli, kun joukkuetta vahvistettiin talven aikana muun muassa Robin Rahmilla ja Matyas Kantnerilla.

– Me ponnistimme pelaajabudjeteissa kuitenkin sijoilta 11–13 eli Liigan alapäästä, Laine toteaa.

Sutinen muistuttaa, että Savonmaan Oy:n yhtenä missiona on osaltaan pitää Kuopiota elinvoimaisena.

– Viime lauantain pelin jälkeen totesin omistajaporukalle, että tämän takia me tätä teemme. Meillä oli 5 300 ihmistä jännittämässä kimpassa. Varsinkin kolmen viimeisen kotipelin tunnelmat olivat täysin ainutlaatuisia, ja sen ovat tunnustaneet valtakunnan kiekkoasiantuntijatkin.

– Lisäksi joukkue pärjäsi reilusti odotusten yläpuolelle. Olen tähän kauteen suunnattoman tyytyväinen. Meidän jengi on tehnyt hyvää työtä, Sutinen lisää.

Kausi oli KalPalta onnistunut urheilun lisäksi taloudellisesti. Laine ei kuitenkaan usko KalPan pelaajabudjetin turpoavan euromenestyksen myötä.

– Fakta on se, että nuoren joukkueen kasassa pitäminen ei ole edullista puuhaa. Kaikki ymmärtävät, että pitkillä sopimuksilla olevien pelaajien sopimukset ovat nousevia. Eli jokainen jatkava pelaaja on hitusen arvokkaampi kuin tänä vuonna. Jos palkat nousevat kahden miljoonan euron pelaajabudjetissa kymmenen pinnaa, on se 200 000 euroa.

– Se tarkoittaa, että meidän pitää kasvattaa poislähtevien rooleihin taas uusia pelaajia.

Sutinen omistajaportaasta noudattaa samaa linjaa.

– Kahden miljoonan euron joukkueella voi mennä neljän miljoonan euron joukkueesta ohi.

– Jatkossakin pyrimme löytämään kiekkoliiketoimintaan muita tulolähteitä, jotka tuottavat pelaajabudjettiin lisää euroja.

Laine on tyytyväinen joukkueen pelillisen identiteetin kirkastumiseen.

– Saimme näkyviin luonnetta, mutta samalla säilytimme kalpalaisen kiekollisen pelaamisen. Sitä halusimme, ja sen eteen valmennus teki todella ison työn.

Nuorista pelaajista Laine nostaa erityisesti Oliver Kapasen, Juuso Mäenpään ja Juha Jatkolan kehitykset.

– He etunenässä ottivat isoja askeleita. Me onnistuimme nuorten pelaajiemme kanssa, ja se on tapa, jolla pärjäämme jatkossakin. Nuoret luovat KalPassa rungon ja kilpakyvyn.

– Meillä on hyvä maine nuorten pelaajien paikkana kehittyä, ja meillä satsataan siihen, Sutinen täydentää.

Kapasella, Mäenpäällä ja Jatkolla on sopimukset KalPan kanssa myös ensi kaudelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös