KalPa kaukalossa kaudella 2015–2016

  • 105 467
  • 437

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuo Nikko-Ruohomaa-Nuutinen oli eilen ihan pirteä, kaikille +1 sarakkeeseen. Nikolla eilen tilastoissa 5 laukausta ja ainakin kolme hyvää maalipaikkaa (maali poikittaissyötöstä, samanlainen tilanne jossa ajoi maalille muttei saanut rystyltä sisään ja suorasta luistelusta pieni siirto keskelle ja veto kohti etuyläkulmaa). Nikko ei edelleenkään ole mikään raketti luistimilla, mutta on hanakka laukomaan. Tuossa ketjussa on nyt kaksi laituria, jotka todistetusti pystyvät maalintekoon/laukomaan terävästi ja toisaalta Ruohomaa voi niitä laukaisupaikkoja rakentaa laitureilleen.

Ykkönen on todistetusti hyvä ja etenkin Rissanen/Keränen kaksikko samalla aaltopituudella. Davis ei pahemmin ole tehoillut (vielä?), mutta jalka käy ja tekee duunia molempiin suuntiin eli hyvä palanen sikäli tuohon ketjuun. Lauritzen on kova ukko pelaamaan, mutta meneekö vähän hukkaan Bengtssonin ja Mankisen kanssa? Tuo ketju on vähän "close but no cigar"- osastoa tällä hetkellä.

Nelonen on loukkaantumisten takia tällä hetkellä vähän ongelmallinen. Kokemattomia nuoria pelaajia ja muutoin satunnaisesti peliaikaa saavia. Näyttää aralta ja epävarmalta tekeminen ja kiekosta luovutaan aika helposti. Halonen sentterinä vähän rauhoitti hommaa, mutta nyt luonnollisesti lasaretissa x-viikkoa. Ei tietysti muutenkaan ole ihan optimaalista, että alakerran isäntämies joutuu pelaamaan sentterinä, mutta tosiaan hyvinhän se ruutu hoitui.

Kilpeläinen ei ehkä ollut eilen ihan terävimmillään (vähän tuli tiputteluja ja erikoisia torjuntoja), mutta hyvä startti kuitenkin kauteen kokonaisuutena. Torjuntaprosentti karvan verran alle 92 ja päästettyjä 2,17 per matsi. Ehkä napsun tai pari pystyy vielä kiristämään, mutta tähän ei KalPa varmasti kaadu tällä(kään) kaudella.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Lauritzen on kyllä työläs pelaaja. Tuo hyvin kiekkoa, pyrkii ratkaisuihin ja etsii kavereita kenellä syöttää.
Hänelle ei ole kuitenkaan nyt ollu kenttäkavereista paljon apua. Bengtsson pörrää missä ja miten sattuu. Mankinen taasen kuskaa yksin kiekkoa ja menee kulmiin ja hautoo kiekkoa siellä. Välillä koittaa laukoa itse. Lauritzenil -2 Benkulla -3 ja Mankisella -4? Kertoo siis että omissa on soinut heidän ollessa aikalailla. Tänäänkin ainut maalia heille. Mankinen polki ukon kiinni mutta meni ohi ja mies syötti maalin. Oliko sit Lauritzenin tai Bengtssonin ukko joka maalasi.

Tästäpä itse asiaan sitten. Mitä mieltä porukka on tästä halvemmasta ruotsintuonnista? Onko miehelle ensi viikon jälkeen enää käyttöä? Tryoutti taisi päättyä tähän kuuhun. Tuliko sitten Mutanen ja Tammela jopa jo takaisin? Virta näyttäisi mieheen luottavan kun pelaa av/yv jne. Omaan silmään tekee paljon merkkausvirheitä eikä ole kyllä Junnilaa enempää pistepelotettakaan. Siispä oma mielipide että ei jatkoon

Kaitsu oli pelissä kommentoijana. Sanoikin hyvän kommentin Daviksesta. Tekee töitä ja jalka kulkee mutta pörrää pelin ulkopuolella. Nyt kun asian näin ilmaisi niin sitähän se vähän on. No pari viikkoa vasta menty niin turha teilata. Mutta kyllähän tuolla luistelulla pitäisi maalille hanakammin ajaa. Tekis vaikka tilaa Rissasella ja Keräselle enemmän tai ajais maalille hakkaamaan karoja sisään. Hyvää työtä tekee mutta ehkö vähän ulapalla liikaa.
Pitkä on koko jengillä vielä taival. Siksi kummastelenkin Virran kommentteja että paremmat lähtökohdat kuin viime kaudella. Eikös viime kausi mennyt aika tasaisesti alusta alken siellä top6 kinkereillä?
 
Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kaitsu oli pelissä kommentoijana. Sanoikin hyvän kommentin Daviksesta. Tekee töitä ja jalka kulkee mutta pörrää pelin ulkopuolella. Nyt kun asian näin ilmaisi niin sitähän se vähän on. No pari viikkoa vasta menty niin turha teilata. Mutta kyllähän tuolla luistelulla pitäisi maalille hanakammin ajaa. Tekis vaikka tilaa Rissasella ja Keräselle enemmän tai ajais maalille hakkaamaan karoja sisään. Hyvää työtä tekee mutta ehkö vähän ulapalla liikaa.

En tiedä mutta pikkuhiljaa on alkanut tuntumaan että myös itse olin ulapalla presesonilla kun uskoin Davisiin. Nyt, kymmenkunta peliä nähneenä, vähän tai aika pahastikin, uskoni on alkanut horjumaan. Tehojen puolesta en vielä niinkään olisi huolissani jos esitykset lupaisi parempaa mutta... Päällimmäisenä tulee Kärppä kannattajien kommentit joissa nousi esille kiekon menetykset hyökkäyspäässä, joita Davisille kyllä todellakin tulee paljon. Noilla "samettikäsillä" kannattaisikohan jotain muuta ratkaisua noissa hyökkäyspään tilanteissa miettiä kun/jos tietää oman rajallisuutensa.

Pahoin pelkään ettei Davisistä sittenkään saatu mitään sateentekijää Kuopioon. Toivon mukaan olen "puusilmäisenä katsojana" aivan hakoteillä ja verkot alkavat kauden mittaan vielä mennä tötterölle mutta näillä otteilla se saattaa vaikea olla.
 
Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tästäpä itse asiaan sitten. Mitä mieltä porukka on tästä halvemmasta ruotsintuonnista? Onko miehelle ensi viikon jälkeen enää käyttöä? Tryoutti taisi päättyä tähän kuuhun. Tuliko sitten Mutanen ja Tammela jopa jo takaisin? Virta näyttäisi mieheen luottavan kun pelaa av/yv jne.

Muistelen, että tryouttia jatkettiin lokakuun loppuun asti tuossa pari viikkoa sitten. Minusta hän on tosi hyvä alivoimalla. Pisteitä ei oo tullut, eikä varmasti ole juuri tulossakaan. Selkeästi parempi kuin Kinnunen/Harjama, joten jatkoon, jos hinta on alhaalla.
 
Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Tästäpä itse asiaan sitten. Mitä mieltä porukka on tästä halvemmasta ruotsintuonnista? Onko miehelle ensi viikon jälkeen enää käyttöä?

Kyllä minä näen Bengtssonille käyttöä jos hinta on riittävän alhaalla. Kalikankosto tuossa veikin sanat suustani jo, joten ei siitä sen enempää.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Kyllä minä näen Bengtssonille käyttöä jos hinta on riittävän alhaalla.
Kyllähän tuolle Bengtssonille kannattaisi äkkiä sorvata suoraan 5+1:n vuoden palkallisesti voimakkaasti nousujohteinen sopimus pelaajan optiovuodella. Lähtöpalkka kannattaisi olla vähintään 100 000 euroa, jotta pelaaja ei loukkaannu (siis henkisesti). Palkkanousu voisi olla esimerkiksi 50 000 euroa per kausi. ;-)
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Pientä analyysin poikasta. Mielestäni meillä ei ole pelitapa ongelmaa vaan sen toteuttamisongelma. Sellainen kurinalaisuus toteuttaa sitä viisikkopelissä ei pysy kasassa koko peliä. On pelattu hyviä eriä, mutta sitten seuraavassa saattaa mennä ihan ihmettelyksi ja vastustajan tekemisien katseluksi. Kurinalaisuus ja pysyminen pelisapluunassa tökkii. Ja kun ei pysy se kurinalaisuus viisikkopelissä, niin se näkyy huonoina syöttöinä, ei löydy apuja kiekolliselle/syöttöpaikkaa ja se hyökkäyspeli (kiekkokontrollin kautta) ei solju eteenpäin ja hyvällä temmolla, jolloin vastustajan karvaus saa rikki sitä ja me ei saada laadukkaita maalipaikkoja luotua.
Edelleenkään ei päästetä paljon omiin, muttei myöskään toisaalta tehdä paljon. Maalivahti- ja puolustuspeli ollut ihan hyvällä mallilla ja puolustushalukkuus, enkä sanois, että ois hyökkäyspelikään haluttomuudesta kiinni. Kyllä yritetään, mutta fokus ei säily pelisuunnitelmassa kurinalaisesti koko peliä. Esim. Ässät peli ei varmasti ollut sellaista mitä valmennus halusi joukkueen pelaavan. En tiedä mitä Virta kommentoinut Ässät pelistä, mutta veikkaisin itse, että kurinalaisuudesta maininnut jotain.
Ja sellaista röyhkeyttä ja määrätietoisuutta puuttuu mielestäni ja se näkyy etenkin ylivoimapelissä.
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Tuossa jokunen tovi taaksepäin, Tappara-kotimatsin ollessa juuri alkamassa, Kuivalainen osasi kertoa että Davis oli vatsataudissa CHL:n viimeiset pelit. Mietin vaan että jäikö se ripuli krooniseksi kun ihan samaa kuraa se on esittänyt koko ajan. Minulla lyö pötsiä sekaisin kun ottaa monta päivää mukia, mutta kai sen nyt joku huomaisi jos ammattislaishokaaja tenuttaisi päivät pitkät? Tältä palstalta luin että myös bikinifitness ruokavalioineen aiheuttaa kroonista suolisto-ongelmaa ja hiustenlähtöä, tänään pitääkin vaania ruudusta että variseeko Davisin kypärän alta karvoja.

Toinen asia, mikä vaivasi viime yön unia kovasti, on tuo tehvenssiiviläiset. Miksiköhän meidän pelaavassa pakistossa on yksi yli mopoikäinen (Timonen) ja loput sitten näitä esikoululaisia? Ai niin, siellähän on telakalla taas pari runkopakkia. Se on varmaan tarkkaan mietitty joukkuetta rakennettaessa, että kasataan yhteen kokemusta ja nuoruutta - kokeneilla tarkoitetaan pitkän loukkaantumishistorian jamppoja, jotka tietävät mitä se vaatii kuntoutua vuodesta toiseen yli 3kk huileista. Nuoret voivat sitten opetella siinä sivussa, että kunhan heistä aikanaan tulee liigatason kiekkoilijoita niin osaavat hekin hajottaa paikkansa vaarattoman näköisissä tilanteissa, mieluiten heti runkosarjan alussa tai siirtorajan umpeuduttua.

Näistä yhteenvetona, 1+1 (on enemmän kuin Patrickin tehot) Davisin voisi siirtää pakiksi.
 
Hyvä analyysi, meinas paristi purskahtaa aamukahvit ruudulle. :D Näinh'n se tuppaa joka vuosi jo menemään. Näillä mennään!

KalPalla on tällä hetkellä 10 viime ottelusta 2 voittoa, 2 jatkoaikatappiota ja 6 tappiota suoralla peliajalla. Eipä ole tämmöistä saldoa tainnut tulla sitten Peura Laukkasen. Ehkä suurin ilmentymä näissä peleissä on, että vaikka omiin on mennyt vähän niin eipä olla itse tehty kovinkaan montaa. Maalinpelejä suuntaan tai toiseen ja nyt ne on suurimmilta osin hävitty kaikki. Melko kaukana ei ollut nuo HPK ja Sport voitotkaan että olisivat tappioiksi saapunut. Virta kuitenkin korostaa, että lähtökohdat ovat paremmat kuin viime kaudella. Miksihän tämä ei näy sitten kaukalossa ja tuloksessa.

Toki ukkoja puuttuu jälleen aimolista. Tammelaa Mutasta Jokelaa Halosta Kerästä ja olipa poissa Sebokkia Nuutista jnekin jo. Kapea on siis jengi ja jos pari-kolme poissa on niin einyt sukelleta mutta aika nihkeää tuo on. Joku tuossa ylempänä kävikin jo että pelitapa ei ole kaikilla päässä tai sitä ei jostain syystä noudateta niinkuin pitäisi. Vaikka itsekkin Virran Peksiin olen luottanut niin kyllä tämä minusta alkaa aika nuivalta näyttämään.

Kiekkoa pidetään kyllä ja jos se on meillä paha on vastustajankaan tehdä maaleja montaa. Tämä toimii sinällään. Saman pelin tuloksena itselle siunautuu aika vähän ns kunnon maalipaikkoja. Ylivoimalle päästään monesti pelissä, mutta jos 2/20 niistä on käytetty niin voisi miettiä että olisiko sinne fiksumpi panostaa hieman enemmän? YVllä näet ratkotaan tätä nykyää pelejä aikalailla. Keskialueen osaa sumputtaa lähes joka jengi ja isomman hyökkäys/puolustusalueen tilan saa aika hyvin umpeen tukkimalla keskustan. Keskustan tukkimisesta vielä sekin, että maalinedestä on KalPalle taottu se 1-2 matsia / peli. Onneksi Haloset ja Jokelat on korvattu... --- Saku Kinnusella. Peli siis toimii ja ei toimi mutta suurin syy viime kauteen verrattuna on mielestäni se, että oman maalin edestä rokotetaan todella kovalla kädellä. Vastapäädyssä sitten itse ei olla tarpeeksi teräviä maalipaikoista. Miksipä oltaisiin kun pelissä (varsinkin kotiepeleissä) syntyy noin 5 kunnon maaliapaikkaa jos sitäkään. Sillä määrällä on aika vaikea voittoa karvata. Nuutinen tehnyt 2 maalia Keränen 4 muut kaikki 0-1. Ehkäpä se maalinteko on tämänkin kauden pahin mörkö. Niin ja Keränen ei lähtenyt Turkuun eli liekkö aivotärähdystä siellä.
 
Kun peuraa arvosteltiin huonoista kommenteista peleistä lehdistölle, niin onneksi nykyään ollaan eri maata. Sitaatti SS:n verkkopalvelusta tältä päivältä:"Numeroita on turha tuijottaa. Maalit tulevat kyllä ajallaan." Näin siis sanoi Anssi Laine.

Haluaisinkin nyt tietää, että onko ne maalit tilattu huomiselle vai milloin ne tulee? Numeroita on turha tuijottaa? Olen aina kuvitellut että niillä numeroilla on joku merkitys VOITON saavuttamiseksi. A.P. Järvellä oli hyvä huomio aiemmin siitä, ettei Pekka Virtakaan puhu voittamisesta. Tietysti voi olla että näillä numeroilla ei viitattu maaleihin vaan pelinumeroihin.

Hassutellaan edes vähän. Jos tämä poistaisi harmistuksen heikosta kauden aloituksesta..
 
-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Maalit ovat aina olleet toissijaisinen asia "älä laakase, naatitaan" -kulttuurissamme. Ja pojat, ollaanhan me naatittukin!
 
Uncle Ben

Jäsen
Siirretääs tarinat tähän ketjuun.

Kyllä on ikävä Tammelaa mutta ehkä enemmän Mutasta. Molemmat kun tulevat takaisin ja Keränen + Rissanen myös olisi ketjut hyvät mielestäni about näin:

Keränen-Rissanen-Davis
Mutanen-Ruohomaa-Nuutinen
Lauritzen-Sebok-Mankinen
Tammela-Kinnunen-Nikko

Aika samoilla linjoilla olisin itsekin, tosin itse ehkä laittaisin Tammelan ja Mutasen toisin päin. Tammela on kuitenkin hyökkäyssuuntaan potentiaalisempi kaveri kuin Mutanen ja toisaalta taas Mutasen vahvuudet ovat enemmän puolustavissa hommissa. Tuosta saisi kolme ketjua, joilta kaikilta voisi odottaa ainakin jotain tehoja, eikä nelostakaan pelottaisi laittaa kentälle. Nyt kun Junnila tulee vielä mukaan, niin hänelle luonteva paikka löytyis tietenkin tuosta nelosen oikeasta laidasta, eli tossa hahmotelmassa Nikon paikalta. Tuossa tapauksessa Nikko voisi olla vaarassa tippua kokoonpanosta. Mutta se on sitten kokonaan eri asia, tuleeko missään vaiheessa sellaista tilannetta, että kaikki herrat olisivat oikeasti samaan aikaan käytettävissä.

Tänään on näemmä vähän vaihdettu koostumuksia, Lukko-peliin siis tällaisilla ketjuilla:

Keränen-Rissanen-Mankinen
Lauritzen-Ruohomaa-Nuutinen
Harjama-Sebok-Davis
Nikko-Bengtsson-Junnila

Ei tuokaan kovin huonolta vaikuta. Tuohon sitten Tammela Harjaman tilalle ja Mutanen Nikon tilalle..
 
Olet oikeassa. Sama myös jälkimmäiseen sillä erotuksella että Bengtsson huspois ja Kinnunen tilalle. Edellytää että Timonen ei leviä ja Halonen tai Jokela palaa. Halonen menisi myös hyvin nelosen keskellä. Oli siinä hyvä
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kylläpä on taas ollut isät vs pojat ottelu. KalPa tuli eka erään todella todella hyvin ainakin 6 hyvää maalipaikkaa, mutta kappas 0 maalia. Toisessa erässä KalPa kanssa on hallinnut peliä mutta ei maaleja hyvistäkään paikoista. KalPalla 2-3 yvtä 0 maalia, Lukolla yksi yv 6sek ja maali. On ollut läpiajoa rankkaria sun muuta mutta ei niin ei. Onhan tuossa jo vuoristogorilla kaikilla selässä ja YV on aivan täyttä sitä ihteään. No Peksi vai Anssiko sen sanoi että maaleja ja tulosta tulee kun tulee. Ei tässä siis hätää
 
Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Kyllä on vaikeeta. Ei maha mittää. On semmoinen apina koko joukkueella selässä etten kyllä tiedä minkälaisella kuviolla se maali saatais.

Muutenhan pojat pysy jalalla oikeinkin hyvin raumalaisten kyydissä.
 
muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
Että sellainen Dufvan märkä päiväuni oli tämä rutistus. Tuskaa on maalinteko. Hieman paketti hajosi loppua kohti, mutta kyllähän tuossa oli paikkoja tehdä se maali jos toinenkin.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Omia mietteitä matsista.

- Bengttson turhake
- Junnila hyvä pörrä ja muutenkin aktiivinen (syön sanani)
- 6 yvtä, joista yksi 5min yv. 3 tolppaa-ylärimaa, yksi läpiajo ja yksi rangaistuslaukaus - maaleja 0. Kaskas
- Paras ketju tänään oli Harjama-Sebok-Davis, monta maalipaikkaa mut ei uponnut heiltäkään
- Tarvittaisiin jengiin joku joka osaisi laukoa suoraan syötöstä, mielellään maalia päin vielä
- Mikkola paras pakki ehottomasti ja Lyytinen nosti tänään tasoaa
- Uusia ukkoja sairaslomalle, Lyytinen sekä Nikko? Vai viltitettiinkö mies vain?

No tulos tulee kun on tullakseen turha stressata. Tästä on hyvä jatkaa. Peli oli liukasta ja muuten toimivaa, maalit vain jäi puuttumaan taas. Nyt on vissiin 3 peliä ja puoli erää ilman tehtyjä maaleja. Joko edes se ennätys on saatu rikottua!?

Nooh ei tässä tarvitse hiuksia päästään repiä. Kuten todettu numeroita on turha tuijottaa:

"Numeroita on turha tuijottaa" - Jääkiekko - Savon Sanomat

"– Numeroita on turha tuijottaa. Maalit tulevat kyllä ajallaan, KalPan valmentajista Anssi Laine painottaa." Kiitos ja hyvää yötä.
 
Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Pittää, pittää luottaa Laineen Anskun lupaukseen että mualit tullee sitten joskus ajallaan kun tullee: Tässä pöksyt jo kastuu ennakkoon kun kuvittelee sitä lätinää mikä sitten kerralla tullee, niin sen täytyy olla hip-hei!

edit. Maalipaikkojahan pelissä oli enemmän kuin muikkuja kallavedessä. Tarvittaisiin vain se yksi ukko joka seisoo 2 sekuntia aiemmin luukulla ja siirtää sisään. Yksi ainoa ukko tuohon ja voittokulku alkaa taas.
 
Viimeksi muokattu:

Kyllähän tuo maalineduspelaaminen, erityisesti hyökkäyspäässä, on jostakin itkettävän ja säälittävän välimaastosta. Osasyy menee pelitavan piikkiin, jossa suositaan kiekon pitämistä omalla joukkueella ja toteutetaan se hyökkäysalueelta vapaata tilaa hakemalla. Nykyajan Liiga-joukkueet vaan puolustavat niin hyvin, että se tilaa löytyy ainoastaan sieltä kuuluisasta kulmasta.

Väitän kuitenkin, että pääsyy tähän surkeaan maalineduspelaamiseen löytyy asenteesta. Taitaa koko joukkue olla täynnä mikkihiiriä, kun ei olla valmiita menemään sinne maalin eteen hakattavaksi. Samallahan sitä tilaa syntyisi myös näille pelintekijöille (kuten Ruohomaa, Sebok) hakea sitä hyvää maaliin johtavaa syöttöä. Nyt tarvitaan esimerkin näyttäjiä. Nyt mitataan, millainen joukkuehenki tuossa laumassa todellisuudessa on.
 
Viimeksi muokattu:

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Me ei tällä hetkellä pystytä päättämään tuloksen muodossa sitä mitä luodaan eli hyökkäysalueen pelin päättäminen on ongelma. Peli kulkee ihan hyvin, joukkue liikkuu hyvin ja jaksaa yrittää ja ei päästä paljon maaleja, josta seuraa voittomahdollisuus joka peliin, mutta...
Olihan Lukko pelissäkin maalipaikkoja viedä tuo peli ihan tarpeeksi.
Onko toteutuskysymys vai puuttuko meiltä yksinkertaisesti ns. kylmät ratkaisijat. Ja mitä nostin ennen kautta, niin tuloksentekovastuu on aika laajalti nuorten ja "toivotaan" pelaajien varassa. Hankinnoista ainoastaan Davis voidaan oikeastaan lukea maalintekijäksi eikä hänkään puhdas sellainen. Ja mitä meiltä lähti nimenomaan hyökkäyksesta viime kauden jälkeen? Kokemusta.
Se näkyy.
 
Ehkä eniten meiltä puuttuu ukot sieltä maalinedestä jotka hakkaavat sen riparin sisään. Ei ole yhtään semmoista Janne Kolehmaista tai Birneriä tässä joukkueessa joka siellä uskaltaa olla hakattavana ja hakkaa myös limput sisään. Luulin, että Nikko tai Davis voisi tätä roolia ajaa mutta eipä näköjään heistäkään ole siihen. Kyllähän tuo joukkue huutaa siä Voutilaisen rannetta aina silloin tällöin. Maaleja maaleja kansa vaatii maaleja
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Mun mielestä eilen pelitapa toimi aivan loistavasti. Lukko ei saanut kuin ne muutamat tekopaikat aikaiseksi ja KalPalla oli laadukkaita paikkoja paljon enemmän. Kun vertaillaan pelaajamateriaaleja, niin kyllähän tässä onnistuttiin loistavasti. KalPa piti kiekkoa niin hyvin, että kun Lukko sai vihdoin kiekon, oli ketju jo niin puhki, että viskasivat vaan kiekon pois ja menivät vaihtoon. Tässähän tämä pelitapa kiteytyykin.

Sinällään jännää, että kukaan ei varmaan kitise, jos esim neloskenttä sumputtaa omassa päässä tiukasti maalin edessä ja sinnittelee puolustamalla ja saa pelattua nollanollan. Sitten taas jos sama porukka pitää kiekko vastustajan päässä eikä edes yritä tehdä maalia, kaikki valittaa kun pyöritään vaan nurkissa. Vaikka se sama nollanolla on pidetty ja väsytetty vastustajan ykköskenttä.

Ei se pelitapa siihen maalitekotehokkuuteen vaikuta mitenkään, siinä mennään yksilötaidon puolelle. Tälle kaudella vaan tuli tyhjät arvat hankinoissa joita oltiin kaavailtu ratkaisijoiksi. Turha on Pekka Virtaa syyttää jos läpiajoista ei saada kiekkoa sisälle. Eri asia olisi jos niitä maalipaikkoja ei tulisi.

Tokihan pelitapa on sellainen, että kummallekaan ei maalipaikkoja paljoa tule, mutta sehän on vaan siksi, että KalPan materiaali ei vaan pärjää maalitekokilpailussa. Eli parempi että maalipaikat menee 6-8 vastustajalle kuin 12-17.
 
Niin, olihan tuossa eilen läpiajo, rankkari, 2 tolppaa yksi ylärima. Ei tuo nyt varmaan ihan pelitavan takia nuin käynyt ettei saatu taaskaan maalin maalia. Parissa viime pelissä kun ei olla edes paikoille pahemmin päästy. Nyt päästiin mutta viimeistely ontui taas liikaa. Ruohomaallakin esim on tälle kaudelle jo ainakin 3 tolppaa mitkä itse muistan. Myös Rissasella on pari kertaa kilahtanut tolppaan. On ollut vaikka kenellä läpiajoa (Lauritzenkin ylärima läpiajosta) jne mut ei ole vain mennyt. No pakostakin kait se joskus edes osuu sinne puittenkin väliin ja kukaan ei ole silloin kiekon tiellä.

Ratkaisijat ovatkin aika vähissä. Siinä mitä viime kaudella pelejä meille ratkoivat herrat Keränen Kapanen Birner Voutilainen niin nyt meillä pelejä koittavat ratkoa herrat Keränen Nuutinen Davis Sebok/Mankinen. Onhan tuossa vähän ns takkiin tullut. Mankinen ja Davis kuskaa kiekkoa näyttävästi ja suojaa mutta eivät hekään ole pahemmin edes maalipaikoilla olleet. Ihmekkös ei verkko soi. Kaksi ns viime kauden floppia joista toivottiin kuuta taivaalle. Ja sitten kaksi Mestis ukkoa + Lukkakin sieltä naarattiin. Eipä siinä, Nuutinen ollut ehkäpä tehokkain mutta myös pelirohkein hyökkääjä. Toki Keräsen+Rissasen jälkeen. Ruohomaallakin yritystä on ja välistä vähän liikaakin mutta tuntuu että kärsii liikaa jatkuvaan vaihtuvista ketjukavereista ja täten ei saa peliään uomiin. Mutanen-Ruohomaa-Nuutinen olisi minusta kokeilemisen arvoinen ketju. Nopeita laitureita ja Nuutinen osaa myös laukoa ja Ruohomaa jakaisi syöttöä tai hakisi itselleen tila minkä Mutanen luo. Taitaa vaan Mutanen mennä nelosketjuun joka on vuotanut aikalailla.

Halosen ja Mutasen tullessa takaisin sekä Tammelan ketjut voisivat olla näin: Edellyttäen ettei Lyytinen loukkaantunut pahemmin

Keränen-Rissanen-Mankinen (Mankisen pakko onnistua tuossa ja jos purkki aukeaa voi myös jälkeä tulla
Mutanen-Ruohomaa-Nuutinen (perustelut jo yllä)
Harjama-Sebok-Davis (oli eilen todella hyvä ketju ja järjesteli monta paikkaa)
Lauritzen-Halonen-Junnila (Halonen oli tässä roolissa hyvä samoin Junnila eilen posia. Lauritzen toisi tuohon hieman kiekollisuutta ja osaa pitää kiekkoa)

Bengtsson takas Ruattiin ja Nikko hakemaan luisteluvoimaa vaikka Hokista. Tammela pelituntumaa A-junnuista + onnistumisia sieltä.

Kinnunen jatkane pakkina kun Jokela ja Lyytinen telakalla. Siellä Leskinen sit kärkkyää peliaikaa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös